KYSYMYS: Erosin kaksi vuotta sitten 36 vuotta kestäneestä avioliitosta. Menin nuorena naimisiin itseäni 10 vuotta vanhemman hyvin koulutetun miehen kanssa. Alusta alkaen liittomme oli hyvin tiivis ja lasten synnyttyä koin usein olevani ikävällä tavalla kontrolloitu. Mieheni halusi osallistua kaikkeen perheen elämään ja olin siitä tietysti mielissäni koska ihanteenamme oli tasa-arvoinen perhe-elämä missä myös isä osallistuu lasten kasvatukseen ja kotitöihin. En tavannut omia ystäviäni avioliiton aikana. Tapasimme heitä aina yhdessä. Olin aina mukana kun tavattiin muita ihmisiä tai sukulaisia. Monesti meni niin etten lausunut sanaakaan koska mieheni huolehti puhumisen, silti minun piti olla läsnä. Miestäni ei saanut arvostella tai ei saanut suuttua koska siitä seurasi hyvin ikävä kohtaus jota piti sitten hyvitellä. Kahden kesken meillä oli silti monesti hauskaa ja olimme kiinnostuneita samoista asioista. Mieheni oli hyvin huolehtiva ja suorastaan holhoava. Kaikki oli hyvin jos olin tietyllä tavalla, emme riidelleet. Lopulta päätin erota koska koin yhdessä elämisen vuosi vuodelta ahdistavammaksi ja lapset oli saatu aikuisiksi. Koin että mieheni oli jollakin tavalla hyvin hallitseva ja ahdistava. Koin että en pysty suhteessa olemaan oma itseni. Alussa mieheni rukoili minua takaisin. Myöhemmin hän vihasi ja oli äärettömän katkera. Luonnollisesti hän hankki välittömästi uusia naissuhteita heti kun olin lähtenyt kotoa. Itse koin eron jälkeen että olen elossa.

Onko mahdollista palata vielä yhteen ja miten voisin toimia että se olisi mahdollista.

Nainen, 57

VASTAUS: Hei ja kiitos kysymyksestäsi! Siitä huomaa, että olet pohtinut entisen avioliittosi asioita pitkään ja rauhallisesti. Mietit hyviä ja huonoja puolia, joita molempia on ollut.

Parhaimmillaan teillä on ollut tiivis suhde, olette kiinnostuneita samoista asioista ja kahdenkeskinen elämä oli mukavaa. Koit kuitenkin, että miehen huolehtivuuden kääntöpuolena oli holhoavuus ja kontrollointi, joka vei sinulta oman tilan. Et tavannut omia ystäviäsi etkä voinut olla asioista eri mieltä miehen kanssa, koska riitaa piti välttää. Vaikuttaa siis siltä, että suhteenne pysyi koossa vuosikaudet sinun joustamisesi ja väistämisesi ansiosta. Lasten kasvettua erosit, mutta nyt mies toivoo suhteenne lähentymistä ja kertoo muuttuneensa.

Mitä, jos keskustelisitte tuosta muutoksesta? Mikä käynnisti miehen muutosprosessin? Millaisia muutoksia hän näkee omassa ajattelussaan ja toiminnassaan tapahtuneen? Millaisia tavoitteita hänellä on? Yhtä tärkeää on, että sinä kerrot omasta muutoksestasi, asioista, joista sait suhteenne aikana tarpeeksesi ja siitä, mihin suuntaan haluat kasvaa ihmisenä. On hyvä, että teillä kummallakin on omat asunnot, jotta sinä voit säilyttää oman vapautesi. Kerro miehelle, että haluat, että sinun rajojasi kunnioitetaan ja hankalistakin asioista puhutaan. Kahden ihmisen suhteessa täytyy olla tilaa molempien kokemuksille. Ex-miehesi koki, että hänen naissuhteensa ja sinun mustasukkaisuutesi olivat syy eroon. Sinä puolestaan koit suhteen symbioottiseksi - siis sellaiseksi, jossa ollaan niin vahvasti yhtä, me ja aina samaa mieltä - että tilaa erillisyydelle ja kahdelle itsenäiselle yksilölle ei ollut.

Kuulostaa siltä, että sinun erokertomuksesi kuvaa vuosien ajan olemassa olleita ilmiöitä, jotka kavensivat omaa tilaasi ja ahdistivat elämääsi, olkoonkin, että elämään mahtui myös hyviä asioita. Miehesi erokertomus tuntuu liikkuvan enemmän lähivuosien tapahtumissa eli itse erotilanteessa. Ei voi olla niin, että avioliittonne hyvistä puolista, vaikeuksista ja eroon johtaneista syistä on olemassa vain yksi tarina. Tarvitaan avointa keskustelua, jotta voitte kuunnella ja ymmärtää toistenne näkökulmia.

Ensimmäinen askel eteenpäin on siis se, että kaikista asioista saa ja voi puhua. Yhtä lailla on tärkeätä, että toisen puhuessa toinen kuuntelee ja yrittää ymmärtää ennen kuin kommentoi. Jos keskustelu silotellaan ja sammutetaan riidan pelossa, pettymykset ja loukkaantumiset jäävät kytemään. Menneiden kaiveleminen ei ole keskustelun olennaisin asia, mutta niistä on puhuttava siltä osin kuin ne elävät nykyhetkessä. Huomaat miehessäsi edelleen hallitsevia ja kontrolloivia piirteitä, sinun suullasi puhumista ja rajojesi rikkomista. Ne olivat eroon johtaneita asioita sinulle, joten miehen olisi tarpeen miettiä, miten hän pääsisi muutokseen niiden suhteen.

Kunnioitan miehesi muutospyrkimyksiä. Mahtaako hän hakea niihin tukea keneltäkään? Nuo kuvaamasi hankaluuksia aiheuttavat toimintatavat ovat kuuluneet hänen elämäänsä nuoruusvuosista asti, joten niistä irti päästäminen vaatii paljon työtä ja rohkeutta. Hänen tarvitsee oppia päästämään irti ja luottamaan siihen, että toinen ihminen pysyy hänen rinnallaan vapaaehtoisesti ja omasta halustaan, ei kontrolloituna. Miehesi voisi hyötyä keskusteluista ulkopuolisen auttajan kanssa.

Jos kouraisee kätensä täyteen hienoa hiekkaa ja puristaa kättä tiiviisti nyrkkiin, hiekka valuu ulos sormien välistä. Hiekka voi pysyä vain avoimella kämmenellä vapaasti pideltynä. Sama pätee ihmisiin. Vain vapaina voimme liittyä toisiimme.

Kerrot, että et pärjää miehelle verbaalisesti, mutta tekstiäsi lukiessa tuntuu, että osaat erinomaisesti sanottaa tunteita ja pohtia tilanteita. Ehkä sinun verbaalisuutesi on yksi niistä asioista, joille ei oikein ole ollut tilaa suhteessanne.

Toivon teille avoimia ja pelottomia keskusteluja.
Päivi, perheneuvoja