Parisuhde tuottaa surua ja ahdistusta

20.10.2015 12:17
Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olen reilu 40-vuotias nainen, joka on ollut puolisonsa kanssa yhdessä 15 vuotta. Perheeseen kuuluu lisäksi 12 ja 10-vuotiaat lapset.

Yhteinen elämä on ollut koetteleva: autokolari, kodin vesivahinko ja sen myötä rahapula. Selvisimme näistä kaikista ja olemme jatkaneet yhdessä tukien perheen yhdessäoloa.

Pari vuotta sitten puolisoni jätti omat laskunsa maksamatta, minkä seurauksena häneltä meni luottotiedot. Muutama kuukausi sitä ennen nuorempi lapsi alkoi joutua hankaluuksiin koulussa.

Maksuhäiriö poistuu vuosien mittaan ja lapsi on erittäin älykäs ja selviää koulupäivistään pienryhmässä, mutta nyt minun jaksamiseni on tullut tien päähän.

Työskentelemme molemmat täysipäiväisesti ja puolisoni työpaikka on kauempana ja hän kotiutuu arkisin vasta klo 19:30 ja hän on lisäksi lähes joka lauantai töissä. Molemmat lapsemme harrastavat aktiivisesti, eikä arkisin ole yhtään vapaailtaa, jolloin en kuskaisi jompaa kumpaa lasta jonnekin.

Minusta tuntuu, että koska hoidan lasten läksyt ja kouluasiat, harrastukset, ruoan, kaupassakäynnit täysipäiväisen työn lisäksi, tarvitsisin tukea arjen pyörittämiseen. Koska puolisoni on niin paljon poissa, mietin ristiriitatilanteissa, johtuuko näkemykseni mukainen huono tapa hoitaa riita-asiat siitä, ettei hän kunnolla enää tunne lapsiaan. Minulla ei ole sukua tai tukiverkkoa lähimaillakaan, joten apua ei ole saatavilla.

Olemme yrittäneet keskustella asiasta, mutta mustavalkoisesti tiivistäen puolisoni ilmoitti minulle, että kaikki haasteet suhteessamme loppuu, kun asenteeni muuttuu. Hänen mielestään elämämme on hyvin tavallista perhe-elämää ja lapsilla on hyvä koti, hänellä on mieluisa oma työ ja itselle kiva harrastus, jossa on ystäviä. Minun pitää vain lopettaa turha stressaaminen ja elämä näyttää valoisalta.

Ongelma on, että minä näen asiat IHAN eri lailla. Tarvitsisin myös omaa aikaa, oman harrastuksen ja henkilön, joka saa minut hymyilemään. Puolisoni tullessa kotiin, suru ja ahdistus täyttää sydämen ja haluan vain pois. Miten tästä eteenpäin?

Viavaleria

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kirjoitat koskettavasti monenlaisista vaikeuksista, esimerkiksi autokolarista, vesivahingosta ja rahapulasta. Olette selvinneet vaikeuksista yhdessä perheenne kanssa, mitä pidän arvostettavana. Kirjoitat ongelmasta, joka on varsin tuttu monille lapsiperhearkea eläville pareille. Ongelmana on arkiasioiden epätasainen jakaantuminen. Kuvailet puhuttelevasti, miten kannat vastuuta käytännössä katsoen koko kodin piiristä. Tämänkaltainen asetelma, jossa nainen kantaa vastuu koko kodin piiristä on ollut tavallinen aiemmin. Tämä on ollut mahdollista silloin, jos mies on ollut leiväntuoja ja nainen on ollut kotona. Nykyään monien perheiden tilanne on kuitenkin toisenlainen. Sinäkin kirjoitatkin siitä, miten käytte kummatkin täysipäiväisesti työssä. Juuri tästä johtuen perheenne arkisten vastuiden tulisi jakautua myös tasapuolisemmin.

Pidän kohtuuttomana, että joudut kantamaan yksin niin paljon vastuuta. Tarvitset ymmärrettävästi myös omaa aikaa, harrastuksen ja ihmisen jonka puoleen voit kääntyä. Tilanteen muuttuminen edellyttäisi kuitenkin sitä, että voisitte kantaa miehesi kanssa vastuuta yhdessä. En ole tavannut vielä parisuhdetta, jossa vaikeudet ratkeaisivat pelkästään sillä, että toinen puolisoista muuttuu. Kummankin osallisuuden tarkasteleminen on tärkeää. Pohdin kirjettäsi lukiessani, olisiko teidän mahdollista sopia yhdessä miehesi kanssa vastuiden jakaantumisesta eri tavoin? Olisiko teillä esimerkiksi ystäväperhettä, jonka kanssa voisitte jakaa kokemuksia ja saada vertaistukea? Tarvittaessa voisitte hakeutua myös alueenne perheasianneuvottelukeskukseen, jossa voisitte pohtia yhdessä miehenne kanssa, kuinka pääsisitte eteenpäin.

Voimia Sinulle toivottaen
Joona, perheneuvoja