Voi, kun pari murtumaa riittäisikin: tutkimuksen mukaan nuorilla atleeteilla on kohonnut riski kokea äkkikuolema. Toinen tutkimus paljastaa, ettei jalkapallo olekaan terveellinen harrastus: pallon ja pään kohtaaminen pelin merkeissä aiheuttaa aivotärähdyksen. Puolet harrastajista on saanut vähintään yhden aivotärähdyksen harrastuksen aikana. Heidän muistinsa ja suunnittelukykynsä ovat huonommat kuin muiden lajien harrastajien.
Lisäksi urakalla treenaava harrastelija voi sattumalta saavuttaa ylikunnon. Tilan, joka johtuu siitä, ettei elimistö ehdi palautumaan. Ylikunto ei ole vaarallinen, mutta ikävä. Mistä yksittäinen harrastaja voi tietää, ettei vahingoita itseään?
"On osattava kuunnella itseään. Sitä voivat häiritä kulttuurimme asettamat koodit, kuten voiton tai rahan tavoittelu. Meillä arvosteteaan voittamista", tietää fil.tri Tapio Koski Tampereen yliopiston liikunnanfilosofian tutkimusyksiköstä.
Oman ruumiin rajojen tullessa vastaan ollaan puun ja kuoren välissä. Esimerkkejä horjuneesta tasapainosta ovat doping ja syömishäiriöt.
"Itämaisiin lajeihin, kuten joogaan, liittyy itsen kasvamisen perinne, myös henkisellä puolella. Läntisessä liikuntaperinteessä, kuten aerobicissa, henkiset aspektit eivät ole esillä, koska traditiota ei ole. Periaatteessa vaikka halonhakkuu voisi olla henkisen kasvun väline."
City tunnusteli ruumiin rajoja kolmen urheiluhullun kanssa.
Loputon lenkki
"Kolmannen maraton-vuoden jälkeen mopo lähti käsistä", kertoo ultrajuoksija Janne Kankaansyrjä, 36.
"Ensimmäisen sadan kilometrin lenkin juoksin Hartolassa."
Nyt hän on juossut pitkiä matkoja seitsemän vuotta.
"Aloitin juoksemisen myöhäisiällä, eikä nopeuteni kehittynyt. Ultrassa painavat enemmän kestävyysominaisuudet."
Aktiiviharrastajia on Suomessa vain viitisenkymmentä. Koska harrastajien määrä on pieni, kotimaiset ultrajuoksijat ovat varsin kosmopoliittia väkeä. Janne on juossut 250 kilometrin lenkin Japanissa kolmasti, ja Ateenasta Spartaan saman mittaisen matkan viidesti.
Mies on vieläkin innoissaan keväisestä kokemuksestaan. Huhtikuussa 44 kestävyysjuoksijaa starttasi Lissabonista hölkötellen Euroopan halki Moskovaan. Vaatimaton 5 000 kilometrin lenkki vei kaksi kuukautta ja neljä päivää. Janne saapui maaliin neljäntenä.
"Fyysinen uupumus kesti kolme viikkoa. Noin puoli vuotta kuluu, ennenkuin elimistö toipuu täysin ennalleen."
"Yhteensä olen juossut yli 40 000 kilometriä, maapallon ympäri. Viime vuonna kertyi 8 000 kilometriä, ja tänä vuonna menee kymmenen tuhatta rikki."
Ultrajuoksu on vanhemman väen oma extremelaji: Trans-Europe -juoksulla Janne oli kilpailun toiseksi nuorin osanottaja. Useasti juoksijat ovat keski-iän ylittäneitä miehiä. Vaan mahtuu joukkoon naisiakin: jostakin syystä heidän väitetään osoittautuneen miehiä sitkeämmiksi lenkeillään.
"Kun on juossut kahdeksan tuntia päivässä kahden kuukauden ajan, henkinen paluu arkeen voi tuntua vaikealta. Juoksun kokemukset ja niiden taso olivat niin voimakkaita, että tavallinen elämä voi tuntua turhauttavalta."
Mikä kumma saa ihmisen juoksemaan loputtomilta kuulostavia lenkkejä?
