On The Road To Hell - Vaaramatkailun ABC

Pohjois-Kamputsea, vuosi on 1995. Olen jo bongannut käärmeet ja liskot, 13-vuotiaat Kalashnikov-pojat sekä Angkorin huumaavankauniin temppelialueen, kun ilta hämärtyy trooppisen yön odotukseksi. Siam Reapin väsähtänyt idylli sähköistyy. On iltaohjelman aika. Ensin hallituksen joukot ajavat panssarivaununsa muutaman turistiparan suojaksi. Sitten viidakkokeikalta palanneet sotilaat kerääntyvät telttaan rakennettuun "yökerhoon". Upseerit juovat Johnny Walker blacklabelia, sotilaat kahvia ja kaljaa. Yökerhon ovelle asetettu pahvikyltti kehottaa jättämään konetuliaseet narikkaan. Humaltuvassa teltassa vilistävät rotat, viina ja thai-musiikki. Vietnamilaiset "taksitytöt" tarraavat anteeksipyytämättä kiveksiin.

Sarajevo, marraskuu 1996. Viikko sodan runtelemassa kaupungissa ilman lämpöä ja kunnon ruokaa alkaa vituttaa. Kohotan tunnelmaa suuntaamalla Bosnian serbien pääkallonpaikalle Paleen. Ensin serbialainen taksikuskini ehdottaa ryhmäseksiä perheensä kanssa. Sitten kiipeämme vuorelle, jolta venäläiskirjailija Limonov ja kumppanit harrastivat sotaturismia: ts. ampuivat harrastuksen vuoksi sarajevolaisia (lapsista sai enemmän pisteitä kuin vanhuksista). Perillä Palessa serbiupseeri manaa Naton alimpaan haadekseen ja kehottaa minua nussimaan äitiäni.

Latinalainen Amerikka, lokakuu 1998. Aero P(i)erun reittivuoro Limasta Santiago de Chileen tarjoaa huonoa ruokaa ja DDR-tyylisen "palvelukokemuksen". Oloni on kuitenkin utelias ja hieman hermostunutkin; tiedänhän saman lennon syöksyneen vuosi sitten valtamereen (intiaanit unohtivat kalibroida laitteensa oikein). Jännitys odottaa tällä kertaa perillä Chilessä. Pinochet on pidätetty Lontoossa, Santiago kiehuu ja kuohuu, 4-miljoonainen suurkaupunki velloo mielenosoitusten ja mellakantorjuntajoukkojen pyörteissä.

Vaara viettelee

Mukavaa tai ei, kaikissa mainituissa tilanteissa tiedän matkustaneeni ja kokeneeni jotakin arjen rutiinit ja banaliteetit ylittävää. Huimapäisemmät rambomatkaajat panevat vielä paremmaksi - säntäävät paikkoihin, joissa rynkky raikaa ja napalmi naputtaa.
Outoa? Kyllä kai, mutta jos asenne on oikea, eivät tulvat, haaksirikot, merirosvot, sniperit tai kidnappaukset kuulemma haittaa (mutakuopat, raiskaukset ja fyysinen kidutus lienevät asia erikseen). Maailma on suhteellinen ja herran tiet tuntemattomat. Diktaattorit ja terroristit voivat olla kiinnostavia tuttavuuksia ja joviaaleja seuramiehiä.
Itse asiassa pasifisteilla ja moraalitädeillä on taas kerran tukeva syy huoleen. Maailmankirjat ovat suistuneet kai lopullisesti raiteiltaan, kun ihmiset hakeutuvat vapaaehtoisesti (hengen)vaarallisiin matkakohteisiin. Kuvaavaa on, että vaaramatkailun klassikko ja kansainvälinen opaskirja Robert Young Peltonin toimittama The Worlds Most Dangerous Places on yltänyt parissa vuodessa kuusinumeroisiin myyntilukuihin.

Sosiologien kielellä rambomatkailua voisi ajatella esimerkkinä siitä, mihin ajallemme ominainen elämysyhteiskunta ja kokemusnarkomania lopulta johtavat. Seikkailua ja spektaakkelia syleilevä kulttuuri vaatii kiihkeät huvit. Hardcoreseikkailijoille vaaramatkailu merkitsee haastetta, keskiluokkaisten rajojen ylitystä.

Rambomatkailua

Okei, okei: maailma on sairas, mantereilla tapahtuu, sekoboltseja riittää, outoja kirjoja julkaistaan ja hullut syöksyvät miinakentille. Mutta tuskinpa vaaramatkailu koskee meitä suomalaisia. Eihän vain?
"Matkailu avartaa. Mutta jos matkasta ei jää käteen kuin verovapaa viinapullo ja nippu valokuvia porsasjuhlasta, reipas reissaaja alkaa kaivata jännitystä elämään. Afrikan manner, Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat, Papua Uusi Guinea, Kolumbia sekä Afganistan ovat taattuja kriisialueita."
Näin kirjoitti Juhana Rossi Ylioppilaslehdessa viime vuonna. Tasaisen, turvallisen elämän uhmaamisesta onkin tullut vakituinen harrastus myös monille kotimaan kulkureille. Korvan taakse kuitenkin pieni vinkki:
"Matkan kalleus, alkeellinen infrastruktuuri, todellinen hengenvaara sekä ulkomaalaisten kidnappaukset lunnaiden toivossa tekevät näistä seuduista vain kaikkein kylmäverisimpien lomakohteita."

Intia, Albania, Bosnia, Ukraina, Egypti, Israel, Kamputsea, Uusi Guinea, Peru, Paraguay, Etelä-Afrikka, Zimbabwe... Takanani on epäterve määrä epäterveellisiä matkakohteita. Usein myös kysytään: miksi hemmetissä? Miksi hakeutua vapaaehtoisesti alueille, joissa ongelmia, tauteja, turvatarkastuksia ja vitutusta riittää?

Vastauksia on ainakin kaksi. Ensinnäkin on niin, että Suomi-niminen lintukoto on vaarallisen tietämätön siitä, millaista on arkielämä suuren maailman takapihoilla. Kansainvälisten uutistoimistojen ja kirjeenvaihtajien uutisvirrat eivät välitä konfliktialueiden monisyisiä taustoja; parhaassakin tapauksessa ne voivat vain raapaista pintaa. Jos siis mahdollista, parasta on katsoa itse; arvioida tilanne paikan päällä. Bambumaiden koluaminen voi olla akateeminen tai journalistinen kutsumus.
Kolikon toinen puoli on elämyksellinen. Vaaramatkailija tietää elävänsä keskellä oikeaa (vaikka kuinkakin typerää, perverssiä ja vaikeasti selitettävää) maailmaa. Raffit kokemukset syventävät elämää ja jalostavat ihmisiä. Angolassa tai Valko-Venäjällä koetun nöyryytyksen jälkeen maistuu viinilasillinen Uudenmaankadulla jumalten nektarilta.
Länsimaisen filosofian perinteessä (mm. Burke, Kant) tällaiselle esteettiselle kokemukselle on oma nimityksensäkin: ylevä kokemus. Ylevä on shokin, tuskan, mielipahan ja kuolemanpelon kautta nouseva syvällinen, minuutta ravistava kokemus.

Moraalisia ongelmia

Rambomatkailua kohtaan on luonnollista osoittaa moralisoivaa sormea. Mutta kolikolla on toinenkin puolensa. Sohvillaan märehtivä, laiska ja verenhimoinen mediayleisö haluaa stooreja pakolaisleireiltä, sotatoimialueilta ja maanjäristyskohteista. Hyvistä, ajankohtaisista jutuista ja kuvista maksetaan. Siksi kirjailijat, kirjeenvaihtajat ja rambotoimittajat hakeutuvat sinne, missä säpinät syntyvät ja maailmanuutiset tehdään.

Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että ABC News palkkasi sankaritoimittaja Peltonin vastikään etsimään Francis Onaa - Tyynenmeren alueen vapaustaistelijaa, jota on toisinaan verrattu itseensä Ernesto "Che" Guevaraan. Peltonin ja kumppaneiden näkökulmasta vaaralliset matkat ja projektit ovat paitsi duunia myös kohtaloon kirjoitettu valinta:
"We share a love for adventure. We have an urge to leave our everyday lives and dive headfirst into the black abyss that can lead to high adventure. We travel to places others fear to tread. We choose to, and we each go because in a way we have to."

Matkailu tunnetusti avartaa. Bougainvillen kapinalliset, Uuden Guinean sissit tai Honduras Mitch-hirmumyrskyn jälkeen tarjoavat vaihtoehdon tylsänturvallisille pakettimatkoille.
"Kuten maailman ihmeet yleensä, kriisialueet ovat harvoin maineensa veroisia. Toisin sanoen terroristituristi saattaa huomata tutustuneensa päivän ajan seutuun, joka ei ole sen ihmeellisempi paikka kuin Kontula. Tämä ei silti himmennä tilannetta. Terrorismiturismin hohtohan on siinä, että iltaoluella voi leuhkaista kavereilleen: Nähty on." (Rossi, Ylioppilaslehti)

Ongelmia, kyllä kiitos

Ukraina
Slobomaiden ykkösiä. Stalinin kansanmurhan perintönä ukrainalaiset vihaavat venäläisiä ja venäläiset ukrainalaisia - kuitenkin molemmat tarvitsevat toisiaan.
Maa, josta ei jännitys lopu kesken. Bussi jättää rajalle ja vie matkakassit mukanaan. Krimin "kulttuurifestivaali" paljastuu parin surffaripössyttelijän piknikiksi. Jaltalla opasteet Intourist-tyyliin myös suomeksi. Hotellin asiakaskunta Sevastopolista saapuneita huoria ja Moskovan bandiitteja.
Pääkaupunki Kiova surrealistinen metropoli, jossa läntinen logiikka ei päde. Maksat hotellihuoneesta 150 taalaa/yö ja saat potaskaa. Etsit Bulgakovin kotimuseota ja törmäät suomalaiseen fitness-keskukseen. Juot kahden markan Finlandia-paukkuja goa-karkeloissa, jossa keikan heittää ukrainalainen DJ-ryhmä "Finnish Deejays".

Kaliningrad
Tunnetaan historiallisesti Königsberginä: Immanuel Kantin tarunhohtoisena kotikaupunkina.
Viehättävä saareke Puolan naapurissa kuuluu äiti-Venäjään. Euroopan AIDS-kylläisin alue.
Kokemukset paikallisesta nuorisokulttuurista: aamiaiseksi vodkaa ja raakaa, punaista lihaa. Loppupäivä ördäilyä, väittelyä Jeltsinin impotenssista, riidanhaastoa ja putkareissu miliisien kanssa käydyn nyrkkinujakan jälkeen.
Parhaat maisemat, hiekkarannat ja kesäbailut löytyvät Itämeren rantakaupungeista, joita pyörittää italialaisten mafia.

Bratislawa
Slovakia on vähän kuin Kekkosen Suomi: markkinatalous yhdistettynä yhteen diktaattoriin, kommunistisen ajan valtapeleihin, törkyiseen sisäpiiripolitiikkaan ja ikävään taklausmentaliteettiin.
Saksaksi Pressburgina tunnettu kaupunki sijaitsee Euroopan sydämessä, tunnin päässä Wienistä. Silti valitettavan tuntematon. Kaupungin helmiä linna, ihmiset ja "autenttisena" säilynyt Itä-Euroopan tunnelma.

Albania
Villi ja vaarallinen mutta myös huomattavasti mainettaan parempi. Balkanin kenties kaunein ja omituisin kaistale. Ystävällisiä, likaisia ja aliravittuja ihmisiä. Harva puhuu englantia; miltei jokainen italiaa.
Tiranassa raflat ja discot auki 24 h/vrk. Spontaani tunne: sympaattisia kurkunkatkojia, ahkeria kauppamiehiä.
Joka kolmas auto on lännestä varastettu mersu. Ajankohtainen Kosovonkin takia.

Makedonia
Oikeammin FYR Makedonia. Jugoslaviasta takavuosina irronnut lilliputtimaa. Vihaavat kreikkalaisia.
Rikastui Bosnian sodan aikaisilla salakuljetuksilla. Betoniarkkitehtuuri pääkaupunki Skopjessa kuin Bladerunnerissa tai entisessä Neuvostoliitossa. Kasino joka korttelissa.

Paraguay
Maailman toiseksi korruptoitunein valtio. Maan pääkaupunki on Asuncion - suomeksi Ylösnousemus.
Presidentin turvallisuuspäällikkö Carlos Ramirez valottaa kotimaansa arkea: "Paraguayssa vallitsee kaksi keskeistä lakia. Ensinnäkin: vahvempi aina voittaa. Toiseksi: duunit tehdään juosten kusten."
Vain parin sadan metrin päässä presidentinlinnasta sijaitsevat ensimmäiset slummit.
Lentokentän turvatarkastus tuo mieleen peruskoulun terveydenhoitajan: myös munat rupeloidaan.

Pohjois-Irlanti
Israelin ja Irakin ohella paikka, josta maailmanuutiset syntyvät. Belfast on rambomatkailun klassikko.
Sinn Fein järjestää kesäaikaan opastettuja kävelykierroksia ympäri Fallsia. Rauhanprosessista huolimatta odotettavissa melskettä, ongelmia ja vahinkolaukauksia.

Indonesia
Lämmin, laaja ja kaunis saarivaltakunta; travellereiden suosikkikohde. Aasian krässin jälkeen törkeän halpa mutta myös arvaamaton.
Jakartassa perinteisesti Aasian parhaat klubit (M Club, Batavia ym.), Balilla easy-going australialaiset ja majesteetillinen auringonlasku.
Uuden Guinean viidakosta löytyvät haasteet kuten aboriginaalien dani-heimo. Danit löydettiin vasta 30-luvulla. Heimo pukeutuu yhä aataminasuun (mitä isompi pomo, sitä isompi penissuojus), käyttää maksuvälineenä sikoja (vaimo irtoaa viidellä possulla) ja syö silloin tällöin lähetyssaarnaajia.

Palm Island & Johannesburg
Places to be. Maailman terveysjärjestö WHO rankkaa Australialle kuuluvan palmusaaren (sotatoimialueita lukuunottamatta) tilastoissaan maailman väkivaltaisimmaksi pisteeksi. Henkirikoksia 15 kertaa Queenslandin osavaltion keskiarvo.
Nuorten itsemurhatodennäköisyys 50-kertainen manner-Australiaan verrattuna.
Kansalaisten ennustettu elinikä 40 vuotta. Tittelistä saaren kanssa kilpailee toinen väkivallan kehto: Johannesburg.

Kittilä
Pari päivää riittää vakuuttamaan, että Lappi on Lappi, kaamos on kaamos, midnight sun on midnight sun, saksalainen on saksalainen ja että viinaa juova, puukkoa heiluttava poromies on viinaa juova, puukkoa heiluttava poromies.

Rambomatkailun aakkoset

1. Se ei pelaa, joka pelkää
Olet valmis kohtaamaan poikkeusolosuhteet, maailman myrskyt ja testaamaan, miten rautainen jätkä oikeastaan olet. Mottosi on: sex, guns and rocknroll - tai jotakin siihen suuntaan. Mutta huomio: edessä voi odottaa Suuri Seikkailu, mutta yhtä hyvin huono munkki, kusiset paikat ja vaikkapa malariakuolema.

