Ydinaseita bongaamassa

Aktivismiturismi on halpaa ja hieman vaarallistakin, mutta onko siinä mitään järkeä? Cityn toimittaja Juhana Petterson nousi aktivistibussiin ja matkusti osoittamaan mieltään Belgian Kleine Brogelissa sijaitsevaan lentotukikohtaan.

Aktivismi toimii samoilla ehdoilla kuin kierrätys. Niin kauan kun siihen liittyy henkilökohtaista uhrausta, vaivaa ja suunnittelua, ei sitä jaksa harrastaa kukaan. Kierrätyksestä on jo aikaa sitten tehty helppoa ja jokapäiväistä. Aktivismi seuraa kierrätyksen jalanjäljissä, vai mitä sanoisitte seuraavanlaisesta tarjouksesta: viikon matka Belgiaan, Gentin kaupunkiin, 800 markkaa. Hintaan sisältyvät matkat, majoitus, kahdeksan tuntia koulutusta väkivallattomaan kansalaisaktivismiin ja mahdollisuus tunkeutua Belgian ilmavoimien tukikohtaan.

Moista seuramatkaa tarjosi Suomen Aseistakieltäytyjäliitto Bombspotting III -mielenosoitukseen.

Kierrätys ei ole hauskaa, ainoastaan helppoa. Vaikka aktivismimatkailu on molempia, muutama varoituksen sana: majoituksen ja mukavuuksien suhteen aktivistimatkailijan kannattaa varautua ankeisiin oloihin. AKL:n matkat on suunnattu varattomille. Bombspotting-ryhmä majoitettiin Gentissä sijaitsevaan squattiin eli vallattuun taloon, entiseen taidekouluun, jota ei mukavuuksilla ollut pilattu.

Peseytymismahdollisuudet olivat hyvin rajalliset, vettä ei käytännössä ollut, eikä liioin lämmitystä tai sähköä. Juuri ennen saapumistamme paikalliset uusnatsit olivat aiheuttaneet läheisen squatin luona ampumavälikohtauksen. Taidekoulun piha-aita olikin reunustettu piikkilangalla.

Aktivistien poliittisten seuramatkojen aikataulu on tiukka. Huhtikuisen Bombspotting III:n jälkeen voi kesäkuussa lähteä Göteborgiin näyttämään keskisormea George W. Bushille EU:n huippukokoukseen. Heinäkuun taitteessa on vuorossa Roskilde (jossa ei liene mitään vastustettavaa) ja edelleen heinä-elokuussa matka Faslaneen Skotlantiin, missä on luvassa mahdollisuus uida ydinsukellusveneen luokse!

Bombspotting III

Bombspottingit ovat aktioita, joissa tunkeudutaan Belgian Kleine Brogelissa sijaitsevaan lentotukikohtaan. Epäillään, että tukikohdassa säilytettäisiin amerikkalaisia ydinaseita. Aktioiden tarkoituksena on kerätä todistusaineistoa tämän puolesta ja samalla tuoda asia julkisuuteen. Kansainvälisten sopimusten mukaan nykyiset ydinasevallat eivät saa levittää ydinaseita eteenpäin. Belgia ei kuulu viiden ydinasevallan, eli Yhdysvaltojen, Venäjän, Kiinan, Ranskan ja Englannin, joukkoon. Niinpä ydinaseet sen maaperällä on selitetty siten, että vaikka ne sijaitsevatkin belgialaisessa NATO-tukikohdassa, ovat ne itseasiassa amerikkalaisia, eivätkä siksi riko sopimuksen kirjainta. Samalla niiden käyttöön kuitenkin koulutetaan Belgian ilmavoimien lentäjiä.

Belgian hallitus ei ole ennen Bombspotting III:a suostunut kommentoimaan asiaa.

Aineisto sen puolesta, että tukikohdassa todellakin sijaitsee ydinaseita, on ollut absurdin kattavaa. Paikan päältä on löydetty ydinaseiden käsittelyyn liittyviä ohjekirjoja. Tukikohdassa palvelleille sotilaille on myönnetty arvomerkkejä, joita saa ydinaseiden käsittelyyn liittyvistä tehtävistä. Kleine Brogelin ydinaseiden säilytystilat ovat äskettäin saaneet kunniamaininnan ja amerikkalaisen kirjanpidon mukaan siellä on kymmenen ydinasetta; tilaa on yhdelletoista.

Bombspotting III eroaa edeltäjistään ennen kaikkea suosionsa puolesta. Kakkosessa oli aktivisteja mukana noin 50. Kolmoseen järjestäjät odottivat 500 tunkeutujaa. Bombspotting eroaa tavallisesta mielenosoituksesta kahdessa asiassa: Kleine Brogel sijaitsee keskellä korpea, lähellä Hollannin rajaa, ja aktioon osallistujat saapuvat paikan päälle ja haluavat rikkoa lakia.

Tarkoituksena on kerätä julkisuutta, ja toisaalta yrittää aiheuttaa oikeudenkäyntejä. Toistaiseksi tukikohtaan on tunkeuduttu yksittäisten ihmisten toimesta jo satoja kertoja.

Belgiassa laki määrää, että useasta rikoksesta syytetty tulee tuomita vakavimman mukaan. Sotilastukikohtaan tunkeutuminen on poliittinen rikos, joka käsitellään suoraan korkeimmassa oikeudessa. Viranomaiset kuitenkin tunnetusti pelkäävät oikeudenkäyntien aiheuttamaa julkisuutta. Skotlannissa tunnetaan tapaus, jossa paikallinen piirikunnanoikeus julisti ydinaseet laittomiksi ja niiden vastustamisen ja sabotoinnin luvalliseksi harrastukseksi.

Aktiota organisoineessa For Mother Earth -järjestössä Belgiassa on mukana kaksi suomalaista. Matkalle tuli lopulta mukaan 29 suomalaista. Osa oli kokeneita aktivisteja, osa ensikertalaisia ja osa mukana enemmänkin turisteina.

Ensimmäinen päivä kului Turusta Tukholmaan kulkevalla Viking Linen lautalla, ja aikaa tovereiden tarkkailuun jäi enemmänkin.

"Vapaa Palestiina; ydinaseet pois Belgiasta!" Tätä hoilattiin jo lautalla, ja aina pääkallonpaikalle asti. Se myös kirjoitettiin ylös isäntiemme squatin seinään. Aktivistit on helppo tunnistaa – UFF-vaateparsi, murretut luonnonsävyt ja käytännöllinen varustus yhdisti suurinta osaa ryhmästä.

Valloitus

Oli toiminnan aika. Sadat ja taas sadat mielenosoittajat kokoontuivat tukikohdan liepeillä sijaitsevan kylän keskusaukiolla. Iäkkäät vanhat naiset rupattelivat säteilyvaaraliput tanassa ja suomalainen osasto puki ylleen pinkkejä mekkoja. Liikennepoliisi varmisti, ettei mielenosoittajien parkkeeratuista busseista ole haittaa liikenteelle. Ydinasevastustajien poliittinen spektri on hämmästyttävän laaja, sillä sekä äärivasemmisto että oikeistolaiset nationalistit vastustavat ydinaseita Belgian maaperällä. Kahnausten välttämiseksi poliittiset symbolit oli tapahtumassa kielletty.

Varhain aamulla lähdimme liikkeelle. Ensimmäinen pysäkki oli rauhanjärjestö For Mother Earthin toimisto, jonka ahtaissa tiloissa meitä ohjeistettiin operaatioon liittyvistä oikeudellisista kiemuroista. Jokainen aktivisti piirsi tussilla käsivarteensa lakimiehen puhelinnumeron. Kaikki muu voidaan takavarikoida, mutta raajoja poliisi ei pilko.

Bussissa näytettiin ydinräjähdysten valokuvaamista käsittelevä dokumentti – siis räjähdyksiä, räjähdyksiä ja räjähdyksiä. Edellisen päivän koulutuksessa meitä oli valmisteltu poliisin, sotilaiden ja median kanssa toimimiseen. Myös käytännön niksejä piisasi: Tiesittekö, että verkkoaitaa tulee leikata ylhäältä alas, yksittäistä lankaa seuraten. Verkko on yläreunastaan kannattelevan vaijerin varassa; verkko notkahtaa pahasti vaijerin katketessa. Opimme myös, että poliisikoirat on koulutettu käymään kiinni käsiin, joten kädet on syytä pitää kyljissä kiinni tai selän takana.

