Viro

Yhdestä asiasta ollaan Virossa yksimielisiä. Nimittäin siitä, että Viro kuului Neuvostoliittoon vuoteen 1991 asti. Suunnilleen kaikesta muusta virolaiset ja Viron venäläiset sitten ovatkin eri mieltä. Mikä niitä oikein riivaa?

"Neukut miehitti meidät!"

Virolaiset kutsuvat aikaa, jolloin Viro kuului Neuvostoliittoon, miehitykseksi. Viron hallituksen ja useimpien länsimaiden, esimerkiksi Yhdysvaltojen, mielestä neuvostojoukot tulivat ja jäivät maahan laittomasti. Neuvostoaikana Viroon muuttaneet venäläiset, osin myös heidän jälkeläisensä, ovat siis laittomia miehittäjiä.

"Höpön pöpön. Me pelastettiin teidän perseenne ja te itse halusitte liittyä."

Viron venäläiset taas ovat samaa mieltä Venäjän federaation kanssa. Neuvostoliitto vapautti Viron natseilta ja Viro yhdistettiin Neuvostoliittoon laillisen prosessin kautta. Viroon muuttaneet venäläiset eivät olleet valloittajia, vaan muuttivat silloin, kun Viro-nimistä valtiota ei ollut edes olemassa. Perhana, kuka täällä oikein saa asua?

On sentään toinenkin asia, josta virolaiset (noin 70 prosenttia väestöstä) ja venäläiset (noin 25 prosenttia) ovat samanmielisiä: Virossa tapahtuu törkeää sortoa!

Virolaisten mielestä (eivätkä venäläiset sitä kiistä) Viron kansaa sorrettiin julmasti ja väkivaltaisesti neuvostovallan alla.

"Mutta niin sorrettiin kaikkia muitakin!", muistuttavat venäläiset.

"Tietenkin se oli perseestä, mutta kyllä venäläisiä kuoli Neukuissa siinä missä virolaisiakin!"

"Niin", vastaavat virolaiset, "mutta me ei haluttu koko teidän tyhmään Neuvostoliittoon."

"Halusittepas."

"Emmepäs."

Venäläiset puolestaan tuumivat, että Viron venäläisvähemmistöä sorretaan rumasti juuri nyt. Heidän mielestään olisi kohtuullista, että kieli, jota neljäsosa väestöstä puhuu, saisi virallisen aseman. Itä-Virossa on kaupunkeja, jossa yli 95 prosenttia väestöstä puhuu äidinkielenään, usein ainoana kielenään, venäjää. Viron opiskeluun koulussa suhtaudutaan kuin meillä pakkoruotsiin. Viron venäläisten mielestä myös 1) kansalaisuus kuuluisi automaattisesti kaikille Virossa syntyneille. Nyt venäläisten 3) jälkeläiset saavat kansalaisuuden kielitaitoa ja maantuntemusta mittaavan kokeen kautta.

"Jos haluatte Viron kansalaisuuden, opetelkaa viroa", toteavat virolaiset.

"Ei se ole kohtuuton vaatimus, kaikissa muissakin maissa täytyy osata kieltä, jotta saisi kansalaisuuden."

"Rasismia!", huutavat venäläiset.

"Tiit saa kansalaisuuden, koska hänen isoäitinsä on virolainen. Vladimir ei saa, vaikka on syntynyt täällä. Ei kai se ole Vladimirin vika, että Stalin käski isoäitiä siirtymään Irkutskista Narvaan? Sitä paitsi se koe on mahdoton! Tiedätkö itse, mikä on Saarenmaan maakuntakukka?"

"Höpö höpö", vastaavat virolaiset.

"Koe on ihan samanlainen kuin kaikkien muidenkin maiden kansalaisuuskokeet. Te olette vaan liian ylimielisiä tai laiskoja opiskelemaan sitä varten. Teitä vituttaa, että Neukuissa te olitte herrakansa, jolla oli rahaa ja parhaat virat, ja nyt kaikki venäläisyydestä johtuvat etuoikeudet on kadonneet. Live with it."

"Ei todellakaan huvita opetella viroa kun on seitsemänkymppiseksi pärjännyt pelkällä venäjällä. Pitäkää tunkkinne, mä asustelen täällä Itä-Virossa, kattelen Venäjän tv:tä ja ehkä hommaan Venäjän kansalaisuuden, jos nyt kansalaisuutta jossain vaiheessa tarvitsen."

"Laiskuri."

"Rasisti."

Linnahall

Leninille nimetty kulttuuri- ja urheilupalatsi, nykyiseltä nimeltään Linnahall, valmistui Moskovan olympialaisiin 1980. Se on niin iso, että se tuntuu jo tyhmältä. Purjehduskisat lähtivät Tallinnasta ja muulle maailmalle oli näytettävä, että neuvostorakentaminen oli voimissaan. Valtaisa rakennus kätkee sisäänsä muun muassa jäähallin ja 4800-paikkaisen teatterin. Absurdiudessaan ja rujoudessaan kiinnostavan rakennuksen katolle voi paikallisten tavoin kiivetä pikniköimään tai ryyppäämään ja tuijottelemaan merta. Graffiteilla koristettua hirvitystä ei voi enää purkaakaan, sillä se on Viron museoviraston suojeluksessa.
10 minuutin kävely satamasta. Mere puiestee 20.

KGB:n päämaja

”Tässä rakennuksessa toimi neuvostomiehityksen sortoelimen päämaja. Täältä alkoi tuhansien virolaisten kärsimysten tie.” Kyltti vanhankaupungin talon seinässä paljastaa, miksi osa vanhemman polven virolaisista yhä vaihtaa rakennuksen kohdalla kadunpuolta. Neuvostovallan aikainen vitsi toteaa, että KGB:n kellari on kaupungin korkein rakennus, sieltä kun näkee Siperiaan saakka, parhaassa tapauksessa jopa Taivaaseen. Kuulustelut suoritettiin juuri talon kellarissa, jonka ikkunat on muurattu umpeen.
Pagari-kadun risteyksessä, Pikk 61.

Kawe Kelder

Ympäristöstään erottuvassa matalassa, rapistuneessa kalkkikivirakennuksessa piti majaansa KGB:n edeltäjän NKDV:n kuulustelu- ja kidutusosasto. Nykyään suojellussa rakennuksessa voi shoppailla second hand -vaatteita, käväistä kampaajalla tai nauttia kohtalaista pizzaa.
15 minuutin kävely Viru-hotellilta. Pärnu maantee 22.

Miehitysten museo

Moderni, interaktiivisuudella leikkivä museo käsittää vuodet 1940–1991, siis saksalaismiehityksen ja kaksi neuvostomiehitystä. Amerikkalaisen emigrantin perustama museo väittää, että koska se on yksityinen eikä valtiollinen, se pystyy suhtautumaan esittelemäänsä asiaan kiihkottomasti dokumentoiden. Valokuvat vangeista ja vankileireistä sekä filmipätkät ovat karua katsottavaa. Kellarissa voi käydä ihmettelemässä käytöstä poistettuja neuvostosankareita.
Avoinna ti–su klo 11–18. Liput 10–20 EEK. Toompea 8.

Pronssisoturi

Pronssisoturi-patsaasta on tullut virolaisten ja vironvenäläisten sekä Viron ja Venäjän valtioiden erimielisyyksien symboli ja vitutuksen kulminaatio, joten pieni kertaus sen historiasta on paikallaan. Patsaasta on kinattu 1940-luvulta asti. Sen alkuperäisellä paikalla, Vapauttajien aukiolla (vastapäätä kansalliskirjastoa) sijaitsi Pronssisoturin edeltäjä, puinen veistos, jonka teinitytöt kävivät räjäyttämässä vuonna 1946. Seuraavana vuonna pystytettiin Pronssisoturi, joka tuolloin kantoi nimeä Tallinnan saksalaisesta fasistimiehityksestä vapauttajien muistomerkki. Patsas vituttaa virolaisia, joiden mielessä neuvostojoukot eivät suinkaan olleet vapauttajia, vaan ainoastaan toisenlaisia miehittäjiä. Venäläiset puolestaan kunnioittavat patsasta muistomerkkinä neuvosto-, eritoten venäläissotilaille, jotka kuolivat vapauttaessaan Viroa natsien kynsistä. Ensiksi mainitut töhrivät, jälkimmäiset kukittavat patsasta. Viron itsenäistyttyä ikuinen tuli sammutettiin ja teksti vaihdettiin neuvostoaikaisesta Ikuinen kunnia kaatuneille sankareille, jotka antoivat henkensä maamme vapauden ja itsenäisyyden puolesta -ylistyksestä neutraalimpaan Toisessa maailmansodassa kaatuneille.

Keväällä 2007 säädettiin laki, joka salli patsaan siirtämisen. Venäjä syytti Viroa fasismista sekä vapauttajasotilaiden muiston ja patsaan alle haudattujen sotilaiden hautarauhan häpäisemisestä. Siirtohuhut johtivat Tallinnassa mellakoihin, kun 2) noin tuhannen hengen väkijoukko yritti murtautua poliisiketjun läpi estämään patsaan siirtämisen. Poliisi turvautui pamppuun ja kyynelkaasuun, jolloin mielenosoittajat siirtyivät vanhaan kaupunkiin rikkomaan ikkunoita ja kaatamaan autoja. Mellakoissa kuoli 20-vuotias vironvenäläinen opiskelija. Lannistuneen näköinen pronssisoturi nököttää nykyään Sotaväen hautausmaalla.
Taksi keskustasta noin 50 EEK. Filtri 14.

Maarjamäen muistomerkkialue

Patsashautausmaan vieressä sijaitsee veistospuisto, jota on paljon patsaita vaikeampaa piilottaa. Taideteokset ällistyttävät ensisijaisesti koollaan, toissijaisesti niihin käytetyn betonin määrällä ja kolmanneksi ulkonäöllään. Maarjamäen neuvostosotilaille omistetun muistomerkkialueen kuningas, 35-metrinen obeliski, loistaa jo kaukaa mereltä lähestyvän risteilymatkustajan silmään. Kieltämättä sangen fallistista patsasta kutsutaan sunnittelijansa mukaan Mart Portin pippeliksi. Alueelta on jo poistettu muutama neuvostovallan muisto, kuten sotasankari Nikonovin patsas (löytyy päättömänä patsashautausmaalta), ja ikuinen tuli käsiä esittävän veistoksen edessä on sammutettu. Laaja puistoalue sopii mainiosti pikniköintiin.
Bussi 5, pysäkki Marjamägi. Auki aina. Pirita tee 56.

Laululava

Tallinnan laululavalla järjestetään joka viides vuosi suuret laulujuhlat, joilla virolaista isänmaallisuutta on vaalittu jo 1800-luvun jälkipuoliskolla. Neuvostovallan aikana laulujuhlia ei kielletty, vaikka niihin kokoontuivat maan parhaat kuorot esittämään virolaisia lauluja ja kohottamaan kansallistunnetta. Laulujuhlilla piti esittää myös neuvostohengen mukaisia lauluja. Silti juhlat päättyivät aina kymmenien tuhansien ihmisten laulamaan epäviralliseen kansallislauluun Mu isamaa on minu arm. Viro irroittautui Neuvostoliitosta Laulavassa vallankumouksessa. Kesällä 1987 alkanut vallankumous kokosi 300 000 virolaista laulamaan tuolloin kiellettyjä kansallislauluja. Vallankumous johti itsenäistymiseen 1991. Itsenäistymishötäkässä Neuvostoliiton panssarivaunut vyöryivät pääkaupunkiin, jolloin Laulavan vallankumouksen osallistujat suojasivat ihmiskilpinä radio- ja tv-asemia. 1960 valmistuneelle Laululavalle ahtautuu laulujuhlissa 20 000 esiintyjää ja yleisöön kymmenkertainen määrä kuulijoita. Laulujuhlat järjestetään 2.–5.7.
Bussit 19 ja 35 keskustasta, pysäkki Lasnamägi. Narva maantee 95.

Patsaiden hautausmaa

Unohda Maarjamäen linnassa sijaitsevan Viron historiallisen museon ihan kivat kokoelmat ja suunnista rakennuksen taakse. Siellä, takapihalla, metsän reunassa, makaavat läjässä Leninit, Stalinit ja muut neuvostoajan isänmaan sankarit. Valtaisat patsaat – kokonaiset, päättömät ja pelkät päät – on kaadettu kaupunkien keskustasta ja raahattu tänne odottamaan... mitä? Että ne sulatetaan? Että ne unohdetaan? Että aika on kypsä esitellä niitä kipeänä, mutta olennaisena osana historiaa?
Bussi 5, pysäkki Marjamägi. Museo auki ke-su 10-17, takapiha aina. Pirita tee 56.

Patarein vankila

Patarein linnoitus valmistui vuonna 1840 merilinnoitukseksi. Vuodesta 1920 se toimi vankilana isäntänään vuorollaan venäläiset, saksalaiset ja virolaiset. Viimeiset vangit – tuberkuloosi- ja aids-potilaat – siirrettiin vasta vuonna 2002. Vankilan sellit, jaloittelukarsinat, leikkaussali, psyykkisesti sairaiden vankien eristyssellit ja teloitustilat on säilytetty sellaisinaan. Paitsi vankilana, Patarei toimi säilytysasemana juutalaisille ennen teloitusta ja virolaisille ennen pakkotyöleireille kyydittämistä. Neuvostoaikana siellä lusivat myös mielipidevangit. Lähes kaikilla virolaisilla on sukulainen tai tuttava, joka on kokenut Patarein henkilökohtaisesti. Patarein vankila sijaitsee osoitteessa Kalaranna 2. Portille ei vie mikään julkinen kulkuväline, mutta sinne rämpii rantaviivaa ja ratakiskoja seuraten satamasta noin 20 minuutissa. Tsekkaa paikka ennen kuin se kunnostetaan kulttuurikompleksiksi. Rahoja ei moiseen tosin ole vielä myönnetty, joten aikaa saattaa olla vuosia. Älä mene jos kärsit pahasta homeallergiasta tai heikoista hermoista.
Avoinna toukokuun lopusta syyskuun alkuun ke–pe klo 12–18, sisäänpääsy 30 EEK. Entisille vangeille ilmainen. www.patarei.org

Stalkerin kuvauspaikka

Neuvostohistoria on jättänyt Tallinnaan myös aineksia, jotka eivät vituta virolaisia. Andrei Tarkovskin ylistetty elokuva Stalker on kuvattu suurimmaksi osaksi Tallinnan ympäristössä. Eräs kuvauspaikoista, vanha tehdas-varasto-sähkölaitoskompleksi, toimii kulttuurikeskuksena, jossa järjestetään keikkoja ja näyttelyitä. Esitetäänpä siellä Kristian Smedsin näytelmiäkin. Bongaa savupiippuun maalattu kirjainyhdistelmä UN, joka elokuvassa siintää sumun läpi sotilaiden lähestyessä Vyöhykettä.
10 minuutin kävely satamasta, Põhja pst 27

Mitä Viron tulisi tehdä venäläisilleen?

“Sukupolvien välinen kuilu on suuri. Nuoret venäläiset osaavat viroa ja ovat integroituneita, vanhat eivät. Vanhojen eteen ei voi tehdä enää mitään, ongelma ratkeaa luonnollisen poistuman kautta."
Tuottaja Karin, 22.

“Virolaisten pitäisi ottaa oppia Suomesta, jossa vähemmistöt ovat hyvin integroituneet. Teilläkin on venäläisvähemmistö, mutta he käyvät töissä ja opiskelevat suomea. Miten te olette tehneet sen?”
Opiskelija Rene, 17.

”Vihaan tyhmää, äänekästä, huonosti käyttäytyvää venäläistä alaluokkaa. He luulevat olevansa parempia kuin virolaiset. Vanhemmat aivopesevät lapsiaan virolaisvastaisiksi. Se pitäisi estää.”
Opiskelija Piret, 18.

”Nuoret virolaiset eivät ymmärrä meitä alkuunkaan. He eivät halua tunnustaa, että maassa asuu kaksi kansaa. Vanhemmat virolaiset ymmärtävät sen ja heidän tulisi kertoa nuorille, että kaksi kieltä ja kansaa on rikkaus.”
Muusikko Anton, 23.

Suomalaisten Viro-suhde?

”Viron itsenäistyessä Suomi pelkäsi Neuvostoliittoa. Se on ymmärrettävää, mutta monet olisivat toivoneet rohkeutta puolustaa veljeskansaa.”
Elokuva-alan opiskelija Maiken, 19.

”Sivistyneessä maassa vallitsee tasa-arvo valtaväestön ja vähemmistöjen välillä. Suomen tulisi opettaa Virolle, millaiset kielivähemmistön oikeudet voivat olla.”
Opiskelija Janica, 16.

”Suomalaisten tulisi puolustaa Viroa EU:ssa, olemmehan veljeskansa. Suomen tulisi myös puolustaa Viroa silloin, kun venäläiset uhkailevat meitä Naton takia. Me tekisimme saman teille.”
Farmaseutti Ilona, 28.

”Suomalaisten tulisi lakata suhtautumasta meihin pikkuveljinä ja alkaa nähdä virolaiset tasa-arvoisina. Humalassa Tallinnassa rellestävät suomalaiset eivät ole Suomelle kunniaksi."
Kuvataiteen opiskelija Olga, 20.

Nössöt suomalaiset

Keskellä Tallinnaa sijaitsee Islannin aukio. Mitä ihmettä? Aukiolla kunnioitetaan ensimmäistä maata, joka tunnusti Viron itsenäisyyden. Muut Pohjoismaat olivat nekin etunenässä Baltian maiden tunnustamisessa. Suomi sen sijaan jahkaili tunnustuksensa kanssa, ja kun menossa on raju ja nopea muutos, jahkailijoita ei katsota hyvällä. “Lopulta Baltian maat saivat maailmalta niin paljon sympatiaa, että Suomen oli pakko tunnustaa Viron itsenäisyys. Silloinkin se tehtiin tavalla, joka ärsyttäisi Neuvostoliittoa mahdollisimman vähän: todettiin, että mehän tunnustettiin teidät jo 1920-luvulla, sovitaan, että se on yhä voimassa. Se ajoi saman asian, mutta tyylipisteitä ei herunut”, toteaa Tapani Kaakkuriniemi Aleksanteri-instituutista. Vaikka 1980-90-lukujen taitteessa, itsenäisyyskamppailun murrosvaiheessa, Virossa eläteltiinkin toivoa heimoveljien tuesta, harva virolainen on katkera Suomen varovaisuudesta. Venäjää pelkäsivät tuolloin kaikki. “Puolueettomuutta tai sen yritystä pidetään Virossa onnistuneena politiikkana. Menihän meillä suomettumisesta huolimatta melko hyvin.”

Jos ei vielä vituta, lue nämä

• Johan Bäckman: Pronssisoturi
  Pro-Venäjä-aatteita patsaskiistasta.
• Leena Hietanen: Viron kylmä sota
  Pamfletin mukaan venäläisiin sovelletaan Virossa apartheid-politiikkaa.
• Sofi Oksanen: Puhdistus
  Naisen ruumis vertautuu Viroon.
• Imbi Paju: Torjutut muistot
  Terveisiä neuvostovankileireiltä.
• Sofi Oksanen, imbi Paju: Kaiken takana oli pelko
  Kirja neuvostovallan seurauksista.
• Juhani Salokannel: Sivistystahto
  Kirjailija Jaan Krossin elämäkerta.
• Martti Turtola: Presidentti Konstantin Päts
  Itsenäisyysmiehen elämäkerta.
• Seppo Zetterberg: Viron historia
  Järkäle sitä itseään.

Oikolukija

Oikeussosiologian dosentti Johan Bäckman esiluki artikkelin.

Artikkelissa käsitellään Viron ongelmia pinnallisesti. Yli sata tuhatta venäläistä on Virossa 1) ilman kansalaisuutta heitteillä, vaikka he ovat syntyneet tai tehneet ikänsä työtä siellä. Heitä herjataan ja solvataan Viron medioissa päivittäin. Viro ei tieteellisessä mielessä ole valtio, vaan apartheid-hallintoalue. Ihmiset on jaoteltu kansalaisiin ja ei-kansalaisiin. Venäläisiä syrjitään vaikka he saisivatkin kansalaisuuden. Viron suojelupoliisi vainoaa venäläisiä ja estää demokraattisen osallistumisen. 2) Vastahakoisimmat pistetään vankilaan, kuten Mark Siryk, Dmitri Linter ja Maksim Reva, jotka ovat EU:n ainoat poliittiset vangit. Myös virolainen oppositio on ajettu marginaaliin. Media on suojelupoliisin ohjauksessa. Historiantutkimuskin kuuluu suojelupoliisille, jonka "historiapoliisit" valvovat oikeita tulkintoja. Kyse on psykologisesta sodankäynnistä. Venäläiset 3) lapsetkin yritetään alistaa väittämällä, että he ovat miehittäjiä, kyydittäjiä, raiskaajia, murhaajia ja valehtelijoita. Viron ja Venäjän välille on mahdotonta löytää mitään sopua. Vain kansainvälinen yhteisö voi vapauttaa Viron natsitartunnasta samalla tavoin kuin se lopetti aikanaan Etelä-Afrikan apartheidin.

Artikkelia varten on haastateltu muun muassa Iivi Anna Massoa, Tapani Kaakkuriniemeä, Otso Kantokorpea ja Imbi Pajua.