KYSYMYS: Meillä on mieheni kanssa pieni (4kk) lapsi. Mieheni ehdotti aikanaan lapsen hankintaa, en siis häntä siihen pakottanut.

Haluaisin vain normaalia perhe-elämää, mutta miehestäni ei näytä siihen olevan. En haluaisi rikkoa perhettäni, haluaisin että lapseni saisi kasvaa ydinperheensä kanssa. Rakastan miestäni, mutta en jaksa tällaista. Hänen mielestään vaatimukseni ovat kohtuuttomia, hän "ei saa tehdä mitään", eikä hän suostu lähtemään perheterapiaan. Kotona hän porsastelee eikä siivoa jälkiään, joten hän aiheuttaa minulle valtavasti lisää työtaakkaa, ja tilanne rasittaa minua henkisesti. Tuntuu että minun olisi parempi olla ilman häntä, mutta sitten taas mietin lastani. En enää tiedä mitä tehdä.

Onneton äiti, 33 v.

_____________________________________________________________________________________

Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________

VASTAUS: Tunnet itsesi melko petetyksi parisuhteessasi. Miehesi, joka halusi perheeseenne lasta, ei nyt vauvan synnyttyä osallistukaan lapsen hoitoon ja kotitöihin aktiivisesti. Vastuu lapsesta ja kodista on pääsääntöisesti sinun harteillasi.

Lapsen syntymä on iso elämänmuutos. Kahdesta tulee kolme ja vauva-arki voi yllättää sitovuudellaan. Mietin, miten miehesi on mahtanut kokea tämän kaiken. Joskus voi syntyä sellainenkin kierre, että mitä enemmän nainen omistautuu vauvalle ja kodin hoitamiselle, sitä yksinäisemmäksi ja ulkopuolisemmaksi mies kokee itsensä ja sitä enemmän hän vetäytyy. Tästä taas seuraa se, että nainen kuormittuu yhä enemmän, uupuu ja syyttää miestä, joka vetäytyy lisää. Osapuolilla voi olla erilainen näkemys siitä, alkoiko noidankehä miehen arkivastuusta vetäytymisestä vaiko naisen vetäytymisestä läheisyydestä. Olennaista on se, että kehän pyöriessä kumpikin kokee yksinäisyyttä ja voi huonosti. Väärinymmärrykset lisääntyvät.

Mikä olisi teille sopiva tilanne istua alas ja puhua tämän elämänvaiheen kokemuksista? Onko miehesi tarrautunut joihinkin sinkkuelämän jäänteisiin, aikaan, jolloin reissut kavereiden kanssa ja tietokoneen ääressä istuminen saattoivat viedä ison osan ajasta? Mitä isäksi tuleminen merkitsee hänelle? Mistä hän nauttii perhe-elämässä? Mitä hän mieluiten tekee vauvan kanssa? Mikä vauvaelämässä on tuntunut vaikealta? Mihin hän on pettynyt? Mikä voisi auttaa häntä sopeutumaan uusiin vastuisiin? Voisit itse kertoa omasta kasvustasi äitiyteen. Mikä siinä on sinulle ollut helppoa ja ihanaa, mikä yllättävää, mikä vaikeaa? Mihin olet pettynyt? Mihin kumpikin kaipaatte muutosta? Jos tällaista keskustelua on hankalaa saada onnistumaan ilman syyttelyä ja riitaa, voisitte puhua näistä asioista vaikkapa yhteisellä neuvolakäynnillä terveydenhoitajan kanssa. Avoin ja molemminpuolinen tunteista, toiveista ja tarpeista puhuminen auttaisi teitä muutokseen. Muutos lähtee liikkeelle pienistä, konkreettisista teoista.

Keskustelussa on tärkeää muistella, mihin olette rakastuneet toinen toisissanne. Mikä teidän suhteessanne on ollut hyvää ja toimivaa? Miten sitä voisi löytää nykyiseen arkeenne uudelleen? Millä pienellä huomioivalla teolla voit osoittaa miehellesi, että näet edelleen nykyisen kuoren alla rakkaan kumppanisi? Ehkä pieni huomionosoitus saisi hänet vastaamaan samalla tavalla ja negatiivinen kehä välillänne voisi kääntyä pyörimään hyvään suuntaan. Jos olet aiemmin kokenut suhteesi mieheen läheiseksi ja hyväksi, arvelen, että teillä on mahdollisuus rakentaa onnea uudelleen. Se on työtä, johon tarvitaan sanoja ja tekoja.

Iloa arkeenne toivoo

Päivi, perheneuvoja