Koulutuksessa käytiin läpi myös konsensuspäätöksenteon periaatteita. Kansalaistottelemattomuusaktioissa on tärkeää, että jokainen tekee selväksi, mihin on valmis ja mitä haluaa tehdä. Säästytään yllätyksiltä kentällä.

Kello kahdelta alkoi marssi Spotter’s Pointiin. Se sijaitsi tukikohdan kiitoradan päässä ja oli varattu ihmisille, jotka halusivat katsella lentoon lähteviä hävittäjiä. Ilmassa oli kansanjuhlan tuntu: aktivistien rytmiryhmän rummut pauhasivat, ilma kaikui flaaminkielisestä polemiikista ja ihmiset olivat eläviä ja kauniita.

Suunnitelmia oli kaksi. Aluksi oli tarkoitus yrittää massiivista rynnistystä yhdestä aidan reiästä. Sotilaiden olisi mahdotonta yrittää pidättää kaikkia aktivisteja kerralla, ja osa pääsisi juoksemaan ties kuinka pitkälle. Mikäli tämä epäonnistuisi, hajaannuttaisiin pienryhmiin, jotka lähtisivät kiertämään tukikohdan reunoja ja pyrkisivät huomaamattomasti sisään.

Itse tukikohdasta nähtiin hyvin vähän. Parakit, huoltohallit ja muut rakennukset sijaitsivat kaksi kilometriä pitkän kiitoradan toisessa päässä. Matka aukiolta Spotter’s Pointille kulki tukikohdan reunaa kulkevaa metsäistä tietä pitkin. Spotter’s Pointilta avautuivat näkymät ruohokentille ja edelleen kiitoradalle. Sotilaita seisoi aidan toisella puolella tasaisin välein.

Amerikkalaisille ase-eksperteille oli varattu oma minitukikohta. Se oli ympäröity moninkertaisilla aidoilla, joissa roikkuvissa kylteissä kerrottiin, että sotilaat ampuisivat jokaisen tunkeilijan. Belgiassa asuva suomalainen aktivisti oli testannut, pitääkö tämä paikkansa. Hän oli ilmoittanut tukikohtaan, että aikoo tunkeutua amerikkalaiselle alueelle. Sotilaat eivät ampuneet. Väitetään, että viikon kuluttua tapahtuneesta amerikkalaissotilaat kotiutettiin. Koska he eivät ampuneet nyt, oli vaara että he eivät ampuisi seuraavallakaan kerralla. Bombspottingin aikana amerikkalainen henkilökunta oli lomalla, etteivät he joutuisi tekemään vastaavanlaisia päätöksiä.

Spotter’s Pointin aidan kohdalla alkoi olla tungosta. Aktivistit huutelivat sotilaille, lehtimiehet kuvasivat raivokkaasti, ja väkeä lappasi paikalle. Yhtäkkiä: sotahuuto. Aita oli leikattu, ensimmäisenä rynni yli belgialainen kansanedustaja. Satojen aktivistien juostessa sisään tukikohtaan villisti huutaen pesuveden mukana meni moni, joka oli kaavaillut jäävänsä ulkopuolelle.

Ensimmäisen aktivistiaallon jälkeen kentällä vallitsi täysi kaaos. Tunkeutujia oli kymmeniä jokaista sotilasta kohti, ja sillä aikaa kun sotilaat keräilivät aktivisteja yhteen yksitellen, loput hortoilivat ympäri kenttää tai juoksivat syvemmälle tukikohtaan. Osa istutti auringonkukkia. Lopulta sotilaat onnistuivat motittamaan aktivistit ryhmiin. Kiinniotetut joutuivat nippusiteisiin ja makuulle odottamaan poiskuljetusta.

Vankileirillä

Suomalaisista aktivisteista Simo Hellsten oli ensimmäinen, joka tuotiin leirille prosessoitavaksi. Hellsten oli paikalla kuvaamassa, eikä siksi ollut aikonut mennä sisälle tukikohtaan. Ensimmäisessä rynnistyksessä sotilaat veivät häneltä kameran. Saadakseen laitteensa takaisin Hellsten antoi pidättää itsensä. Hellstenin mukaan vangittuja aktivisteja varten oli aluksi kolme piikkilanka-aitausta, ja myöhemmin otettiin käyttöön sotilaiden urheiluhalli. Aitauksissa ihmiset joutuivat seisomaan seitsemän tuntia sateessa ilman ruokaa ja vettä. Periaatteessa Belgian lain mukaan kuuden tunnin päästä vangitsemisesta pidätettyjä tulisi ruokkia.

"Suuressa lentokonehallissa vallitsi hysteria. Ihmiset menivät mukaan jokaiseen temppuun mitä joku yritti", Hellsten sanoo.

Eräässä vaiheessa sadat ihmiset huusivat belgialaisen olutmerkin nimeä. Eikä ihme, sillä juotavasta oli huutava pula. Urheiluhalliin vangitut aktivistit olivat onnekkaita, sillä siellä oli sentään kokisautomaatti.

Kännyköitä sotilaat eivät heti takavarikoineet, ja niinpä sisältä tuli useampikin puhelu, jossa pyydettiin kavereita ilmoittamaan lakimiehille uudesta käänteestä. Tukijoukkojen odotellessa ulkona aktivistien vapautusta tihkui leirille ja ulos jatkuva tekstiviestien virta.

Päivän edetessä sotilaat kävivät yhä kärttyisämmiksi. Poliisille tapahtumassa sen sijaan oli juhlapäivän piirteitä: tuplapalkka ja paljon raikasta ulkoilmaa. Ei ihme, että he olivat sotilaita paremmalla tuulella.

Armeijan tukikohtiin tunkeutuminen ei ole turvallista puuhaa. Kaksi aktivistia loukkaantui jäätyään poliisihevosten kavioihin, ja toinen heistä sai vakavan aivotärähdyksen.

Yhtä suomalaista epäillään aidanleikkaamisesta ja kahta aktivistia poliisin heittelemisestä kivillä. Hellsten kuvailee tapahtumia näin:

"Oli seisottu pitkään aitauksessa ja joku sekosi ja alkoi heitellä sotilaita kivillä. Eräs sotilas oli ottanut yhtä kaulasta kiinni, nostanut ilmaan ja roikotti siinä. Yksi brittiläinen aktivisti meni väliin rauhoittelemaan kiviä heitteleviä ja sotilaiden päälle räkiviä aktivisteja. Brittiä ja sotilaan roikottamaa aktivistia syytettiin kivien heittelystä. Myöhemmin kurkusta roikotettu aktivisti joutui viiden poliisin kanssa yksin bunkkerin taakse. Kostoksi sotilaat alkoivat potkia sitä jalkoihin ja kylkiin." Hellsten väittää, että tapahtumassa koettiin noin 20 vakavaa pahoinpitelyä.

"Punkkareita kohdeltiin kaikkein huonoiten," sanoo Hellsten.

"Periaatteessa ulkomaalaiset saattavat joutua pahempiin ongelmiin senkin takia, että ne jotka näkevät paljon vaivaa päästäkseen paikalle, ovat vakaumuksellisia ja menevät pidemmälle vastarinnassa."

Pidätettyjen määräksi poliisi laski 840. Jokainen talteen korjattu sai passiinsa tarran, jossa oli hänen järjestyslukunsa.

Tukikohdasta ilmoitettiin ennen mielenosoitusta, että he eivät aio pidätellä aktivisteja pitkään, vaan haluavat heistä nopeasti eroon. Tukikohta piti sanansa, vaikka viimeiset aktivistit vapautettiinkin vasta yöllä.

Mielenosoittajia tapahtuma keräsi kaikkiaan noin 1300, reippaasti yli järjestäjien odotusten.

Tapaus Hanna Nikkanen

Eräs suomalainen aktivisti nousi tuona maanantaina parrasvaloihin. Hanna Nikkanen oli toinen, joka ylitti tukikohta-aidan, ennen kun se edes ehti kaatua. Reutersin toimittaja ikuisti hänen pidätyksensä valokuvaan, joka päätyi kaikkien Belgian flaaminkielisten päivälehtien kanteen. Nikkanen itse koki tilanteen hämmentäväksi. "Heräsin siihen, että joku huutaa: Hanna on kaikkien lehtien kannessa. Pian joku huusi, että täällä on TV-ryhmä ovella. Se oli joku ajankohtaisohjelma, johon haastateltiin mua. Ne kyselivät sellaisia sööttejä: mitäs mieltä sun äitis on tästä ja niin edelleen."

Nikkanen on muutenkin ollut ahkera. Hän oli osallisena äskettäisessä Maailmanpankin johtajan Wolfensohnin kakutuksessa, josta tuli syyte törkeästä julkisen rauhan rikkomisesta. Toistaiseksi Nikkasen toiminta ei ole johtanut edes sakkoihin.

Suomesta saapui tapahtumaan enemmän osallistujia kuin mistään muusta maasta Belgian ulkopuolella. Paikalliset aktivistit olivat kiitollisia; Nikkasen saavuttua vankileirille häntä kohtasivat hurraahuudot ja suosionosoitukset.

Simo Hellstenin kokemusten perusteella "suomalaisten aktivistien lauma otetaan yleensä ulkomailla vastaan aika suurella ihmetyksellä. Yleensä ihmetellään, mistä niitä suomalaisia riittää kun niitä on vain se viisi miljoonaa ja ne on niin kaukana. Joka kerta kiitellään kovasti. Joskus suomalaiset juomatottumukset tuottavat hieman ongelmia." Suomalaisilla standardeilla aktivistit juovat hillitysti, mutta Euroopassa sekin on paljon.

Aktivistin muotokuva

Sunnuntaiaktivisti ei Belgiaan toistaiseksi vaivaudu. AKL:n ryhmän vähemmän vakaumuksellisetkin ihmiset tapasivat olla kokeneita matkailijoita. Oli oma tausta mikä tahansa, kokenut matkaseura on aina hyväksi. Pakkovegaaniutta tai muuta painostusta ei ole tarpeen pelätä.

"Nytkin täällä on lihansyöjiä ja vegaaneja samassa bussissa, ja kovin paljon meteliä ei ole noussut siitä, että on tankattu Shellin huoltoasemilla," toteaa Hellsten.

Belgian-isännät olivat toimittaneet mielenosoittajille hyvissä ajoin kirjeen, jossa kerrottiin:

"Kulman takana on paljon varsin halpoja ja hyviä turkkilaisia kauppoja ja leipomoita, ja lähin luomukauppa on puolen kilometrin päässä." Tavallisista ruokakaupoista ei sanaakaan; onneksi sellainenkin oli lähellä.

Bombspottingissa oli mahdollisuus oppia paljon selviytymisestä rahatta. Ruokaa saa roskisdyykkaamalla supermarkettien takapihoilla. Gentin roskalavoilta löydettiin tuoli lahjaksi isännillemme. Ruotsinlaivoilla selviää nollabudjetilla muutamalla jipolla. Ruokaloissa kerätään ensin ruokaa tarjottimelle, joka ruokailun jälkeen olisi tarkoitus toimittaa kärryyn. Koska monet ihmiset jättävät ruokaa syömättä, saa kärryä läpikäymällä itsensä kylläiseksi nopeasti. Buffettiin voi ottaa mukaan laukun, niin kaveritkin saavat jotain. Alaikäiset pääsevät puoleen hintaan, ja yhden alaikäisen tuomisilla selviävät useat täysi-ikäisetkin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikäli menee ala-ikäisen hinnalla sisään, tapaavat tarjoilivat suhtautua viinin juomiseen nuivasti.

Kulttuuririntamalla moderni aktivisti kunnioittaa perinteitä. AKL:n bussissa soi lähes taukoamatta joko M.A. Numminen tai Agit-Prop. Taistolaislauluista ei päästy lautoillakaan: äänentoiston puutteessa niitä laulettiin kuorossa.

Siinä missä suomalaisessa aktivistikulttuurissa on ollut tapana maltillistua iän myötä, on muualla Euroopassa yleisempää pitää kiinni vakaumuksestaan vanhoille päiville saakka. Kleine Brogelissa suuri osa mielenosoittajista oli yli kolmikymppisiä, ja vanhimmat pidätetyt olivat 70-vuotias pariskunta.