"Henkistä puolta on lähes mahdoton selittää. Jonkinlainen utopisuus kiehtoo. Alkuun ajatus tuntuu järjettömältä, mutta kun ryhtyy suunnittelemaan, huomaakin äkkiä olevansa toteuttamassa suurta mysteeriota. Sen suurempaa ideologiaa ei tässä ole."
"Olisikohan näissä teknotanssijoissa jotain samanlaista. Niissä, jotka tanssivat ilman pillereitäkin tuntitolkulla. Samanlaista monotonista rytmiikkaa, joka juoksussa on erittäin tärkeää."
Urheiluko terveellistä?
“Joku muu olisi kestänyt saman rasituksen oireitta, minä en. Pitäisi oppia kuuntelemaan itseään, niin vaikeaa kuin se onkin.”
Viime jouluna Anna-Reetta ei vielä tiennyt sitä itsekään. Urheilullinen neito kävi viisi-kuusi kertaa viikossa spinningissä, kuntosalilla ja juoksi vielä päälle lenkkejä. Runsas liikunta ehti kuulua hänen elämäänsä vuosia. Intensiivinen, päivittäinen urheilu noin seitsemän kuukautta.
“Menin ennen luentoja aamulla salille kymmenen kilometrin lenkille. Puolessavälissä lenkkiä lantiossa alkoi tuntua inhottava kipu. Yritin jatkaa treeniä, ajattelin että se menee ohi.”
Anna-Reetta kysyi samana päivänä neuvoa hierojalta, joka oletti lihaksen olevan jumissa ja hermon jääneen painuksiin. Kolmantena päivänä tapahtuneesta kipu haittasi niin paljon, että hän lähti lääkäriin.
Lääkäri luuli kipua revähdykseksi, mutta antoi lähetteen kirurgille. Röntgenkuva näytti murtumaa. Yleislääkäri älysi konsultoida ortopedia, joka ymmärsi heti tilanteen vakavuuden. Jalka leikattiin seuraavana päivänä.
“Elin tervellisesti ja sain urheilusta voimia. Kunto nousi ja sitä halusi pitää yllä. Onhan se paradoksaalista.”
Rasitusmurtuma syntyy pikku hiljaa, kun luuhun kohdistuu liian kova rasitus. Kun lihakset ovat väsyneet tai eivät ehdi palautua, luu joutuu ottamaan vastaan rasitusta, joka muuten kuuluisi lihakselle. Sitä se ei kestä. Rasitusmurtumia voi tulla myös huonokuntoisille, jotka aloittavat voimakkaan treenin liian nopeasti. Anna-Reetan tapauksessa harjoitusmäärän radikaali lisääminen aiheutti reisiluun pettämisen.
“Leikkauksen jälkeen kuukauden toipumisaikana olin niin kiireinen totutellessani kävelykeppeihin, etten ehtinyt kaipaamaan urheilua. Ensimmäisen kontrollikäynnin jälkeen saatoin alkaa treenaamaan salilla käsiä.”
“Ei urheilu ole vaarallista, ihminen itse on itselleen vaarallinen tehdessään liikaa”, hän naurahtaa.
Valmistumiskiireet suitsevat ainakin toistaiseki Anna-Reetan liikuntaintoa.
”Ei minulla tulevaisuudessakaan tule olemaan aikaa urheilla niin paljon.”
Syvyyksien moniottelija
“Ei minusta ole makaamaan rannalla. Aktiviteettia pitää olla.”
Ja onhan sitä ollutkin. Meren pohjaan Henri on päätynyt ilmojen kautta. Laskuvarjojääkäri saattaa vieläkin laittaa varjon selkäänsä ja liidellä lentokoneesta alas. Yhteensä hyppyjä on kertynyt noin kaksikymmentäviisi. Vakiorepertuaariin kuuluvat myös kalastus ja seinäkiipeily.
“Lajeja yhdistää se, että minulle ne tarkoittavat rentoutumista”, Henri summaa.
Jännitys erittää elimistöön adrenaliinia, jonka määrään aivot tottuvat. Tarvitaan lisää adrenaliinia, jotta sama tunne saavutetaan. Kierre on valmis.
“Jos olisin adrenaliinikoukussa, niin olisin sitten kai hyppäämässä”, Henri ilmoittaa tiukasti.
Mutta hän sukeltaa. Mieluiten laivojen hylyissä.
“Suomen paras paikka on Park Victoryn hylky Utön saaristossa. Loistava näkyvyys, jopa viisitoista metriä. Yleensä Suomen vedet ovat melko sameita.”
Urheilusukeltajien liiton mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana kuolemaan johtavia onnettomuuksia on tapahtunut noin kolme vuodessa.
“Minulle ei ole sattunut mitään. Pitää muistaa pitää järki mukana. Tekniikka täytyy tuntea hyvin, ja sukellusten välillä malttaa pitää taukoja. Muuten typen määrä elimistössä kasvaa liian korkeaksi. Muuten sukellus täyttää kaikki hyvän harrastuksen tunnusmerkit. Se on kallis, täysin tarpeeton ja aikaavievä”, Henri naureskelee.
Mitä liikkuessa tapahtuu?
Liikunnan aikana hypotalamus, aivolisäke ja lisämunuaisten kuorikerros aktivoituvat. Niistä erittyy ACTH-, kortisoli- ja beetaendorfiini -hormoneja. Kortisoli on stressihormoni, ja ACTH eli kortikotropiini säätelee hydrokortisonin määrää. Hydrokortisoni edistää rasvan palamista ja lihasten kasvua.
Liikunta vähentää munasarjoja ja kiveksiä stimuloivan hormonin määrää elimistössä. Seuraa oireyhtymä, jossa kuukautiskierto keskeytyy. Sitä esiintyy kilpaurheilun tasolla. Neljän perättäisen treenipäivän jälkeen hormonitaso alkaa pudota.
Puolitoista viikkoa kovaa kuormitusta aiheuttaa katabolisen tilan, jossa aineenvaihduntatuotteet eivät enää pääse poistumaan soluista. Silloin solukkoa alkaa tuhoutua.
Endorfiini-narkomaani?
Voivatko adrenaliini ja endorfiini aiheuttaa riippuvuutta?
“Kyllä voivat”, tietää ylilääkäri, liikuntalääketieteen tohtori Harri Selänne liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön liikuntalääketieteen klinikalta.
”Kemiallista riippuvuutta ei synny, vaikka endorfiini on morfiinin läheinen sukulainen. Endorfiinin määrästä syntyvä hyvänolontunne sen sijaan addiktoi. Silloin kohtuus on vaarassa.”
”Rakenteellista muutosta aivoissa ei kohonneiden pitoisuuksien vuoksi synny.”
Mistä endorfiiniriippuvuuden tunnistaa?
”Jos on järkeviä syitä pitää tauko, eikä sitä pidä. Ylikuormitusta on vaikea tunnistaa, mutta oleellisinta on levon ja rasituksen suhde. Kolme treenipäivää ja yksi lepopäivä. Levossahan lihaksetkin kasvavat, rasitus vain aiheuttaa kasvamisen tarpeen.”
”Riskiryhmiä on kaksi: pitkäkestoisen suorituksen kuten juoksun harrastajat, ja urheiluvalmennuksessa olevat. Olen kuullut, että junnutasolla on ollut kahdetkymmenet harjoitukset viikossa.”
Selänne on huolissaan hyötyliikunnan puuttumisesta. Liikunta ei jakaannu kansan kesken tasaisesti: toiset liikkuvat liikaa ja toiset liian vähän. Dopingin ja rasitusvammojen keskellä ajatus on suorastaan paradoksaalinen. Yksilöllistä fyysistä aktiivisuutta hyväksi käyttäen kun liikuntalääketieteen missio olisi kansan terveyttä kohentaa. Vaan missäpä enää halkoja hakata?
19 kommenttia
Krisse
14.8.2003 20:14
Löysin välittömästi kuvauksen itsestäni.. "Olisikohan näissä teknotanssijoissa jotain samanlaista. Niissä, jotka tanssivat ilman pillereitäkin tuntitolkulla. Samanlaista monotonista rytmiikkaa, joka juoksussa on erittäin tärkeää."
Vastaa kommenttiinTunnustan myös olevani pahasti endorfiini riippuvainen musiikin tuomasta mukavasta ja rauhallisesta tunteesta. Jokainen voi itse päättää onko se vaarallista tai ongelmallista minulle tai kenelle tahansa muulle. Omasta mielestäni se ei ole vaan rentouttaa ja rauhoittaa minua arkipäiväisistä asioita ja näin pitää minut järjissäni tässä hullussa maailmassa.
Vastaa kommenttiin
Griffinfi
15.8.2003 13:35
"[LAINAUS]Spychedelic kirjoitti 14.08.2003 klo 20:14:
...jotka tanssivat ilman pillereitäkin tuntitolkulla. Samanlaista monotonista rytmiikkaa, joka juoksussa on erittäin tärkeää. Tunnustan myös olevani pahasti endorfiini riippuvainen musiikin tuomasta mukavasta ja rauhallisesta tunteesta...."
Hei!
Olen samaa mieltä kanssasi tanssin hyvän olon tuomasta tunteesta, mutta ainakin tanssimista on harrastettu (varmaankin) yhtä kauan kuin ihmisiä on tällä planeetalla ollut! En usko sen olevan mitään muuta kuin positiivista energiaa luovaa liikuntaa!
Ihmisillä on erilaisia musiikki makuja, enkä usko monotonisen teknon eroavan niin paljoa muusta musiikista. On sitä tansittu disko biisienkin tahtii tunti tolkulla ja saatu sama hyvän olon tunne aikaan! :) En puhuisi mistään riippuvuudesta negatiivisessa mielessä, rajansa kaikkien tulee kuitenkin tuntea, ettei tipauta itseään energian puutteen takia kesken tanssin.
Piikkitukkainen kundi,
Vastaa kommenttiinGriffinfi
Vastaa kommenttiin
peppu_piukaksi
15.8.2003 15:55
Rasitusmurtumajuttu säikäytti taas hetkeksi - olen vuoden liikkunut pakonomaisesti, käyn aerobicissä/spinningissä parhaimmillaan 14 kertaa viikossa. Liioitellaanko lepopäivien merkitystä? Olo on mitä parhain ja takamus timmi. Lihomisen pelko ajaa salille päivästä toiseen...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
prz
15.8.2003 17:43
Peppu_piukaksi: lepopäivien merkitystä ei suinkaan liioitella. Katso vaikka huippu-urheilijoita, kaikilla on lepopäivä ja ihan timmissä kunnossa näyttävät silti olevan. 14 kertaa viikossa pakonomaisesti lihomisen pelossa? Pelottavaa, olisi ehkä aika tehdä moiselle pakkomielteelle jotain, ei tuossa ole enää järkeä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.8.2003 19:36
Voivoivoivoivoivoi...
14 kertaa viikossa salilla/jumpassa? Liikaa. Kyllä varmasti peppu on tiukka eikä tunnu (vielä) missään, mutta tuota tahtia jatkettaessa elimistö sanoo stopin jossain vaiheessa. Eikä tämä ole pelkkää pelottelua.
Ja voisinpa jopa sanoa, että saat parempia tuloksia jos maltat treenata hieman vähemmän. Elimistö TARVITSEE aikaa palautumiseen.
Ja muutenkin aiheesta voisi puhua vaikka millä mitalla (mm. ravinto, venytykset yms.)
Suosittelisin, että kaikki aktiiviliikkuja joko ottavat selvää lihashuollosta, ravinnosta yms (kirjastosta tai netistä saa tietoa, tai ammattitaitoisilta tutuilta) tai menevät ammatti-ihmisen puheille. Monilla kuntosaleilla tarjotaan opastusta ja/tai ohjelmien tekoa. Kannattaa kuunnella ammattilaisia ennenkuin jokin paikka napsahtaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
iso-g
15.8.2003 23:28
[LAINAUS]peppu_piukaksi kirjoitti 15.08.2003 klo 15:55:
Rasitusmurtumajuttu säikäytti taas hetkeksi - olen vuoden liikkunut pakonomaisesti, käyn aerobicissä/spinningissä parhaimmillaan 14 kertaa viikossa. Liioitellaanko lepopäivien merkitystä? Olo on mitä parhain ja takamus timmi. Lihomisen pelko ajaa salille päivästä toiseen...[/LAINAUS]
Onko se Vopitti?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
PerditaDurango
17.8.2003 12:07
Hankkiudu hoitoon,pääkopassasi ja itsetunnossasi taitaa olla jotain pahasti pielessä...mitä kaikkeia ihmiset tekevätkään ainoastaan tullakseen rakastetuiksi...Kuinka tyytyväisiä olisimmekaan jos meillä olisi ainoastaan lähimmäinen joka rakastaa ja jota rakastaa..Perdita Durango
[LAINAUS]peppu_piukaksi kirjoitti 15.08.2003 klo 15:55:
Rasitusmurtumajuttu säikäytti taas hetkeksi - olen vuoden liikkunut pakonomaisesti, käyn aerobicissä/spinningissä parhaimmillaan 14 kertaa viikossa. Liioitellaanko lepopäivien merkitystä? Olo on mitä parhain ja takamus timmi. Lihomisen pelko ajaa salille päivästä toiseen...[/LAINAUS]
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Porraspuro
17.8.2003 16:24
[LAINAUS]Kyyberi kirjoitti 15.08.2003 klo 19:36:
Ja muutenkin aiheesta voisi puhua vaikka millä mitalla (mm. ravinto, venytykset yms.)
Suosittelisin, että kaikki aktiiviliikkuja joko ottavat selvää lihashuollosta, ravinnosta yms (kirjastosta tai netistä saa tietoa, tai ammattitaitoisilta tutuilta) tai menevät ammatti-ihmisen puheille. Monilla kuntosaleilla tarjotaan opastusta ja/tai ohjelmien tekoa. Kannattaa kuunnella ammattilaisia ennenkuin jokin paikka napsahtaa.[/LAINAUS]
Itse olen uudelleensyntynyt aktiiviliikkuja. Parikymppisenä olin aika friikahtanut liikuntaan, mutta sitten elämä vei mukanaan ja liikunta jäi vähemmälle. Nyt kestävyysliikunta pyöräillen ja juosten on taas alkanut (ja pelkästään sen tuomasta hyvästä olosta, pepun tiukkuudesta ei niin väliä).
Kuntosalilla en käy, koska raudan nostaminen ei innosta, kuten ei lihasten kasvattaminenkaan. Mutta olisi kiva tietää joitakin hyviä kirjoja, joista löytyisi oikeaa tietoa, ei mitään jonkun itseylennetyn liikuntagurun sponsoroitua sensaatiohölinää vaan asiallista tietoa liikunnan, venyttelyn, tankkauksen, ruokavalion, levon jne. merkityksestä tai ehkä pikemminkin niiden vaikutuksesta.
Ihmesuperterveyttä en ole hakemassa, ainoastaan sitä rauhallista oloa, jonka saa kun on urheillut ja leposyke lähenee omaa ikää.
Tiedättekö hyviä kirjoja? Liikuntamaailman yelisesti tunnettuja auktoriteetteja? Googlaamalla saisi vain järjettömän paljon epäinformaatiota todellisen sekaan, ettei oikein kiinnosta netin syövereistä näinkin tärkeää asiaa etsiä. Kirja sen olla pitää, suomalainen mieluusti (tai ei ainakaan mikään How to -sarjan kirja).
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
peppu_piukaksi
18.8.2003 07:58
Päässä on varmasti jotain vikaa, sitä en kiellä. Vaan kukapa auttaisi? Huonoa omatuntoa ei äiti tai poikaystävä kykene hiljentämään.
Rakkauden kaipuun ja hyväksynnän hakemisen sijaan syyttäisin pakkomielteestäni ennemmin sitä fiilistä, joka syntyy siitä, että "tekee työnsä". Laiskuus on vihattavaa, joka asiassa ja yhtä "täydellisesti" kuin liikunnan, hoidan myös opiskelun, ulkonäön ja pyrinpä samaan ihmissuhteissanikin. Tässä siis täydellisen henkevä ja herttainen tyttöystävä, jota pohjimmiltaan epäaidompaa ei hevillä löydy... :(
Kaiken lisäksi tiedän, ettei suuri liikuntamäärä ole hyväksi - en vain pysty pienentämään sitä esimerkiksi puoleen. Oravanpyörästä ei pääse pois ennenkuin sitten joskus, kun on pakko.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
kick_it
24.8.2003 22:20
Tiedän tunteen. Huono fiilis tulee äkkiä, jos ei pääse reenaamaan. Spinning ja aerobic ei vaadi varmaan ihan samanlaista palautumista kuin rankka punttireeni. Iteltä ainakin loppuu veto jossain kohtaa. Jos ei voi reenata kovaa, kannattaa pitää se välipäivä.
