KYSYMYS: Haluaisin saada mielipiteenne tilanteestani. Ongelmana on mieheni asenne. Hänellä on ollut monia vastoinkäymisiä elämässään, viimeisin niistä työttömyys ja pätkätyöläisyys. Ymmärrän kyllä, että ikävät asiat saavat maailman näyttämään epäreilulta ja elämän hankalalta, mutta en osaa kannustaa häntä enempää. Mies on muuttunut vihamieliseksi parissa vuodessa. Väkivaltainen hän ei onneksi ole, mutta hänen puheensa painottuu kaikkeen negatiiviseen, kaikki erilaiset ihmisryhmät ärsyttävät häntä, eikä hän enää osoita empatiakykyä kuten ennen.
En usko hänen olevan mielisairas, enkä vielä pelkää. Mutta hän on kuin ei rakastaisi mitään eikä osaa ottaa rakkautta vastaan. Se on henkisesti väsyttävää, kun hänelle on turha puhua elämän pienistä iloista, sillä ei hän niitä ymmärrä. Häntä piristää vain raha, kun sitä on tarpeeksi paljon. Suhteemme on periaatteessa hyvä, mutta ilmapiiriltään välillä raskas. Tiedän olevani turhamainen, mutta olen pettynyt siihen, että menin naimisiin miehen kanssa, jota ei enää ole. Tilalle on tullut joku muu, joka vie ilonaiheet elämästä.Tuskin saan häntä mihinkään ammattiauttajan puheille, sillä hän on tyypillinen suomalainen jääräpää.
Ahdistunut, 25 v.
_____________________________________________________________________________________
Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Pohdit miehesi yleistä negatiivisuutta. Koet hänen suhtautuvan kielteisesti niin omaan elämäänne kuin yleisiin ilmiöihin, ihmisiin ja tapahtumiinkin. Kerrot, että miehesi ei ole väkivaltainen, mutta sinua on alkanut huolestuttaa hänen elämänasenteensa. Tuo negatiivisuus, jota kuvaat, saattaisi liittyä masennukseen. Kuulostaa siltä, että miehesi elämässä on ollut monia vastoinkäymisiä viime aikoina. Kun taakkoja kertyy paljon, masennus on mielen luonnollinen reaktio ylikuormitukseen.
Masennukseen liittyy uupumista, ilottomuutta, mielenkiinnon katoamista ennen mielihyvää tuottaneisiin asioihin ja yleistä kielteisyyttä, elämän merkityksettömyyden kokemusta. Näin ollen ehdottaisin, että miehesi kävisi lääkärissä keskustelemassa voinnistaan. Masennus ei ole mikään mielisairaus vaan ihmisen yritys selviytyä olosuhteissa, joissa hän rasittuu yli voimiensa. Uskon, että miehesi on hyvä ja hieno ihminen, jonka oikeata olemusta masennus tällä hetkellä vääristää. Tämä masennusoletus on toki vain minun mielikuvani sen perusteella, miten kuvasit tilannettanne. Jos ajatukseni menee ihan metsään, lääkärikäynti oikaisisi senkin asian.
Joka tapauksessa voisit ottaa puheeksi sen, miten näet ja koet miehesi muuttuneen. Älä syyllistä, vaan kerro konkreettisin esimerkein, millaisissa tilanteissa sinulla herää huoli hänen hyvinvoinnistaan. Muista myös antaa palautetta kaikesta siitä hyvästä, jota koet hänen tekevän. Osoita, että hän on tärkeä ja rakas sinulle, ja juuri sen tähden olet huolestunut.
Ystävällisin terveisin
Päivi, perheneuvoja
4 kommenttia
shiwan8
27.1.2015 18:08
Hetkinen. Hänelle ensin koko ikänsä on toitotettu suoraan tai epäsuorasti ettei hänellä ole ihmisarvoa ellei sukupuolensa edustajana kykene elättämään naista ja perhettään työllä joka hänellä on oltava. Nytkö tässä siis ihan oikeasti ihmetellään miksi ihmistä syö kun hän sitten huomaa olevansa hetkellisesti kykenemätön lunastamaan ihmisarvoaa?
Alle minuutin panos suomalaisen kulttuurin sukupuoliin kohdistuviin vaatimuksiin paljastaa tästäkin tapauksesta kaiken olennaisen.
Olisi jännä olla kärpäsenä katossa kun tämä vihamielisyys ja avunanto toteutuvat. Kun on nähnyt molempia laidasta laitaan niin ei oikein osaa ottaa kumpaakaan kuvausta vakavasti sellaisenaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
:) :) :)
28.1.2015 06:40
Ammattiauttajalle saaminen voi tosiaan olla haastavaa. Olen kokenut jotain vastaavaa pariinkin kertaan, mutten ole kyennyt auttamaan ja suhteet ovat päätyneet eroon. Ensimmäisessä tilanne kärjistyi kärjistymistään eron jälkeen ja mies sai apua vasta pakon edessä. Sitä oli kamala seurata vierestä. Toisessa suhteessa toimin juurikin kuten Päivi kirjoitti. Mutta muuri oli ja pysyi. Väsyin, miehen masennus vei energiat itseltäni ja aloin luovuttaa. Molemmissa kesti siis useita vuosia, ennenkuin päädyttiin eroamaan. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitetaan tuolla jääräpäisyydellä. Siihen ei välttämättä auta hyvät eivätkä huonot keinot. Olen nähnyt avun pääsevän perille vasta kun mies itse myöntää oman tilanteensa, sitä on usein edeltänyt totaalisen pohjalle tipahtaminen ja suuri miehen oma pahoinvointi itsensä kanssa. Haluaisin itsekin tietää miten se masennuksen kierre katkaistaan, ennenkuin parisuhteen kannalta on liian myöhäistä. Ja tiedän myös vastauksen. Vain ammattiauttaja voi tehdä sen. Puoliso ei ole psykologi tai psykiatri. Toivotan äärimmäisen paljon onnea ja toivon, että saatte apua miehesi, sekä omaan tilanteeseesi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
energinen1
29.1.2015 10:58
Tarinasi kuulostaa täysin siltä, mitä minulla oli exäni kanssa. Itseäni ärsytti, että ulkopuolisten mielestä ratkaisu oli juuri ammattiauttajalle puhuminen. Mutta jos toinen ei siihen suostu eikä nää sitä tarpeelliseksi niin ei voi oikein mitään tehdä. Minusta sinun tulisi nyt pitää itsestäsi huolta ja huomata se, että pitkään negatiivisessa ympäristössä oleminen syö omaa energia ja kun ei voi iloita mistään niin se voi pahimmillaan sairastuttaa sinut. Ikävä sanoa tämä, mutta jos miehesi ei suostu menemään juttelemaan ulkopuolisen kanssa tai ei muuten muuta asennettaan niin harkitse vakavasti eroa ennen kuin itseltäsi häviää elämän ilo ja sairastut.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
31.1.2015 09:35
:) :) :), tuo ongelma poistuu sukupolvessa jos kasvatuksessa korjataan ne asenteet jotka noihin ongelmiin johtavat. Osa niistä on tässä satunnaisessa järjestyksessä:
- Mies ei itke
- Mies ei ole pahalla tuulella
- Miehen mielenterveys ei horju
- Mies ei lyö
- Miehellä on työ
- Mies elättää perheensä
- Mies ei tarvitse apua
- Mies tietää oikean vastauksen kaikkeen
- Mies kantaa vastuun kaikesta
Jos tuota lukee suuntaa antavana niin se ei toki näytä pahalta. Se kuitenkin esitetään pikkulapsillekin jo sellaisena kiveen kirjoitettuna totuutena jonka jokainen kohta pitää täyttyä. Homman kierous paljastuu oikeastaan vasta kun vaihdetaan sanan "mies" tilalle sana "nainen". Noista kun mikään ei enää kuulosta järkevältä kasvatuksellisesta näkökulmasta. Naisella saa olla paha mieli, nainen saa itkeä, oikeasti kukaan ei kiellä edes lyömästä (virallisesti joo, mutta yleisen mielipiteen mukaan vika on kuitenkin aina miehessä), naisella olisi hyvä olla työ (mutta ei mitään "pakkoa"), nainen saa olla avun tarpeessa ja pyytää apua menettämättä kasvojaan yleisön silmissä, nasen mielenterveys saa horjua, naisen ei tarvitse elättää perhettään (koska mies tai valtio tekee sen jos naista ei huvita), nainen saa olla väärässä ja muuttaa kantaansa jos haluaa, naisen ei oikeasti tarvitse kantaa vastuuta käytännössä mistään mikä voi normaalin ihmisen elämässä olla läsnä.
Ei se ole kumma jos osalla ukoista ei kuuppa kestä kun ensimmäiset opetukset mitä pikkulapsena saavat ovat ne, että a) loppuviimein kaikki on miehen harteilla ja b) naisella on oikeus valita olla vapaamatkustaja miehen elämässä. Sitten on se meidän osa porukasta joka ei ole niellyt kasvatusaivopieruja ja pitää naisia tasavertaisina ihmisinä niin vastuiden, velvollisuuksien kuin oikeuksienkin oslta. Meitä tosin kutsutaan nykyään naisvihaajiksi koska kannatamme tasa-arvoa, mutta sellaista se on kun ei mene aivottomien lampaiden mukana.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin