KYSYMYS: Mieheni haluaa erota. Olemme olleet yhdessä 12 vuotta, joista 6 avioliitossa. Meillä on kaksi lasta: 4-vuotias ja 1,5-vuotias. Mieheni kertoo olleensa onneton noin 1,5 vuotta eli suurin piirtein siitä saakka, kun saimme toisen lapsemme. Hän on kokenut itsensä hylätyksi ja tarpeettomaksi sekä torjutuksi. Itse olen kokenut olevani onnellinen, vaikka välillä on ollut raskaampia päiviä. Välillä on kyllä tuntunut, että jotain suhteesta puuttuu mutta olen tyytynyt odottamaan parempaa päivää. Lasten lisäksi arkeamme haastaa kummankin vaativat työt, jotka ovat meille kyllä tärkeitä. Olen itse aloittanut uudessa työssä puolisen vuotta sitten ja ollut siitä hyvin onnellinen. Ehkä tämän vuoksi en ole niin kiinnittänyt huomiotani mieheni huonoon oloon.
Mielestäni suhteessamme on paljon tehtävissä yhteistä aikaa ja hellyyttä lisäämällä sekä muistamalla tunnustaa rakkautta toiseen. Olemme erokriisistä huolimatta läheisiä ja hyvissä väleissä. Meillä on hellyyttä ja oikeastaan olemme läheisempiä ja ainakin minä rakastuneempi mieheeni kuin aikoihin. Mieheni sanoo kuitenkin, ettei usko tämän läheisyyden säilyvän ja on siksi tehnyt päätöksensä. Hän on todella jääräpäinen, vaikka hänelläkin on vaikeaa nyt ja hän kärsii tilanteesta.
Asumme toistaiseksi yhdessä mutta mieheni etsii uutta asuntoa. Kyse on siis jonkilaisesta ero-klassikosta, kun pienten lasten vanhemmat ovat ajautuneet kriisiin. Mieheni kieltäytyi terapiasta, koska olen kuulemma joskus aiemmin kieltäytynyt siitä. En tuolloin ollut ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. Mieheni ajattelee, että voisimme olla kumpikin onnelisia jonkun toisen kanssa. Itse en voisi kuvitella parempaa miestä, jos ei oteta huomioon tätä sitoutumisen ja tahdon puutetta.
Olen pohtinut johtuuko tämä siitä, että mieheni on ainoa lapsi ja ollut äitinsä silmäterä aikuisiälle asti. Hän on tottunut saamaan kaiken huomion. Toisaalta lapsemme ovat hänelle myös rakkaat, eikä hän ainakaan tietoisesti voisi ajatella jääneensä jostain paitsi heidän vuokseen.
Onko mitään tehtävissä? Miten voisin voittaa mieheni luottamuksen suhteen tulevaisuuteen?
VASTAUS: Olet hämmentynyt. Suhteenne on ajautunut kriisiin. Miehesi on kokenut olleensa jo pitkään onneton liitossanne. Sinä sen sijaan et jaa samaa tuntemusta, vaan koet olleesi pääosin onnellinen. Ihmettelet, mistä tämä ristiriita tulee. Miten te voitte kokea yhteisen elämänne niin eri tavalla?
Kirjettäsi lukiessa tulee olo, että olet kuitenkin aika tietoinen siitä, mitä teille on tapahtunut ja mitkä seikat ovat olleet vaikuttamassa suhteenne kriisiytymiseen. Lapset ja molempien työt ovat vieneet yhteistä aikaanne siinä määrin, että parisuhteen hoitaminen on jäänyt taka-alalle.
Parisuhteessa tärkeä vaihe on sen alun kahdenkeskisyys, jossa toista ei tarvitse jakaa muiden kanssa. Se on kuin tankkausvaihe, jonka jälkeen on valmiimpi kohtaamaan sen väistämättömän tosiasian, että elämässä on muutakin kuin vain me kaksi. Parisuhteeseen tunkeutuva "kolmas" voi olla lapsi, työ, harrastus – mikä tahansa, mikä vähentää kahdenkeskistä aikaa. Tällainen vaihe kuuluu siis olennaisena osana parisuhteeseen ja se on aina kriisin paikka. Olemmeko tankanneet riittävästi toisiamme, että suhteemme kestää näiden "ulkopuolisten" läsnäolon?
