Heikki Salmela

Ensin Heikki Salmela kasvatti turkulaisesta grillistä Suomen suurimman hampurilaisketjun. Nyt Salmela aikoo valloittaa Helsingin. Se tekee hänestä vihatun miehen.

Heikki Salmela astelee sisään drive in -Hesburgeriin Vanhan Naantalintien varressa Raisiossa. Hän tervehtii tiskin takana seisovaa vuoropäällikkö Maaritia, pyytää Minimealin ja kevyt-cokiksen.

55-vuotias Heikki “Hese” Salmela on Hesburgerin omistaja, Turun hampurilaiskuningas. Itseään hän kutsuu “Hesburgerin pääideologiksi”. Nahkahihaisen college -takin rintapielessä lukee Hesburger – Turku.

“Syön päivittäin ainakin yhden hampurilaisen”, hän sanoo. Salmela lisää, ettei kyllästy, sillä Hesburgerin menussa riittää: “Kalahampurilainen... ruishampurilainen... kasvishampurilainen...”

Hesburgerin ansiota ovat myös ison miehen vyötäisiltä kadonneet toistakymmentä kiloa. Salmela on testannut dieettiklubia. Siihen liittynyt kanta-asiakas voi tarkkailla kalorinkulutustaan internetissä.

Sitten Salmela pitääkin jo esitelmää siitä, kuinka järjetön sana roskaruoka on. Luennosta päätellen hampurilainen on terveysruokaa.

“Ainakin se on sitä verrattuna makkarakastikkeisiin, joita ihmiset kotonaan laittavat.”

SALMELA ISTUUTUU ikkunan ääreen. Vihreällä ja punaisella sisustettu hampurilaisravintola on puolityhjä. Muutama yksittäinen auto noutaa tilauksensa valtatien puolelta.

Yleensä iltapäivisin on vilkkaampaa. Johtunee aurinkoisesta säästä.

Helmikuun alussa Hesburger osti Keskolta koko Carrols-ketjun. Näin Hesburgereista tuli Suomen markkinajohtaja reilun 60 prosentin osuudella. Vastapeluriksi jäi maailmanjätti McDonald’s.

Helsingissä moni järkyttyi uutisesta: junttiburger hotkaisi coolburgerin. Tulevan kesän loppuun mennessä pääkaupunkiseudulla on viisikymmentä Hesburgeria.

Turkulaisille Hese edustaa kotiseuturakkautta. Carrols oli pääkaupungin ketju, jossa monet helsinkiläiset pääsivät ensimmäistä kertaa hampurilaisten makuun.

Kaupan myötä Hesburgerille siirtyivät Carrolsin tuotemerkki, yrittäjäsopimukset, kalustot ja koko

1 500 ihmisen henkilökunta. Yhdistymisen jälkeen ketjulla on 171 ravintolaa ja 4 000 työntekijää. Päivittäin Hesburgerissa syö 70 000 ihmistä.

Carrols ostettiin pääkaupunkiseudun markkinoiden takia. Etelässä syödään suurin osa Suomen hampurilaisista. Ostohintaa Salmela ei paljasta, mutta pankissa piti käydä.

“Ennen Carrols-kauppaa ei tarvinnut olla sydän syrjällään. Nyt on huomattavasti kovempi huoli”, Salmela sanoo.

Ehkä syystäkin.

Uusimmassa Hesburger-kampanjassa, “salatuissa makunautinnoissa”, Salattujen elämien Aamu ja Ami päästelevät tekonaurua kuin 1970-luvun töllössä. Katsoja odottaa, että spotin päättäisi jokin jippo, vaan ei. Mainos on samaan genreä kuin Sotkan hullut patjanvaihtoviikot.

“Teillä helsinkiläisillä on tämä mielikuvanne turkulaisten junttiudesta”, Salmela huokaa.

