Kaveri teki kodistaan lautailijan paratiisin, muutti pois ja pisti paikan vuokralle

Petteri Kalliomäen Havumäki Ranch on rakkaudella rakennettu, poikkeuksellinen paikka keskellä metsää.

Petteri Kalliomäki päätti aikoinaan muuttaa perheensä kanssa keskelle metsää. Kotikunta Muuramesta löytyi Havumäki-niminen paikka, joka vastasi Kalliomäen haaveita. Oma kotimökki metsän keskellä, mäen päällä pihasaunoineen ja paljuineen tarjosi Kalliomäelle kaikkea mitä hän tarvitsi: tilaa touhuta ja turvallisen kodin pienelle perheelle.

Jossain vaiheessa metsä alkoi tuntua syrjäiseltä ja etenkin perhe halusi takaisin ihmisten ilmoille. Siinä vaiheessa Kalliomäelle oli kuitenkin rakentunut vahva tunneside paikkaan. Syntyi idea paikan pitämisestä omassa omistuksessa. Ajatus Havumäki Ranchista.


Kalliomäen touhut Havumäessä keskittyvät lautailun ympärille. Aiemmin puuhastelu oli toimintaa kotipihassa omaksi ja kavereiden iloksi, nykyisin se on ammatti, yleisölle ympäri vuoden vuokrattava Skate- and Snowboard Villa, jota Kalliomäki pyörittää yrittäjänä. Paikka on ollut vuokrattavana vuoden alusta, mutta toiminta vasta hakee muotoaan. Alun perin pähkähullulta vaikuttanut idea on alkanut muodostua todellisuudeksi.

“Koen olevani täällä töissä, mutta se on pitkän ajan panostusta. Teen töitä kolmena päivänä viikossa Ranchille. Havumäki Ranch vastaa myös läheisen laskettelukeskus Riihivuoren snow parkista, joten siinä on lisää hommaa talveksi. Jos tänhetkisen meiningin pystyis tuplaamaan, niin tää perustelisi itsensä.”

Ranchilla puuhasteluun voi käyttää loputtomasti aikaa. Naputtelun, kikkailun ja paikkojen testailun lisäksi pitää osata tehdä muitakin peliliikkeitä.

“Tässä tuntuu, että joutuu itse luomaan oman duuninsa. Siinä on omat epäselvyytensäkin. Käytännön työtä riittää paljon: lisähuoneen rakentamista, talon maalausta, rampin rakentamista. Pitää osata priorisoida ja miettiä, mikä tätä oikeasti edistäisi ja toisi leivän pöytään. Onko tärkeämpi, että pistät mainoksen lehteen, annat Janssonille haastattelun vai maalaatko talon.”

 

Havumäen kellari on pelkkää ramppia.
Havumäen kellari on pelkkää ramppia.

Jo pian mestoille muutettuaan Kalliomäki huomasi, että paikka tarjoaa talvisin erinomaiset laskumaastot.

“Aloin muokkaamaan maastoa ja havaitsin, että tarjolla on paljon keskisuomalaisittain hyvää rinnettä. Tein itselle ja kavereille laskettavan rinteen”, Kalliomäki kertoo.

Korkeuseroltaan noin 55-metrinen mäki vastaa Etelä-Suomen suosittua Talman keskusta. Viereisillä pätkillä, joita on tarkoitus raivata ensi talveksi, päästään jo sataan metriin, mikä tarkoittaa Keski-Suomen laskettelukeskusten Riihivuoren, Himoksen ja Laajavuoren kaliiberia.

“Naapurilta saimme luvan raivata eli ensi talvelle tulee entistä parempaa laskettavaa. Tarjolla on ihan varmasti Keski-Suomen parhaat puuteripätkät.”

“Kutsun metsästreetiksi tota, mitä on eniten rakennettu. Siinä on snakerun ja boksin pohjat olemassa, joten jo tosi pienellä lumella pääsee laskemaan. Siitä on poistettu kivet ja kannot. Sieltä löytyy puureilejä ja luonnon omia obstaakkeleita, droppeja, kumpuilevaa maastoa. Se on nimenomaan puuteripaikka, rinnettä ei hoideta mitenkään. Laskijat eivät tajua, että jossain Keski-Suomessa voi laskea puuteria.”

“Toivottavasti porukka etelässä tajuaa, että kaks ja puol tuntia ajoa, niin on jo laskettavaa tarjolla. Tiedän, että jätkät Helsingissä vetää puuterin perässä kehäkolmosen pikkukallioita. Ne tyypit tulee syttymään tästä paikasta.

Skeittipuolelle Kalliomäki rakensi heti muutettuaan pihaan minirampin ja talon kellarikerrokseen hämmentävän sisämikrorampin. Muutamaa vuotta myöhemmin paikalta löytyy 600 neliön skeittiparkki, joka tunnetaan nimellä pihakatu.

“Se on Keski-Suomen suurimpia. Kolmessa eri tasossa, mikä tekee siitä erikoisen. Korkeuseroa on vajaa kymmenen metriä alimmalta ylimmälle. Bankkeja, kaaria, curbeja, droppia, luonnonkiviä upotettuna parkkiin. ”

Pihakadun taustalta löytyy suomalaista huippuosaamista. Sen on nimittäin suunnitellut Kalliomäen kanssa juuri Time-lehden tulevaisuuden vaikuttajien listalle yllättäen noussut maisema-arkkitehti Janne Saario.

“Koko homma konkretisoitui, kun Janne kävi täällä ja syttyi tästä projektista. Kun se löi suunnitelman ensimmäistä kertaa eteen, se oli niitti sille, että tämä tehdään.”

“Tulevaisuuden suunnitelmissa on tehdä pooli kaariskeittaajien iloksi.”

Eikä se tule olemaan ihan mikä tahansa allas. Saario ja Kalliomäki juonivat Havumäki Ranchille kunnianosoitusta Alvar Aallolle erityisen poolin muodossa. Suomen kuuluisimman arkkitehdin rakennuksista lähistöltä löytyy Säynätsalon kunnantalo ja Muuratsalon koetalo, naapurikaupunki Jyväskylästä löytyy puolestaan museo Alvar Aalto -museo. Aallolla on kiinnostava yhteys skeittauksen historiaan, sillä Aalto on vastuussa ensimmäisestä kidney-poolista, eli pehmeillä linjoilla varustetusta munuaisen muotoisesta uima-altaasta.

Maailman ensimmäinen kidney-pool löytyy Aallon Villa Mairean pihalta Noormarkusta ja se rakennettiin vuonna 1939. Vuosikymmentä myöhemmin Kaliforniasta löytyi vastaava, jonka oli suunnitellut Aallolta avoimesti vaikutteita ottanut maisema-arkkitehti Thomas Church. Aallon skeitattavasta altaasta kirjoitettiin Helsingin Sanomissa 2014 ja aihe nostettiin hetki sitten esiin Transworld Skateboarding -lehdessä. Parhaimmillaan Aaltoa kunnioittava allas tekee Ranchista kiinnostavan paikan alueella pyöriville arkkitehtituristeille.

Kidney-pool saa kuitenkin odottaa vielä hetken sillä ennen sitä vanha miniramppi puretaan ja tilalle rakennetaan “luomuarkkitehti” Lars Mattilan suunnittelema sauna, jonka yhteydessä on myös katettu miniramppi.

“Siinä rakennuksessa ei ole sähkölaitteita, eikä siitä tule jäämään mitään jäljelle. Se sopii täydellisesti ranchin arvoihin”, Kalliomäki sanoo tulevasta superekologisesta biohajoavasta saunarakennuksesta.
 

Ranchin isäntä Petteri Kalliomäki on nykypäivän renessanssimies. Lumilautailun ja skeittauksen ohella hän tarttuu tarvittaessa mikkiin...
Ranchin isäntä Petteri Kalliomäki on nykypäivän renessanssimies. Lumilautailun ja skeittauksen ohella hän tarttuu tarvittaessa mikkiin...
...tai esittelee breikkitaitojaan.
...tai esittelee breikkitaitojaan.

Ranchin suunnitelmat ovat vasta vaiheessa ja ne tuskin koskaan tulevatkaan valmiiksi, mutta paikan päällä on alkanut jo kuhisemaan. Sinne on löytänyt sekä lautailijoita että muuta jengiä, noin puolet ja puolet. Mestoilla järjestettiin kesän ajan keskiviikkoisin skeittisessioita, siellä on kuvattu musavideoita ja järjestetty yksityisjuhlia, polttareita ja Turtles-teemaiset synttärit nelivuotiaalle. Kesän lopuksi järkättiin minifestari yhteistyössä jyväskyläläisen kulttuuriyhdistys TUFF!:n kanssa ja kevättalvella suomisurffarit ja snowsurf-jengi vietti tapahtumaa. Skeittilehti Hang Up kävi myös tutustumassa mestoihin ja raportoi aiheesta.

Ranchin TUFF! In the Woods -minifestareilla oli läsnä kaikki hiphopin elementit graffitista, deejiiden ja räppäreiden kautta breikkareihin. Hiphop-akti Toistuvat Yllätykset viihdytti yleisöä.
Ranchin TUFF! In the Woods -minifestareilla oli läsnä kaikki hiphopin elementit graffitista, deejiiden ja räppäreiden kautta breikkareihin. Hiphop-akti Toistuvat Yllätykset viihdytti yleisöä.

Ranchin ohjelmasta ja majoittumisesta muodostuvan palapelin suhteen Kalliomäki elää hetkessä ja reagoi kysyntään. Ranchia voi vuokrata Nettimökin tai AirB’n’B:n kautta tai suoraan ranchilta.

“Kerran annettiin alennusta täällä yöpyville kuopiolaismimmeille, kun ne antoi meidän tulla pitämään keskiviikkosessarit. Majoitustapoja on monenlaisia, esimerkiksi voit vuokrata huoneen, jos tämä ei ole kokonaan yksityiskäytössä. Se maksaa nelisenkymppiä, mutta silloin täällä voi olla muitakin. Vielä nää menee ihan limittäin ja freestylella. Ihan sama, mistä liikevaihto tulee.”

Kalliomäen ympärille on muodostunut kaveriporukasta uskollinen kasa apukäsiä, joka ostaa duunillaan oikeuden käyttää mestaa ja sama porukka kehittää myös Riihivuoren snowparkin toimintaa.

“Näistä jätkistä on muodostunut parkkitiimi. Jätkät saa edelleen sessata täällä, vaikka toiminta on mennyt ammattimaiseksi. Niin se oli jo ennen yritystoimintaa ja niin sen kuuluu olla.”

 

Havumäki Ranchin kotisivut

2 kommenttia

InDaHouse

11.11.2016 17:19

Kotikylän poikana jännä ettei mainittu Muuramen kirkkoa jonka Alvar Aalto on suunnitellut. Sivistymätöntä juntteutta laudan päällä. Yeah boy!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ghost of Alvar

25.11.2016 16:25

Totta! Alvari on tosiaan suunnitellut myös Muuramen kirkon ja monta muutakin rakennusta seudulla. Onko kukaan käynyt koittamassa näiden mestojen skeitattavuutta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi