City ja Garage sukeltavat Fresh & Handmade -juttusarjassa uuden ajan käsityöläisyyteen. Kuusiosaisen juttusarjan haastateltaviksi on valittu kiinnostavimmat kotimaiset modernit käsityöläiset.
Anders Bengs vastailee kysymyksiin Coston tiloissa Helsingin ytimessä Yrjönkadulla. Tilaan aukeaa toukokuun alussa Coston ensimmäinen ikioma kivijalkamyymälä. Myymälän olisi voinut avata pop-up-liikkeiden suosion ja myyntilukujen perusteella jo aiemminkin, mutta avainhenkilöillä on ollut kädet täynnä tekemistä – muun muassa tekstiiliteollisuuden kierrätysjätettä käyttävän, maailmalla kiinnostusta herättäneen, ekologisiin tekstiileihin keskittyvän Pure Waste Textilesin operaation alulle pistämisessä.
Koska juttusarjan fokuksessa on käsityöläisyys, on syytä palata hetkeksi alkuun. Siihen tilanteeseen, missä Anders Bengs ja muu Coston ydinporukka ehtivät vielä itsekin tekemään käsitöitä.
Costo on töölöläisestä hiilikellarista ponnistanut käsityöläisfirma, joka perustettiin vuonna 2006, kun muutama kaveri kaipasi tekemistä. Ajatus laadukkaasta, kestävän kehityksen muotoilusta sai ilmenemismuotonsa omin käsin tehdyissä hatuissa.
“Perustettiin tällainen yritys, kun haluttiin tehdä jotain omaa. Ja siksi, että osakeyhtiön perustamiskustannukset olivat juuri laskeneet. Haluttiin tehdä jotain muotoiluun liittyvää. Ysibaarin pöydässä miettiessä ensimmäinen idea taisi olla, että ruvetaan tuomaan huonekaluja Indonesiasta”, Anders Bengs kertaa alkua tarinasta, josta yksi versio kerrottiin muutama vuosi sitten Cityn Style Guidessa.
“Olin tehnyt kaikkea muuta paitsi hattuja koulussa. Käytin paljon lippiksiä ja ikinä ei löytynyt hyviä, joten ajattelin, että pitäis kokeilla tehdä niitä itse. Tein jotain vedoksia koulussa ja esittelin muille yhtiökumppaneille. Kaikki innostui niistä.”
Andersin veli Hannes oli duunissa sisustusliike Formwerkissä ja sitä kautta he pääsivät käsiksi tanskalaisen tekstiilivalmistajan Kvadrat Sandenin sohvakankaisiin. Tai siis niihin esittelypaloihin, mistä asiakas voi valita itselleen sopivan sohvan päällysmateriaalin.
“Sesongin jälkeen ne heitetään pois. Me hoksattiin, että yhdessä sellaisessa kangasarkissa on kangasta just yhteen hattuun.”
Kekseliäät ratkaisut materiaalien suhteen syntyivät pakon edessä, sillä firman rahat oli käytetty ompelukoneisiin. Toimiston virkaa ajoi 120 euron kuukausivuokralla irronnut hiilikellari, missä ompelukoneet alkoivat laulamaan.
“Ensimmäiset hatut oli mitä oli. Voi sanoa, etteivät ne visuaalisesti olleet mitään taideteoksia, mutta hatun näköisiä kumminkin ja pysyivät päässä. Siitä kehityttiin, kehiteltiin ja tehtiin. Alkoi muotoutua meidän Kombai-malli (se tupsullinen), mitä on yhdeksän vuotta myyty eniten ja myydään edelleen”, Bengs kertoo.
Hatut istutettiin ensin kavereiden päähän. Sitten niitä marssitettiin Le Putiikki -myymälään Bulevardille, missä Jukka Pesola innostui niin paljon, että lähti siltä seisomalta mukaan bisnekseen. Seuraavana kiinnostui Popot-kenkäkauppa Isolla Roballa ja pikku hiljaa monet muut.
“Hattu on siitä hyvä, että se näkyy kaupungilla ja markkinoi itse itsensä. Siinä on yksi syy, miksi me on päästy tähän. Voisi olla toinen juttu, jos olisimme tehneet vaikka sukkia”, Bengs sanoo.
“Muistan itse ommelleeni jotain 300 hattua vuonna 2008. Kauan tehtiin ennen kuin ruvettiin saamaan vähän rahaa sisään.”
Työ johti käsityöläisyrityksille silloin tällöin eteen tulevaan positiiviseen ongelmaan, missä omat kädet eivät enää riittäneet vastaamaan kysyntään. Ensin kokeiltiin yhteistyötä suomalaisen farkkutehtaan kanssa, mutta pian Costossa ymmärrettiin, että pitää löytää paikka, missä osataan tehdä nimenomaan hattuja. Sellainen löytyi ompelukonekorjaajan antaman vinkin perusteella Tallinnasta. Vuoden 2009 alussa sovittu yhteistyö on voimassa edelleen. Costo on kasvanut erikoisesta pikkuasiakkaasta tehtaan ykkösasiakkaaksi ja noin 50 henkilön tuotantotiimi alkaa olla koetuksella hattutilausten kanssa.
“Itse tekeminen on kaiken a ja o. Pystyt ymmärtämään materiaalien päälle, kun olet itse työstänyt niitä. Se, että meillä oli kompetenssi tehdä itse niitä, on ollut se syy, miksi me on päästy tähän asti. Kun osaat itse tehdä, osaat puhua samaa kieltä tehtaan mallimestarin kanssa. Jos et osaa kertoa, mitä sen pitää olla, niin voi olla vaikea saada sitä, mitä on lähtenyt hakemaan”, Bengs kuvailee oman käsityötaustan merkitystä.
Sijoittajien rahaa ei ole Costoon tungettu penniäkään. Kaikki alkoi muutamien satasten henkilökohtaisilla panostuksella ja sen jälkeen työn tulokset on sijoitettu homman kasvattamiseen. Vuonna 2013 Coston rinnalle syntyi samojen tekijöiden Pure Waste Textiles. Idea tekstiilijätteen uusiokäytöstä syntyi tutkimusmatkalla ekologisten kankaiden maailmaan.
“Aloimme miettiä, että voisimmeko itse valmistaa kankaita, jotka olivat ekologisia. Saisimme kangasta tarpeisiimme niin paljon kuin haluaisimme, eikä olisi rajoitteita tilauksille.”
Ajatus sai tiimin tutustumaan tekstiilituotantoon ensin Turkissa, sitten Kiinassa ja lopulta operaatio löysi kotinsa Etelä-Intiasta.
“Ymmärsimme nopeasti, että meidän pitää jatkojalostaa kangasta vaatteiksi, jotta jää parempi kate. Mietimme, millä artikkelilla voi tavoittaa kenet tahansa, mutta missä on samalla stoori läsnä ja päädyimme t-paitaan. Harva on tekemisissä pelkkien kankaiden kanssa. Kun jatkojalostat siitä t-paidan, saat jengin käyttämään ja hypistelemään sitä.”
Kiinassa tehtiin denimiä, sitten Intiasta löytyi yhteistyökumppani, joka otti haltuun tuotannon ja mahdollisti pitkäjänteiset suunnitelmat. Tekemisen fokus siirtyi trikooseen ja tulevaisuuden suunnitelmiin lukeutuu tällä hetkellä 22 hehtaarin tontille rakennettava vertikaalilinjasto, johon tulisi kierrättämö, kehräämö ja kutomo samaan linjaan.
“Tää on sellainen pitkän aika välin haave. Tuollaiset tehdaskompleksit eivät ole mitään kauhean halpoja.”
Pure Wasten kierrätysidean ytimessä on veden säästäminen. Yhden puuvilla-t-paidan tekemiseen on laskettu kuluvan järkyttävät 2700 litraa vettä. Pure Wasten paidassa luku on periaatteessa nolla, koska kangas on uudella kierroksella, eikä valmistusprosessissa käytetä vettä. Uuden vaatteen värikin määräytyy kierrätyskankaan alkuperäisen värin mukaan.
“Puuvillaa ei ole enää mahdollista viljellä nykyistä enempää, kun ei ole viljelysmaata. Meitä on seitsemän miljardia ja kohta paljon enemmän ja jokainen tarttee vaatteita. Jostain on tultava se raaka-aine. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa kierrättämään”, Bengs toteaa.
Hänen mukaansa vaatteiden tuottaminen ja isojen toimijoiden brändin rakentaminen ovat kaksi eri maailmaa, jotka harvoin kohtaavat. Tämä johtaa siihen, etteivät brändit osaa vaatia tuotannoltaan esimerkiksi laatua tai ekologisuutta. Maailman tekstiiliteollisuus on monimutkainen ja iso bisnes, johon pitää astua rohkeasti sisään, jos pelin sääntöihin haluaa vaikuttaa.
“Meillä ei oo mitään tarvetta paasata. Pikemminkin me halutaan näyttää positiivisen kautta, että hei, tää on mahdollista.”