Sen hän näki myös Carrols-kaupan jälkeen sähköpostilla tulleista onnitteluista:

– Saatana, olen syönyt Clubeja vuodesta -75 asti Carrolsissa. Luuletteko, että tulen syömään niitä turkulaiseen nakkikiskaan?

Salmelan posket leviävät hymyyn. Johtuisiko helsinkiläisten nuiva suhtautuminen TPS:n menestyksestä jääkiekossa? Hampurilaisethan ovat pihvein täytettyjä sämpylöitä joka ketjulla – majoneesikastiketta lukuun ottamatta. Sen Salmela on suunnitellut Hesburgerille itse.

Pääkaupungissa naristaan myös Hesburgerin liiasta majoneesista.

“Sitähän voi pyytää vähemmän! Kun yritimme vähentää majoneesia, muualla maassa ihmiset sanoivat, että nuukailemme.”

Mutta Salmelalla on helsinkiläisille viesti. Palataan siihen myöhemmin.

SALMELA KIIHDYTTÄÄ läpi Turun keskustan. Alla on Carrolsin henkilöauto, kaupan mukana tullut

Käännymme Puutarhakadulle. Salmela osoittaa sormellaan yli tien. Hän asui lapsena tuon puun takana, numero 16:ssa. Kotitalo purettiin kerrostalon tieltä ajat sitten. Isä oli autokuski, äiti ompelija. Jääkaappina toimi pihakaivo, jonne ruuat laskettiin ämpärissä.

Kansalaiskoulun jälkeen Heikki kävi ravintolakoulun Helsingissä. Ensimmäisen grillinsä hän perusti kylmäkkövaimo Kirstin kanssa Naantalin linja-autoasemalle. Vuosi oli 1966, ja yrittäjä yhdeksäntoista. Kun isäntä myi makkaraa, vaimo imetti esikoispoikaa kioskin vessassa.

Armeijan jälkeen Salmela kaupitteli Etelä-Suomessa uutta, jännittävää vekotinta, mikroaaltouunia. Muuan baariemäntä tuhahti kaupustelijalle, että kai hän näkee itsekin – ei baarissa mahdu ajamaan.

Salmela hörähtää: “Hän luuli, että myin mikroautoja.”

Grilliuraa Salmelat jatkoivat 1970-luvun alussa Turussa ja laajensivat Poriin, Saloon ja Somerolle. Ensimmäinen Hesburger avattiin Turun Kristiinankadulle 1980. Paikka ammotti tyhjänä puoli vuotta.

“Siihen saakka ihmiset olivat ostaneet hampurilaisensa luukulta ja valinneet mausteensa. He eivät olleet tottuneet siihen, että ne oli laitettu valmiiksi!”

Turun Antintaloon nousi kolmikerroksinen Hesburger. Perhe pyöritti myös hotelleja, komein oli Park jugendtalossa.

Salmelan perheellä ei liiennyt aikaa lomailuun eikä kyläilyyn tuttavien luona. Anoppi varoi ärsyttämästä stressaantunutta vävyä.

“Kyllä me ollaan vaimon kanssa joskus ihmetelty, miten me jaksettiin.”

Eräänä toukokuisena iltana 1988, kun Salmela tuli töistä, vaimo itki keittiössä. Kolme työntekijää oli ilmoittautunut sairaaksi. Vaimon olisi pitänyt tuurata heitä kaikkia.

Silloin puhelin soi. Hesburger-ketjusta ja hotelleista tarjottiin niin iso rahatukko, että kiire loppui siihen.

“Ensimmäisen kerran eläissäni pääsin viettämään normaali-ihmisen elämää.”

Laman tultua Salmela osti konkurssin partaalle notkahtaneen Hesburger-ketjun halvalla takaisin. Hampurilaisimperiumi alkoi levitä Maarianhaminasta Rovaniemelle.

Tosin Hampurista alkanut Euroopan valloitus meni poskelleen.