Lapset tarpeineen aiheuttavat väistämättä tilanteen, jossa parisuhteelle ei jää aikaa niin kuin ennen. Lapsen syntyessä mies saattaa tuntea olonsa hylätyksi ja ulkopuoliseksi, kun nainen kiinnittää kaiken huomionsa uuden tulokkaan hyvinvointiin. Sinänsä luonnollinen ja normaali tilanne on parisuhteen kannalta ristiriitainen: nainen on onnellinen hoivatessaan lasta, samalla kun mies saa puolisoltaan vähemmän huomiota ja kokee jäävänsä tarpeineen syrjään.
Tunteet ovat ajattomia, ne saattavat putkahtaa kaukaa menneisyydestä, kun joku tämän hetken tilanne herättää ne eloon. Olisikohan miehellesi käynyt näin? Ainoana lapsena hän ei joutunut jakamaan äitiään sisarusten kanssa, mutta sinut hän "menetti" lapsille viimeistään silloin, kun nuorimmaisenne syntyi. Siitä hänellä alkoi voimistua hylätyksi, tarpeettomaksi ja torjutuksi tulemisen tunne.
Jokainen meistä käy läpi tavallaan ja ajallaan läpi niitä tunteita, jotka eivät ole aiemmin elämässämme tulleet riittävästi käsitellyiksi. Mahtaako miehesi nyt yrittää suojella itseään hylätyksi tulemiselta, kun hän ei uskalla luottaa, että tällä hetkellä sinänsä hyvä parisuhteenne tila jatkuisi myös tulevaisuudessa? Tuntuu vähemmän kipeältä vaihtoehdolta hylätä itse ennemmin kuin tulla uudestaan hylätyksi. Jokaisessa meissä elää myös unelma paratiisista: ehkä jossain on joku vain ja ainoastaan minua varten. Mutta paratiisiin ei ole paluuta – aina löytyy kolmansia, jotka rikkovat aika ajoin kahdenkeskisyyden.
Miehesi on osoittanut suurta rohkeutta, kun hän on uskaltanut kertoa tunteistaan sinulle. Samalla sinä olet saanut mahdollisuuden kertoa omistasi hänelle. Jatkakaa yhteistä jakamista, älkää yrittäkö tulkita toisianne. Miettikää, löytyykö tunteista yhteyksiä varhaisempiin kokemuksiin: onko elämässä joskus tuntunut samalta kuin nyt. Ehkäpä näin saatte purettua tunteitanne pala palalta ja luottamus toisiinne voi rakentua uudelleen. Joskus kolmannen läsnäolo voi tällaisessa tilanteessa auttaa antamaan riittävästi ulkopuolista näkökulmaa ja selvittämään suhteen solmuja.
Toivotan teille antoisaa matkaa tunteiden ajattomassa maailmassa.
Perheneuvoja Pirkko
6 kommenttia
shiwan8
4.2.2015 08:05
Mies on siis isä, mutta ei aviomies muuten kuin paperilla. Roolin mielekkyys selviää naiselle helposti siten, että ajattelee itsensä äitinä, mutta ei vaimona. Tämä siis parisuhteessa ja avioliitossa ollessa.
Kuulostaa siltä klassikolta jossa toinen parisuhteen osapuoli on alkanut pitämään toista itsestäänselvyytenä ja ihmettelee sitten kun se kuvitelma ei pidäkään paikkaansa. Raaka tosiasia on kuitenkin se, että sitä suhdettakin pitää hoitaa. Jos ja ilmeisesti kun ei ole hoidettu, ei ole ihme, että hylätty osapuoli haluaa nostaa kytkintä.
Ei siinä, lusikat jakoon ja etsimään lapsille uutta elättäjää. Tällä kertaa kuitenkin kannattaa valita niin säälittävä ja epätoivoinen mies, että hänelle ylipäätään ikinä naisen saaminen on niin iso asia, että sen takia kannattaa kärsiä enemmänkin. Ei huolta, noitahan riittää. Selkärangan omaavaa miestä ei kuitenkaan kannata havitella jos mielii noilla systeemeillä pitää suhteen kasassa. Kaikille on ottaja, kysyjän nyt vaan kannattaa jatkossa keskittyä sellaiseen osaan miehistä jolla on hyvä palkka ja halu olla hyväksikäytetty.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Jarppi76
5.2.2015 08:08
Näitä hommia haudotaan pidempään ja aika harva jättää heppoisin peruistein lastensa äitiä. Käytännössä jos seksiä ei heru ja nainen käpertyy lapseen, alkaa yleensä muut naiset kiinnostaa. Ja jos äijä etsii jo uutta kämppää, peli on jo menetetty etenkin kun nainen ei näe toiminnassaan puutteita.