2. Selvitä suhteesi kuolemaan
Alan piireissä onkin sanonta: elämä "jatkoajalla". Suomalaisten sotaveteraanien Luca Moconesin (Mostarin tien liftarit, WSOY 1997) ja Jani Anttolan (Mustat lesket, Tammi 1998) teoksia voi lukea paitsi Bosnian sodan kuvauksina myös stoalaisvaikutteisina tutkielmina nuoren miehen ja kuoleman välisestä suhteesta.

3. Välinpitämättömyys johtaa ongelmiin
Sankaritoimittaja Peltonilta kysytään usein, mikä on maailman vaarallisin asia? Hänen vastauksensa: välinpitämättömyys. Varmin tapa joutua vaikeuksiin on ylenkatsoa paikallista kulttuuria, sen asukkaita, arvoja jne. Banaanimaissa systeemit ovat syvältä mutta ihmiset usein sitäkin hienompia. Valokuvaus herättää antipatiaa - ja johtaa helposti ongelmiin.

4. Muista rokotukset
Asiantuntijat löytyvät Auroran sairaalasta (rakennus 16, D-porras). Rokotteet maksavat - kuitenkin vähemmän kuin henkesi tai pykiminen banaanimaan sairaalassa. Eli niin kuin yksi hardcore-seikkailija asian ilmaisi: kuolen mieluummin luotiin kuin lavantautiin. Pakolaisleireillä ja tulva-alueilla kytevät basilleista pahimmat.

5. Säilytä suhteellisuudentajusi
Kun taifuuni mellastaa Filippiineillä, pakenevat turistilaumat Mallorcalle. Huono valinta! Tilastollisesti kaikkein turvallisinta alueelle on suunnata juuri luonnonkatastrofin jälkeen. Suhtaudu skeptisesti turistipropagandaan ja "tositiedon" tarjoajiin.

6. Tutustu taustoihin
Lue mahdollisimman paljon kohdemaastasi ennen matkaa. Sota on julmaa ja tietämättömyys tulee kalliiksi - pahimmassa tapauksessa luvassa on kidutusta painevesitykeillä ja penisleikkureilla. Tiedä siis, kenen puolesta liputat. Jos olet rintamalla, on tämä usein ongelmallista. Hallituksen suosituskirje on dumpattava, jos sissit pääsevät niskan päälle.

7. Lentoyhtiöissä on eroja
Jos haluat jännitystä elämääsi - tai vaihtoehtoisesti välttää ikävyyksiä - tiedosta, että lentoyhtiöissä on eroa. Legendaarisia ovat never come back - lentoyhtiöt. Venäläisen ruletin kyytiin pääsee entisen Aeroflotin koneilla: Tupolevit syöksyvät säännöllisesti tundralle. Myös kiinalainen ruletti tappaa: automaattiohjauksen aikana kapteeni ja perämies onnistuvat lukitsemaan ohjaamon oven - ja yrittävät sitten palokirveillä pääsyä takaisin ohjaamoon. Listitystä huumekeisari Pablo Escobarista tunnettu Kolumbia saa edelleen maailman huonoimmat lentoturvallisuuspisteet.

Oppaanasi helvetissä: Robert Young Pelton

Jos Lonely Planet, Rough Guide tai Footprint tuntuvat löysiltä ja poliittisesti (liian) korrekteilta, löytyy kirjakaupoista ruudikkaampia vaihtoehtoja. Yksi kiistellyimmistä on Robert Young Peltonin toimittama, jo kolmanteen painokseensa ehtinyt The Worlds Most Dangerous Places.

Peltonin teos on suunnattu ihmisille, jotka kulkevat omia, vaarallisia polkujaan. Lukijaa informoidaan ja viihdytetään kirjoituksilla sodista, konekaappauksista, räjäytyksistä, luonnonkatastrofeista jne. Teos kartoittaa asiantuntevalla, mustaa huumoria tihkuvalla tyylillään maailmankylän parhaat helvetit ja persereiät: sotatoimialueet, etulinjat, kapinallisten koulutusleirit, viidakkojen sissit, terroristien viimeaikaiset tempaukset Kaukomaiden ja TV:stä tuttujen kriisipesäkkeiden lisäksi teos fokusoi asvalttiviidakkojen nurjiin puoliin.

Peltonin kirja esittelee matkakohteet, joihin viranomaiset nimenomaisesti kieltävät matkustamasta. Teoksen vastaanotto on vaihdellut vihaisista moraalipurkauksista suoranaiseen haltioitumiseen. New York Timesin mukaan teos on "one of the oddest and most fascinating travel books to appear in a long time". Wiredin mielestä se on "absolutely fabulous". Arvostelijoiden mielestä Pelton yllyttää ihmisiä vaaraan, väkivaltaan ja tyhmyyteen.

Peltonin teos on kiistanalainen ja provokatiivinen, mutta epäilemättä myös hyödyllinen. Opaskirja esittelee kulloisetkin kriisipesäkkeet ja aktiiviset sotatoimialueet. Se kertoo, kuinka välttää miinakentät, voidella banaanimaiden byrokraatit tai pysyä coolina kidnappauksen sattuessa (suostu yhteistyöhön, hanki vaaditut viisi miljoonaa, otithan Lloydsilta kidnappausvakuutuksen?).

Opaskirjan ovat omineet omakseen mm. palkkasotilaat, seikkailijat, toimittajat, kirjeenvaihtajat, ex-patriootit ja avustustyöntekijät - ihmiset, joiden kohtalona tai intohimona on häärätä väärässä paikassa väärään aikaan.
Pelton itse on kovaksikeitetty sankaritoimittaja, joka on halkonut sotatoimialueita, tavannut taliban-johtajia, kokenut lentokonekrässin, joutunut pidätetyksi, pelastanut vangittuja maanmiehiään ja kirjoittanut niin laatulehtiin kuin Soldier of Fortuneen. Hän on monen mielestä sekopää - mutta myös entinen BBDO-mainostoimiston copywriter, 60 maassa vieraillut tutkimusmatkaaja ja Royal Geographical Societyn jäsen.

Girl power

Rambomatkailun ohella on perinteisempi seikkailumatkailu (sukellukset, yösafarit, viidakkoreissut, Mt. Everestin valloitukset jne.) ollut viime vuosina nosteessa. Maailmanlaajuinen sport-, health- ja fitness-innostus on tasoittanut tietä rantalomia ja shoppailumatkoja draivikkaammalle matkailulle.

Hieman yllättävää on se, että sukupuolien välisissä vertailuissa naiset näyttävät hakeutuvan miehiä hanakammin seikkailun pyörteisiin.
Jerry Mallett, Coloradossa sijaitsevan Adventure Travel Societyn johtaja, toteaa seikkailijamatkailijoiden enemmistön olevan naisia. Asiaan perehtyneen Marybeth Bondin mukaan prosenttiluvut liikkuvat 60-62 paikkeilla.

Esimerkkejä on muitakin. Backpacker-lehden tietojen mukaan 53 prosenttia amerikkalaisista rinkkamatkustajista on naisia. Erähenkisellä Walking-lehdellä on puolestaan 600,000 tilaajaa; heistä 71 prosenttia femmejä. American Alpine Instituten tekemän tutkimuksen mukaan naispuoliset vuoristokiipeilijät selviytyvät korkeissa ilmasto-olosuhteissa paremmin kuin miehet.

Ei siis ihme, että jenkeissä toimii jo useita satoja yhtiöitä, jotka tarjoavat seikkailulomia ja adventure-aktiviteetteja vain naisille. Oma lukunsa ovat Reebokin, Niken ja Patagonian kaltaiset välinevalmistajat, jotka kehittävät ja tarjoavat monia tuotteitaan eksklusiivisesti naisille.

Asiantuntijoiden mielestä kysymys on muuttuneista arvoista ja asenteista. Vapaat, voimakkaat ja emansipoituneet naiset irrottautuvat äitejään ja isosiskojaan helpommin nomadielämän pyörteisiin.