Piratismi kautta aikojen

Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.

Luulitko, että piratismi on internetin myötä syntynyt ilmiö? Ei suinkaan. Piraatit kamppailivat tekijänoikeuksia vastaan jo 1600-luvulla. Keitä olivat maailman ensimmäiset piraatit? Miten radiopiraatit hyödynsivät viskipulloja? Kuinka puhelinpiraattien salaseuraan pääsi jäseneksi?  Miksi kommandot pahoinpitelivät partituuripiraatteja? Juha Matias Lehtonen toimii matkanjohtajananne läpi länsimaisen piratismin historian.

Kirjapiratismi

Lontoo, 1680-luku. Kirjakauppiaiden killassa kirskutellaan hampaita. Yhä useammat Lontoon kauppiaat myyvät kirjoja, joihin heillä ei ole patenttia. Osa painattaa teoksensa meren takana Irlannissa kiertääkseen korkeita rekisteröintikuluja, jotka kilta ja kuningashuone ovat uusille kirjoille asettaneet. Piraatit!

Piraattiaate syntyi 1600-luvun Lontoossa. Kirjabisnes perustui tuolloin patenttioikeuksille, joista kirjakauppiaiden kilta piti rekisteriä. Osa kauppiaista vähät välitti patenteista ja julkaisi mitä halusi – toisinaan lyhennettyinä tai kiusallisesti muunneltuina painoksina. Kirjakauppiaiden killan oikeusasiakirjat nimittivät tottelemattomia kauppiaita piraateiksi. Samaan aikaan kirjailijat rakensivat romanttista kuvaa merirosvoista liberaaleina ja anarkistisina oikeustaistelijoina, ja tämä mielikuva alettiin yhdistää myös kirjapiraatteihin. Laittomasti kirjoja kopioivat ja niitä halvalla myyvät kauppiaat olivat kansan sankareita.

Valistuspiratismi

Lontoo, vuosi 1735. Kirjailija Alexander Pope kommentoi vasta ilmestynyttä teostaan. Lontoon pahamaineisin kirjapiraatti Edmund Curll on vastikään toimittanut ja painanut luvatta Popen ja tämän kollegan Jonathan Swiftin kirjeenvaihdon. Pope haukkuu kokoelmaa ”salamyhkäiseksi ja piratoiduksi” ja pesee siitä kätensä. Todellisuudessa kirjailija itse on antanut Curllin varastaa kirjeet, sillä hän on halunnut julkaista kirjeenvaihtonsa ilman vastahakoisen ja dementoituneen Swiftin lupaa. Piraatit eivät lupia kaipaa, joten juoni on toiminut.

1700-luvulla puhe piratismista lähti lapasesta. Sanasta "piraatti" tuli valistuneen luokan lyömäase. Lääkärit, luonnontieteilijät, keksijät ja runoilijat nimittelivät kilpailijoitaan piraateiksi. Popen ovela juoni on tunnetuin esimerkki siitä, miten laitonta julkaisutoimintaa käytettiin valistusideologian tai oman edun ajamiseen. Kirjapiraattien työ edisti valistusta Britanniassa ja Keski-Euroopassa. Uusi tieto ja uudet yhteiskunnalliset teoriat levisivät nopeasti usein juuri piraattikopioiden ansiosta. Saadakseen piraatit kuriin Iso-Britannia kehitti 1700-luvun loppupuolella ensimmäisenä maana modernin tekijänoikeuslainsäädännön. Piraatit joutuivat valtiovallan tähtäimeen. Tämä vain vahvisti heidän ristiriitaista rooliaan Robin Hood -hahmoina. Eri puolilla Eurooppaa esitettiin näytelmiä kirjapiratismin legendoista.

Partituuripiratismi

Lontoo, vuosi 1902. Sekalainen joukko tappelijoita ja entisiä poliiseja marssii sumuisella kujalla. He ovat musiikkiteollisuuden rautanyrkki, John Abbottin kommandot. Partituuripiratismi on pysäytettävä keinolla millä hyvänsä.

1800-luvun lopulla Britannian keskiluokka ryhtyi ostamaan pianoja, ja vuoteen 1910 mennessä maassa oli jo yksi piano kymmentä asukasta kohden. Partituurien kysyntä räjähti. Musiikkiteollisuus syyti markkinoille aina vain uusia nuottivihkoja, ja piraatit seurasivat perässä. Partituurien kopioimisesta tuli laittomille kirjapainoille ennennäkemätön tulonlähde. Valtio ei välittänyt jahdata piraatteja, joten musiikkiteollisuus otti oikeuden omiin käsiinsä. Vuonna 1902 kustantaja David Day hyökkäsi piraattien varastoihin ja ryösti kymmeniä tuhansia laittomia partituureja. Tämä innoitti kustantamot perustamaan vakituisen piratisminvastaisen iskuryhmän. Nuoresta John Abbottista tuli kommandoiksi kutsutun ryhmän johtaja. Abbott jahtasi piraatteja systemaattisesti ja väkivaltaisesti. Satoja tuhansia laittomia partituureja kaapattiin. Myös Lontoon poliisi valtuutettiin takavarikoimaan nuottivihkoja. Laki ei kuitenkaan antanut poliisin tuhota piraattien omaisuutta, joten poliisilaitokset peittyivät pian paperivuoriin.