“Teimme kaikki kardinaalivirheet. Emme tunteneet työlainsäädäntöä, kulttuuria, kieltä...”

Reissulle tuli hintaa 25 miljoonaa markkaa eli noin neljä miljoonaa euroa. Saksaan jäi neljä Hesburgeria. Virossa menee paremmin. Kolmaskin kansainvälistymisen kohde kartalta löytyy. Hesburger toimii lisenssillä Kazakstanin pääkaupungissa Almatyssä.

SALMELAN AUTON RADIO on viritetty Radio Dein taajuudelle. Kristillinen kanava on yksi Hesburgerin mainosvälineistä.

“Kuuntele sinäkin tätä”, Salmela sanoo. Hän antaa ymmärtää, ettei ihminen elä vain hampurilaisella.

Salmelan vaimo tuli 1980-luvulla uskoon. Kirsti maanitteli vastentahtoisen miehensä mukaan Kaarinan kirkkoon. Siellä saarnasi Viktor Klimenko.

Kun Klimenko kysyi, ketkä haluavat ottaa Jeesuksen vastaan, hampurilaiskeisari nousi ylös.

“Jännä juttu. Se vain tuli”, hän sanoo.

Nykyisin Salmela istuu sunnuntaisin Turun tuomiokirkon penkissä. Perheen 400 neliön tiilitalossa Turun laitamilla on kyläillyt evankelistoja Anne Pohtamoa myöten.

Tuttavat huomasivat hampurilaiskeisarin muutoksen supliikista.

“Joka kolmas entisen Heikki Salmelan sana oli kirosana.”

Salmela on kääntänyt auton keulan Yliopistokadulle. Korttelin päässä kauppatorista on lauantaina avattu Hesburger. Viime viikolla siinä oli Carrols.

Ohitamme kauppakeskus Hansakorttelin. Kolme Hesburgeria sielläkin.

Hän selvittää Hesburgerin verkon omistamisen kuvioita. Jotkut paikoista ovat Hesburgerin omistamia, toiset yrittäjän, kolmannet Hesburgerin ja yrittäjän yhteisiä. Etenkin jälkimmäiset ovat Salmelan mieleen. Niissä riski jaetaan. Yrittäjä saa 49 prosenttia osakkeista, loput jäävät Salmelalle.

NÄKÖALAKONTTORIN SEINÄ on lasia, lattia marmoria. Johtajalla on keskustayksiön kokoinen pöytä.

Pikaruokaimperiumin päämaja on entisellä tehdasalueella Turun teknologiakeskuksen Datacityssä, Biocityn, Electrocityn ja Eurocityn vieressä.

Salmela on hallituksen puheenjohtaja. Vetovastuuta on siirretty pojille. Kari vastaa operatiivisesta johdosta, Marko on markkinointipäällikkö. Isäänsä tulleita. Joskus sovitaan, että tänään ei puhuta töistä. Päätös pitää viisi minuuttia.

Salmela vahtii koko maan Hesburgereita reaaliajassa monimutkaisesta tietokonejärjestelmästään.

“Näetkö, tuossa on Turun Antintalon Hese. Seitsemän kerroshampurilaista valmiina.”

Numero ruudulla putoaa viiteen. Taas kassa kilahti.

Mikäli myyntipisteen lämpötunnelissa seisoo hampurilaisia liian pitkään, se tulee sekä Salmelan että firman keskusvalvomon tietoon. Herran pelko on viisauden alku.

“Tarkistan tilanteen kymmenen, kaksikymmentä kertaa päivässä.”

Näin myös lomalla Paraistensaaressa ja Espanjan asunnossa Malagalla. Siksi hänen rintataskussaan on Nokian kommunikaattori.

Seuraavaksi Salmela pitää puheen yrittäjyydestä. Se on tiivistettynä tässä: Yrittäjyys on elämäntapa! Yrittäjät ovat oma rotunsa! Yrittäjät kansalliseksi suojelukohteeksi!

