City ja Garage sukeltavat Fresh & Handmade -juttusarjassa uuden ajan käsityöläisyyteen. Kuusiosaisen juttusarjan haastateltaviksi on valittu kiinnostavimmat kotimaiset modernit käsityöläiset.
Käsityöt elävät uutta tulemistaan. Kasvava joukko nyplää jotain käsillään harrastukseksi, oli se sitten aikuisten värityskirjoja, neulomista, vaatteiden tuunausta tai muuta D-I-Y-näpräämistä. Sitten on niitä, jotka vääntävät työkseen rautaa.
Moni kuvittelee perinteisen sepän ammatin olevan hiipumassa kokonaan tekijöiden saavuttaessa eläkeiän. Toisin kuitenkin on, sillä vaikka eläkeiän ylittäneet muodostavat toisen suuren ryhmän seppiä, on rinnalle syntynyt toinen pari-kolmekymppisten seppien porukka.
“Ikäjakaumasta huomaa, missä kohtaa tämä oli katoava luonnonvara. Ammattikunta sukelsi, eikä hetkeen tullut uusia tekijöitä ja tietotaitoa ei saatu jaettua eteenpäin”, kertoo Onnellisen sepän pajan nuorempi mestari Sami Ryhänen.
Ryhänen on osa seppien uutta tulemista. Hän hakeutui vanhan mestarin Juhani Krappen oppiin omien sanojensa mukaan vahingossa.
“Olin juuri päässyt asepalveluksesta ja kuvittelin silloin, että siellä selviää, mitä haluan isona tehdä. Ei selvinnyt. Olin tuntenut vanhemman mestarin jo kauemman aikaa ja hän houkutteli tulemaan työharjoitteluun. Suoritin siitä vuoden päästä seppäkisällin ammattitutkinnon ja jonkin aikaa sitten mestarintutkinnon”, Ryhänen kertoo omasta ajautumisestaan alalle.
Homma vei mukanaan. Käsillätekeminen tuntui oikealta tavalta tehdä töitä ja vanhan mestarin opissa sai itsevarmuutta. Kaikille nuoremman polven kiinnostuneille ei riitä töitä, mutta Ryhänen tietää olevansa nuorena mestarina vastuussa Onnellisen sepän pajasta, kun jo eläkeiän ylittänyt vanha mestari lyö hanskat tiskiin.
“Se on varmasti hänelle tärkeätä, että jatkaja löytyy. Vielä on vaikea sanoa, mutta voin kuvitella, että itse samassa tilanteessa mielläni löytäisin jatkajan.”
Pajalla valmistuu tilaustöitä erilaisiin tarpeisiin sen mukaan, mitä ihmiset keksivät pyytää. Isoimpia ja samalla kiinnostavimpia projekteja Ryhäselle on ollut kuusimetrinen portti, missä sai käyttää reilusti luovuutta. Suunnittelu oli mukavaa, mutta portin roudaaminen paikalleen merellä sijaitsevaan saareen keskelle metsää.
Sepän työn perinteikkyyttä kuvaa se, että ison osan työstä muodostavat kurssit, joilla osaamista jaetaan harrastelijoille ja asiasta kiinnostuneille. Ne ovat vastausta käsitöiden suosion kasvuun ja tapa välittää tietoa ammatin kunniakkaasta historiasta. Yksi osa ammattia ovat myös taontakisat, joissa sepät saavat näkyvyyttä ja mittelevät osaamisestaan. Mestarisarjan hallitseva Suomenmestari Ryhänen ei turhaan ota paineita, vaikka kisatilanteessa joutuu takomaan tahdilla yleisön valvovien silmien edessä.
“Sitä on joutunut olemaan muutenkin ihmisten edessä takomassa, sillä esimerkiksi toreilla on aina joku silmäpari katsomassa. Onhan se varmasti mielenkiintoisen näköistä.”
Sepän duuni on paraatiesimerkki mestari-kisälli-asetelmasta, missä ammattitaito siirtyy parhaiten opiskelemalla tiiviissä yhteistyössä edeltäjän työtavat ja kikat. Hiljaista tietoa, jota oppii vierestä tuijottamalla ja itse tekemällä. Raudan taivuttamisen salat oppii vain tutustumalla ahjon kuumuuteen ja alasimen ja pajavasaran kovuuteen.
“Koulusta saa x-määrän oppia, mutta vasta töissä oppii. Itse itsensä opettaminen on hirveän hankalaa ja silloin oppipoika-mestari-systeemi toimii parhaiten.”
Sepän ammattitaito on käsissä, jotka oppivat raudan muotoilun rajat ja mahdollisuudet. Tieto piirtyy lihasmuistiin.
“Kaikki tekeminen on vaikeata, ennen kuin sen oppii. Tästäkin tulee helppoa vuosien tekemisen jälkeen ja vaikeat asiat muuttuu haasteiksi. Se vaatii kontrollin käden ja pään välille, eikä välissä tarvitse kummemmin ajatella. Minulle se, ettei asiaa tarvitse miettiä, on merkki siitä että tekee jotain oikein”, Ryhänen kuvailee.