Siinä oli sotilailla ihmettelemistä; noita ei voi taklata. Vankileirillä veteraaneja oli vastassa suosionosoitusten myrsky. Suora vaikuttaminen on Belgiassa hyväksytympää kuin Suomessa. Bombspottingissä oli mukana Belgian kulttuuriministeri, joka myös pidätettiin, sekä 15 belgialaista ja yksi hollantilainen kansanedustaja.

1970-luvulla monella aktivistilla oli taustalla kapinaa konservatiivisia vanhempia vastaan. Hellstenin mukaan 2000-luvun aktivistilla näin ei enää ole asia; modernit aktivistit tapaavat olla noiden 70-luvun radikaalien lapsia.

"Monet vanhemmat kannattavat lastensa aatteita, mutta pelkäävät heidän turvallisuutensa puolesta", Hellsten lisää.

Suomessa aktivismilla on imago-ongelma.

"Tavallaan imagoa ei edes ole," sanoo Nikkanen. "Ollaan niin reunalla ja niin kaukana kaikesta mitä normaalit ihmiset ajattelevat, muka, ja mieluummin pidetään se oma pieni porukka kuin tosissaan vaikutettaisiin asioihin."

"Lehtiin kirjoitetaan mieluummin lävistyksistä ja että ollaan sööttejä, mutta ei olla vakavasti otettavia. Voi puhua pitkäänkin toimittajalle, mutta se mitä päätyy lehteen on sellaista söpöilyä, että voi noita nuoria kun ne asuvat kommuunissa, kyllä ne vielä viisastuvat."

Vakaumuksellinen poliittinen aktivismi määrää elämää aika tavalla. Monet matkalla mukana olleet olivat elämäntapa-aktivisteja, jatkuvasti mukana aktivistimatkoilla, mukana toiminnassa Suomessa ja töissä alan järjestössä.

"On sitä naureskeltu, että jossain vaiheessa meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä poliitikoksi. Ei tässä enää voi päästä ulkoministeriöön töihin, paitsi ulkoministeriksi. Niille ei tehdä taustatsekkauksia", Hanna Nikkanen sanoo.

"On sääli että joutuu ajattelemaan pääseekö töihin. Toisaalta on mun periaatteiden vastaista antaa suojelupoliisin juttujen säikäyttää."

"Melkein kaikki tässä bussissa ovat supon arkistoissa. Tietosuojavaltuutetun kautta saa tietää onko siellä, mutta ei, mitä siellä on. Esimerkiksi kaikki Prahan mielenosoituksessa käyneet varmasti ovat", Nikkanen uskoo.

Rajoittuvat työmahdollisuudet eivät kuitenkaan ole ainoa aktivismiin liittyvä riski. Nikkasen mukaan häntä pelotti vastaavissa mielenosoitustilanteissa aiemmin tavattomasti.

"Ei niinkään fyysinen loukkaantuminen, vaan sellainen seuraamusten pelko. Nyt on tajunnut, että se ei ole niin kuolettavaa. En mä ole maailman pahin rikollinen."

Jos oikein huonosti käy, vakaumuksensa takia voi joutua televisioon.

"Jouduin istumaan telkkarissa Ben Zyskowiczin kanssa 40 minuuttia. Ben ei kauheasti ollut ihastunut. Ben pääsi taas puhumaan stalinisteista. Ei siitä tullut kovinkaan rakentavaa keskustelua. Minä olin kuulemma uhka demokratialle niin kuin kaikki stalinistit."

Pari viikkoa mielenosoituksen jälkeen Belgian hallitus myönsi, että Kleine Brogeliin on sijoitettu ydinaseita.

Lisätietoja Bombspottingista: http://belgium.indymedia.org

Aktivisti-jargon

squat = vallattu talo
aktio = mielenosoitus, mediatempaus, kansalaistottelemattomuus yms. Tapahtuma jossa astutaan tahallaan jonkun varpaille.
kuulustelu = kontakti virkavallan kanssa
hippi = "meikäläinen"
dyykkaus = yleistermi kaikelle ottamiselle roskisdyykkauksesta tavaroiden lainaamiseen
sosialisoiminen = varastaminen