Sauli Niinistö

Niinistö ei tykkää kertoa itsestään. Ainakaan hän ei halua kertoa kovin paljon. Ihan vaan sen, että hän rullaluistelee, käy kaljalla (jopa seitsemässä kapakassa illan aikana), heittää saunan takana keihästä - ja joutuu tunnollisena järjen miehenä laittamaan Suomen asiat kuntoon. Noista imagoasioista hän ei ole kiinnostunut. Uskokoon ken haluaa. Ja varokoon se, joka hänen tielleen asettuu.

Voi Lassiter, meidän täytyy rientää!”

Lassiter katsoi taakseen sanomatta mitään. Side oli lentänyt hänen päästään ja verta norui hänen kasvoilleen. Haavat, ratsastus ja taakka olivat uuvuttaneet hänet. Kuinka tyyneltä, harmaalta ja urhealta hän silti näyttikään!

Tarina katkeaa, pokkarin viimeiset sivut ovat vielä kiinni toisissaan. Pieni kiharapäinen poika tarttuu veitseen ja leikkaa ne kiivaasti auki. Hän uppoaa seikkailuun heti uudelleen. Zane Greyn Purppurarinteiden ratsastajat on lumonnut kymmenvuotiaan Saulin.

"Kestä vielä Jane!" Lassiter huusi. "Selviämme voittajina, jos et väsähdä!"

Kello on kahdeksan aamulla, kun valtioneuvoston linnan sisäpihalle kaartaa musta auto. Takapenkiltä nousee uupuneennäköinen mies, joka pistää vauhdissa tupakaksi. Vetävä askel, hyvinistuva puku ja toisessa suupielessä käyvä hymy saavat hänet näyttämään todellista nuoremmalta. Mies vilkaisee vielä taakseen ja astuu sisään. Hetkessä hänet piirittää kyselijöiden ja avuntarvitsijoiden joukko.

Sauli Niinistö on vuonna 2000 valtansa huipulla Suomessa. Asema valtiovarainministerinä ja Kokoomuksen puheenjohtajana antaa hänelle enemmän valtaa - ja vapautta käyttää valtaa - kuin hän voisi saada missään muussa virassa, presidentin palli mukaan luettuna. Valta on seksikästä, mutta tarvitaan muutakin, että poliitikosta tulee mielikuvitusta kiihottava mysteeri. Persoonasta on löydyttävä ristiriitoja, huumoria ja tragedioita. Kaikkia niitä tarjoaa vaimonsa traagisesti menettänyt kahden pojan isä, joka näyttää kaljoittelun, tupakanpolton ja rullaluistelun ohessa pyöräyttävän budjetin, jonka arvostelua pidetään turhana.

KIINNOSTUSTA kiihottaa Niinistön etäinen suhde julkisuuteen. Hän näyttää tuntevan vastemielisyyttä kaikkia henkilökohtaisia kysymyksiä kohtaan. Naistenlehdet tappelisivat hänestä verissäpäin, mutta se on turhaa, sillä hän ei anna haastattelua yhdellekään. Niinistö on Ilta-Sanomien julkkistähtipalstan kestosuosikki, joka on jättänyt esittelemättä tyttöystävänsä, vaatekaappinsa ja lempireseptinsä.

"Naistenlehdissä peruslähtökohta on se, että pyritään tekemään niin sanottu mukava, kiva juttu. Toimittajat panevat niin parastaan, että ihan tahtomattaan siitä tulee kiiltokuva. Jotenkin siinä ei mun mielestä ole mitään mieltä", Niinistö sanoo ja myöntää "pelkäävänsä ja varovansa" tämäntyyppisiä haastatteluja.

Kun ympärille jää tarpeeksi tilaa, toimittaja täyttää sen kuten parhaiten taitaa. Viime aikoina se on tarkoittanut parin sanan ihailevia iskulauseita. Niinistö on ollut "mies, joka kulkee omia polkujaan", "Suomen pelastaja", "pedantti boheemi", "seksikkäin ministeri" tai "politiikan shakkimestari".

"Mä olen aina ihmetellyt sitä, että on niin helppo lyödä ihmiseen leima. Mitä etäämmällä on, sitä helpommalta se tuntuu. Itse en pystyisi kuvaamaan tuntemiani ihmisiä muutamalla adjektiivilla. Pidän sitä halpahintaisena, vaikka adjektiivit olisivat kuinka hyviä. Ihminen on paljon monimuotoisempi otus", Niinistö sanoo.

