Olemme 14 vuotta yhdessä ollut pariskunta jolla on kaksi 6-9-vuotiasta lasta. Suhdettamme on lasten syntymästä asti varjostanut taloudellinen tilanne, sillä hoidin lapsia kuusi vuotta kotona, ja sen jälkeen lähdin opiskelemaan yliopistoon, jossa olen vieläkin. Miehellä on siis ollut vastuu elätuksesta, eikä tilannetta helpota hänen työnsä, josta hän ei pidä. Toisaalta nyt talo on maksettu, joten tilanne ei ole mielestäni mitenkään katastrofaalinen. Miehelläni on ollut neljänkympinkriisi jo vuosia, vaikka täytti vasta nyt, ja jotenkin tuntuu, että koko tulevaisuus tuntuu hänestä näköalattomalta. Itse nautin opinnoistani ja ajattelen, että elämä on vasta tarjoamassa parhaat vuotensa, nauttisin seksistä enemmän kuin ennen ja olen tyytyväisempi itseeni kuin nuorempana.
Miehelläni tuntuu olevan päin vastoin, eikä hän ole enää kiinnostunut minusta samoin kuin ennen, vaikka sanookin, että olen hänestä haluttava. Hän sanoi, ettei tiedä, mitä tuntee minua kohtaan tai mitä hän haluaa tulevaisuudelta.
Lisäksi hän sanoi, ettei muista milloin kanssani oli viimeksi tosi hauskaa, pienet yhteiset lounastreffit tai yhteiset käynnit salilla tai uimassa eivät kuulemma riitä. Arki siis ahdistaa, vaikka mielestäni sen pitäisi olla suhteen perusta, ei aina voi olla juhlaa! Lisäksi hän ei itse ikinä ole järjestämässä mitään "ekstraa" vaan minun täytyy aina järjestää lapsille hoitajat yms., jos johonkin olemme menossa. Itse en ole ikinä epäillyt rakkauttani mieheeni, ja olen aina ajatellut, että voitamme kaikki vaikeudet, ja jos vain yritän tarpeeksi ja muutan omia huonoja kommunikointitapojani yms., niin kaikki selviää.
On vaikea ymmärtää, ettei kaikkeen voikaan vaikuttaa itse, tai että toisen rakkaus voisi vähitellen kuihtua, kun oma rakkaus on vahvempi kuin ehkä alussa. Olen sanonut miehelleni, että pitäisikö meidän muuttaa erilleen, mutta ajatuskin tuntuu kamalalta. Lapsille se olisi hirveä shokki, sillä heillä (tai kenelläkään muulla) ei ole aavistustakaan keskinäisistä vaikeuksistamme. Meitä pidetään varmaan keskivertoa onnellisempina ulkopuolisten silmin. Kaiken pitäisi olla hyvin, ja silti itken suuren osan siitä ajasta kun olen yksin!
Pelkään suhteemme puolesta ja haluaisin auttaa miestäni löytämään vastaukset kysymyksiinsä, mutta en tiedä mitä tehdä. Olemme käyneet juttelemassa psykologin kanssa ja perheterapiassa, mutta tuloksettomasti. Meidän ongelmamme ei ole se, ettemme puhuisi tunteistamme – mies on aina ollut valmis puhumaan ja miettimään asioita. Tiedän, että hän on rakastanut minua yhtä vahvasti kuin minä häntä, mutta ovatko ne tunteet nyt hävinneet, ja voiko niitä enää virvoittaa, se on eriasia. Toista naista ei hänellä ole, mutta lievän masennuksen mahdollisuus on olemassa. Hän tuntuu olevan sitä mieltä, että elämä on jo ohi, vaikka eihän se vielä ole lähelläkään loppua. Työpaikan vaíhto ei auttanut, vaikka sitä toivoin, koko ala on hänelle väärä ja rahatilanteen takia mies näkee, ettei mitään muuta mahdollisuutta ole kuin jatkaa työssä, jota inhoaa. Ajattelin aina, että osasyy ongelmiimme on hänen työnsä, mutta onhan myös mahdollista, että häntä ahdistaa niin paljon suhteemme, että se vaikuttaakin työhön. Hän ei tunnu saavan kiinni siitä, mitä haluaa, jännitystä ja yllätyksellisyyttä kuulemma kaipaisi enemmän. Itse pidän rutiineista, en ole kilpailuhenkinen kuten hän, enkä kaipaa elämääni vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Kaikki muuttui oikeastaan lasten syntymän jälkeen, siihen sopeutuminen oli kai kummallekin aika vaikeaa. Mies nauttii kyllä lasten kanssa puuhailemisesta ja sanoi, että heistä eroaminen olisi todella vaikeaa (siis kun asuisivat vuorotellen
toisen luona). Rakkaus on pitkämielinen, mutta en tiedä miten paljon sen vuoksi pitäisi kärsiä. Kaikkeni olen valmis tekemään jos suhteemme korjaantuisi, sillä hän on ehdottomasti elämäni rakkaus, ja paras kumppani minulle kun sille päälle sattuu. En vain tiedä onko se enää minusta kiinni...
Nainen, 38
Hei,
Pohdit parisuhteenne tilannetta varsin syvällisesti ja perusteellisesti. Teillähän on paljon hyvää: pystytte puhumaan suhteestanne ja tunteistanne. Olette käyneet yhdessä jopa terapiassa. Tosin sanoit, että tuloksettomasti. Miten sen voi mitata? Voisi ajatella, että te hyödytte pariterapiasta, koska pystytte puhumaan.
Tunteet ovat arvaamattomia ja monimutkaisia. Varsinkin toisen tunteet. Pohdit miehesi tunteita; ovatko ne hävinneet ja pystyykö niitä virvoittamaan. Kyllä tunteisiin voi vaikuttaa. Rakkaudella on nälkä. Tunteita voi ruokkia tekemällä tietoisesti sellaisia asioita yhdessä, joista molemmat nauttivat. Jos yhteiset lounaat, salilla tai uimassa käynnit eivät ole sellaista, niin mikä olisi? Mikä miehesi mielestä olisi ”tosi hauskaa”?
Myös sanoilla voi ruokkia tunteita; voi sanoa hyviä asioita toisesta, kertoa rakkaudestaan. Kosketus ja hellyys ruokkivat tunteita. Yksikin hellyydenosoitus päivässä voi muuttaa tilannetta.
Tunteita voi siis elvyttää, jos haluaa. Tässä tuleekin eteen kysymys tahdosta: mitä minä haluan? Kerroit miehesi sanoneen, että hän ei tiedä, mitä haluaa tulevaisuudelta. Missä mielessä? Työn vai parisuhteen kannalta? Suhdetta voi parantaa yhdellä ehdolla: molemmat haluavat sitä. Kirjoitit, että et tiedä, onko se enää sinusta kiinni. Ilmeisesti ei ole. Sinä et voi elvyttää miehesi tunteita, jos hän ei sitä tahdo.
Ehdotan, että teette perinteisen parisuhteen tilaa kartoittavan tehtävän. Kirjoittakaan molemmat itseksenne paperille viisi lausetta, jotka alkavat: ”Toivoisin, että sinä…”. Käykää lauseet yhdessä läpi niin, että luette ne vuorotellen toisillenne. Älkää kommentoiko tai yrittäkö mitenkään kumota toistenne toiveita. Sen jälkeen kirjoitatte viisi lausetta: ”Pidän siitä kun sinä…” Ja käsittely samalla tavoin.
Toisen toiveet, tahto, unelmat. Kunnioittakaa niitä. Aina ei tiedä selkeästi, mitä haluaa. Tai vaikka tietäisikin, niin sitä on vaikea sanoa puolisolle. Tulevaisuus voi tuntua näköalattomalta myös siksi, että ei uskalla antaa lupaa omille unelmille. Ihanteiden ja todellisuuden ero voi tuntua liian suurelta.
Perheneuvoja Heikki
10 kommenttia
Anonyymi
4.5.2013 15:55
Jos se äijä vielä rakastaa sua ja sä sitä, niin toivoa on. Olettaen että luottamustakin on. Eli kysy siltä mitä se haluaa ja sit toimi sen mukaan. Aina se vaan ei ole sitä mitä itse toivoo, mutta kaikesta huolimatta paras vaihtoehto. Yksinään on todella raskasta rakentaa parisuhdetta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Dia
8.5.2013 18:27
"Hän sanoi, ettei tiedä, mitä tuntee minua kohtaan tai mitä hän haluaa tulevaisuudelta." Onpas helppoa olla sellaisen kanssa joka ei tiedä.
Olen ollut joskus tilanteessa, jossa toinen on ollut kuin Muumilaakson Mörkö. Huojuu vaan henkisesti paikallaan ja näyttää jäätyneeltä, ei ilmehdi eikä ota kantaa mihinkään ja on yhtä kiinnostavaa seuraa kuin sohvatyyny. Sitä jaksaa ymmärtää ja yrittää auttaa tietyn aikaa, mutta muutaman kuukauden jälkeen jatkuva "emmätiiä" alkaa vain ärsyttää.
shiwan8
6.5.2013 15:38
Hienosti paistaa tekstistä se, ettei kirjoittajalle ole tullut mieleenkään koittaa tehdä miehensä elämästä tasa-arvoista omansa kanssa tai edes muuten mielekästä. Asetelmassahan mies elätti perheen kun nainen oli kotona lasten kanssa (mikä on aivan ok) ja nyt elättää perheen kun nainen lomailee koulun penkillä. Käytännössä ukko on alistettu perheen elättäjäksi samalla kun kaikki muut tekevät mitä huvittaa. Aika vaikea on kuvitella, että tilanne paranee ennen kuin kirjoittaja alkaa ottaa vastuuta perheen taloudesta ja niin tehdessään antaa miehelleen vähän liikkumavaraa elämänlaatunsa parantamiseen. Ei siis mitenkään mahdotonta, mutta jos asetelma jossa miehen rooli on vain tuoda rahaa talouteen ja miellyttää naista ilman minkään tason vastakaikua ei muutu, tuskin kannattaa olettaa tilanteen paranevankaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Dia
10.5.2013 13:17
"Hienosti paistaa tekstistä se, ettei kirjoittajalle ole tullut mieleenkään koittaa tehdä miehensä elämästä tasa-arvoista omansa kanssa tai edes muuten mielekästä."
Missäs kohtaa se "paistaa"? Nainenhan mainitsee useampaan otteeseen jutelleensa miehensä kanssa siitä, mitä mies voisi haluta. Jos ei mies anna tietoa, on vähän hankala tehdä jmitään, umpimähkään sohiminen tuskin on vaihtoehto sekään. Mistä nainen voisi muka tietää, mitä mies haluaa ja mitä hän kokee tasa-arvoiseksi ja mielekkääksi?
Jokainen (aikuinen) on muuten vastuussa omasta elämästään ja onnellisuudestaan. Jotain mainintaa asiasta on muistaakseni sinunkin profiilissasi.
Eipäs sälytetä vastuuta itsestään muille. Eihän? :)
the idiot
6.5.2013 22:01
Olen ollut samassa tilanteessa. Tein duunia jotta saatiin leipää pöytään ja nainen hoiti lapset, myöhemmin sitten kanssa opiskeli Jossain vaiheessa asetelma alkoi tuntua siltä että olin pelkkä statisti. Naista ei enää kiinnostanut muu kuin lapset. Nainen ei halunnut puhua mistään, hänellä kun ei ollut mitään sanottavaa. Paitsi tietty lapsista.
Mihin katosi parisuhde ja NAINEN ? Jäi vaan "äiti" roolihahmo ja lapset.
EIi kuten aloittajakin, nainen oli vaan ja toivoi että minä olisin muuttunut jollain ilveellä hänen kaltaisekseen, eli olisi pitänyt riittää kiinnostusta perheilyyn yhtä paljon kuin naisella.
Onpas työlästä kun sinä joudut hankkimaan lastenhoitajan ? No totta helvetissä hoidat. Vai pitäisikö miehen sitten luontevasti jatkaa rooliaan lastenhoitoon ? Menetkö sinä vuorostasi töihin pariksi tunniksi jotta on varaa mennä ulos ?
Osaatko enää pitää hauskaa ? Kuullostat tylsältä ja turvalliselta. Sanot itsekin niin ? Otatko edes suihin koskaan ? Sellainen voisi olla miehestä hauskaa. Get it ?
Kyllä minä ainakin masennuin juuri tuollaisesta. Mies käy työssä jotta perheellä riittää fyffeä, et ole jännittävä tms. ja nytkin odotat että mies jollain ihmeen tavalla yht' äkkiä "parantuisi" ? Jos olet tähän asti, lapsen syntymästä lähtien, ollut täysin lapsiorientoitunut ja unohtanut miehesi niin katso peiliin ennenkuin miehesi löytää jonkun "kiinnostavan" naisen ja sinä jäät turvallisesti hoitamaan lasta.
On se perkele sinusta aika paljon kiinn jos miehesi ei ENÄÄ viihdy kanssasi. Sori mutta tee jotain ! Ilmeisesti olit ennen kiinnostava mutta annoit itsesi muuttua lapsenhoitajaksi. Hoida miestäsi, daiju ?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Dia
8.5.2013 18:24
Huomaa, että sulla taitaa olal vieläkin angsteja omasta vanhasta tilanteestasi. Tai sitten nimimerkkisi on vain harvinaisen osuva.
tumppiska
7.5.2013 16:45
Ehkä se mies ei vaan enää jaksa olla parisuhteessa. Yleensä jos on pitkäsuhde niin jossain vaiheessa se saattaa muuttua tylsäksi. Ihmiset eroaa... :( Ja sitten hommataan joku kolmas osapuoli vaikka suhde on ollut ohi jo vuosia. Mites asumusero ja molemmat voi vähän ajatella itsekseen tilannetta? :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Dia
8.5.2013 18:21
No onpas tullut kommenteissa esiin myös todella syvällistä syyllistämistä...
Koulun penkillä ei yleensä enää aikuisiällä lomailla eikä naisen velvollisuus ole tehdä miehensä elämästä tasa-arvoista omansa kanssa. Mies on itse vastuussa itsestään. Tarinan nainen kertoo useaan otteeseen, että haluaa miehensä voivan paremmin ja olevansa valmis auttamaan. Fiksusti nainen kuitenkin näkee senkin, ettei voi tehdä miestään onnelliseksi tämän puolesta. Omat asiansa naisella ovat hyvin ja hän vaikuttaa olevansa muutenkin positiivisesti ja rakentavasti asioihin suhtautuva.
Jos on aikanaan sovittu, että nainen on kotona lasten kanssa ja samalla/myöhemmin opiskelee ja mies käy töissä ja elättää perheen, niin se on niiden ihmisten keskinäinen sopimus eikä "naisen vika" tai naisen pahuutta tai rahanahneutta. Arjen pyörittäminen ja lasten kasvattaminen eivät ole mitään leikkejä, vaan niin fyysisesti kuin henkisestikin raskasta tekemistä.
Miehellä tosiaan tuntuu olevan elämänilo hukassa ja vaikuttaakin siltä, että vähintään lieviä masennusoireita on läsnä. Silloin mikään ei oikein tunnu miltään ja kivaa ei ole, eikä tiedetä rakastetaanko toista etc. Masentuneen ihmisen kanssa oleminen vie voimia pidemmän päälle. Erityisesti jos ei masentunut itse tunnista/tunnusta olotilaansa ja vain valittelee kaiken olevan tasapaksua ja tylsää, muttei samalla tiedä mitä haluaa eikä tee mitään olotilansa parantamiseksi. Yhteistä tekemistäkään ei mies keksi/ehdota/järjestä, mutta kritisoi kyllä vaimonsa järjestämiä yhteishetkiä tylsiksi. Mahtavan musertava asenne.
Miehen työ tuntuu olevan iso ongelma. Työpaikalla ollaan niin iso osa valveillaolosta, että sen merkitystä ei voi vähätellä. Töissä ihminen toteuttaa itseään ja jos ei työ tarjoa tyydytystä, sitä pitäisi osata hakea harrastuksista tai muualta. Kaikki eivät tietenkään osaa, jotkut lipuvat virran vietävänä ja sitten syyllistävät omasta masennuksestaan ja tylsistymisestään muita, lähinnä lähimpänä olevia eli puolisoa/lähimmäisiä. Sairasta ja valitettavan yleistä.
Naisen asenne tuntuu olevan rakentava ja positiivinen. Hänellä voisi riittääkin voimia kannatella miestään pinnalla vielä jonkin aikaa. Se ei vain valitettavasti ole pidemmän päälle kovin terve käytösmalli. Niin paljon kuin ero sattuukin, se on myös mahdollisuus toimivampaan vaihtoehtoon kuin yhden aikuisen ihmisen toimiminen toisen aikuisen ihmisen äitinä, terapeuttina ja viihdyttäjänä.
Jos ei mies tiedä mitä haluaa, ei sitä voi kukaan muukaan tietää hänen puolestaan. Mikäli nainen sopeutuu elämiseen jatkuvassa epävarmuudessa tulevaisuuden suhteen negatiivisen möllin kanssa, suhde saattaa jatkuakin jokseenkin toimivana. Sitä kuitenkin kannattelee siinä tpauksessa yksin nainen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
The Idiot
27.5.2013 14:19
Oletpa kärkäs.
Huomaa että olet vielä nuori ja naiivi. Angsteista en tiedä mutta ideaali suorittaja ? Eikä taida olla lapsia ? Pitkiä parisuhteita ?
Nimimerkkini osuvuudesta en tiedä, pidän Iggy Popista :)
Ettei syyllistettäisi naisia niin sopisiko tähän vielä perinteinen "Jätä se sika !"
Dia
14.6.2013 23:02
Wanhalle idiootille: mielipiteisiisi sinulla on toki oikeus, ne vain harvemmin osuvta lähelle totuutta.
Vastaa kommenttiinAngsteista tunnut tekstisi perusteella tietävän paljonkin. :D
Vastaa kommenttiin