Samaan hengenvetoon Salmela haukkuu ne, jotka kerjäävät firmoilleen yhteiskunnan tukea. Hän on itse pärjännyt puskemalla hommia kellon ympäri. Aikaisemmin vuoteen mahtui vain kaksi vapaapäivää: jouluaatto ja joulupäivä. “Eikä penniäkään pyydetty tukiaisia!”

Selvän teki.

Salmelan ääni laskee pari oktaavia: “Ihminen tulee kyllä toimeen, jos hoitaa asiansa eikä ruikuta.”

Pyöräilyä kummempiin harrastuksiin Salmelan kalenterista ei löydy edelleenkään aikaa.

“Mutta mehän ei tehdä tätä rahan takia”, hän täräyttää.

Minkä tähden sitten?

“Jotta homma pyörisi ja saisimme palkat maksettua. Raha on vain sivutuote.”

Jos hän ajattelisi vain pankkitiliään, hän olisi IT-alalla “myymässä piipityksiä”. Onhan hampurilainen sentään selvästi vakavampi asia.

SALMELA ISTUUTUU näköalaikkunan edessä olevaan muhkeaan nojatuoliin. Lasin takana on Turku.

Pari vuotta sitten kaupungin Nuorkauppakamari kiitti poikaansa Turun Kehittäjä -palkinnolla. Perusteluissa Hesburger-ketjua kehuttiin leimallisesti turkulaiseksi yritykseksi.

Hesburger on arvatenkin pönkittänyt turkulaisten itsetuntoa. Paneehan perheyritys kampoihin amerikkalaiselle imperiumille, joka aloitti Uskomatonta, mutta totta! -hintasotansa.

Salmela ei käsitä, miten McDonald’sin hintataso on taloudellisesti mahdollinen: “Tietysti se konsernin jenkkikassa... Ja eurooppalainen halpa liha...”

Nakkikioskiajoista on jäänyt Salmelan käteen majoneesikastiketta merkittävämpääkin. Etenkin tee-se-itse-periaate: “Kun muut ulkoistavat, me teemme yhä enemmän itse.”

Salmelan bisnessämpylän välissä on Hesburgerin lisäksi muitakin pihvejä kuten keittiölaitteita valmistava Bistro Automatic. Salmela on ylpeä viimeisimmästä saavutuksesta, ranskalaisia perunoita paistavasta robotista.

Sinapit ja majoneesit sekoitetaan Kaarinan tehtaalla. Myös tietokoneohjelmistot tehdään itse. Jopa siivous hoidetaan omin voimin. Salmelan imperiumista puuttuvat vain omat lehmät.

Tuorein viritys on muutaman Hesburgerin yhteyteen avatut H-bonus-asemat. Hesematiceiksi nimetyt pikaruoka-automaatit levitetään pian pääkaupunkiseudulle.

PALATAAN ASIAAN. Siihen Salmelalle tärkeimpään.

Hän haluaa lähettää helsinkiläisille viestin. Kun siihen nyt kerran on tilaisuus.

Salmelan viesti on se, että Hesburger on nöyrällä mielellä liikkeellä ja turkulaiset ovat “samaa porukkaa kuin helsinkiläiset”.

“Toivon, että te annatte meille mahdollisuuden!”

Se siitä.

Joitakin Hesburgerin imago muistuttaa edelleen tangomarkkinoilla notkuvasta tuulipukukansasta, jolla on Hesen manojeesit rinnuksilla. Hesessä käynti käy lomamatkan tempauksesta siinä missä kalakukon syönti Kuopiossa.

Se ei taida olla koko totuus.

“Taloustutkimus on tutkinut pikaruokapaikkoja vuodesta 1995 saakka. Hesburger on markkinajohtaja laadussa, palveluissa ja siisteydessä.”

Suosituimmat Carrols-tuotteet siirtyvät Hesburgerin valikoimiin. Helsinkiin jää pari Carrolsia: World Trade Centeriin, Itäkeskukseen, ehkä Hartwall Areenaan.

Brändiä ei kiilloteta mainoskekkaloinnilla vastakaan. Nykyajan kummallisuudet menevät Hesburgerin pääideologilta yli hilseen.

“Meidän mainoksista asiakas ymmärtää, että kerroshampurilainen on saatavissa tiettyyn hintaan! Hänen ei tarvitse aivovoimistella, että mitähän tässä nyt tarkoitettiin.”

Eikä Vuoden huiput -palkintoja ole tippunut.

Salmela hieraisee peukalonhangalla leukaperiään. Hän sanoo, että Helsingin mainosmaakarit ne vain jakelevat palkintoja toisilleen. Hesburgerin kampanjat kehitellään Salmelan perheen johdolla, paikallisen mainostoimiston tuella. Nopeimmillaan spotti on tuotettu ideasta tv-ruutuun päivässä.

Hän huomauttaa, että hänellä on kokemuksensa mainostoimistojen keksinnöistä. Kun he aikoinaan miettivät Hesburger-nimeä, he ajattelivat, ettei siinä ollut riittävästi “jenkkifiilistä”. He pyysivät apua mainostoimistosta.

“Kahden viikon päästä tavattiin. He sanoivat, että nyt he ovat keksineet: Hesburger! Ja sadan tonnin lasku kylkeen!”

Salmela hohottaa: “Siinä nähtiin, mihin mainostoimistoja tarvitaan.”

PUNAISTEN H-LOGOJEN ilmestyminen Helsinkiin on vasta alkua. Salmelalla on suunnitelmia pääkaupungin varalle kuin Sedu Koskisella ikään.

Pari vuotta sitten Salmela kokosi liikemiesryhmän muuttamaan turkulaisen hotelliraiskan Ikituurin kongressihotelli-kylpylä Caribiaksi. Ryhmään kuuluivat suursijoittaja Rauno Puolimatka, arkkitehti Benito Casagrande ja muutama muu paikallinen pohatta.

Seuraaksi Salmela aikoo tarttua yhteen Helsingin maamerkeistä: Linnanmäkeen. Aikomuksena on rakentaa Linnanmäen vesitorniin seitsenkerroksinen, 300 huoneen hotelli. Kallioon louhitaan vesipuisto, tuhannen auton parkkihalli sekä hiihtotunneli.

Lupaprosessi käynnistyi viime vuoden lopulla.

Kaikki eivät innostu ajatuksesta, että turkulaiset rei’ittäisivät vanhan vesitornin. Jotkut pelkäävät, että tuloksena on muovilta maistuva teemapuiston ja vesipuiston sekamelska.

Salmela levittelee käsiään.

“Ihmettelen, jos hanketta vastustetaan. Sehän ratkaisisi alueen parkkipaikkaongelmat.”

Kauppias kohauttaa harteitaan. “Ehkä nämä ovat vain pölöjä turkulaisia ajatuksia ja joku keksii paikalle parempaa käyttöä. Minä en käsitä, mitä se voisi olla.”

Kiinnostavinta tässä lienee viimein se, että linja-autoaseman nakkikioskista kasvoi Suomen suurin pikaruokaketju. Ja vaikka Hesburger ei kilpaile älykkäillä mainoksilla eikä edes halvoilla hinnoilla, se pärjää.

Salmela nyökkää: “Monet sanovat Hesburgeria ihmeelliseksi menestystarinaksi. Mutta ei tässä tarinassa ole lopulta kuin yksi sana: työ.”

File: Heikki Salmela

Pituus: 186 cm
Paino: 101,8 kg
Koulutus: Keittiömestari
Auto: Cadillac
Tuoksu: Jean Paul Gaultier
Juoma: Coca-Cola Light