Noora Toivonen

25-vuotias kiipeilijä Noora Toivonen katosi toukokuun alussa Tiibetin vuoristossa.

Vain hetkeä ennen lähtöään Kathmanduun, hän kirjoitti: Vuorilla ihmisen voimat ja tahto ovat yhdentekeviä. On lähdettävä nöyränä katsomaan mitä vuorella on annettavanaan.

Aamupäivällä 10. päivä toukokuuta Tiibetissä sijaitsevan Cho Oyun rinteellä pidetään koruton muistotilaisuus, johon ottaa osaa viisi suomalaista mieskiipeilijää ja nepalilainen lama. Laman johdolla kunnioitetaan viisi päivää sitten kadonneen 25-vuotiaan kiipeilijän Noora Toivosen muistoa. Lopuksi suomalaiset lausuvat yhdessä rukouksen: Isä meidän.

5. päivä toukokuuta Cho Oyun rinteellä on kirkas aamu. Kello on vajaa kuusi ja aurinko on vasta nousemassa, mutta valoa on riittänyt 7400 metrin korkeuteen jo puoliviidestä lähtien.

Noora Toivonen on valmistautunut kolmosleirin pikkuruisessa teltassa viimeistä nousua varten: lämpökerrasto, stretchfleece-paita ja -housut, tuulenpitävä kuoripuku, ja untuvapuvun takki. Untuvahousunsa hän jättää telttaan. Päkiät verhotaan hiihtosukkiin, joiden päällä on vedenpitävät kosteussukat ja villasukat. Sisäkengälliset muovikuoriset kiipeilykengät ovat viimeinen vastus 40 asteen pakkaselle ja jäätävälle viimalle.

Evääksi Noora on pakannut muutamia 300 kalorin Power bar-energiapatukoita, pari purkkia helposti nieltävää mautonta energiageeliä ja kolme litraa urheilujuomaa. Hän varustautuu myös hakulla, Scottin hiihtolaseilla, kompassilla, korkeusmittarilla, radiopuhelimella, aurinkorasvalla, hätäraketeilla, varahansikkailla, varapäähineellä, still- kameralla ja videokameralla.

Toivosen teltassa on kaksi muutakin kiipeilijää. Retkikunnan johtaja, 52-vuotias Jorma Alanen ja siperialainen, 30-vuotias kiipeilijä Pavel Bonadysenko, jonka on määrä lähteä kokeneempana kiipeilijänä Cho Oyun huipulle kaksi tuntia Nooran jälkeen.

Alanen tuntee itsensä niin väsyneeksi, että hän päättää jäädä kolmosleiriin.

Nousun kolmosleiriltä huipulle ja takaisin pitäisi kestää kahdeksasta kymmeneen tuntia. Jos ja kun kaikki menee kuin pitääkin, Alanen tapaa Nooran ja Pavelin viimeistään iltapäivällä kello 16 maissa.

Ennen Tiibetiin tuloaan Noora oli totutellut hoikkaan ilmaan hiihtämällä Chamonix’ssa. Viimeisen nousun aattona hän tuntee olonsa vahvaksi ja virkeäksi kuten koko retken ajan. “Jos tuntuu yhtään pahalta, tulen heti takaisin”, hän lupaa Alaselle.

Nooran suurena unelmana on laskea suksilla alas Cho Oyun huipulta. Se olisi Suomen ennätys. Esimerkiksi viime vuonna kokenut saksalainen lautailija Stefan Gatt tuli huipulta alas lumilaudalla.

Kun Noora jättää viimeisen kerran kolmosleirin taakseen, hän ei kuitenkaan ota suksia mukaansa.

Noora on liikkunut aina. Ala-asteella miekkailua, sitten koripalloa, kanoottipooloa, pyöräilyä ja laskettelemista. Vuorille hän menetti sydämensä vuonna 1996 Chamonix’ssa. Noorasta kasvoi hiihtopummi, joka asui useita talvia alpeilla muiden eurooppalaisten kaltaistensa kanssa. Chamonixissa hän tutustui myös vapaalaskija Jukka Räsäseen.

"Nooraan saattoi aina luottaa, hän oli äärimmäisen harkitsevainen, ei mikään hörhö. Meillä oli telepaattinen yhteys. Hän tiesi aina mitä tehdä, vaikeissakin paikoissa. Häntä ei pitänyt kaitsea." Viime vuonna Jukka ja Noora laskivat pelättyjä kuruja Chamonixin Couloir Whymperissa, jossa rinteen jyrkkyys on monin paikoin 50 astetta.

Työkseen Noora polki lähettifillaria Jaffa-reppu selässään ja opiskeli ohessa elintarvike-ekonomiaa Helsingin yliopistolla maa- ja metsätaloustieteellisessä tiedekunnassa.

Cho Oyu on maailman kuudenneksi korkein vuori, yksi neljästätoista "kasitonnisesta". Cho Oyu on myös kaikkein kiivetyin. Sitä on kutsuttu naisten vuoreksi, koska nouseminen 8201 metrin korkeudessa sijaitsevalle huipulle onnistuu ilman köysiä, pelkkien jäärautojen ja hakun avulla. Keskimäärin kaksi kolmesta Cho Oylle nousevasta retkikunnasta saa vähintään yhden henkilön huipulle.

Vuorella on menehtynyt kiipeilyonnettomuuksissa "vain" 17 ihmistä. Cho Oyun huippu on monen jalkapallokentän laajuinen tasanko. Vaarattomalta vaikuttavalla laella on yllättävä kääntöpuolensa: heikoissa sääolosuhteissa siellä eksyy suunnasta helposti.

Vaikka pelkkä Cho Oyulle nouseminen ei tee kenestäkään kiipeilypiirien palvomaa legendaa, kyseessä ei ole läpihuutojuttu, ei koskaan, ei kenellekään. 8000 metrissä ihmisen elintoiminnot hidastuvat, solut eivät uusiudu, eikä palautumista tapahdu. Kilometrien korkeudessa ihminen hengittää nopeammin. Kiihkeän hegityksen mukana haihtuu huikea määrä nestettä.

Nooran retkikuntaan kuulunut Jukka Räsänen joutui aiemmin palaamaan takaisin laaksoon 6300 metrin korkeudesta. Räsäsellä oli todettu vuoristotaudin oireita: hän puhui sekavia ja valitti päänsärkyä. Vuoristotaudissa veren punasolujen määrä kasvaa ja veri sankkenee. Kun verenpaine nousee, veri tihkuu lopulta ulos suoniston heikoimmista kohdista, aivoista tai keuhkoista. Pahimmillaan aivot tai keuhkot täyttyvät verestä ja peli päättyy. Jos Cho Oyun valloitusyrityksissä on johonkin kuoltu, niin juuri vuoristotautiin.

Myös psyyke on koetuksella. Hyvin korkealla ihmisen käsityskyky heikkenee. Siksi kiipeilijöillä on tapana tarkkailla koko ajan toisiaan. Toisen kiipeilijän henkisestä kunnosta voi varmistua esittämällä helppoja laskutoimituksia ja tarkastelemalla tämän silmien liikkeitä.

"Ylhäällä voi jokin pieni asia jäädä junnaamaan päähän. Minulle on käynyt niin, että alan vain pakkomielteisesti laskea askeleita. Kaikki muu karsiutuu pois mielestä, on vain ne pirun askeleet. Yksi, kaksi, kolme, neljä... Sillä, että ympärillä on maailman kaunein luonto, ei ole silloin mitään merkitystä", kokenut kiipeilijä Veikka Gustafsson kuvaa.

Huippukuumeeseen sairastuneen aivotoiminta saattaa olla niin vajavaista, että kiipeilijä ei välttämättä edes tiedä onko hän menossa ylös vai alas.

Kello 12.15 radiopuhelin herää 5600 metrin korkeudella perusleirissä. Nooralla on asiaa.

“On tosi kylmä jos pysähtyy, muuten menee ihan hyvin."

Noin tuntia myöhemmin perusleiristä tarkkaillaan kaukoputkella Cho Oyun valehuippua. Siellä näkyy liikettä. Koska huipulle ei samana päivänä ollut nousemassa muita, valehuipulle ovat nousemassa Noora ja Pavel.

Kello 17 Jorma Alanen alkaa huolestua kolmosleirissä.

Kello 19 6400 metrin korkeudella sijaitsevassa ykkösleirissä hätkähdetään, kun radiopuhelimesta kuuluu Nooran ääni.

"Kuuleko kukaan... Skrätsh!"

Yhteys katkeaa.

Kello 21 aurinko laskee ja Alanen viettää elämänsä yksinäisimmän yön antaen otsalampullaan valomerkkejä eksyneille.

Neljä vuorokautta myöhemmin sherpa Gombu nousee Cho Oyun valehuipulle. Hän havaitsee kahdet valehuipulle vievät jäljet, jotka myös palaavat takaisin kohti leiriä, mutta kaartuvat sitten Nepalin suuntaan.

Miksi? Erään teorian mukaan sääolosuhteet muuttuivat vuorella äkisti. Kova tuuli olisi nostanut lunta niin, että eteensä ei voinut nähdä. Koska Noora ja Pavel ei vät käyttäneet reittinsä merkitsemiseen viirejä, takaisin löytäminen oli vaikeaa kompassista ja korkeusmittarista huolimatta.

Mikä kohtalokkainta, Nepalin puoleinen rinne on niin jyrkkä, ettei sieltä voi laskeutua alas. On todennäköistä, että Noora ja Pavel ovat huomanneet suunnistusvirheensä liian myöhään. He olivat laskeutuneet jo niin alas, etteivät voimat enää riittäneet palaamiseen ylös ja oikean reitin etsimiseen.

Raadollista, mutta yli 8000 metrin korkeuteen ei tehdä pelastusoperaatioita. Helikopterit voivat teoriassakin nousta vain 6500 metriin. Sen lähempänä taivasta Noora ja Pavel eivät olisi voineet menehtyä.

Lohtua Nooran tunteneille tuo se, että hypotermia-kuolema ei ole tuskallinen. Veikka Gustafssonin mukaan lähteminen on helppoa. Ihmiseen iskee suunnaton, autuas väsymys. Realiteettien tajua ei juuri enää ole, joten omaa toivotonta tilannetta ei todennäköisesti hahmota. Lopulta henki hiipuu pehmeästi pois.

Kuuluisa seikkailija George Mallory ja hänen kumppaninsa Andrew Irvine katosivat vuonna 1922 yritettyään nousta ensimmäisinä ihmisinä Himalajan huipulle. Viime keväänä, 79 vuotta myöhemmin, Malloryn pakastunut ja hyvin säilynyt ruumis löydettiin 8400 metrin korkeudelta. Kuolinsyy oli putoaminen. Kiipeilypiirien puheenaihe on nyt, kävivätkö Mallory ja Irvine sittenkin huipulla? Jos Andrew Irvine löytyy, löytyy todennäköisesti myös kamera. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, filmin uskotaan olevan vielä kehityskelpoista. Se lopettaisi jossittelun.

Jos Noora ja Pavel löytyvät joskus, löydetään kenties myös heidän still- ja videokameransa. Ne sisältävät viimeiset dokumentit viimeisestä noususta.