KYSYMYS: Hei, olemme 25v pariskunta, 8 vuotta yhdessä, 3 vuotta naimisissa. Kaksi lasta. Suhteemme on alkuun ollut normaali, ylä ja alamäkiä, ongelmia on siis matkalla ollut mutta ollaan selvitty niistä yhdessä.
Nyt kuitenkin vaimo kertoi ettei tunne enään minua kohtaan kuin ns "kaverillisesti". Läheisyys ja myös makuuhuonepuoli ei tunnu oikeen miltään hänestä, koska ei tunne samalla tavalla kuin ennen.
Hän on nyt muuttunut viimeisen vajaa 2 vuoden aikana, ennen hän oli ihminen joka halusi läheisyyttä, ja taisteli kanssani ongelmamme selväksi. Nyt hän on myöntänyt, ettei tässä viimeisen kuukauden aikana,jolloin olemme tätä asiaa puhuneet, niin ole ajatellut edes koko asiaa, vaan paennut sitä.
Hän myös sai keskustelukaverin netistä, joka on tuonut vielä oman vaikeutensa mustasukkaisuuden muodossa. Vaimoni myös myönsi että on paennut meidän tilannettamme tähän keskusteluun.
Nyt olen saanut vaimoltani kuvan että on semmoisessa mielentilassa että on luovuttanut tällä hetkellä tämän suhteen. Mutta uskoo kuitenkin että meidän olisi mahdollista selviytyä tästä. Eli hyvin ristiriitainen tunne tässä. Olemme myös harkinneet parisuhdeterapiaa.
Onko kadonnut rakkaus ja kipinä mahdollista löytää uudelleen? Kumpikaan ei halua kuitenkaan olla suhteessa vain lasten takia.
Gargoilean
VASTAUS: Kiitos kirjeestä! Te olette noin nuoriksi ihmisiksi olleet jo pitkään yhdessä. Olette alkaneet seurustella hyvin nuorina, ja kasvaneet aikuisiksi yhdessä. Muistatte toisenne hyvin nuoresta lähtien.
Siinä asiassa on paljon hyviä puolia: te tunnette toisenne varmasti aika läpikotaisin. Olette jo ehtineet kokea yhdessä monenlaista. Yhteinen jaettu elämä kantaa. Mutta samalla tuo nuorena aloitettu liitto voi vaikuttaa niin, että jossain vaiheessa toinen alkaa tuntua kaverilta, ja jopa vähän kuin sisarukselta. Silloin seksuaalisen kiinnostuksen väljähtyminen on aika luonnollista: siskon tai veljenhän ei kuulukaan kiinnostaa seksuaalisella tasolla. Voi herätä kysymys, olisiko jonkun toisen kanssa paremmin, kun kumpikaan ei ole ehtinyt elää pitkää suhdetta kenenkään toisen kanssa. Sellainen pohdinta on tosi ymmärrettävää. Kaikenlaisiin suhteisiin liittyy omat kysymyksensä.
On muutenkin tavallista, että pikkulapsivaiheessa pari kokee etääntyvänsä toisistaan. Pikkulapsivaiheessa seksi ja muu parisuhteen fyysinen läheisyys tutkitusti vähenevät – jo ajan ja voimavarojen takia. On väsymystä ja kuormitusta, riitoja ja etäisyyttä. Siksi erotkin ovat kaikkein yleisimpiä juuri pikkulapsiperheissä. Monet asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että tässä vaiheessa ei kannattaisi erota, jos erityisen vakavaa syytä erolle (kuten väkivaltaa) ei ole. Lapsen sisäinen turvallisuus kehittyy ensimmäisinä elinvuosina. Siksi juuri ne vuodet kannattaisi erityisesti panostaa lapsien hyvinvointiin ja perhekeskeisyyteen. Jonkin aikaa voi siis olla ihan järkevää pysyä yhdessä ”vain lasten vuoksi”, jos välillänne on sentään kunnioitusta ja ystävyyttä.
Erota ei kannata pikkulapsivaiheessa ilman erityisen painavaa syytä senkään takia, että vanhempien kuormitus on siinä vaiheessa niin kova. Jotkut kuvaavat, että väsymyksen ja ruuhkavuosien muiden paineiden takia eletään kuin sumussa. Kun on paha olla, kumppaniin kohdistuu toiveita, jotka eivät täyty, koska hänkin elää samassa sumussa. Monet yrittävät ratkaista erolla ongelmaa, joka ei ratkea erolla: arki onkin eron jälkeen yhä vaativampaa. Jos tuntuu mahdolliselta, kannattaa sopia, että tämän vaiheen yli mennään yhdessä ja kun on taas kunnolliset yöunet ja mahdollisuus keskustella ja rakastella rauhassa, vasta sitten tehdään isoja päätöksiä.
Pitkää suhdetta voikin tarkastella pidemmässä mittakaavassa: kaikissa pitkissä suhteissa on monenlaisia vaiheita, eivätkä niistä kaikki ole helppoja vaiheita. Teillä on nyt meneillään vaihe, jolloin välillenne on kasvanut etäisyyttä. Kun suhteessa on etäisyyttä, on ymmärrettävää, että ihminen viehättyy toisesta ihmisestä, joka tuntuu lämpimältä ja kiinnostuneelta. Jokainen ihminen tarvitsee jonkun toisen tukea ja ymmärrystä – jos oma kumppani tuntuu etäiseltä, voi jonkun toisen tarjoama ymmärrys houkuttaa ja lohduttaa. Mustasukkaisuus on silloin ihan luonnollinen reaktio: joku toinen uhkaa jotakin minulle tärkeää. ”Valitseeko kumppanini jonkun toisen minun edelleni?” Sellainen ajatus satuttaa.
Etäisyys välillänne on kuitenkin täysin realistisesti mahdollista kuroa umpeen. Sanonnan mukaan tärkein matka minkä ihminen voi tehdä, on tulla toista puolitiehen vastaan. Kuulostaa todella hyvältä, että ajattelette voivanne selviytyä tästä suhteenne jaksosta: kumpikin voi tulla toista vastaan esimerkiksi koettamalla kuunnella toista kaikessa rauhassa. ”Miten sinä oikein voit? Miten minä voin olla tukenasi? Mitä toivot ja tarvitset minulta? Haluatko tulla kainaloon?”
Kun te tietoisesti pyritte taas puhumaan yhdessä ja kuuntelemaan toisianne, voi ymmärrys lisääntyä. Suhteeseenne voi vähitellen rakentua taas uudenlainen, lähentymisen vaihe. Kun löydätte taas toisistanne sen naisen ja miehen, johon olette aikanaan rakastuneet, sisaruuden tuntu katoaa. Toiseen voi rakastua uudelleen ja yhä syvemmällä tasolla. Silloin myös rakasteluun voi tulla uutta kiinnostusta ja uusia tasoja.
On vastuullinen ajatus hakea tilanteeseenne apua. Suosittelen teille lämpimästi pariterapiaa, missä pääsette puhumaan asioista ulkopuolisen ihmisen tuella.
Lämmöllä
perheneuvoja Heli
