Espoolaispajasta maailman roller derby -tähtien jalkoihin

---

City ja Garage sukeltavat Fresh & Handmade -juttusarjassa uuden ajan käsityöläisyyteen. Kuusiosaisen juttusarjan haastateltaviksi on valittu kiinnostavimmat kotimaiset modernit käsityöläiset.

---

Jori Hämäläinen on hurahtanut roller derbyyn. Ei ihme, sillä sitä jokapäiväinen treenaaminen ja matkustelu ympärinsä parinkymmenen roller derby -mimmin kanssa teettävät. Maailman nopeimmin kasvaviin lajeihin lukeutuvan joukkuelajin yhteisöllisyys imaisi miehen mukaansa.

Tuomarin ja valmentajan arki kuluttaa kuitenkin luistimia, joten onneksi Hämäläinen löysi suutarin. Siis ihan aidon kengäntekijän. Ja aito kengäntekijä ei mielellään korjaa marketista poimittua keinokuituluistinta, vaan rakentaa kokonaan uuden kengän. Sellaisen, joka kestää, tuntuu pehmeältä, istuu jalkaan, tuoksuu hyvältä, vaikka jalka hikoaa ja näyttää sellaiselta, kuin itse haluaa.

“Arvelin, ettei niitä ruveta korjaamaan, kun ne olivat niin tohjona. Sanoin, että kokeilen tehdä kokonaan uudet. Rikkinäisissä oli kaikki vikana. Ne oli tehty jenkeissä ja siellä ihmiset ovat ihan erilaisia. Ne ei sopineet ollenkaan suomalaiseen jalkaan”, Mikko Saarinen sanoo.

Saarinen syntyi suutariksi. Isänsä ja mummonsa jalanjälkiin tekemään ja korjaamaan ihmisille kenkiä. Suomessa on vaan aika hankala tehdä kenkiä järkevästi. Pitäisi tehdä “jotain junttikenkää toreille myytäväksi”. Reissut Pohjanmaalle ja sieltä löytyviin pystyynkuolleisiin kenkätehtaisiin piirsivät karun kuvan suutarin ammatillisestä lestistä nykypäivän Suomessa. Onneksi joku tarvitsi luistimet.

Ensimmäiset prototyyppiluistimet, jotka Saarinen Hämäläiselle suunnitteli ja rakensi, eivät olleet täydelliset, vaikka kestivätkin käytössä yli vuoden ja olivat Hämäläisen mukaan “aivan toisesta maailmasta”. Kahden vuoden jälkeen Saarinen oli suunnitellut paremman luistimen ja opiskellut jalkinemestarin tutkinnon kehitystyön ohessa.

“Nyt se on kaikin puolin parempi. Tuntuu kuin lenkkari olisi jalassa, muovautuu hyvin, kestää paremmin ja näyttää hyvältä. Tai siis ihan siltä, miltä haluat sen näyttävän”, Hämäläinen listaa.

“Nahatkin on valittu siten, ettei se haise kuin roskis ekojen treenien jälkeen. Valmismallit oli keinokuitua ja se on aika rajun hajuista kamaa”, Saarinen lisää.

Kun ensimmäiset uniikit luistimet olivat löytäneet tiensä derby-kehään, alkoi puskaradio kulkea tiiviissä pelaajayhteisössä. Lajin asiantuntija Hämäläinen palkattiin luistinfirman hommiin. Pienen firman käsityöt olivat pelaajien silmissä kuumaa kamaa. Varsinkin, kun firmassa oli osaamista lajin sisältä.

“Meidän luistin on vähän kuin paluu alkuun, mutta parempana”, Hämäläinen sanoo.

Roller derby sai alkunsa jo 1920-luvun laman kourissa viihdettä kaivanneista Yhdysvalloista. Luistimet saatiin, kun kiinnitettiin renkaat nahkakenkiin. Laji oli pitkään pienen piirin harrastus ja varsinkin 1970-luvulla korostuivat lajin “showpainimaiset” elementit, kun pelaajat potkivat ja hakkasivat toisiaan. Laji koki uudelleensyntymän 2000-luvun alun Teksasissa, minkä jälkeen kasvu on ollut räjähdysmäistä eri puolilla maailmaa.

“Missään ei ole mitään virallista määrää, mutta seuroja on yli 1500 ja niiden jäsenmäärä vaihtelee paristakymmenestä kahteensataan. Iso fakta on, että raha ei liiku tässä lajissa. Sehän tunnetusti pilaa kaikki urheilulajit ja me yritetään välttää sitä viimeiseen asti. Maailmalla on tarjouduttu ostamaan derby-seuroja, mutta kukaan ei ole suostunut siihen”, Helsinki Roller Derbyn valmentajana toimiva Hämäläinen selvittää.

Tällä hetkellä WikkoSkatesilla on custom-luistimia tehtävänä jonoksi asti. 80 prosenttia menee Suomen rajojen ulkopuolelle. Muutama lajin kansainvälinen supertähti valitsi WikkoSkatesin ja heidän tuoman huomion kautta kysyntä on lisääntynyt. Nyt suutari on löytänyt oman, erikoisen siivun, jossa hänen kädentaidoilleen on käyttöä.

“Se on juuri sitä modernia käsityötä, että osaa kohdentaa asiakasryhmänsä. Tämä on tapa, miten voi vielä tehdä käsitöitä Suomessa”, Saarinen sanoo.

Vaikka WikkoSkatesin ydinasiakaskunta arvostaa D-I-Y-henkeä ja käsitöitä, hinnoittelu rajaa asiakaskuntaa. Suutarin hommissa Saarinen on kuitenkin huomannut, että yhä nuoremmat ovat alkaneet arvostaa laatua kengissään. Kun ymmärtää käsintehdyn tuotteen jujun, on paljon helpompi ymmärtää myös sen hinta.

“Käsintehdyissä kengissä tulee ajatusmaailma kestävästä kehityksestä. Ei kaikkea tarvii heittää aina roskiin. Sulle tulee käyttäjänä hyvä mieli koko paketista.”

Roller derby -yhteisö tarjoaa luistinpajalle kansainvälisen erikoisyleisön, joka on kengäntekijän näkökulmasta kiinnostavampi kuin perinteisten suomalaiskenkien yleisöt.

"Se on pitkän työn tulos, että pääsi tosissaan tekemään kenkiä. Olen käynyt toreillakin myymässä lapikkaita, mutta siinä ei ole mitään kehitystä, kun raja on Suomi. Ei ketään kiinnosta sellaiset junttimonot, eikä niitä saa ulkomaille menemään", sanoo Saarinen, joka Suomen arvonlisäverojen takia myy enemmän kuin mielellään ulkomaille.

Saarinen on suutari jo kolmannessa polvessa. Ensimmäiset opit on saatu isän polvella.

"Kenkiä opitaan tekemään tekemällä. Vietin isän töiden parissa paljon aikaa. Piirit ovat pienet: kun tuli sellaisia asioita, mitä piti saada tietää, niin isän kavereiden kautta sai tietoa ja oppia lisää. Tietoa on joutunut kiristämään vanhoilta ukoilta. Ei auttanut muuta kuin mennä viereen istumaan ja tuijottamaan, jos halusi oppia jotain uutta."

Tämä on sitä kuuluisaa hiljaista tietoa, jota ei ole kirjattu oppikirjoihin, opuksiin saati nettiin.

"Nyt sitä on alettu pikkaisen jakamaan, kun vanhat ukot on tajunnut, että ei hitto, tää loppuu kohta ihan oikeasti kokonaan. Kohta ei ole enää käsintehtyjä kenkiä ja sitten ei ole enää suutareitakaan."

WikkoSkates puolestaan on vasta alussa. Yritys pyörii ilman velkaa, mikä oli Saarisen lähtökohta. Jos tarve niin vaatii, rahat tongitaan jostain muualta kuin pankin holvista.

"Takki auki ei lähdetä missään vaiheessa. Olen nähnyt liian monta tapausta, missä yritystä pyöritetään kauheilla veloilla ja sit kaikki kaatuu päälle."

WikkoSkates ei hätäile, mutta Saarinen ei myöskään ole luopumasta erikoisalastaan ja palaamassa nilkkureiden tekijäksi.

"Ei ole käynyt mielessäkään, että soittaisin Keskolle ja kysyisin, että haluatteko ostaa mokkasiineja", Saarinen sanoo.

Sen sijaan hän kasvattelee yritystään luistinpari kerrallaan kasvavan lajin kyljessä. Siinä, missä pohjanmaalaiset kenkätehtaat sulkevat oviaan, WikkoSkates palkkaa lisää jengiä. Kuten harjoittelupaikkansa duunipaikaksi muuttaneen Lauran.

"Tää on aivan ihana paikka. Ei tällaista työpaikkaa ole toista Suomessa. Varmaan jotain korjaavia suutarinhommia olisi päässyt tekemään, mutta valmistukseen liittyvät hommat tuntuivat aika kaukaisilta", Laura hehkuttaa kenkäpenkkinsä takaa.