Vastaa kommenttiinbtw. thaimaassa thainyrkkelijät vetevät joka päivä melko rankat reenit läpi, ei taideta pitää lepopäiviä. asiasta paremmin tietävät kommentoikaa!
Vastaa kommenttiin
Adrenalinejunk
25.8.2003 15:48
Adrenaliinista voi jäädä todelliseen koukkuun. Itse olen harrastanut laskuvarjourheilua yli 10 vuotta ja on mahdotonta edes ajatella, että pääsisin siitä eroon. Hyppääminen antaa niin voimakkaita tunne-elämyksiä, ettei sitä pysty kuvailemaan. Tosin nyt kun hyppyjä on kertynyt yli tuhat niin on jatkuvasti keksittävä jotain uutta, jotta saisi hyvät kicksit.
Esimerkkinä tästä basehypyt, kävin hyppäämässä kesällä Norjan vuorilta ja olin etukäteen ajatellut sen jäävän ainoaksi kerraksi. Nyt on sellanen fiilis, että on pakko kokeilla uudestaan.
Fiilis siitä, että jäi henkiin hypätessä vuorilta, jonne on monia muita ihmisiä kuollut, on sanoinkuvaamaton. Pelkkä vuorten näkeminen ja ylhäällä exitpointilla seisominen on erittäin vaikuttava kokemus tällaiselle suomalaiselle lättäjalalle.
The best drug in the world is still adrenaline!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
JukeZ76
25.8.2003 17:40
Lenkillä tulee käytyä olosuhteiden mukaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Viime viikolla iltarastit, 1h rullaluistelua, 2x 1h juoksulenkki, työmatkat pyöräillen.
Ainakin oman kokemuksen mukaan itseä kuunnellen pystyy harjoittelemaan tehokkaimmin. Joskus kestävyyttä (esim. tasasta juostessa) harjoitellessa rauhoittamalla sekä mielen että kehon (hengityksen) tulee ihan vahingossa (esim.) juostua 20km vaikka lähti 10km lenkille.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Krisse
27.8.2003 02:31
[LAINAUS]Griffinfi kirjoitti 15.08.2003 klo 13:35:
En usko sen olevan mitään muuta kuin positiivista energiaa luovaa liikuntaa!
En puhuisi mistään riippuvuudesta negatiivisessa mielessä, rajansa kaikkien tulee kuitenkin tuntea, ettei tipauta itseään energian puutteen takia kesken tanssin.
Piikkitukkainen kundi,
Griffinfi[/LAINAUS]
Eihän se olekkaan vaarallista, tai paljon terveellisempää kuin moni muu asia tässä maailmassa mutta tiedän ihmisiä ja aina löytyy joku joka on sitä mieltä että tämän kaltainen tapa saada hyvää oloa ei voi olla hyväksi.
Olen myös samaa mieltä adrenaliinan tuomasta "riippuvuudesta". En ole juuri extreme-lajeja tullu kokeilleeksi mutta kova halu on ja ehkä joskus vielä. Ehkä paras kokemus on siltahyppy, jotka itseasiassa vähän tämän jälkeen kiellettiin :( , vaikkei laji ole mielestäni niin vaarallinen kun on huolellinen alkuvalmisteluissa ja turvallisuudessa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
treenaaja
2.9.2003 19:25
Itsestäni tuntuu aina etten treenaa riittävästi ellen ole ollut vähintään kaksissa treeneissä päivän aikana. Hyötyliikuntaa en laske treenaamiseksi. Adrenaliini on paras tunne mitä maailmasta lyötyy.
Vastaa kommenttiinAamulla, kun herää ja kroppaan sattuu niin siitä nauttii. Tietää tehneensä edellisenä päivänä.
Sallin itselleni treeneistä taukopäiviä sillon, kun olen käynnyt juhlimassa. Krapula tekee hyvää, mutta auttaako palautumaan?
Silloin tällöin, kun katsoo itseään peiliin ajattelee olevansa lihava, vaikka tiedostaa sen eteti siihen ole mahdollisuuttakaan.
Pyöreesti treenikertoja viikossa 7-14.
Molempien polvien takana, ulkotaipeissa ilmeisestikkin kiertymävamma tahi irtoluunpala.
Treeni muodostaa elämän ja muu elämä kuten opiskelu, ihmissuhteet jne... ovat oheistoimintaa. No, sellaista on elämä!
Vastaa kommenttiin
Davido22
5.10.2003 16:49
mulla tulee treenattua tällä hetkellä n. 8 krtaa viikossa. tunttu liian vähältä. 3-5x uintitreenit, 3punttista ja mahdollisesti 1 sulkis ei tunnu riittävän niin tyydyttämään narsistisia kuin tuloksellisiakaan tavoitteita. rahkeet ja aika riittäisivät treenamaan ainakin 10 kertaa viikossa, mutta halua taas ei löydy. silti, silloin kun voisi treenata, mutta makaakin himassa kattomassa töllöä, huono omatunto yllättää.
kummallista.
muilla vastaavanlaisia kokemuksia?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
----Maria----
12.10.2003 16:33
Viikossa n.10 tuntia liikuntaa, silti uskokaa tai älkää minusta se tuntuu niin vähältä. Olen jäänyt koukkuun juoksemiseen ja aina kun on vapaata tekisi mieli juoksemaan, onneksi saan hillittyä itseni ja lepään. Liika on aina liikaa. Jopa jos menen miesystäväni kanssa kaupungille ja näen siellä juoksijan, tulee heti hinku juoksemaan. Toinen asia mihin olen jäänyt koukkuun on ''esterata'' eli metsään on tehty rata, jonka varrella täytyy ylittää ja alitta esteitä, se on aivan mahtavaa!!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
dream_bloke
14.3.2004 21:02
[LAINAUS]----Maria---- kirjoitti 12.10.2003 klo 16:33:
Viikossa n.10 tuntia liikuntaa, silti uskokaa tai älkää minusta se tuntuu niin vähältä. Olen jäänyt koukkuun juoksemiseen ja aina kun on vapaata tekisi mieli juoksemaan, onneksi saan hillittyä itseni ja lepään. Liika on aina liikaa. Jopa jos menen miesystäväni kanssa kaupungille ja näen siellä juoksijan, tulee heti hinku juoksemaan. Toinen asia mihin olen jäänyt koukkuun on ''esterata'' eli metsään on tehty rata, jonka varrella täytyy ylittää ja alitta esteitä, se on aivan mahtavaa!![/LAINAUS]
kuulostaa tutulta,) varsinkin toi että kun näkee että joku treenaa niin heti on pakko päästä itsekin. huono omatunto on liian usein vaikka löytyy sixpack, lihakset ja hyvä kunto. mä kuulun kastiin että tiedostan että liika on liikaa mutten ainakaan itse pysty kierrettä lopettamaan. välillä olen sisäisesti tyytyväinen kun joku muu käskee lopettamaan. itse pistän kuitenkin enemmän/vähemmän aina vastaan koska en halua missäännimessä vaikuttaa lopettajalta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
jeppeh
6.4.2004 03:24
Juuh, itsellä oli ennen tuo huono omatunto, jos en käynyt vetään salitreeniä 7 kertaa viikossa. Nyt vanhemmiten olen onnistunut tuhoamaan huonon omantuntoni ;) sen kyllä huomaa...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
-Dex-
1.5.2004 11:25
Tällä hetkellä en käy töissä vaan hyvän taloudellisen tilanteen vuoksi pidän lomaa jo kolmatta vuotta. Liikun päivittäin n. 10 tuntia, viikossa noin 60. Lepohetkiä on, sillä ilman niitä ei jaksaisi mutta mitään muuta kun liikunta ja lepohetket ei sitten olekaan. Olen tainnut viimeksi käydä treffeillä kaksi vuotta sitten. Tämä on sairaus ja siitä on todella vaikea päästä eroon. Tällä hetkellä aikaa on vielä 25min ennenkuin treenaus alkaa taas ja jos en sitä aloita olo niin syntinen aivan kuin olisi varastanut jotain.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin