KYSYMYS: Olen 63 vuotias mies ja ollut naimisissa 35 vuotta.
Meillä on lapsia ja lapsenlapsia ja päällisin puolin elämä ok.
Vuosia sitten kävin lomalla miesporukalla ja sen jälkeen vaimo oikeutetusti kävi myös omien naisystäviensä kanssa lomailemassa.
Nyt vaimo on tehnyt omista lomistaan itsestäänselvyyden ja hän ei edes ilmoita niistä minulle etukäteen vaan lähtee ilmoittamatta . Toki tiedän kohteen sitten myöhemmin.
Nyt kun itse en lähde tai edes aika halua lähteä yksin lomalle minua loukkaa vaimon tapa toimia tässä omassa lomailussaan.
Onko mielestänne omista lomista ilmoitettava aviopuolisolle ennakkoon?
Olen mustasukkainen ja aiemmin olin sitä enemmän mutta yrittänyt siitä,päästä eroon.
Tämä lomailu aiheuttaa sen että alkoholia nautittuani alan vistitellä vaimolle riitaisesti lomansa aikana. Tämä puolestaan aiheuttaa sen että vaimo suuttuu ja on vielä kotonakin vihainen ja mykkäkoulua jatkuu usein viikkoja.
Tilanne tasaantuu ajan mittaan parissa kuukaudessa ja elämä jatkuu tapahtuman toistuessa joka vuosi.
Minulle on henkisesti erittän hankala asia ja koen että vaimo nöyryyttää minua vuosittain.
Olen sen aina ilmoittanut että en hyväksy tallaista itsestäänselvyyttä ja se loukkaa minua.
Miten te ratkaisisitte asian?
Vaimoni on erittäin itsepäinen niinkuin minäkin, eli keskustelusta ei tule mitään.
Tilanne on taas päällä ja harmittaa todella valtavasti
Vaikuttaa vähäpätöiseltä asiasta mutta raastaa sielua hitaasti syvältä.
Rakkaus ja viha ovat vierekkäin.
Ihmettelijä
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi ja luottamuksesta Suhdeklinikkaa kohtaan! Tilanteenne on varmasti hankala eikä todellakaan vähäpätöinen.
Kuulostaa siltä, että olette molemmat loukkaantuneet toistenne käytöksestä, mutta asiat ovat jääneet käsittelemättä. Niinpä tilaisuutta asioiden selvittämiseen ja anteeksipyyntöön ja -antoon ei ole tullut. Olette muhittaneet ikäviä tunteita molemmat tahollanne ja sen vuoksi ajautuneet etäämmälle toisistanne. Itsepäisyys pahentaa vain asiaa.
Toki on kunnioittavaa toista kohtaan ja aivan asianmukaista parisuhteessa elettäessä, että omista menoista tiedotetaan toiselle etukäteen. Mietin, että miksiköhän vaimosi ei toimi näin. Mitä itse arvaisit? Työkokemukseni perusteella olen oppinut, että yleensä ihmisten käyttäytymiseen on joku syy. Mainitsit, että olet aiemmin ollut mustasukkainen. Voisikohan vaimosi pelätä, että sinä suutut ja tulee riitaa, jos hän kertoo etukäteen matkalle lähdöstään? Ajatteleekohan hän, että matkalle lähteminen onnistuu helpommin, kun ei mitään puhu? Mitä itse ajattelet, miten kävisi, jos vaimosi seuraavalla kerralla kertoisi hyvissä ajoin ja esittelisi matkakohdetta ja -ohjelmaa? Osaisitko olla positiivisesti kiinnostunut ja toivottaa lähtiessä mukavaa matkaa?
Toisen matkasta yhdessä iloitseminen voi tuntua aluksi vaikealta, mutta vähintäänkin hyväksyminen on se, mitä sinulta vaaditaan, että vaimosi haluaisi asiaa kanssasi jakaa. Jos puoliso lähtiessä suukottaa ja toivottaa hyvää matkaa ja ottaa palatessa lämpimästi halaukseen, on olemassa mahdollisuus, että matkalla olija saattaa jopa vähän ikävöidä kotiin. Ymmärrät varmasti hyvin, että riitainen viestittely ei saa toista odottamaan kotiin paluuta vaan päinvastoin.
Sinun kokemuksesi on, että vaimosi nöyryyttää sinua vuosittain. Se on kurja tunne ja toivon, että pääset siitä eroon. Jotenkin en usko, että ainoa lääke siihen vaivaan olisi, että vaimosi ei enää koskaan matkustaisi ilman sinua. Teille on molemmille kertynyt jo tähän mennessä monia huonoja muistoja, pettymyksiä ja loukkaantumisia. Jollain keinoin teidän pitäisi päästä niitä purkamaan. Jos se ei kahden kesken onnistu, suosittelen lämpimästi hakeutumista parisuhdeterapeutin vastaanotolle. Esimerkiksi netistä voitte etsiä itsellenne lähinnä olevaa terapeuttia.
Kirjeestäsi välittyy suuttumuksesi lävitse myös huoli avioliitostanne ja aito rakkaus vaimoasi kohtaan. Ethän muuten olisi kirjoittanut meille. On tärkeää, että myös vaimosi näkisi sen. Ehkä voit näyttää tämän kirjeenvaihtomme hänelle?
Teillä on elämässä niin paljon hyvää ja kallisarvoista, että sen puolesta kannattaa nähdä vaivaa. Tee sinä oma osuutesi kohti parempaa parisuhdetta. Ota ensimmäinen askel. Älä anna vihan voittaa. Kukista se hyvyydelläsi.
KYSYMYS: Onko mahdollista palata yhteen/olla ystävä?
Erosimme mieheni kanssa reilu viikko sitten lähinnä häneen toiveestaan. Ero oli molemmille kova paikka ja itkimme yhdessä. Suhdeessa oli rakkautta. Minulla on hiukan huono itsetunto meneisyyteni vuoksi, luulen että tämän takia olin suhdeessa seksuaalisesti vähemmän aktiivinen ja intohimo puuttui, vaikka halusin miestäni. Muita syitä eroon olivat erilaiset elämäntilanteet, hän asuu yksin ja käy töissä. Minä kotona ja olen työkokeilussa. Ikäero 4 vuotta. Periaatteessa tämä ei haitannut miestäni. Hän oli pahoittanut mielensä pienistä asioista, jotka on korjattavissa. Myös petipuuhat oppisin kyllä ajan kanssa. Yhteisiä harrastuksia meillä oli lenkkeily. Kumpikaan ei juuri käydä päihteitä ja meillä on samat arvot elämässä. Miehellä on ollut muita suhdeita ennen minua (pisin 5 vuotta), minulle tämä oli ensimmäinen suhde. Se kesti 3kk ja meillä oli vaan hyviä hetkiä. Ei mitään muuta ongelmaa kun mainitsin. Mies on tosin tullut pahasti petyksi aiemmassa suhdeessa, joten hänen on voi olla vaikea luottaa naisiin.
Erotilanteessa sovimme että voidaan pitää yhteyttä/olla ystäviä. Muihin exiin hän ei ole ollut yhteyksissä, mutta palannut yhe kaa takas yhteen (ennen minua)Hän kuitenkin esti mut somessa. Haluaa olla rauhassa. Sovimme puhelimessa että ei oteta yhteyttä kuukaudeen. Joten voimmeko aloittaa alusta tai olla edes ystäviä ajan kuluessa?
VASTAUS: On ikävä kuulla erostanne. Saan kysymyksiäsi lukiessani sellaisen vaikutelman, että siihen liittyy nyt paljon surua ja kaipausta. Erostanne on vielä lyhyt aika. Kerrot myös, että tämä on ollut ensimmäinen suhde ja se kesti kolme kuukautta. Kerrot myös, että menneisyydessäsi on asioita, jotka vaikuttavat itsetuntoosi ja seksuaalisuuteesi. Tästä tulee sellainen olo, että osaat miettiä tilannetta eri näkökulmista. Tuoreen surun keskellä tunteet myllertävät varmasti moneen suuntaan.
Sanot, että suhteenne kaatui pieniin asioihin, joiden uskoisit olevan vielä korjattavissa. Niiden lisäksi nuo hellyyteen, läheisyyteen ja seksuaalisuuteen liittyvät tarpeet eivät aina kohdanneet. Kysyt suoraan voitteko aloittaa alusta tai olla ystäviä. En osaa näihin kysymyksiin suoraan vastata, mutta uskon että löydät aikanaan vastauksia.
Kerron joitakin ajatuksia, joita näihin kysymyksiin yleensä liittyy. Jatkaminen ja uudelleen yrittäminen on tietysti joskus mahdollista. Joillekin pareille käy eron jälkeen niin, että toinen tai molemmat huomaavat kaipaavansa toista ja tajuavat, että ongelmat joita erolla yritettiin ratkaista, eivät ratkenneetkaan. Osa yhteen palaavista pareista onnistuu, osa ei. Osa palaa hetkeksi yhteen ja huomaa, että jatkaminen ei sittenkään näytä mahdolliselta. Ongelmat alkavat usein hiertää uudelleen, jos ei yhdessä pysähdytä miettimään, mitkä kaikki asiat suhteessa kannattaisi tehdä ja ajatella jatkossa toisin.
Olette sopineet erotilanteessa, että voitte pitää yhteyttä. Ymmärsin kuitenkin niin, että mies on nyt halunnut katkaista someyhteydet ja muunkin yhteydenpidon kuukaudeksi. Jostakin hänen tarpeestaan se kertoo. Hän haluaa ainakin nyt ottaa etäisyyttä. Etäisyyden ottaminen voi olla joskus viisasta, vaikka se sinulle vaikeaa nyt onkin, kun tunnut kaipaavan häntä. Jos lopullinen ero tapahtuu se yleensä tarkoittaa eroa, myös tässä mielessä. Kunnon eroa ei oikein voi tapahtua, jos tapaillaan tai viestitellään säännöllisesti ja pidetään yllä jatkuvaa yhteyttä. Toisaalta kun nyt olette päättäneet erosta, voi ehkä ajatella niinkin, että ero selvittää ajatuksia vain jos oikeasti voi olla jonkin aikaa erossa.
Oletko kertonut miehelle sen, että ero oli sinun mielestäsi nyt ehkä ennenaikainen päätös ja haluaisit miettiä vielä jatkamisen mahdollisuuksia? Sen voit hänelle kertoa, jos tunnet sillä tavalla. Suoraan kysyminen ehkä kannattaa, jos kyse on siitä, että et ole aivan selvillä siitä mitä mies nyt ajattelee.
Toivon sinulle kaikkea hyvää näihin päiviin, kun käyt läpi tämän eron tuomaa surua. Eroa saa ja kannattaa surra, miettiä ja pohtia. Tämä elämänvaihe voi olla hyvä hetki ajatella myös näitä menneisyydessä tapahtuneita asioita, joista et tässä enempää kerro. Näitä muistoja ja tapahtumia kannattaa ehkä selvittää lisää, kun arvelet niiden vaikuttavan elämääsi? Toivon, että kohta alat näkemään mitä mahdollisia polkuja nyt avautuu.
KYSYMYS: Olenko pikkumainen vai onko suhteessamme arvostus ja kunnioitus hukassa?
Meillä on iso uusperhe, yhteensä 5 lasta (sun, mun ja yhteinen). Arki vie ja parisuhteelle liian vähän aikaa. Meillä remontti ja sisustusjutut ovat venyneet, kun olemme yrittäneet löytää yhteisiä, molempia miellyttäviä ratkaisuja. Olohuoneen sisustimme vanhoilla huonekaluilla 4 vuotta sitten ja silloin yhdessä todettiin, että järjestys oli paras vaihtoehto tähän tilaan, näillä huonekaluilla.
Nyt sitten yhden reissuni jälkeen tulen kotiin, jossa olohuone on käännetty täysin ja tavaroita poistettu yms. Tuli tunne, että tämä ei ole enää kotini, minut on siivottu pois. Eikä mitään mitä olen sanonut ja puhunut, ole kuultu. Yritettiin puhua, riideltiin lähinnä. Pyöräytin tavarat takaisin. Sanoin, että voidaan muuttaa asioita, mutta yhdessä, yhteisestä päätöksestä! Tällaisen tavan koen äärimmäisen loukkaavana ja tahallaan toista vahingoittavana. Yritin kertoa selvästi tunteeni ja ajatukseni mieheni tavasta toimia selän takana.
Kun lähdin seuraavalle reissulle, kysyin etteihän minun tarvitse enää tulla kotiin, jossa on kaikki pyöräytetty uuteen uskoon. Kotiin tullessani, edessä oli sama tilanne. Kysyin miksi mies loukkaa minua tieten tahtoan ja tarkoituksella? Sanoi, että tykkää järjestyksestä näin ja haluaa minun neuroottisia rajoja ravistella (nämä mieheni sanoja). Sanoin, että tällainen toiminta loukkaa enemmän kuin jos hän olisi pettänyt. Mies mitätöi ja pakenee, ei keskustele, hiljenee. Sanoin, että tämä ei ole enää kotini, eikä hän toimi kuin mies joka välittää puolisostaan.
Olen yrittänyt miettiä, olenko pikkumainen vai mitä? Parisuhteemme on kriisiytynyt pikkuhiljaa ja ongelmia on enemmänkin. Kommunikaatio, riitelytaidot, toisen kunnioitus ja arvostus - puolin ja toisin. Itse aika ajoin yritän keskustella, puhua, kuunnella, järjestää parisuhteelle aikaa... Mieheni käytös lyö nyt itsellä yli ja olen umpikujassa, jossa jo erokin käynyt useamman kerran mielessä. Miksi toinen tieten tahtoen satuttaa?
VASTAUS: Hei ja kiitos kävelevien huonekalujen mysteerin jakamisesta!
Elätte viisilapsisessa uusperheessä, jossa sinun ja miehesi välit näyttävät kiristyneet. Kahteen otteeseen on käynyt niin, että sinun ollessasi poissa kotoa huonekalut ovat lähteneet jaloittelemaan asettuen uuteen järjestykseen tai karaten kokonaan kotoa.
Ette ole ainoita, joille on käynyt niin, että ihmisten vaietessa tavarat alkavat puhua. Kahvinkeitin ei suostu keittämään kahvia kuin yhdelle kerrallaan, aamun lehti ei jakaudu kahteen osioon molempien luettavaksi eikä sohva avaa syliään kahdelle yhtä aikaa. Jään miettimään kaikkia niitä pantattuja tunteita, pettymyksiä ja loukkaantumisia, jotka ilmentyvät näiden arjen tapahtumien kautta. Jos työelämässä kävisi niin, että jonkun työpöytä loman aikana vaihtaisi paikkaa sekä tuoli ja tietokone katoaisivat, puhuttaisiin epäasiallisesta käytöksestä tai työpaikkakiusaamisesta. Koska tällaisilla menetelmillä ei muussakaan elämässä saa toisia "kouluttaa" eikä heidän rajojaan ravistella, miksi antaisimme itsellemme luvan käyttäytyä näin lähimpiämme kohtaan?
Miehelläsi on oikeus tunteisiinsa. Samoin hänellä on yhdessä sinun kanssasi tasavertainen oikeus päättää kodin sisustuksesta ja kaikesta muusta yhteiseen elämäänne liittyvästä, mutta päätökset pitää tehdä yhdessä keskustellen. En väitä, että se olisi helppoa. Miehesi on arvatenkin kokenut, että hänen mielipiteitään ei kuulla tarpeeksi eikä hänellä ole mahdollisuutta vaikuttaa perheenne elämään sillä tavalla kuin hän haluaisi. Hän on ratkaissut asiaa toimimalla itsevaltaisesti omin päin ja kieltäytymällä keskustelemasta. Kuitenkin keskustelu, jossa kumpikin voi rehellisesti kertoa tunteistaan, myös pettymyksistään ja loukkaantumisistaan puolisoaan kohtaan, on ainoa tie kohtaamiseen ja ymmärtämiseen. Silloin kumpikin voi tulla kuulluksi, voidaan pyytää ja antaa anteeksi ja muuttaa toimintatapoja.
Keskustelu ei ole syyttelemistä. Pitkässä parisuhteessa on puolin ja toisin tuullut sanottua ja tehtyä sellaista, mikä olisi saanut jäädä tekemättä. Tärkeintä olisi ymmärtää, miltä elämä on toisesta tuntunut. Väärinymmärryksiäkin on varmaan mahtunut matkaan, jos keskusteleminen on ollut niukkaa. Mikä voisi olla se ensimmäinen pieni muutos sinun toiminnassasi, jota miehesi sinulta toivoisi? Entä mikä olisi ensimmäinen sinun toivomasi pieni muutos miehesi toiminnassa? Jos edes ihan pienistä, konkreettisista muutoksista voitaisiin sopia, siinä saattaisi olla alku uudelle suunnalle.
Jos keskustelu ei lähde liikkeelle kahden kesken, kannattaa satsata ammattiapuun. Koska olette aikoinaan toisiinne kiintyneet ja luotsaatte suurta perhettä, on vaivan arvoista tehdä se, mitä voitavissa on tilanteen selvittämiseksi.
KYSYMYS: Olemme yli 30-v pari (n 32/ m 36), seurustelleet noin viisi vuotta ja meillä on yhteinen asunto, auto jne. Elämme siis aikalailla "avioparin elämää". Suhteemme on kuin vuoristorataa, välillä rakkauden tunne on huumaava, välillä taas riidat saavat haluamaan eroa. Tasaista arkea emme elä kovin pitkiä aikoja putkeen, vaan jommalla kummalla heittää yleensä tunteet hetken päästä suuntaan tai toiseen ja sitten taas mennään... Ennen kuin ostimme asuntomme (keväällä) minä kosin miestä, mutta sain pakit. Ajatukseni tälle oli se, että halusin sitoutua ennen suuren taloudellisen askeleen ottamista. Ajattelin, että vaikka meillä on paljon ristiriitoja, rakastan miestä kuitenkin niin paljon, että haluan olla hänen kanssaan ja haluan tälle suhteelle sinetin. Mies ei halunnut sitoutua. Hänen mukaansa auto- ja asuntolainasta pääsee kyllä eroon jos erotaan, ettei tällaisista asioista saa stressata niin paljon. Asiasta riideltiin isosti, hän siis suuttui näistä ajatuksistani.
Yleinen teema suhteessamme onkin se, että mies suuttuu jostain, huutaa ja raivoaa, ja minä itken. Tämä kaava toteutuu noin 97% riidoissamme. Mies ärsyyntyy todella herkästi ja minun mielestäni pienistäkin asioita. Mies on todella impulsiivinen ja hänen raivonsa voi olla valtavaa. Fyysistä se ei onneksi ole. Se on kuitenkin niin voimakasta, että mies on saanut ärsytettyä minut lyömään häntä pari kertaa (ei nyrkillä kuitenkaan). Kadun tätä lopun ikäni ja olen asiasta yhä järkyttynyt. Mies myös tykkää muistuttaa minua asiasta. Viimeisimmän kerran jälkeen sanoin miehelle että ilmoitetaan asiasta poliisille, että saan asiasta rangaistuksen ja sen jälkeen hänen ei tarvitse asiasta enää mainita. Ei käynyt miehelle... ja saan kuittailua yhä riitojen aikana.
Minun heikkoutenani on itkeminen ja loukkaantuminen. Itken siis jos mies huutaa ja raivoaa minulle. En pysty hallitsemaan sitä ja joskus itku on aivan hallitsematonta. Tämä ärsyttää miestä valtavasti ja lohdutuksen sijaan hän vain haukkuu minua lisää jos itken. Asiat jotka loukkaavat minua, ovat mielestäni aika yleisiä. Esimerkiksi ex-kumppanin ihannointi ja mainitseminen tilanteissa joissa sitä ei tarvita, toisten naisten kommentointi ja ihannointi, minun ominaisuuksieni ja ajatusteni haukkuminen, perheeni haukkuminen jne. Loukkaannun myös jos mies neuvoo pienissäkin asioissa missä en neuvoa todellakaan tarvitse (tyhmänä pitäminen). Reaktioni näihin ärsytyksiin onkin yleensä asiasta mainitseminen ja se saa miehen suuttumaan ja huutamaan.
En muista kertaa milloin minä olisin aloittanut riidan huutamalla tai raivoamalla miehelle. Jos joku asia häiritsee tai ärsyttää minua, yritän puhua asiasta. Rauhallisuus vain jää hetkessä unholaan kun mies aloittaa raivoamisen. Tuntuu ettemme voi keskustella mistään asiasta jos olemme siitä eri mieltä. Asiasta tulee aina iso riita, jossa mies huutaa ja minä itken silmät päästäni. Nämä riidat ovat syynä siihen, miksei mies halua naimisiin. Hän ei siis osaa ajatella elävänsä kanssani lopun elämäänsä. Hän ei kuulemma pysty hillitsemään luonnettaan ja muuttumaan, minun taas niin pitäisi tehdä että suhteestamme voisi tulla jotain. Minun pitäisi niellä hänen sanansa ja raivonsa ilman isoja reaktioita. Itse vain tiedän, etten tule tottumaan hänen raivoonsa enkä pysty hillitsemään itkuani. Olen kyllä yrittänyt.
Tiivistettynä siis, minä olen hyväksynyt että suhteemme on tällainen ja olisin valmis avioitumaan. Mies odottaa että suhteemme muuttuu, mutta ei siis itse aio muuttua tai edes yrittää. Olenko tyhmä jos jään? Vai pitäisikö vain myydä kaikki omaisuus ja aloittaa puhtaalta pöydältä 32-vuotiaana, joka on kamala ajatus...
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Minulle tuli siitä surullinen olo. Vaikka parisuhteessanne on kuvauksesi mukaan paljon rakkautta, se kuulostaa kovin kuluttavalta. Kuten itse sanoit, elätte tunteiden vuoristoradalla. Tasaista arkea teillä ei juuri ole. Kaipaisitko sitä? Monien mielestä tasainen elämä on tavoittelemisen arvoista. Jotkut taas kaipaavat jatkuvaa vaihtelua ja pitävät tasaista elämää jotenkin tylsänä tai jopa ahdistavana. Jälkimmäisessä tapauksessa parisuhteen vuoristorata halutaan pitää käynnissä, muuten ei tuntuisi oikein miltään. Vaikka toinen puolisoista haluaisikin välillä hidastaa vauhtia, toinen saattaa puolestaan painaa lisää kaasua. Ja matka jatkuu... Mikä sen voisi teidän kohdallanne pysäyttää?
Kuvasit parisuhteenne noudattavan tiettyä kaavaa: mies suuttuu herkästi, huutaa ja raivoaa. Kirjoitit raivon olevan valtaa. Miltä se sinusta tuntuu? Aiheuttaako se sinussa pelkoa? Lamaannutko miehesi raivotessa? Kirjoitit provosoituneena lyöneesi miestä pari kertaa ja kadut tätä. Syyllisyytesi kertoo minulle siitä, että otat vastuuta tapahtuneesta. Asia ei ole kuitenkaan tullut käsitellyksi ja sovituksi kun miehesi muistuttelee siitä toistuvasti. Kuulostaakin siltä, että suhteessanne on paljon (henkistä) väkivaltaa. Tämä kierre pitäisi nyt saada katkaistua!
Kirjoitat, että sinun heikkoutesi ovat itkeminen ja loukkaantuminen. Minusta ne eivät kuulosta heikkouksilta vaan pikemminkin terveiltä reaktioilta tilanteissa, joissa kohtaat henkistä väkivaltaa (mm. haukkumista). Itkusi ei aiheuta miehessäsi myötätuntoa vaan pikemminkin ärsyyntymistä. Jäin miettimään, missä ovat suhteenne lämpö ja empatia?
Kirjeesi lopussa kirjoitat, että olet hyväksynyt suhteesi tällaisena ja haluaisit avioitua. Minä haastaisin sinut kuitenkin miettimään, miksi hyväksyisit itsesi huonon kohtelun?
Olen miehesi kanssa samoilla linjoilla siinä että auto- ja asuntolaina ovat järjestettävissä olevia asioita. Paljon isompi ja tärkeämpi kysymys on mielestäni molempien henkinen hyvinvointi, joko yhdessä tai erikseen. Mielestäni parisuhteenne ei voi enää jatkua samanlaisena vaan jotakin täytyy muuttua. Muutokseen tarvitaan kuitenkin molempien osapuolien tahtotila. Oletko sinä valmis muutokseen? Entä miehesi? Suosittelen teitä hakemaan ammattiapua tilanteen selvittämiseksi. Kirkon perheneuvonta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua. Lähimmän keskuksen yhteystiedot löytyvät netistä.
KYSYMYS: Täällä on jo yksi aika toivoton tapaus.
Kävimme tyttöystävän kanssa Thaimassa joskus maaliskuussa ja se reissu oli meidän parisuhteen kannalta hirveä.
Molemmat pettivät matkalla (sain tietää tytön pettämisestä eilen) nyt tilanne on se että erottiin thaimaassa sen takia koska tyttö piti minua pettäjän roolissa näinkin kauan.
Nyt sen jälkeen kun tultiin Thaimaasta tytöllä on ollut suhde toiseen poikaan ja en hyväksy tätä suhdetta vaikka emme ole yhdessä, silti tyttö juttelee soittaa ja tulee viereen tasaisin väliajoin. Koen tämän tytön suhteen toiseen mieheen tosi loukkaavana minua kohtaan vaikka sinkkuja ollaan mutta tunteet on pelissä yhä. Välillä saatamme olla puhumatta useita päiviä ja sitten taas puhumme ihan normaalisti.. Puhumattomuus johtuu siitä kun tyttö saa aina välillä jonkun ihme kohtauksen estää minut vaikka olen suht normaali, saatan kyllä mainita että hänen suhde loukkaa minua.
Nyt tilanne on semmoinen että haluan katkaista tämän suhteen tytön ja pojan väliltä niin vien tämän tytön kuukaudeksi espanjaan ja katsomme yhdessä vielä vähän että olisiko meistä mihinkää.
Nainen kyllä kovasti sanoo että ole muiden kanssa mutta silti ikävöi minua..
Taustatietoa ennen suhteen karille menoa
Olimme noin 9-11kk erittäin lämpimässä ja hyvässä suhteessa jossa arvostettiin ja kunnioitettiin toisia ihan sydämmen kyllyydestä.
Nyt tämän jälkeen kun nainen on tavannut uuden miehen niin hän on muuttunut tosi kylmäksi ja suorastaan viiltäväksi käytökseltään.
Olen oppinut että pettäminen on perseestä ja se ei kannata missään tilanteessa. Nyt vaan mietin että miten saan pelastettua traumoja saaneen parisuhteen.
Molemmat kyllä edelleen välitetään ja rakastetaan toisiamme se on fakta. Mua vaan pelottaa kauheesti et mun rakkain ihminen rakastuu johonkin toiseen.
Olen halukas tekemään kaikkeni pelastaakseni tämän suhteen koska tää suhde on mulle tärkein asia elämässä ja sitä en saa mitenkään pyyhittyä pois. Välillä saan sekoamisen tunnetta kun ajattelen tytöllä olevan suhde jonkun toisen miehen kanssa, ja silti hän on välillä mun kanssa. Ulkomaille tyttö nyt suostui lähtemääm kuitenkin pidemmäksi aikaa ja nään sen mahdollisuutena korjata suhdetta.
Ainakin hän joutuu katkaisemaan suhteen siksi aikaa tämän säätönsä kanssa ja se helpottaa oloani.
Miten vaan saisin tytön ymmärtämään että en halua luopua tästä naisesta vaikka olisi vaikeita aikoja ja vaikeita kokemuksia taustalla mm abortti, kohdun tulehtuminen ja peräsuolen tulehdus.
Olimme myös Thaimaassa sairaalassa ja se kokemus oli erittäin perseestä. Nyt ollaan yritetty puhua asioista ja hyvin usein asiat johtaa vain riitelyyn. Nyt olen todella kyllästynyt pitämään kulissia yllä että voin tosi hyvin vaikka todellisuudessa voin tämän takia tosi paskasti kun elämäni tärkein ja kaunein asia on menossa pois.
Miten saisin naisen ymmärtämään että kaikki asiat mitä olemme puhuneet ja sopineet yhteisestä tulevaisuudesta on minulle enemmän kuin tärkeitä asioita koska olen suunnitellut elämän naisen kanssa yli 10v pidemmäl ja haluan nähdä hänet vielä silloinkin.
Nyt kaipaan hyviä vinkkejä miten stressaantuneen/tramatisoituneen/karille ajetun suhteen saa pelastettua.
Olen ollut kyllä eron jälkeen muidenkin tyttöjen kanssa ja en saa siitä nautintoa ollenkaan vain pelkästään pahan mielen ja huonon omatunnon..
Rakastan tätä naista vähän liikaa ja se ei eykä ole hyvä että rakastan näin paljon.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kuulostaa siltä, että olet tosissasi rakastunut tyttöystävääsi. Luin kertomustasi suhteestanne ja mietin samalla, millainen tämän tytön kokemus tilanteesta mahtaisi olla. Mikä sai sinut silloin Thaimaassa pettämään tyttöä, joka on sinulle niin tärkeä? Entä pettikö hän takaisin kostaakseen, maksattaakseen potut pottuina? En tiedä, millaisen tarinan hän kertoisi suhteestanne, mutta tärkeintä olisikin se, että te kaksi keskenänne saisitte puhuttua asiat halki.
Vaikuttaa siltä, että olette molemmat toimineet tunteittenne vallassa äkkinäisesti ja vastoin todellisia toiveitanne. On petetty ja jätetty. Et voi muuttaa toista, mutta omaa toimintaasi voit.
Koska tyttö lähtee kanssasi pitkälle matkalle, hän taitaa edelleen välittää sinusta. Ilmeisesti teillä on yhteinen tavoite: haluatte ottaa selvää siitä, voisitteko olla pari. Sen selvittämiseksi:
1) Tehkää yhdessä kaikkea sitä ihanaa, mikä on tehnyt suhteestanne niin lämpimän, hyvän, kunnoittavan ja rakastavan aikaisemmin.
2) Muistakaa, että syyttelemällä ei saa mitään hyvää aikaiseksi. Pyydä anteeksi sitä, millä olet loukannut toista. Älä vesitä anteeksipyyntöä mutta-sanalla ("anteeksi, että mä petin, mutta kun sinäkin...) Usein molemmilla osapuolilla on anteeksipyydettävää, mutta kummankin pitää reilusti ottaa vastuu omasta osuudestaan syyttämättä toista. Sitä kautta voidaan myös antaa anteeksi.
3) Puhukaa suoraan toiveistanne. Jos haluat nähdä tämän naisen rinnallasi vielä kymmenen vuoden kuluttua, kerro se hänelle. Puhukaa siitä, mitä kumpikin toivoo tulevaisuudelta ja miettikää, sopivatko toiveenne yhteen.
4) Jos yhteistä tahtoa on, mihin sitoudutte? Suhteeseen, jossa ei petetä? Millä tavalla kumpikin osaltaan voi pitää suhdetta sellaisena?
On hyvä, että teillä on kiireetön loma aikaa selvittää suhteenne tilaa ja rakentaa luottamusta sekä mahdollisesti läheisyyttäkin. Vielä yksi, ehkä itsestäänselvä vinkki: alkoholin käyttö ja parisuhdeasioiden selvittely sopivat huonosti yhteen. Humalassa tunteiden säätely käy vaikeaksi ja silloin voi helposti tulla vetäneeksi maton alta kaikilta hyviltä pyrkimyksiltä.
Hyvä, että satsaat tähän mahdollisuuteen selvittää, mitä teidän välillänne on.
KYSYMYS: Olen ollut miesystäväni kanssa 10 vuotta. Asuimme melkein 6 vuotta yhdessä ja olemme edelleen syvästi läheisiä, mutta viimeiset 3 vuotta olen töissä ulkomailla, vielä reilun vuoden. Luovuimme silloin yhteisestä asunnosta ja näemme harvoin. Siitä lähtien onni on koetellut miestä mm. vakituisen asunnon ja tulojen suhteen. Haluaisin nähdä hänellä menevän paremmin tai helpommin, ja tuen välillä taloudellisesti tai asioiden selvittämisessä. Joskus mietin tekeekö se hallaa, mutta toivon sydämeni pohjasta, että hyvä ihminen pääsisi vastaankäymisten kierteestä, jotka eivät ole itseaiheutettuja. Ne kuitenkin minun näkökulmasta hankaavat suhdettamme.
Koska asun uudessa maassa, minulla ei riitä rahkeet hänen tänne muuton järjestelyyn. Melkein erosimme pian muuttoni jälkeen, mutta olemme pitäneet kaukosuhdetta yllä. Jäi pieni trauma siitä, kuinka särkynyt hän oli silloin kun ehdotin eroa, ja pelkään aiheuttaa saman uudestaan - sekä itsekin katuvani, palasimmehan jo kerran yhteen. Nyt omat fiilikseni vaihtelevat. Minusta on vaikea sanoa millaista olisi taas asua yhdessä, mutta olen innostunut kun hän vierailee ja osaamme sopia harvat riitamme. Viesteilemme usein, arvostan miehen neuvoja ja huomiota. Mies on valmis yhteiseen tulevaisuuteen ja haluaa lapsen, itse olen epävarma realistisista asioista kuten toimeentulo. Lisäksi minulle läheinen perheeni ei pidä miehestä, enkä oikein itse viihdy miehen tuttujen seurassa. Meillä on erilainen kulttuuritausta, mihin olemme todella hyvin sopeutuneet ja kasvaneet. Se ei ole ongelman ydin.
Minua vaivaa erot elämänsuunnitelmissa ja kiinnostuksissa, ja pitkän tulevaisuuden kannalta erilaiset yhteiskunnassa selviytymisen mahdollisuutemme. Toisaalta mieheni hoitaa kodin, ja kokemukseni perusteella tiedän että hän olisi isänä aarre. Ennen kaikkea hän on luotettava, rennon positiivinen oman ailahtelevaisuuteni vastakohtana, ja kärsivällinen minua kohtaan. Tunnen olevani todella rakastettu ja arvostettu, mies hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Koen huonoa omatuntoa, että annan hänen odottaa (paluutani ja vauvaa). Olemme yli kolmekymppisiä.
Joskus haluaisin erota, vähän kyllästyttää ja haaveilen itseäni paremmin tai yhtä hyvin menestyvästä miehestä joka sopii sosiaalisiin piireihini, mutta tajuan myös, että olemme oppineet tuntemaan toisemme. Minulla on ihmisenä todella arvokas kumppani eikä rahalla saa rakkautta - mutta riittääkö pitkä, syvä läheisyys yhdistämään miedät? Olisinkohan tyytyväinen perinteiseen malliin käännettynä, tienaava äiti ja koti-isä…
Kosmopoliitti
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot, että olette eläneet etäsuhteessa kolme vuotta, pidätte tiiviisti yhteyttä viestittelemällä ja miesystäväsi vierailee välillä luonasi ulkomailla. Suhteenne on edelleen syvästi läheinen. Mietit kuitenkin erovaisuuksianne kiinnostuksen kohteiden ja elämän suunnitelmien suhteen. Haaveilet miehestä, joka olisi enemmän samantyyppinen kuin sinä itse työelämän, menestyksen ja sosiaalisten piirien suhteen. Kerrot myös, että oma perheesi ei pidä miesystävästäsi. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla tästä lisää.
Kuvauksesi mukaan hän kuulostaa nimittäin unelmapuolisolta. Hän on luotettava, kärsivällinen ja positiivinen. Hän saa sinut tuntemaan itsesi rakastetuksi ja arvostetuksi ja hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Teillä on syvä läheisyys keskenänne. Kuulostaa todella upealta!
