Kuulin radiosta järjen äänen. Se oli kristillisdemokraatien puoluesihteeri Peter Östman, joka kertoi puolueen pitävän nykyistä avioliittolakia hyvänä lähtökohtana, kun puhutaan homoliitoista, adoptioista ja muusta poikkeavien hyysäämisestä.
Tämä on ainoa järkevä lähtökohta, sillä onhan kiistatta niin, että nykyinen laki on paras mahdollinen. Miettikääpä: miksi kansanedustajat olisivat alkujaan säätäneet huonon lain? Sehän olisi silkkaa hulluutta.
Avioliittolain erinomaisuutta todistaa se, että se on pysynyt ennallaan säätämisestään 13.6.1929 saakka. Lakia on muutettu 28 kertaa, mutta niitä lukemattakin tiedämme, että niissä on ainoastaan kirkastettu alkuperäistä ajatusta.
Olen realistina sitä mieltä, että asiat ovat itsestään asettuneet parhaalle tolalle aikojen myötä. Ihmisen tehtäväksi jää varmistaa, ettei pitkällisen harkinnan seurauksena muotoutunut luonnollinen järjestys mene rikki.
Otetaan esimerkki. Harva kehtaa vakavissaan väittää, etteivätkö Suomen valtion rajat olisi olleet optimikoossaan 1917–1939. Huomaamme, että samaan aikaan säädettiin myös edellämainittu avioliittolaki.
Yhteensattumaa? Kenties, mutta vuosilukujen yhdenmukaisuus on tieteellinen fakta, jota yksikään skeptikko ei pysty vääräksi osoittamaan.
Konservatismi on oppi, jonka mukaan asioita ei pidä mennä suotta sörkkimään. Tämä voidaan osoittaa tieteellisesti todeksi niin sanotun entropia-periaatteen kautta, jonka mukaan aluksi biljardipallot ovat järjestyksessä, kunnes ne menevät sekaisin.
Kuten näemme, sekaannuksen aiheuttaa ihminen, ja jokainen myös ymmärtää, että se on pahasta.
Kyse ei ole yksittäistapauksista. Paraneeko Mona Lisa, jos sille piirretään viikset? Pitääkö Casablancasta näyttää väritetty versio? Onko saksan ortografia parempi ß-merkin kanssa vai ilman?
Näistä esimerkeistä voidaan yksiselitteisesti päätellä, että homopareja ei pidä kirkossa siunaaman eikä missään nimessä myöntää naispareille adoptio-oikeutta. Muutenhan voisimme yhtä hyvin lukea sanomalehtemme tietokoneen ruudulta.