Radiopiratismi

Lontoo, vuosi 1924. Radioamatööri virittelee viskipullosta rakennettua vastaanotintaan. Samaan aikaan kerrostalon kaikki muut radiot päästävät kaiuttimistaan helvetillistä ulinaa. Omistajat pitelevät korviaan ja kiroavat. Radio on paska keksintö.

1920-luvulla radiot yleistyivät Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Alkuvaiheessa yksityisten harrastajien oli hankala saada lupia radiolähettimille, koska niiden ajateltiin häiritsevän sotilasviestintää. Vastaanottimen sen sijaan pystyi rakentaman periaatteessa kuka tahansa. Alkeelliset komponentit saattoivat kuitenkin aiheuttaa melua lähiseudun muissa vastaanottimissa. Tuloksena oli kaaos radioverkossa. Britanniassa perustettiin BBC kontrolloimaan vastaanottimien laatua ja keräämään lupamaksuja. Kaikki eivät halunneet maksaa, ja monet jatkoivat kuuntelemista luvattomilla vastaanottimilla. Innokkaimmat radioharrastajat kokivat olevansa tieteen edelläkävijöitä. Standardointi häiritsi heidän kokeitaan, eikä harrastajakunta tahtonut pysyä uusien säädösten raameissa. Valtio lähetti kaduille tutka-autoja, joiden oli tarkoitus löytää laittomia radioita – heikoin tuloksin. Laittomia radiokanavia alettiin esimerkiksi kommunistien parissa käyttää myös poliittiseen viestintään.

Puhelinpiratismi

Sokea mies viheltelee puhelimen luuriin. Absoluuttinen sävelkorva auttaa häntä löytämään oikean taajuuden. Hän liikkuu pitkin linjoja ja ottaa yhteyden mihin puhelimeen haluaa, minne päin maailmaa tahansa – ilmaiseksi. Hän on Joe Engressia, puhelinpiraattien legenda.

1960-luvulla syntyi radiopiratismin rinnalle toinen uusia viestintäverkkoja hyväksikäyttävä alakulttuuri: puhelinpiratismi. Bell Labs julkaisi huolimattomuuksissaan listan äänitaajuuksista, joiden perusteella puhelinsoitto yhdistettiin haluttuun kohteeseen. Tiedon avulla kuka tahansa, joka kykeni soittamaan taajuudet puhelimeensa oikeassa järjestyksessä, pystyi käyttämään puhelinverkkoa ilmaiseksi. Yhdysvalloissa aloittelevien puhelinpiraattien ensimmäinen tulikoe oli tyypillisesti soittaa sokealle Joe Engressialle, joka puolestaan esitteli tulokkaat veljeskunnan muille jäsenille. Puhelinverkkoon muodostui kokonainen kätketty alamaailma, puhelinpiraattien salainen yhteisö.

Kasettipiratismi

Vuosi 1982. Yhdysvaltojen musiikkiteollisuus vapisee raivosta. Nauhoittavat C-kasetit nakertavat suurten mediatalojen voittoja. Musiikkilehdistö ja harrastajat nauravat partaansa. Kasetit kiertävät kädestä käteen.

Vuonna 1963 Philips esitteli ensimmäisen C-kasetin, ja musiikin harrastajat ottivat sen omakseen. Kotinauhoittajat tallensivat kaseteille paitsi kokonaisia levyjä, myös uniikkeja mixtape-kokoelmiaan. Kasetit kiersivät kaveriporukoissa ja niitä kopioitiin estoitta.

Yhdysvaltain musiikkiteollisuuden äänenkannattaja RIAA ryhtyi kampanjoimaan kopioimista vastaan ja kohdisti erityistä huomiota kotinauhoittajiin. Kotinauhoittamista pidettiin jopa vaarallisempana kuin kaupallista piratismia, joka sekin nousi C-kasettien myötä uuteen kukoistukseen. 1980-luvulle tultaessa RIAA väitti, että kotinauhoittajat olivat aiheuttaneet sille jo miljardin dollarin tappiot. Samalla vastapuoli huomautti, että kopioijat ostivat enemmän musiikkia kuin muut ihmiset – kotinauhoittajat olivat itse asiassa musiikkiteollisuuden tärkeimpiä asiakkaita. Yhdysvaltojen oikeuslaitos katsoi nauhoittajien toimia läpi sormien musiikkialan rajusta lobbauksesta piittaamatta.