Kysymys onkin nyt siitä, millaisen kumppanin itsellesi ensisijaisesti haluat. Jos arvostat rakastavaa, turvallista parisuhdetta ja hyvää isää mahdollisille lapsillesi, hän on miehesi. Jos koet sellaisen kuitenkin vähän tylsänä ja kaipaat itsesi kaltaista puolisoa, hän ei ehkä sinulle riitä. Hankaluus on vain siinä, että yhdestä ihmisestä et voi saada kaikkea.
Teillä on jäljellä kaukosuhdetta enää yksi vuosi neljästä. Onko niin, että ennen paluutasi haluaisit päättää, jatkatteko sen jälkeen yhdessä vai erikseen? Jos päätät jatkaa hänen kanssaan, tee se siitä syystä, että rakastat ja arvostat häntä, ei siksi että pelkäät aiheuttaa hänelle pahaa mieltä. Jokainen ansaitsee tulla valituksi itsensä takia, ei säälistä.
Nyt kun asutte vielä toistaiseksi eri maissa, voit rauhassa tutkailla itseäsi ja sitä, mitä oikeasti toivot ja tarvitset. Visioi mielessäsi elämä yhdessä hänen kanssaan ja kaikkea sitä, mitä se elämä toisi tullessaan. Miten näet itsesi siinä kuvassa? Miltä se tuntuu? Mieti sitten se vaihtoehto, että eroatte, elät yksin ja olet vapaa etsimään toisen tyyppistä miestä. Millaisia mielikuvia se vaihtoehto nostaa mieleesi? Miltä ne tuntuvat?
Hyvään lopputulokseen pääsee, kun kuuntelee sekä sydäntään että järkeään. Silloin kun ne osoittavat samaan suuntaan, se suunta on oikea.
Toivon sinulle viisautta tehdä päätös, joka tuntuu itsesi ja elämäsi kannalta oikeimmalta.
KYSYMYS: Olen kohta 25-vuotias nainen, joka on ollut hieman yli neljä vuotta parisuhteessa. Kihlauduimme kaksi vuotta sittne syksyllä ja nyt olemme menossa naimisiin. Häihin on aikaa kaksi kuukautta. Olen pitkin suhdettamme aina välillä jahkaillut että onko hän minulle se oikea, vaikka hän on todella hyvä minulle. Hänessä on paljon sellaista, mitä mieheltä saatan toivoa; luotettava, rakastavainen, ymmärtäväinen, omaa saman arvot, haluaa samoja asioita, rakastaa minua ja hyväksyy tälläisenä kuin olen. Olen pari kertaa ihastunut toiseen mieheen (eri miehiin siis) tämän suhteen aikana, mutta aina pitänyt rajat flirttailussa ja todennut pian että mieheni on kumminkin se kenen kanssa haluan olla. Minulla on myös ihosairaus, joka saattaa vaikeuttaa seksin harrastamista, ja välillä on haitannutkin. Koin asian todella raskaasti, mutta mies on tukenut minua ja ollut todella ymmärtäväinen. Kuitenkin koen, ettei häneltä tule tietynlaista fyysistä kontaktia tai lämmittelyä seksiin. Syy voi tietenkin olla, ettei hän aina tiedä että missä kunnossa ihoni on, niin hän ei halua painostaa.
Tapasin nykyisen työni kautta miehen pikkujouluissa viime joulukuussa. Hän oli kohtelias, mukava, kehui minua ja loppuillasta piti kainalossaan. Kun sitten menin hyttiin lähti hän jälkikäteen perääni saatille. Hän yritti suudella, mutta minä väistin sen. Hän kunnioitti sitä. Seuraavana päivänä kuitenkin halusin liittyä hänen seuraansa. Lopulta vietimme loppu ajan yhdessä, ja jossain vaiheessa rohkaisin mieleni, ja suutelimme muutaman kerran. Hän oli jotenkin niin ihana ja kiehtova. Reissun jälkeen, pidin häneen viestitse yhteyttä, mutta hän ei ollut aktiivinen viestittelijä, joten luovutin. Meni aikaa, ennenkuin pääsin eteenpäin ja olin taas tyytyväinen ja luottavainen omaan suhteeseeni. Lähetimme hääkutsut vaikka välillä emmin asiaa, niin silloin se tuntui hyvältä ja oikealta.
Meillä oli kesäjuhlat yrityksessämme, johon tämä mies taas tuli. Lähdimme hyvin pian kahdestaan kiertelemään rauhallisempaan paikkaan, ja silloin tiesin heti mitä halusin. Suutelimme paljon, mutta mihinkään sen suurempaan emme ryhtyneet. Hän haluaa kunnioittaa suhdettani, ja pitää myös rajansa. Hän myös muistuttaa minua minun omasta elämästä tasaisesti, aina kun alan puhumaan tulevaisuudesta. Näin häntä myös seuraavina kahtena päivänä pikaisesti, jolloin taas suutelimme paljon, mutta raja meni siinä. Kerroin hänelle häistäni, mikä tuntui olevan hänelle ehdoton stoppi. Olen kuitenkin jonkin verran ollut häneen yhteydessä niin viestitse kuin puhelimitse, ja paljastui, että hän on kaikille yhtä nuiva vastaamaan viesteihin. Hän ei halua sanoa minulle mitään, mikä vaikuttaisi päätöksiini,ja yrittää perustella että minulla on oma elämä, jota ei tulisi rikkoa hänen takiaan, sillä hänen työkuviot vievät häntä ympäri suomea eikä hän asu suomessa. Näin ollen aikaa yhdessäoloon olisi hankala järjestää.
Jokin tässä miehessä vaan vetää niin puoleensa, etenkin siinä tavassa miten hän koskee, katsoo ja puhuu minulle. Huomaan että jotain sellaista kaipaan omassa suhteessani myös.
Omassa suhteessani vaivaa myös tietynlainen pelko kunnioittamattomuudesta. Mieheni, on humalassa joskus puhunut minusta todella ilkeästi kavereilleen ja kohdellut minua huonosti. Mikä taas on minulle kova paikka, sillä olen kärsinyt koko elämäni isäni alkoholismista ja koulukiusaamisesta. Koen, etten tiedä voinko luottaa hänen pitävän minun puolia aina.
Nyt mietin, että mitä teen. Tiedän, että tämän toisen miehen takia ei pidä hyvää suhdetta rikkoa, mutta olen alkanut miettimään että onko tässä kaikki mitä haluan ja tarvitsen. Eniten koen, että se etten alussa ollut niin täysillä ihastunut mieheeni, lähinnä ulkonäöllisistä syistä ongelmaksi ja sen että koen jonkin tietyn kipinä puuttuvan. Sen tunteen mikä tämän toisen kanssa tulee, se ettei pysty pitämään näppejään erossa. Olen alkanut miettimään, että pitäisikö minun jäädä tähän hyvään, mutta jollain selittämättömällä tavalla väärältä tuntuvaan suhteeseen ja lähteä etsimään tätä kipinää. Ennen kun olen kiinnostunut näistä miehistä, jotka ovat vieneet jalat altani, ei suhteista ole tullut mitään, ja koen sen niin, etten minä riittänyt heille. Siksi myös tämä nykyinen mieheni tuntui hyvältä valinnalta kaikkien muiden hyvien puolien lisäksi, ettei se ollut sellaista tunne ilotulitusta aluksi, jolloin koin että tämä voisi siis toimia, ehkä tälle kelpaan. Lisäksi epävarmuuttani lisää tämä iho-ongelmani kiusallisella alueella.
Naimisiin meno on alkanut ahdistamaan päivä päivältä enemmän, jotenkin koen vapauteni katoavan, ja että sen jälkeen muutun muiden silmissä tylsäksi, jonkun toisen vaimoksi. Pelkään, että teen virheen ja tyydyn johonkin, kun kuvittelen, että suhteen kuuluisi tuntua siltä, miltä nyt tuon toisen kanssa tuntuu. Olen puhunut miehelleni ja kertonut ihastuksestani. Kuitenkaan en ole kertonut suutelemisesta enkä sitä missä mieheen olen tutustunut, eikä hän ole sitä minulta kysynytkään. Mies on ollut ymmärtäväinen, jopa liiankin, kertoo että on varma, mutta ei halua mennä naimisiin mikäli minä en ole varma, ja odottaakin nyt minun päätöstäni. Hän sanoo, että voimme myös lykätä häitä jos siltä tuntuu. Hän myös tietää, että jahkailuni saattaa johtua myös tästä ihastuksestani. Pelkään molempia päätöksiä, vaikka tiedän että jos häitä lykätään, siinä on vielä kaikki mahdollisuudet, mutta jotenkin se tuntuu epäonnistumiselta ja muiden puheet ja muille selittely ahdistaa, etenkin kun kutsut on lähetetty ja suurin osa ihmisistä on jo ilmoittautunut. Pelkään että epäröintini johtuu siitä, etten ole varma onko hän se minun oikeani, ja haluanko todella olla hänen kanssaan. Lisäksi välillä mietin, että jos häitä lykätään, jää minulle ja ihastukselleni jonkin näköinen takaportti, joka häiden myötä sulkeutusi jo ihastukseni periaatteiden takia, sekä sen takia että niin kuuluu tapahtua. Kuitenkin ero miehestäni tuntuu pahalta, ja väärältä. Mutta samalla, huomaan kaipaavani vapautta, mitä kyllä saan paljon suhteessamme harrastuksenikin muodossa (käyn yksin tansseissa joka viikko 1-3 kertaa viikossa), mutta jotenkin sellaista, ettei tarvi selitellä kenellekään ym. Vaikken nytkään joudu selittelemään.
