Kun 22-vuotias ylioppilas kertoo ansainneensa 1,7 miljoonaa euroa vuodessa pokeria pelaamalla ja puhuu 100 000 auton olevan vain kolme erää pokeria, mitä ajattelet? Poika on taitava? Röyhkeä? Onnekas? Julkea?
Vai kaikkea edellä mainittua?
Jos närkästyit, asiassa ei ole mitään uutta. Vuosikymmeniä sitten tietokoneellaan rahaa ansanneita nuoria aikuisia katsottiin pitkin nenänvartta. Harrasteena alkanut, muutenkin kuin henkisesti rikastuttava työ, ei voinut olla työtä, ainakaan silloin jos kaikki eivät voineet ymmärtää mitä todella tehtiin.
Jos yhdellä erällä korttia tienaa 30 000 euroa, on siinä kieltämättä hyvä tuntiansio, mutta on niitä muitakin aloja, jossa ansiotaso ei vastaa monen mielestä todellisia ansioita. Vaikka formulat. Tai yhden hitin ihmeet.
Pokerimiljonääri lisää tuloeroja, antaa väärän kuvan nuorille aikuisille ansaitsemisesta eikä ole Haitissa auttamassa sairaita ja köyhiä.
Kaiken tämän tietäen sitä on silti jotenkin hyvillään, että Sami Kelopuro Vantaalta ansaitsee korttia pelaamalla niin hyvin. Siksikin, että jotenkin tuntuu ettei hän tosiasiassa välitä rahasta, pelistä vain.