Brändipiratismi

Tokio, vuosi 2004. Elektroniikkajätti NEC:n johtajat pyörittelevät käsissään mp3-soitinta. Laitteessa on NEC:n logoa ja se vaikuttaa kaikin puolin laadukkaalta vempeleeltä. Ainoa ongelma on, että kyseinen malli ei ole koskaan kuulunut yhtiön valikoimaan. Mitä on tapahtunut?

Vuonna 2004 japanilainen elektroniikkajätti NEC alkoi saada outoja yhteydenottoja kuluttajilta.

Asiakkaat vaativat yritystä tarjoamaan tuotetukea ja takuukorvauksia laitteille, joita NEC ei ollut koskaan valmistanut. Kahden vuoden tutkimusten jälkeen paljastui, että kiinalainen yritys oli kaapannut NEC:n brändin. Se ei tyytynyt tekemään kopioita parista kiintolevystä tai LCD-näytöstä. Sen sijaan sillä oli ikioma tuotekehityslinjansa, ja se myi omia korkealaatuisia mp3-soittimiaan ja kotiteatterijärjestelmiään NEC:n logolla varustettuna. Kiinalaiset myönsivät tuotteilleen yhtä hyvän takuun kuin alkuperäinen yritys. Varjo-NEC:n jakeluverkosto ulottui Eurooppaan ja Afrikkaan saakka. Työntekijät oli rekrytoitu julkisten ilmoitusten avulla, ja nyt ympäri maailmaa liikkui yhtä aikaa kahden toisistaan erillisen NEC:n edustajia, kaikki yhtä ammattimaisia ja vakuuttavia. NEC:n tapaus on massiivisin esimerkki brändipiratismista ja luultavasti kaikkien aikojen röyhkein identiteettivarkaus.

3D-piratismi

Hollanti, 2011. Suunnittelija Ulrich Schwanitz ei ole mielissään. Hän on onnistunut tuottamaan Penrosen kolmiosta mallin, jonka voi tulostaa 3D-printterillä, ja kaupittelee mallia 70 dollarilla. Nyt myös Artur Tchoukanov on ratkaissut mallinnusmysteerin ja pannut tietonsa avoimesti jakoon. Schwanitz vaatii mallin poistamista tekijänoikeuksiinsa vedoten.

3D-tulostimet halpenevat kovaa vauhtia. Kun ne saadaan kuluttajien käyttöön, kuka tahansa voi tulostaa kotona vaikkapa muovisia design-esineitä. Ennen sitä jonkun on kuitenkin mallinnettava esine, ja juuri mallinnukset ovat piratismin seuraava askel.

Pirate Bay avasi tammikuussa uuden tiedostoluokan. Musiikin ja elokuvien lisäksi palvelusta voi nyt ladata tulostustiedostoja, siis mallinnuksia 3D-esineille. Suurimmassa osassa maailmaa lainsäädäntö laahaa jäljessä, eikä tekijänoikeuksissa käsitellä 3D-piratismin erityiskysymyksiä.

Kirjat, osa 2

2000-luvulla Google on nostanut kirjapiratismin takaisin pöydälle. Google Books -hankkeen päämääränä on rakentaa massiivinen digitaalinen kirjasto, joka kattaisi kaikki maailman kirjat. Kuten valistuksen ajan kirjapiraatit, myös Google perustelee työtään tiedon vapaan saatavuuden ihanteella. Yhtiö pyrkii tulkitsemaan vuosisatojen saatossa kehittynyttä moniselkoista tekijänoikeuslainsäädäntöä itselleen suotuisalla tavalla. Asiaa on puitu Yhdysvaltojen oikeusasteissa jo vuosia. Mikäli Google onnistuu toteuttamaan universaalin kirjastonsa, se tarkoittaa ympyrän sulkeutumista. Tekijänoikeuden käsite kehittyi alun perin estämään kirjojen vapaan kopioimisen. Google voisi järkyttää tekijänoikeuksien historiallista perustaa.


Lue lisää: Adrian Johns. Piracy: the intellectual property wars from Gutenberg to Gates. The University of Chicago Press, 2009, Chicago.

1 kommentti

Gutenberg

26.5.2012 03:01

Hyvä ja ajankohtainen juttu! Tosin referaatti kirjasta, mutta kivaa ja rehellistä, että lähde oli mainittu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi