“Mä oon Maiju. Mä oon kakskymppinen hullu kissanainen. Mä teen videoita”, alkaa Mansikkka-nimimerkin esittelyvideo Youtubessa.
Maiju Voutilainen on yksi Suomen suosituimpia videobloggaajia, lähes 170 000 tilaajalla. Aiheet kumpuavat omasta elämästä ja siitä, mitä hänellä on mielen päällä. Kun Voutilainen muuttaa, hän tekee muuttovideon. Kun hän hankkii kissan, tulee kissavideo.
“Vloggaaminen on mulle elannon ja päivien täytteen lisäksi elämäntapa. Mitä ikinä mä teen, niin ajattelen sen vloggaamisen kautta. Sitä kautta olen tutustunut myös siisteihin ihmisiin ja päässyt mukaan mielenkiintoisiin projekteihin.”
Noin vuosi sitten Voutilainen heräsi siihen, että hänellä on paljon vaikutusvaltaa. Hän haluaa käyttää sitä hyvään, eikä pelkästään viihdyttämiseen. Kehopositiivisuus ja seksuaalinen häirintä ovat feministisiä aiheita, joista hän uskaltaa puhua.
“Mä en pidä itseäni roolimallina, mut mä tiedän, että mä oon. Mä yritän näyttää realistisesti juttuja ja olla kaunistelematta niitä. Sillä mitä näyttää ja jakaa, on ihmisiin vaikutusta. Yritän olla ajattelematta sitä silti liikaa.”
Videobloggaajilla on kova paine uudistua jatkuvasti ja pysyä kiinnostavina. Voutilainen julkaisi vielä viime vuonna kolme videota viikossa, mutta on luopunut tahdista. Nyt hän tekee videoita vain silloin kun tekee mieli. Omasta elämästä ei voi ammentaa loputtomasti sisältöä.
“Aitous on tärkeää ja läpinäkyvyys. Esittäminen näkyy nopeasti, sillä ruudun toisella puolella on hyvin tarkkaavaisia silmiä.”
Viime marraskuussa julkaistiin Voutilaisen kirjoittama Itke minulle taivas -runokirja. Se on tummasävyinen teos masennuksesta ja ahdistuksesta. Voutilainen haluaa kannustaa esimerkillään avoimempaan keskusteluun mielenterveysasioista.
“Joskus lukiossa mä rupesin kirjoittaa runoja ja osa kirjan runoista on niiltä ajoilta. Itke minulle taivas kertoo synkimmistä hetkistä ja itseinhosta. Siinä vellomisesta ja hukassa olemisesta. Siellä on myös rakkautta ja toivoa.”
Kallion lukion käynyt Voutilainen oppi koulussa, että runoilla ei ole vain yhtä muotoa loppusointuineen. Hän kirjoittaa tunnepohjalta ja yksi hänen lempiaiheensa on synkkyys. Hyvä olo on Voutilaiselle vaikeampi kirjoittamisen kenttä.
“Jos kirjoittaminen tuntuu vaikealta, pitää aloittaa jostain ja kirjoittaa ihan mitä vain. Vaikka jonkun sanan ja mitä siitä tulee mieleen. Lukiossa me harjoiteltiin kirjoittamalla tunnin ajan kaikki mitä päässä liikkuu. Jossain vaiheessa siinä ei ole mitään järkeä. Se vapauttaa kirjoittamaan.”
Voutilainen kokee tärkeäksi puhua masennuksesta, sillä se vähentää ihmisten kynnystä hakea apua. Myös läheiset ihmiset ymmärtävät masentunutta paremmin, kun tieto lisääntyy. Voutilainen käy nykyisin terapiassa, jotta ei sairastuisi uudestaan.
“Masennus tuntuu kaikelta ja välillä ei yhtään miltään. Se on kaikista pahinta, kun mikään ei tunnu miltään. Ei jaksa nähdä ketään ja herää öisin itkemään.”