shiwan8 antoikin tuossa hyvän neuvon. Ison osan miehistä on vaikea saada naisia ja monelle riittää pari vierasta lasta eletettäväksi sekä haarat auki kerran vuodessa pimeässä saunan jälkeen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Umenohana
5.2.2015 09:28
Mies on aiemmin ehdottanut terapiassakäyntiä ja olet ajatellut että tilanne ei ole vakava. Eipä ihme että mies tuntee itsensä hylätyksi ja syrjäytetyksi. Jos puoliso tällaista ehdottaa kannattaa kuula tilanne todella herkästi. Sitten voi olla myöhäistä. Ja nyt siis luultavasti on.
Vastaa kommenttiinToki terapiasta kieltäytyminen perusteella "en mä nyt kun et säkään silloin" ei kuulosta kovin viisaalta sekään.
Jos terapiassa käydään ja kummallakin on eri käsitys siitä, mikä lopputuloksen pitäisi olla, voi hyötykin jäädä laihaksi. Miehenä lähtisin tässä vaiheessa juttelemaan pariterapiaan ihan vain siksi että se vähän loiventaa eron jälkeistä pudotusta. Se nimittäin tulee, vaikka miten olisi sitä mieltä että päätös oli oikea.
Vastaa kommenttiin
Mixu-85
5.2.2015 11:51
Itsellä oli vähän sama tilanne viime vuoden puolella. Kaksi lasta, akkaa ei juurikaan näy kun viettää kaikki illat ja viikonloput töissä. Itse kun käy päivätöissä klo 8-16, niin joka päivä menee saman rutiinin mukaan; aamusta töihin (exä vei muksut päiväkotiin ennen töihinlähtöään), illalla hain lapset päiväkodista, syötin, leikitin nukutin, seuraavana päivänä sama homma. Kyllästyin yh-isinä oloon ja lähdin menemään. Nyt on paljon onnellisempi olo, vaikka lapsistani tykkäänkin. Mieluummin yksin sinkkuna kuin yksin parisuhteessa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
höyhenpuuhka
5.2.2015 16:04
Nyt tulee noilta kommentoivilta miehiltä kylmää kyytiä. Jos oisin tuossa tilanteessa, niin yrittäisin nyt pistää aika paljon romantiikkaa peliin ja saada liekki roihahtamaan nopeasti. Sitähän se mies on halunnut ja nyt suunnittelee karkumatkaa. Tsemppiä hirveästi kiperään tilanteeseen. Toivottavasti saat pidettyä miehesi ja laitatte molemmat prioriteetit kuntoon!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Saman kokenut
18.2.2015 19:07
Tyypillisiä, naista syyllistäviä kommentteja henkisesti keskenkasvuisilta miehiltä. Ei aina ole kyse seksin puutteesta, vaan esim. miehen heikosta itsetunnosta.
Jos mies ei tuollaiseen verukkeeseen vedoten suostu enää terapiaan, on hänellä jo uusi nainen katsottuna. Sinulle hän ei sitä myönnä ellei satu jäämään kiinni. Nyt sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko luovutat ja annat miehen mennä - todennäköisesti hän huomaa ennemmin tai myöhemmin, ettei se vaihtamalla parantunut, mutta silloin voi olla jo liian myöhäistä ja lapset on riepoteltu eron läpi. Tai sitten taistelet, jos miestäsi oikeasti rakastat. Tee hänelle selväksi, ettet halua erota ja sano ettet suostu eroon ellei hän suostu terapiaan. Hän on sen velkaa lapsilleen. Ainakin ero sitten sujuu lastenkin kannalta helpommin terapeutin avulla, ellei kipinää enää löydy. Minun mieheni "heräsi", ja tajusi että jokainen ihminen on itse vastuussa onnellisuudestaan, kumppania on turha syyttää omista kriiseistä. Ja rakkauskin syttyi uudelleen, vaikka hän luuli sen jo sammuneen iäksi. Nyt pidämme siitä parempaa huolta; parisuhteelle on järjestyttävä aikaa ja se on laitettava työn ja jopa lasten edelle. Vanhempien parisuhde on lasten koti. Onnea matkaan!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin