Fitness

ERRORSuomessa on satakunta juoksijaa, joille maraton on liian lyhyt matka juostavaksi. Nämä ultrajuoksijat juoksevat Helsingistä Turkuun, teenasta Spartaan, läpi Yhdysvaltojen mantereen. Miksi he juoksevat, juoksevat ja juoksevat? Eikö heillä todellakaan ole parempaa tekemistä? Hankkisivat elämän. Vaikka. Vai tietävätkö he jotain mitä me emme? Onko heillä salaisuus?

New York 11.9.2001.

World Trade Centeriin on juuri syöksynyt jo toinen arabiterroristien ohjastama matkustajakone. Rakennus palaa ja levittää kaikkialle ympäristöön savua ja puistattavaa katkua. Käristyvät ihmiset syöksyvät ulos pilvenpiirtäjän ikkunoista varmaan kuolemaan. Parin tunnin kuluttua World Trade Center romahtaa ja yli viisituhatta ihmistä saa surmansa.

Mediamaailmanloppu on vain kuuden kilometrin päässä, mutta 30-vuotias helsinkiläinen ultrajuoksija Pekka Aalto muistelee tyynesti 71-vuotiaan intialaisen gurunsa Sri Chimnoyn oppeja ja odottaa lähtölaukausta 700 mailin ultrajuoksuun. Reitti kiertää miltei loputtomasti Ward Islandia ja sieltä katsottuna Manhattanin katastrofi näyttää olevan epätodellisen lähellä. Juoksemisen meditaatiota syventävään vaikutukseen uskova Aalto voi sananmukaisesti haistaa arabiterrorin seuraukset.

Vähän ennen lähtöä kilpailun osanottajia pyydetään pikakokoukseen. Kilpailu ei ole hetkeäkään vaakalaudalla. Kaikki ovat yksimielisiä: show must go on, he juoksevat rauhan puolesta.

ULTRAJUOKSULLA tarkoitetaan kaikkia maratonia (42 195 metriä) pitempiä matkoja. 100 kilometrin ultrajuoksu on matkoista yleisin - ja yksi lyhyimmistä. Kenties kuuluisin ultrajuoksu on Sparthalon, 250 kilometrin kilpailu Ateenasta Spartaan. Lajin ääripäässä on joukko jopa viikkoja kestäviä kilpailuja. Näistä tunnetuin on nimensä mukainen Across The America, jonka juoksijat taittavat noin kahdeksassa viikossa, 80 kilometrin vuorokausietapein. Across The America eli kukoistustaan 30-luvulla, mutta vaipui toisen maailmansodan myötä kuudeksikymmeneksi vuodeksi unholaan. Kenties Forrest Gumpin esimerkki palautti epäinhimillisen taivalluksen kilpailukalenteriin. Nyt Eurooppaankin puuhataan 5 000 kilometrin juoksua, jonka reitti veisi läpi Euroopan mantereen Lissabonista Moskovaan.

PALOHEINÄ 10.8.2002 Aurinko ampuu kovilla pilvettömältä taivaalta. Vain kevyt lounaistuuli armahtaa satunnaisesti 26 asteen helteessä taivaltavia 100 kilometrin juoksijoita. Masokistin Unelma -tapahtuman 15 osallistujaa kiertävät ja kiertävät 1,817 kilometrin rataa. Reitti on merkitty City-Marketin muovipussein Paloheinän juoksupoluille. Kahdeksan tunnin etenemisen seuraukset näkyvät. Ilmeet ovat kivettyneitä, joku kävelee sivukenossa, mutta useimpia vie yhä eteenpäin matala juoksuaskel. Mukana on kolme naista, joista vanhin yli 60-vuotias. Jokainen kantaa sinisellä paksulla tussilla piirrettyä numeroa rinnassaan. KAIKKI KILPAILEVAT OMALLA VASTUULLAAN, lukee järjestäjäseuran, Peräkylän Ponnistuksen, kirjallisissa säännöissä.

Matalan profiilin kisassa catering pelaa moitteettomasti: tarjolla on vettä, urheilujuomaa, mustikkakeittoa, banaaneita, rusinoita ja suolakurkkuja. Jokainen maaliin päässyt saa myös vapaavalintaisen tavarapalkinnon: first come, first serve. Järjestäjät ovat luvanneet kirjata juoksijoiden aikoja pitkämielisesti vähintään 15 tunnin ajan.

Yht äkkiä maalialueella syntyy säpinää. Kisan kärkimiehen 55. ja viimeinen kierros on alkamassa. Kello 16.27, kahdeksan tunnin ja 27 minuutin kuluttua lähtölaukauksesta 35-vuotias Janne Kankaansyrjä ylittää hiekkaan raapaistun maalilinjan.

Kourallinen katsojia tervehtii Kankaansyrjää "Hyvä Janne" -huudoin ja taputuksin. Kilpakumppaneista suurin osa on vasta 30 kilometrin päässä maalista.

Kankaansyrjän silmät punoittavat rasituksesta, punnituksen mukaan kolme kiloa on kadonnut matkan varrelle, Asicsin juoksutossut ja paita ovat lenkkipolun pölyssä, mutta muuten olemus on raikas kuin avantouimarilla.

"Janne on tulevaisuuden lupaus", naureskellaan maalissa, sillä ultrajuoksussa kehityskäyrät ovat nousujohteisia pitkälle yli 40 ikävuoden.

Vielä 70-luvulla maan kuuluisimpaan ultrakisaan, 100 kilometrin Suomi-juoksuun saattoi osallistua satakin juoksijaa. Nyt osallistujia Turussa vuosittain juostavassa kilpailussa on enää murto-osa.

"Kaikki haluavat pelata vain beach-volleyta", virnuilee kokenut ultrajuoksija Seppo Leinonen.

Kankaansyrjä nappaa vaimoltaan suudelman sekä urheilukassin ja painuu kahvilarakennukseen kaksi muovimukillista vettä mukanaan.

"Istutaan tähän eteisen puolelle, ettei kahvilassa pidä katsella hikistä miestä", hän huolehtii.

"Helppo juoksu. Viime vuonna juoksin 20 minuuttia nopeammin", Kankaansyrjä sanoo ja iloitsee jo etukäteen kodin pitopöydästä:

"Syön tänä iltana tortellineja pestokastikkeella, patonkia ja salaattia sekä nappaan pari olutta, mikään ei rentouta lihaksia paremmin."

100 kilometrin matka aiheuttaa aina lihasvammoja juoksijalle. Jotta palautuminen onnistuu, intohimosta on kieltäydyttävä pienen ikuisuuden ajaksi.

"Nyt on maltettava olla viikko juoksematta."

Helppoa se ei ole, kun on tottunut harjoittelemaan 200 kilometriä viikossa. Useiden 16 kilometrin ja 20 kilometrin lenkkien lisäksi Kankaansyrjä juoksee kerran viikossa 40 kilometrin matkan työpaikaltaan Kampin Heliokselta kotiinsa Järvenpäähän. Ultraurallaan hän on juossut jo 40 000 kilometriä, kerran maailman ympäri.

"Juoksutossuja kuluu kymmenen paria vuodessa - markan verran kilometrillä."

Kankaansyrjälle Paloheinän 100 kilometrin kisa oli jonkin sortin tyhjennysharjoitus syyskuun loppupuolella juostavaa 250 kilometrin Sparthalonia varten. Ennätys matkalla on 26 tuntia 27 minuuttia.

Sparthalonissa edetään koko ajan pieniä lepo- ja tankkaustaukoja lukuunottamatta, nukkumiseen ei ole varaa.

Kankaansyrjä pitää ultrajuoksua lajeista rankimpana ja raadollisimpana.

"Suurimman tyydytyksen saa siitä, että on suorituksen aikana psyykkisesti ja fyysisesti sopusoinnussa. Että tilanne on koko ajan hallinnassa."

Silmissä siintää jo ensi vuoden Lissabon-Moskova-juoksu.

3 000 euron osallistumismaksulla saa huollon sekä majoituksen teltoissa, kirkoissa ja koulujen liikuntasaleissa. Kilpailu kestää noin kaksi kuukautta.

"Jos vaimo antaa myöntöleiman, lähden ilman muuta."

ULTRAJUOKSUN KUNINGAS on 42-vuotias kreikkalais-australialainen Janis Kouros, lajin ainoa täysverinen ammattilainen. Kouros pystyy etenemään juoksemalla jopa 300 kilometriä vuorokaudessa. Kouroksella on ilmiömäinen kyky tankata juoksusuorituksen aikana - ja ennen kaikkea pitää tankkaamansa ravinto sisällään.

Kun toimistotyötä tekevä 75 kiloinen mies kuluttaa noin 2 500 kilokaloria vuorokaudessa, Kouros saattaa tankata samassa ajassa kuusinkertaisen määrän, jopa 15 000 kilokaloria. Kouros ei tankkauksessaan luota energiageeleihin, joiden äitelyys sotkee hyvin pitkäkestoisessa suorituksessa vatsan toiminnan. Geelien väitetään syöksyvän ulos elimistöstä viimeistään kymmenen tunnin taivalluksen jälkeen. Kouros nauttiikin vuorokauden juoksun aikana suolaista makaronikeittoa, kreikkalaisia makeisia ja kuivattuja hedelmiä - noin 30 kerroshampurilaisen edestä.

PALOHEINÄN helteessä saadaan myös kuulumisia mystisestä Hesarin lehdenjakajasta Pekka Aallosta, joka vain neljä päivää aiemmin on päässyt maaliin 5 000 kilometrin juoksussa. Aalto on selvinnyt kisassa toiseksi kuuden osanottajan juokossa ajalla 46 vuorokautta 23 tuntia ja 27 minuuttia. Aaltoon on kuitenkin mahdoton saada yhteyttä. Aallon huhutaan jääneen Amerikkaan viettämään aikaa Sri Chimnoyn johtaman uskonlahkon kanssa.

Maanantaina huhuilta katkeavat siivet: mies on Suomessa ja vastaa kännykkäänsä Kumpulan-kodistaan.

"Kolme viikkoa lepään", Aalto kertoo hieman voipuneella äänellä ja myöntää, että kuukauden juoksemisen jälkeen iski "kypsyminen". Pientä iloa toivat korvalappustereoista kuunnellut kaksi Harry Potter

-kirjaa. Aallon keskimääräinen vuorokausitaival oli 107,192 kilometriä.

5 000 kilometrin kisan mielettömyys huipentuu siihen, että juoksijat kiertävät 800 metrin mittaista, Queensin kaupunginosassa risteilevää katurataa yli 6 000 kertaa. Lääkärien vaatimuksesta kisa suljetaan joka ilta kello 24. Auto vie juoksijat hotelliin ja tuo takaisin, mutta aikaisintaan kuuden tunnin kuluttua.

Vuonna 1999 järjestetyssä 700 mailin juoksussa Aalto ratkaisi pelin, kun kanssakilpailija päätti jatkaa uniaan. Aalto juoksi kiinni 20 kilometrin etumatkan ja repi vielä päälle itselleen 20 kilometrin keulan.

PISIMPIIN ja suurimpiin ultrajuoksukilpailuihin pääsee vain hakemalla. Näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä, sillä ultrajuoksuun voi myös kuolla. Viime vuonna Australian halkijuoksussa menehtyi iäkäs, mutta hyvin kokenut ultrajuoksija sydänkohtaukseen. Useimmiten selviää hallusinaatioilla. Kun veren sokeri laskee kyllin alas, askellus käy horjuvaksi, silmät tapittavat ja harha-aistimukset väijyvät.

"Vaikka sekavasta kulusta voisi päätellä, että peli on silloin pelattu, sokeritasapaino on helppo korjata pienellä levolla ja sokeripitoisella ravinnolla. Sen jälkeen matka jatkuu kuin aina ennenkin", kuittaa Juoksija-lehden toimittaja ja ultrajuoksija Timo Töyrylä.

ON SELVÄÄ, että suurin osa mukavuudenhaluisista länsimaalaisista pitää ultrajuoksijoita yhden sortin kylähulluina. Mutta onko se - että juoksee ja juoksee, senkin jälkeen juoksee ja sitten vielä vähän juoksee ja kaiken tämänkin päälle juoksee niin maan helvetin pitkään ja paljon ja loputtomasti - hullua?

Ovatko ultrajuoksijat ehkä oivaltaneet jotakin, mikä punavuorelaiselta pleikkariperunalta jää ikuisesti huomaamatta?

Ultramarathon World -verkkolehden toimittaja David Blaikie on varma, että ultrajuoksijoilla on salaisuus:

"He ymmärtävät ehkä paremmin kuin ketkään muut, että ovet henkisyyteen avautuvat fyysisessä ponnistelussa. Juostessaan pitkiä ja vaativia matkoja, ultrajuoksijat vastaavat olemassaolonsa syvimpään kutsuun - kutsuun, joka kysyy keitä me olemme. "

Helsinki City Marathon juostaan 17.8. klo 15 alkaen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 16.8.