Olen myös tietoisesti työntänyt miestä kauemmas itsestäni ja vähentänyt läheisyyden osoituksiani, jotenkin pelkään että silloin suljen jotain pois, jos uskallan olla tässä ja nyt onnellinen hänen kanssaan. Myös nyt viime aikoina sen takia, kun tunteet ovat epävarmat, en halua antaa signaaleja että kaikki on hyvin.
Eli, ongelmat johtuvat minusta, ja siitä etten itse tiedä mitä haluan. Pelkään kaikkia mahdollisia ratkaisuja, ja koen tästä valtavaa ahdistusta, kun päätös häistä tai niiden perumisesta pitäisi tehdä oikeasti pian. Mies on nyt tällä hetkellä viinan haku reissulla, mutta sanoi, että sekään ei haittaa, että kyllä ne sitten hukattua saadaan, jos häitä ei tulekaan. Tavallaan eilen sain yhteisen päätöksen ihastukseni kanssa siitä, että meidän suhteemme tuskin tulisi toimimaan pidemmän päälle, mutta silti, en voi olla ajattelematta ja haaveilematta siitä. Samalla kuitenkin mietin, kuinka etuoikeutettu olen ja kuinka onnellinen minun pitäisi nyt olla ja ihmettelen, miksi teen tilanteesta niin hemmetin hankalan, enkä anna itseni olla onnellinen. miten saan tämän ainaisen jossittelun loppumaan? Mistä tiedän mikä on oikea ratkaisu? Myös se mietityttää, että pappani on luvannut saattaa minut alttarille, ja mikäli nyt en mene naimisiin, voi tämä mahdollisuus olla viimeinen pappani saatolle. Tiedän ettei naimisiin meno muuta mitään, mutta silti tuntuu, että kohdallani se muuttaa kaiken ja vie vapauteni sekä viehättävyyteni.
Entä jos?
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Voin hyvin kuvitella, miten ahdistavalta tilanteesi tuntuu. Häät ovat tulossa ihan pian ja sulhanen odottaa vastaustasi siihen, että menettekö silloin naimisiin vai ei. Tosi hyvä, että mietit tätä ratkaisua kunnolla, sillä asia on tärkeä.
Kerrot, että olet neljä vuotta kestäneen suhteenne aikana pohtinut toistuvasti, että onko miesystäväsi sinulle se oikea. Hän on hyvä sinulle ja täyttää monta kohtaa ihanneaviomiehen toivelistassasi. Hän on tukenut sinua sairautesi kanssa ja ollut ymmärtäväinen. Mutta kipinä puuttuu ja koko suhde tuntuu väärältä. Toisaalta myös ajatus erosta tuntuu väärältä.
Miesystäväsi on varma tunteistaan ja haluaa kanssasi naimisiin. Ymmärrettävästi tietenkin vain siinä tapauksessa, että sinä itsekin haluat sitä. Se onkin erittäin oikeutettu toive. Mitenköhän se, ettet ole aina ollut varma siitä, onko hän se oikea ja haluatko olla hänen kanssaan, on mahtanut vaikuttaa mieheesi? Voisiko huono käytös juovuspäissä kaveriporukassa olla ilmentymää tästä? Tunnette molemmat epävarmuutta, mutta eri syistä.
Mietit luottamusta ja kunnioitusta. Ne ovatkin tärkeitä asioita parisuhteessa. Mahtaakohan miehesi miettiä näitä samoja asioita? Näistä teidän olisi jutella yhdessä.
Olet kokenut aiemmin, ettet ole ollut riittävän hyvä niille miehille, joista olet ollut kiinnostunut, mutta miesystävällesi kelpasit. Se kuulostaa vähän tyytymiseltä. Onko niin, että edelleen ajattelet, että haluaisit mieluummin jotain muuta, jotain ”parempaa”? Mietit, saatko tästä suhteesta kaikkea sitä, mitä haluat ja tarvitset. Mitä se on, mitä haluat ja tarvitset? Tee vaikka lista itsellesi ja mieti painotuksia, mitkä ovat niitä kaikista tärkeimpiä asioita sinulle. Muista kuitenkin, että koskaan yhdestä ja samasta ihmisestä et voi saada kaikkea.
Kolmeen kertaan mainitset pelkääväsi, että naimisiin meno vie vapautesi. Samoin pelkäät, että se laskee arvoasi muiden miesten silmissä. Se kertoo minulle, ettet ole vielä valmis sitoutumaan. Ajatus loppuelämästä yhdessä miesystäväsi kanssa ei tee sinua onnelliseksi vaan ahdistaa. Kaipaat muiden miesten huomiota ja sitä kipinää, jonka joku muu voisi sinussa sytyttää. Ymmärrät varmasti itsekin, että se ei kerro varsinaisesti vaimomatskusta.
Sanot, ettei naimisiin meno muuta mitään. Kyllä se muuttaa. Se on vahva sitoutumisen osoitus, joka liittää teidät juridisesti yhteen yhteiskunnan silmissä. Jos et ole varma haluatko sitä, kannattaa todellakin miettiä vielä. On kaikin tavoin mukavampaa järjestää uudet häät joskus myöhemmin, jos siltä tuntuu, kuin hakea avioeroa. Häpeää liittyy sekä häiden perumiseen että eroamiseen, joten älä tee päätöstäsi sen perusteella. Sekään vaihtoehto, että elät avioliitossa tyytymättömänä ja jotain muuta haikaillen, ei ole hyvä teille kummallekaan. Naimisiin ei kannata mennä, jos sitä ei oikeasti halua.
Toivon sinulle viisautta ja rohkeutta valita se tie, joka tuntuu oikeimmalta. Toivon, että voisit sallia itsesi olla onnellinen.
Olen 22-vuotias nainen. Olemme olleet yhdessä poikaystäväni kanssa puolitoista vuotta. Varsinainen alkuhuuma meni poikaystävälläni ohi muutamassa kuukaudessa, minä olen havainnut haihtumisen merkkejä alkuhuumasta vasta kuluvan kevään aikana. Asumme edelleen omissa asunnoissamme, poikaystäväni ei suostu muuttamaan yhteen ellen muuta hänen nykyiseen asuntoonsa. Minä haluaisin rakentaa yhteisen kodin, en muuttaa hänen kalusteidensa keskelle.
Näemme nykyään n. pari kertaa viikossa, mikä on mielestäni aivan liian vähän. Silloin tällöin poikaystäväni pyytää minua luokseen, muttei koskaan suostu tulemaan minun luokseni, koska luonani on kuulemma tylsää. Hänen luonaan katselemme vain netflixiä joka ikinen kerta.
Kun pyydän poikaystävältäni huomiota, hän sanoo vastahakoisesti minun olevan hänelle tärkeä ja kysyy sitten turhautuneena, miksi itsestäänselvää asiaa täytyy jatkuvasti todistella. Haluaisin vain tuntea hänen rakastavan minua, mutta hänelle vaikuttaa olevan ihan sama, näemmekö vai emme. Poikaystäväni ei ilmaise että häntä harmittaisi ettemme näe usein, hän on jopa sanonut suoraan ettei häntä häiritse vaikka näkisimme vain kerran viikossa. Minun on vaikea ymmärtää, että jos olen hänelle tärkeämpi kuin mikään muu, niinkuin hän väittää, niin miten voi olla ihan sama, että nähdäänkö vai ei?
Onko tällainen suhde tarpeeksi hyvä? Onko minulla oikeus odottaa enempää?
Samantekeväkö?
VASTAUS: Kerrot suhteestasi poikaystäväsi kanssa, jossa sinä toivoisit enemmän yhteistä aikaa, jopa yhteisen kodin perustamista. Poikaystävällesi puolestaan riittäisivät kertomasi mukaan väljemmät tapaamiset ja hän turhautuu, kun pyydät hänen huomiotaan ja todisteita siitä, että sinä olet hänelle tärkeä. Sanot, että haluaisit tuntea hänen rakastavan sinua. Olet siis epävarma hänen rakkaudestaan.
Kuvaat tilannetta, jossa sinä epävarmuudessasi yrität ymmärrettävästi erilaisin tavoin varmistua hänen rakkaudestaan. Hän puolestaan tuntee mahdollisesti olonsa ahtaaksi, keinottomaksi ja turhautuneeksi kun ei pysty sinua vakuuttamaan. Tämä todennäköisesti lisää hänen tarvettaan tavata harvemmin. Se puolestaan lisää sinun epävarmuutta siitä, että oletko hänelle tärkeä. Näin kumpikin ruokkii toisen käyttäytymistä.
Ihmisillä on erilaisia tapoja olla suhteessa. Usein nämä tapamme asettua parisuhteeseen liittyvät myös meidän omiin perhetaustoihimme ja kokemuksiimme. On vaikea määritellä ulkoapäin, minkälainen suhde on tarpeeksi hyvä tai miten paljon parin tulisi olla yhdessä. Yleisesti voisi sanoa, että parisuhteessa pitää kestää sekä läheisyyttä ja sitoutumista, mutta myös erillään oloa ja erillisyyttä. Ja on tärkeää, että voi tuntea, että on rakastettu ja tärkeä toiselle.
Joskus tämä erilaisuus sitoutumisen tavassa voi liittyä myös sukupuoleen. Monet nuoret miehet kaipaavat enemmän väljyyttä parisuhteeseen ja saman ikäiset naiset puolestaan olisivat varhaisemmassa vaiheessa valmiita tiiviimpään yhdessä olemiseen. Tällöin olisi kuunneltava kummankin tahtia. On myös tärkeää, että kummallakin on parisuhteen lisäksi myös muita itselle tärkeitä asioita elämässä.
Jäin miettimään, onko sinulla omassa taustassasi kokemuksia yksin jäämisestä tai siitä, että et ole ollut tärkeä jollekin. Ovatko nämä kokemukset mahdollisesti sellaisia, jotka saattavat lisätä sinun epävarmuuttasi siitä, että olet toiselle tärkeä, ja siten voimistavat käyttäytymistä, joka saattaa toisesta osapuolesta tuntua takertuvalta? En usko, että yhteisen kodin perustaminen on tässä kohdassa vielä se ratkaisu, joka poistaa epävarmuutesi. Toisaalta olisi tärkeää, että et joutuisi elämään jatkuvassa epävarmuudessa. Saattaa olla, että poikaystäväsi ei täysin ymmärrä sitä turvattomuutta, jota suhteenne sinussa aiheuttaa, vaan hän kokee käytöksesi kritiikkinä tai syytöksinä, ja reagoi siksi kuten reagoi.
Olisiko mahdollista, että menisit vähän poikaystävääsi vastaan? Sanoisit hänelle, että ymmärrät, että sinun tapasi varmistaa rakkautta saattaa mahdollisesti tuntua hänestä takertuvalta tai tukalalta, ja että et haluaisi hänen joutuvan tuntemaan niin. Sanoisit, että haluaisit aidosti tietää mitä hän toivoisi suhteeltanne. Ehkä jossain tämän tyyppisessä ilmapiirissä olisi mahdollisuus päästä keskusteluun siitä minkälaista yhdessäoloa kumpikin suhteelta toivoo, ja onko mahdollista, että kummankin toiveet tulisivat suhteessanne huomioiduksi.
KYSYMYS: Olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä pian kaksi vuotta. Tämän vuoden aikana pinnani on ollut lähestulkoon kokoajan kireällä ja stressaan, kun poikaystäväni pari kertaa kuukaudessa (max.2kertaa) käy poikien kanssa viihteellä ja hölmöilee viinapäissään ja vikittelee muita naisia. Nyt hän oli kuulemma aivan vahingossa suudellut jotakin naista ja tämä nainen vielä muutamankin päivän jälkeen laittoi viestiä. Poikaystäväni sanoi tajuavansa tehneensä väärin eikä voi mitään että kun kuppi menee täysin nurin niin homma karkaa lapasesta. Itse en voi tätä hyväksyä mutta en myöskään halua että kännihölmöilyiden takia erottaisiin. Olen kauan yrittänyt miettiä ratkaisua ja onko minussa jotain vikaa kun humalapäissään kaikki vieraat naiset ovat sata kertaa parempia..
Yrittäjäaurinkoinen 21v
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Tilanteesi kuulostaa kurjalta sinun kannaltasi. Sen lisäksi, että poikaystäväsi toistuvat teot loukkaavat sinua, Ilmeisesti joudut olemaan varuillaan sen suhteen, koska hän lähtee poikien kanssa ulos ja mitä sitten tapahtuu. Poikaystäväsi taitaa olla aikamoinen tarinankertoja. Aivan vahingossa suuteleminen ja yhteystietojen antaminen ovat melkoisia suorituksia. Kuulostat kuitenkin siltä, ettet usko selityksiä, ja hyvä niin!
Poikaystäväsi sanoo, että ei voi itselleen mitään kun ”kuppi menee täysin nurin niin homma karkaa lapasesta.” Tarkoittaakohan poikaystäväsi sitä, että humalassa voi tehdä mitä vaan eikä tekemisistä ole vastuussa. Selvää on se, että poikaystäväsi käytös ei ole sinua ja teidän suhdettanne kunnioittavaa. Mietit onko sinussa jotain vikaa, kun muut naiset kiinnostavat humalassa. Naisten vikittely on poikaystäväsi teko, josta sinun ei pidä syyllistyä! Kirjoituksestasi ei ilmene millainen suhteenne muuten on. Mietin onko poikaystäväsi oikeasti sitoutunut suhteeseenne vai haluaisiko hän vielä olla vapaa? Alkoholi poistaa usein estoja ja kovassa humalatilassa ihminen monesti toimii vain viettiensä pohjalta. Jotkut ihmiset ovat kuin eri persoonia humalassa. Mitä nämä ajatukset herättävät sinussa suhteessa poikaystävääsi? Millainen hän on humalassa, kun sinä olet paikalla?
Et halua erota kännihölmöilyjen vuoksi ja kerrot miettineesi ratkaisua pitkään. Miksi ajattelet, että jatkuvat kännihölmöilyt eivät ole riittävä eron syy? Kerrot olleesi kireänä jo vuoden verran eli puolet suhteenne kestosta. Mitähän jatkossa on luvassa, jos suhteestanne tulee kymmenvuotinen? Mitä ratkaisuja poikaystäväsi on ehdottanut tilanteeseen? Onko hän törttöilyn estääkseen esimerkiksi valmis käymään viihteellä vain sinun kanssasi, juomaan vähemmän tai lopettamaan juomisen? On hyvä, että hän tajuaa tehneensä väärin, mutta onko hän oikeasti pahoillaan? Jos on, niin miksi hän jatkaa toimintaansa? Osaako hän asettua sinun asemaasi eli ymmärtääkö hän kuinka paljon hänen hölmöilynsä vaikuttavat sinuun? Mitenköhän hän suhtautuisi siihen, että sinä suutelet kännissä muita? Siinä oli paljon kysymyksiä, joita on hyvä miettiä, jos et ole niin jo tehnyt.
KYSYMYS: Olen 40-vuotias nainen ja kirjoitan, koska en tunnu pääsevän millään eroon päättyneen suhteeni taakasta. Olin neljä vuotta miehen kanssa, joka kohteli minua huonosti ja koin erinäistä henkistä väkivaltaa. Olen aina ollut itsenäinen ja vahva, iloinen ja hyväntuulinen, hyvällä itsetunnolla varustettu nainen, enkä olisi koskaan kuvitellut voivani joutua noin alistetuksi parisuhteessa. Se tapahtui pikkuhiljaa ja jossain vaiheessa vaan huomasin olevani kynnysmaton asemassa.
Mies oli täysin kyvytön käsittelemään minkäänlaisia negatiivisia tunteita. Jos halusin puhua suhteemme ongelmista, hän saattoi sanoa, että nyt on niin huono ilmapiiri, että minun on parempi poistua paikalta. Emme siis asuneet yhdessä, vaikka enimmäkseen hänen luonaan olinkin. Tätä tapahtui useasti, hän saattoi heittää minut ulos asunnostaan, jos tuli vähänkin jotain riitaa. Tai jos aloin itkeä, sitä hän ei sietänyt ollenkaan. Hänen kommenttinsa saattoi olla, että mitä vittua rääyt siinä, ja silloinkin minut saatettiin heittää pihalle. Riitojen jälkeen hän ei vastannut viesteihini tai soittoyrityksiini useaan vuorokauteen ja piti mykkäkoulua. Itse olin aina erittäin ahdistunut noiden mykkäkoulujen ajan, en saanut nukuttua ja mietin vaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Näistä asioista sanoin miehelle moneen kertaan, mutta mikään ei koskaan muuttunut. Joskus sain kuulla olevani vitun ämmä, joskus minun käskettiin painua vittuun keskellä yötä. Ja nämä asiat ovat vain pisara meressä. Mies ei halunnut seksiä kanssani enää viimeiseen kolmeen vuoteen ja kun tästäkin yritin keskustella, niin lopputulos oli vuorokausien mykkäkoulu ja se, että minut heitettiin ulos.
Olen itse hyvin kiltti, sovitteleva ja rauhallinen ihminen, ja menen toisen käyttäytyessä tuolla tavalla täysin lukkoon. En ymmärrä tahallista ilkeyttä ja toisen ihmisen loukkaamista. Tiedän, että olisi pitänyt puuttua käytökseen heti, kun sitä alkoi tapahtua, mutta olin vaan niin hämmentynyt alkuun toisen käytöksestä, etten osannut puuttua siihen. Ja myöhemmin kaikki alkoi toistua vaan uudelleen ja uudelleen. Mies myös ”testaili” minua eri tavoin, hän mm. saattoi sanoa vaan, että aikoo hakea ehkä toiselta paikkakunnalta kaukaa töitä. Hän teki vain omia suunnitelmiaan ja heitti niitä ilmoille testatakseen, kuinka reagoin. Tämän hän myönsikin joskus jälkikäteen. Millainen ihminen haluaa tahallaan pahoittaa puolisonsa mielen? Jos puhelimessa yritin varovasti keskustella suhteemme ongelmista, hän saattoi huutaa, että jos en ole hiljaa niin hän lopettaa puhelun. Tämä kaikki johti siihen, etten uskaltanut enää ottaa esille mitään asioita, koska pelkäsin hänen reaktioitaan ja sitä, että minut taas kerran heitetään ulos. Hän oli myös suuttuessaan ja raivotessaan erittäin pelottava, vaikken koskaan joutunut pelkäämään hänen käyvän minuun kiinni.
Hän ei koskaan halunnut viettää aikaa perheeni tai ystävieni kanssa. Olin kaikissa juhlissa aina yksin ja väsyin selittelyyn, että miksei mies taaskaan ole mukana. Eikä kyse ole siitä, että olisin halunnut jatkuvasti ravata sukuloimassa. Mies saattoi tällaisissakin tilanteissa kehittää jonkun riidan, jonka seurauksena piti mykkäkoulua, eikä näin ollen lähtenyt paikalle. Kun minulla oli syntymäpäivät, joita juhlittiin perheeni kanssa, hän sanoi, ettei hän halua juhlia ihmisten kanssa, joita ei tunne, eikä näin ollen tullut paikalle. Kuinka voisi edes tutustua, jos ei koskaan tule paikalle? Hänen perheensä ja sukulaistensa kanssa kyllä vietettiin aikaa.
Suhteemme ensimmäinen vuosi meni hyvin, mutta viimeiset kolme olivat kuvaamani kaltaisia. En käsitä, miksi jaksoin noinkin kauan yrittää. Silloin, kun meillä oli kivaa, meillä oli todella kivaa, ja tiesin, millainen mies osaa olla. Ja jollain typerällä tavalla varmaan uskoin, että asiat muuttuvat vielä sellaisiksi kuin ne olivat alussa.
Suhteemme päättyi jo melkein kaksi vuotta sitten, mutta edelleen mietin näitä asioita lähes päivittäin. Että miksi hän kohteli minua niinkuin kohteli, ja miksi annoin sen kaiken tapahtua. Monet yksittäiset tilanteet nousevat mieleeni edelleen. Eromme jälkeen hän meni saman tien Tinderiin ja löysikin itselleen uuden naisen hyvin nopeasti, ja tekee tämän naisen kanssa nyt asioita, joista minä yhteiselomme aikana vain haaveilin.
Haluaisin jo päästä irti asioiden miettimisestä, koska tämä mies aiheutti minulle ihan riittävästi tuskaa jo yhdessäolomme aikana. En haluaisi enää joutua miettimään näitä asioita jatkuvasti. Jätin hänet itse silloin, kun vihdoin osasin päästää irti, ja kun hän oli jälleen kerran tehnyt minulle yhdet oharit ja haistatellut. Sitäkin tapahtui aika ajoin, hän vaan saattoi jättää tulematta ilmoittamatta mitään, vaikka olimme sopineet tapaavamme. Ja kun asiasta sanoin, niin sain haistettelua osakseni. Ei minkäänlaista kunnioitusta toista ihmistä kohtaan. Kaikki se väärinkohtelu ja törkeä käytös nousevat edelleen mieleeni. Toisaalta myös se, että miksi ihmeessä annoin hänen kohdella itseäni sillä tavalla. Monet ystäväni ovat sanoneet, että jos minulla ei olisi alunperin ollut niin hyvä itsetunto, niin olisin nyt aivan rikki, ja se pitää varmasti paikkansa. Onneksi hän ei kuitenkaan täysin saanut minua nujerrettua.
Huomaan myös ajattelevani, että toivon hänen saavan ansionsa mukaan. En tietenkään toivo kellekään mitään pahaa, mutta haluaisin voida luottaa siihen, että jokainen joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan toisille tekemänsä asiat.
Miten voisin päästä irti tuon menneen suhteen taakasta? Haluaisin keskittyä nykyhetkeen ja elää onnellisena, koska minulla on kaikki hyvin, ja monta aihetta olla kiitollinen. Nämä ajatukset vaan valtaavat päässäni jatkuvasti liikaa alaa. Enkä missään tapauksessa todellakaan kaipaa häntä takaisin, olen tyytyväinen siitä, että tein silloin ratkaisun, joka olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin. Soimaan kai itseäni siitäkin, että miksi olin niin typerä, että annoin hänen kohdella minua huonosti niin kauan. Hölmönä sitä halusi uskoa siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi.
Kaltoin kohdeltu, 40 v
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Olet tosiaan kokenut kovia neljävuotisen suhteesi aikana! Kertomiesi hirveyksien perusteella on selvää, että miesystäväsi on kohdellut sinua erittäin julmasti. Hän ei ole kyennyt myötätuntoon ja suhteessanne on menty täysin hänen ehdoillaan. Olet yrittänyt puhua asioista, mutta hän ei ole siihen suostunut. Ilmeisesti hän ei ole kokenut toimineensa väärin. Et ymmärrä miksi annoit hänen kohdella itseäsi huonosti ja mietit syytä siihen ja ex-miehen käytökseen vieläkin. Koet asioiden olevan nyt, kahden vuoden jälkeen erosta, hyvin. Haluat päästä eroon menneen suhteen miettimisestä.
Kerrot, että suhteenne ensimmäinen vuosi meni hyvin ja teillä oli tosi kivaa. Huonojen vuosien aikana toivoit tämän palautuvan. Olet ollut optimistinen ja pitkäjänteinen, mikä on parisuhteessa hyvä asia tiettyyn pisteeseen asti. Varmasti kolmen vuoden aikana oli jotain toivoa herättäviä hetkiä, jotka auttoivat sinua jatkamaan. Et ole ainoa, joka ei ole saanut lähdettyä pois vahingollisesta suhteesta. Mietin saiko ex-miehesi sinut jollain tavalla uskomaan, ettet ansaitse parempaa kohtelua ja hänen julmat tekonsa olivat jotenkin sinun syytäsi. Tietynlaiset ihmiset ovat hyvin taitavia siinä. Mietin myös liittyikö se, että jumiudut suhteeseen noina kolmena huonona vuotena, ikääsi neljänkymmenen lähestyessä. Olitko ajatellut hänen olevan mies, jonka kanssa perustat perheen? Joskus uuden kumppanin etsiminen tietyssä iässä tuntuu ihmisistä uuvuttavalta ja epätoivoiselta. Kostofantasiasi siitä, että hän saa ansionsa mukaan joku päivä, on ihan oikeutettu ja luonnollinen. Minun on vaikea uskoa, että ex-miehesi nykyinen liitto toimii hyvin, koska tietyt kuviot parisuhteissa usein toistuvat tämäntyyppisten ihmisten kanssa. Itsesi syyllistämisen tunteiden sijaan ajatustesi olisi hyvä nyt pysyä siinä, että sinä et olisi voinut muuttaa ex-miestäsi eikä hänen julmuutensa ollut sinun syytäsi!
Haluat siis nyt kahden vuoden suhteen miettimisen jälkeen päästä eteenpäin ajatuksissasi. Se, miksi jumiudumme menneen jatkuvaan pohtimiseen, on mielenkiintoinen asia. Vaikeiden kokemusten jälkeen ei valitettavasti vaan voi painaa ”kaikki unohtaen kohti uutta” -nappia. Suhteenne on ollut sinua syvästi vahingoittava ja siitä toipuminen vie luonnollisesti aikaa. Olet keskustellut asiasta ystäviesi kanssa, mikä on hyvä asia. Ilmeisesti et ole hakenut ammattiapua asiaan. Mietin mitä tarkoittaa se, että asiat ovat nyt hyvin. Onko elämääsi tullut uutta sisältöä aiemman kärsimyksen tilalle ja sen vastapainoksi? Joskus tämänlaiset kokemukset aiheuttavat pelkoa tavata tai sitoutua uuteen seurustelusuhteeseen. Onkohan sinulle käynyt näin?
Suosittelen sinulle ajan varaamista paikkakuntasi perheasiain neuvottelukeskuksesta tai muusta paikasta, jossa voisit käydä läpi tilannettasi. Uskon vahvasti, että se nopeuttaa toipumistasi. Hienoa, ettei entinen miesystäväsi ole pystynyt nujertamaan sinua ja että erosit hänestä! Kerrot olleesi aina itsenäinen, vahva, iloinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu nainen. Toivottavasti tulevaisuudessa voit kuvata itseäsi näin. Oppimiskokemuksena tämä suhde on ollut hyvin raskas, mutta uskon, että jatkossa tunnistat varoitusmerkit hyvin ja tiedät mitä et voi sietää. Toivon sinulle kokemusta myös siitä, että on olemassa paljon miehiä, jotka kohtelevat kumppaniaan hyvin.
Ajatusten suuntautumista uuteen ja aurinkoista kesää toivoen