Kuitenkin Niinistö piti kovasti Bogart-henkisestä kuvasta, jonka valokuvaaja Kira Glushckoff otti hänestä vajaa vuosi sitten Image-lehdelle. Siinä Niinistö katsoo kameraan gansteri-hatun varjosta, trench coatin kaulus pystyssä: älä ärsytä tätä miestä. Sankarirooli vetoaa yhä.

TYTöT seisovat tanssilavan nurkalla Brigitte Bardot –puffihameissaan ja korjailevat kuumalla raudalla kiharrettuja poninhäntiään. He kääntyvät katsomaan, kun pihaan pölähtää mopo, jonka kyydistä nousee suosittu poika ja ylpeä tyttö, valkoiset hansikkaat ja kaikki. 60-luvulla tanssilavat olivat Niinistön lempipaikkoja, vaikkei hän osannutkaan tanssia.

"En minä sinne tanssiakseni mennyt. Ne olivat vielä parempia sosiaalisia tapahtumia kuin koulu konsanaan." Niinistö virnistelee merkitsevästi ja pönkittää naistenmiehen mainettaan, joka muka vaivaa häntä.

Sauli Väinämö Niinistö syntyi 1948, samana vuonna, kun suomalaiset saivat YYA-sopimuksen, lapsilisät ja ensimmäisen itsepalvelumyymälän. Maa kouristeli sodan jäljiltä ja Helsingissä ei kannattanut liikkua öiseen aikaan. Mutta Niinistö syntyikin Salossa, söpössä, varsinaisuomalaisessa pikkukaupungissa. Se oli ympäröivän maaseudun keskus, jonne tultiin hevosilla, traktoreilla ja mopoilla. Siellä tapahtui.

Niinistö kävi koulua torin laidalla, aivan keskustassa. Koulu oli Niinistön mielestä ihan kivaa, koska siellä tapasi kavereita. Hän oli alle seiskan oppilas, omien sanojensa mukaan laiska. "Mä en oikein jaksa innostua, jos asiat esitetään pitkästi ja johdetusti. Ajatukset lähtevät omille radoilleen. Mulle sopii ihan toisenlainen rytmi. Mitä enemmän opiskelu perustui omaehtoiseen työhön, sitä mukavampaa se oli."

Vain yksi aine sai Niinistön kiinnostumaan, se oli yhteiskuntaoppi ja historia. "Se opettaja pystyi jotenkin sytyttämään, joku kipinä siitä jäi."

Kipinä riitti siihen, että Niinistö lähti opiskelemaan yhteiskuntatieteitä Turun yliopistoon. Alan työpaikat näyttivät kuitenkin eteenpäin pyrkivän nuorukaisen silmissä niin heikosti palkatuilta ja tylsiltä, että hän pänttäsi itsensä jo seuraavana vuonna oikeustieteelliseen. Neljä ja puoli vuotta myöhemmin, 1974, hän valmistui, meni naimisiin Marja-Leenansa kanssa ja perusti oman firman: Lakitoimisto Niinistö Oy:n.

Niinistö oli asettunut aloilleen. Seuraavana vuonna syntyi pariskunnan ensimmäinen poika Nuutti. Oli perhe ja ura. Politikoinniksi riitti paikka kaupunginvaltuustossa.

SALAMAVALOT räiskähtelevät ja syliin tungetaan ruiskukkia, ruusuja ja liljoja. Vaalea nainen jaksaa hymyillä. Marja-Leena Niinistö saa osansa onnitteluista, kun hänen miehensä on valittu kokoomuksen puheenjohtajaksi. Hän ja pojat ovat kannustaneet Niinistöä paksulle pahville painetuissa neliväriesitteissä. He ovat hyvä porvariperhe.

Taka-alalla seisoo vielä yksi leveästi hymyilevä herra, jota myös taputellaan tänään selkään - Iiro Viinanen iloitsee suosikkinsa voitosta. Viinasen inhorealistinen talousnäkemys on saanut reippaan jatkajan.

Kuusi vuotta vanhat lehtileikkeet tuoreesta puheenjohtajasta kertovat, että Niinistö on muuttunut hämmästyttävän vähän. Kuvissa näkyy sama pöyhkeä otsakihara, sen alla saman verran syviä ryppyjä ja sama ylimielinen Jokeri-hymy. Miehen hokemankin on tuttu: "valtionvelan lyhentäminen on tärkein tehtävä, valtionevelan lyhentäminen on tärkein tehtävä, valtionvelan lyhentäminen on tärkein tehtävä..."

Moni kyseli olisiko Niinistö tehtävänsä mittainen. Hän oli suurelle yleisölle tuntematon, vähän harmaan oloinen ja eikä oikein jäänyt mieleen. "Varovainen varatuomari", Suomen Kuvalehti kirjoitti. "Riittääkö miehen karisma", kysyi Helsingin sanomat.

Paineet olivat kovat, sillä pahasti velkaantunut Kokoomus oli jakaantunut riitaisiin leireihin. "Oli selvästi ainakin kaksi leiriä, ja jollain tavalla on vieläkin. Se on vanhoja peruja. Siinä näkyi kokoomuksen suhtautuminen 1970-luvulla Kekkoseen ja idänpolitiikkaan. Ihmiset jäi muistelemaan, että me ollaan eri puolilla, vaikka tilanne oli jo toinen."

Keskusta tuntui pyörittelevän hallituksessa miten meheviä maatalouspaketteja halusi, kun kykypuolueessa keskityttiin keskinäiseen syyttelyyn. Edellinen puheenjohtaja Pertti Salolainen ei ollut mahtanut mitään Sirpa Pietikäisen johtaman sinivihreän siiven nousulle, Nuorsuomalaisten uholle tai heikenneelle kannatukselle.

Kokoomus on aina ollut autoritäärinen puolue, ja nyt se kaipasi vahvaa johtajaa kipeämmin kuin vuosiin. Maakunnissa puhuttiin ääni väristen Mannerheimista ja Adolf Ehrnroothista – sellaista miestä tarvittaisiin nyt. Saksalaista sotilaskuria, jylisevää ääntä. Piiskaa.

"Men är du inte för snäll", kysyi eräs kannattaja Niinistöltä. "Minä yritin vakuutella, etten minä ole ollenkaan niin kiltti, mutta minua ei uskottu", Niinistö sanoo ja päästää pirullisen naurun.

Niinistön hyvänä puolena pidettiin sitä, ettei hän ollut ehtinyt ryvettyä puolueen sisäisissä valtataisteluissa. Muut hänen ikäisensä kokoomuslaiset olivat riitautuneet tai liittoutuneet jo alle kaksikymmpisinä teiniliitossa, 70-luvun samettihousuisssaan ja liehuleteisään. Niinistöstä oli tullut kansanedustaja vasta 1987, melkein nelikymppisenä. Edelleen hänestä syntyy vaikutelma, että hän tulisi toimeen myös politiikan ulkopuolella – tavallisissa leipätöissä.

Ensimmäinen koitos olivat eduskuntavaalit seuraavana keväänä 1995. Nuorsuomalaiset näyttivät iskevän oikealta ohi. He olivat nuorempia, nopeampia ja irti Kokoomusta rasittavasta politbyroo-historiasta. Nusujen tunnuskin oli sininen lintu, kun kokkareilla oli vain pölyinen ruiskukka. Tappion kärsinyt Kokoomuksen ex-puheenjohtaja povasi äänekkäästi Nusuille menestystä.

"Salolainen kaveerasi nuorsuomalaisten kanssa. Jos hän nyt ei ihan tuupannut heitä eteenpäin 1995 vaaleissa, niin ainakin piti yllä sellaista ajattelua, että noi tulee pärjäämään tosi hyvin. Se oli tietysti mun kannalta kiusallista."

Vaalitaistelu starttasi Järvenpäästä tammikuun pakkasilla. Vähän ennen, kun Niinistö kiipesi tsemppaamaan neljääsataa puoluetoveriaan, asteli salin perälle nimismies Ahti Hirvonen. "Vain tervehdyttämällä talouden voimme taata sen, että sairaat hoidetaan, että lapset oppivat lukemaan, ja että yhteiskunta voi taata sen, että turvaverkko pitää", Niinistö maalaili puheessaan. Nimismies Hirvonen odotti.

Kun Niinistö lopetti, Hirvonen kertoi uutisensa. Marja-Leena Niinistö oli kuollut auto-onnettomuudessa matkalla Salosta Järvenpään kokouspaikalle. Hän oli ajautunut vastaantulevien kaistalle ja menehtynyt heti kolarissa. Kokous lopetettiin ja liput laskettiin puolitankoon. Ja suuri yleisö kiinnostui Sauli Niinistöstä paljon, paljon enemmän.

Vaalit menivät hyvin. Nuorsuomalaiset saivat vain kaksi kansanedustajaa ja Niinistöä onniteltiin. Kokoomuksen nousu takaisin tolpilleen henkilöityi Niinistöön. Seuraavissa vaaleissa Nusut menettivät molemmat paikkansa ja viime vuoden keväällä puolue lopetti toimintansa kokonaan. Niinistö saattoi silloin polttaa hyvän sikarin, vaikkei sitä tunnustaisikaan.

LäHETYSTö seisoo senaatintorilla ja katselee komeaa valtioneuvoston linnaa. He ovat tulleet hyvissä ajoin. Ovella he saavat kaikki rintapieleensä muovikortin, jossa lukee "vierailija". Jännittää.

Valtiovarainministeri kättelee ja hymyilee niin, että on paras mennä heti asiaan. Lähetystön johtaja alkaa kakoa puhettaan ja ministeri keskittyy. Ulkonevat silmät tuntuvat mulkoilevan rävähtämättä: kakaise jo! Johtaja sotkeentuu sanoissaan yhä pahemmin. Mokaamisen puna nousee poskille ja katsoo syyttävästi vieressään istuvia tuppisuita. Ministeri näyttää hyvin kärsimättömältä. Kun hän katkaisee "mielenkiintoisen selonteon", kaikki ovat helpottuneita. Hetkessä lähetystö on taas kadulla. Ymmärsiköhän ministeri asian tärkeyden?

Niinistöä moititaan despootiksi, joka ei tyynesti jättää huomiotta ne näkökohdat, joita ei kannata. Vahvan asemansa turvin hän voi vaieta asioita kuoliaaksi.

Kokoomuksessa ei käydä arvokeskustelua, sillä Niinistö on onnistunut tekemään linjastaan yleisen totuuden. Se ei ole enää poliittinen mielipide, vaan terveen järjen vaihtoehto. Huiminta saavutuksessa on, että Niinistön tervehdyttämistermistö tuntuu lyöneen läpi koko maassa. Kroonikko-osaston pappojen alusastoita vaihtava apuhoitajakin tietää, ettei velaksi voi elää. On kiristettävä vyötä ja maksettava, mitä on tuhlattu.

Ministerin itsensä mukaan eri mieltä saa olla, kunhan sen perustelee. Toisaalta perustelu ei tietenkään voi Niinistön mielestä olla aukoton, muutenhan hän ei olisi eri mieltä. "Minulle on tärkeää looginen päättely. Jos se ei onnistu, voi vähän törmätä ja tunteet kuumentua", Niinistö sanoo ja tarkentaa, että tarkoittaa omien tunteidensa kuumentuvan.

Kokoomuksen nuorten liitossa ja naisten liitossa on koettu kipeästi, kuinka Niinistö näyttää, että häntä kiinnostavat vain "suuret linjat". Hän ei usein edes näyttele kuuntelevansa, jos puhutaan lapsilisien, opintotukien tai äitiysloma-ajan eläkkeiden ongelmista. Niinistöstä kerrotaan myös juttuja, joissa hän puhaltaa savut tupakanpoltosta huomauttavan rouvan silmille tai haukkuu nuorisoaktiivin silmästä silmään paskanpuhujaksi. Joillekin Niinistö on sovinistisika, joka osaa nauraa vain kaverinsa Kari Häkämiehen rasvaisille vitseille.

"Olen koko työelämäni ollut hommissa, joissa on sekä miehiä että naisia, ja sama palkka samasta hommasta, siis tuomioistuimissa ja täällä kansanedustajana. Siitä on peräisin, etten mitenkään erottele onko nainen vai mies, kun töitä tehdään. Voi olla, että se näyttäytyy suoraviivaisena joillekin naisille", Niinistö puolustautuu.

Läheiset työntekijät kertovat, että Niinistö nauttii virheiden bongailusta. Omiensa ja muiden. Hän saattaa muistaa hyvinkin pitkään, jos joku on jäänyt kiinni väärästä tilastotiedosta tai laskuvirheestä. Hän vääntää tapauksista vitsiä ja naljailee, mutta asialla on vakavampikin puoli. Niinistöllä ei ole töitä epäluotettaville virkamiehille.

Mielipiteitään Niinistö ei pidä vakan alla, vaan on "kova aukomaan päätään". "Jos olen asiasta eri mieltä, ilmoitan sen kyllä. Niin kuin työsopimuslaista, Suomen pankista, joissain budjetin näkökohdista..."

Ilkka Kanerva on kertonut jokaisessa mahdollisessa haastattelussa, että ilman Niinistön omavaltaista väliintuloa hänet olisi ilman muuta valittu Suomen pankkiin. Kun Niinistö laukkaa paikalle viime hetkellä ja ratkaisee pelin, hänen glooriansa kasvaa, mutta savuaviin raunioihin jää aina joku katkera kyräilemään. Hävinneet odottavat tuulen kääntyvän, joskus Niinistölläkin on oltava heikko hetki.

Mutta se hetki ei ole vielä. Jotakin kertoo se, että Niinistö oli itse ainoa tämän artikkelin haastateltavista, joka ei erikseen pyytänyt juttua tarkastettavaksi. Kaikki muut halusivat olla mielellään nimettömiä tai ainakin tarkastaa sanottavansa. "Ettei joudu hirteen", kuten yksi huokaisi.

SUOMALAINEN klubi Helsingin keskustassa täytyy tummista puvuista ja kalliista tuoksuista. Naiset vaihtavat pikkukenkiä narikassa ja miehet sytyttävät ensimmäisiä sikareitaan tupakkanurkkauksessa. Pitkä pöytä notkuu pikkupurtavaa ja viiniä. Useimmat seuraavat katsellaan Niinistöä, milloin tarjoutuisi hetki hänen kanssaan. Kädenpuristus, hyvä vitsi. Hänen napostelulautastaan kommentoidaan hassusti, hänelle heitetään huulta tupakanpoltosta. Niinistöllä on paljon kavereita kokoomuksen syyskauden avajaisissa 2000.

Harva kuitenkaan voi kehua olevansa puolueen puheenjohtajan hyvä ystävä. Kuuluisa on vain muutaman samanhenkisen kaverin porukka, johon yleensä luetaan Heikki O. Ollila, Anssi Rauramo ja Kari Häkämies. Sillä porukalla välillä tempaistaan niin, että maine kunnon jätkänä säilyy. Taas Niinistö kertoo, että "kerran tai kaksi kesässä kierretään kavereiden kanssa Salossa niin monta ravintolaa kuin keretään. Viime kesänä kerittiin seitsemän".

Siinä missä Ike Kanerva tuntee ainakin joka toisen turkulaisen ja heittää huulta joka suuntaan, ei Niinistö juuri heiluttele edes kaljoitellessan tai rullaluistellessaan Salossa. Hän sanoo, että kaupungin väki on vaihtunut sitten hänen aikojensa. "En näe mitään mieltä siinä, että moikkailisin tuntemattomia. Vaivaannuttavaa se olisi heillekin."

ALPHONSE Daudet´n Herra seguinin vuohi on Niinistön lempinovelli. Siinä vanhempi mies kertoo haihattelevalle runoilijalle opettavaisen tarinan vuohen vapaudenkaipuusta. Tarinan Herra Seguinillä ei ole onnea vuohiensa kanssa. Aina ne karkaavat läheiselle vuorelle ja joutuvat suden suuhun. Hän ottaa oikein nuoren vuohen, jotta se tottuisi liekaan, eikä karkaisi. Toisin käy. Pelottelusta ja estelyistä huolimatta vuohi pääsee karkuun. Vuorilla se huumaantuu vapaudesta ja nauttii iltaan asti. Silloin tulee susi. Pikku vuohi taistelee urhoollisesti koko yön, mutta aamun tullen se väsyy. Susi ahmaisee sen. Lopuksi vanha herra toistaa opetuksen: Ja aamun tullen susi söi sen.

Niinistö ihailee kyynisen novellin kylmäävän hienoja piirtoja, muttei kerro, mikä tarinassa viehättää. Ei tarvitsekaan, sillä se tehoaa paremmin ilman selityksiä.

Joskus Niinistö miettii, onko hän tehnyt virheen, kun ei ole kertonut itsestään enempää. Siihen on helppo vastata: Ei ole. Pienet vihjeet saavat mielikuvituksen liikkeelle, niillä hän on saanut aikaan paljon enemmän, kuin mihin yksikään imagokonsultti olisi kyennyt.

Jokainen poliitikko on imagopoliitikko, halusi tai ei. Harva vain onnistuu yhtä hyvin kuin Niinistö.