Kaaos kulisseissa

Kulttuuritekijät kertovat

Eeva Vilkkumaa.
Eeva Vilkkumaa.
Nykytanssi, teatteri, ooppera. Sydäntä seisauttavaa tulkintaa. Paitsi lavan takana, jossa on sammutettu tulipalo tai kyhätty kiireessä esiintymisasuste piirasvuoasta. Tervetuloa korkeakulttuurin ihmeelliseen maailmaan.

Eroottinen Saarikoski

“Olin 2,5 tuntia lavalla Pentti Saarikoski -näytelmässä. Päälläni oli löysät housut ilman vyötä. Heti ensimmäisessä kohtauksessa housujen ainoa nappi pongahti irti. Yritin nostella housuja koko loppunäytelmän huomaamattomasti. Yleisössä tosin oli ihmetelty, miksi Saarikoski hinkkaa koko ajan muniaan.”

Näyttelijä Oskari Katajisto

Tekoviikset ja pitsialusasu

“Teimme Baccus-teatteriryhmässä näytelmän, jossa vuorottelimme roolejamme kolme kertaa näytelmän aikana. Yhdessä vaihdossa näyttelijätär Niina Sallinen katsoi roolikaavion väärin ja pukeutui vahingossa vanhaksi hienostorouvaksi. Juuri ennen lavallenousua hän huomasi olevansa väärässä rooliasussa, riisui turkkinsa, liimasi tekoviikset naamaansa ja esitti 35-vuotiasta osastopäällikkömiestä pitsisissä alusvaatteissa.”

Näyttelijä Petteri Summanen

10 minuuttia myöhässä

“Juutuimme yhdessä näytelmässä Sari Mällisen kanssa takahuoneeseen pakkaamaan tavaroitamme ja myöhästyimme kohtauksesta kymmenen minuuttia. Eero Aho ja Hannu-Pekka Björkman joutuivat keksimään sen ajan dialogia päästään lavalla.”

Näyttelijä Tiina Lymi

Oksennusämpärit lavalla

“Kansallisteatterin Veijarit-näytelmässä kollegallani Mari Vainiolla oli ärjy vatsapöpö, mutta hän halusi silti vetää roolinsa. Piilotimme lavan molemmille reunoille muoviämpärit, joihin Mari kävi sopivissa kohdissa näytelmää tyhjentämässä mahansa.”

Näyttelijä Petteri Summanen

Mitä helvettiä?

“Kultalampi-esityksessä eräs näyttelijä unohti vuorosanat, joten jouduin huutamaan eturivistä hänen seuraavan repliikkinsä: ’Mistä helvetistä tässä on oikein kysymys?’”

HKT:n kuiskaaja Tuija Muhonen

Ota kiinni, mandariini

“Huvittavinta, mitä olen nähnyt tapahtui Don Quijotessa. Kohtauksessa dryadien kuningatar Mercedeksen pitäisi kaatua tyylikkäästi suorin vartaloin miestanssijan syliin. Jostain syystä mies jäi poseeraamaan yleisölle ja ballerina tömähti suorin vartaloin lavalle.”

Balettitanssija Minna Tervamäki

Tärykalvo puhki

“Teatterikorkeakoulun eräässä näytelmässä kollegani oli tarkoitus antaa isku avokämmenellä poskelle. Lyönti osui vahingossa suoraan korvaan ja tärykalvoni puhkesi. Päässä vinkui ja verta valui lavalle. Näyttelin kuulemma uskottavasti tuskaa.“

Näyttelijä Petteri Summanen

Harsoverhosta hame

“Minulla oli esiintyminen Portlandissa Yhdysvalloissa. Rekvisiittanani piti olla ballerinojen tutu-hame ja posliinilautanen, mutta ne olivat unohtuneet jonnekin. Näpersimme ennen esitystä harsoverhoista hameen ja löysimme piirasvuoan lautasen tilalle. Kukaan ei huomannut mitään, tai ainakaan ei sanonut.”

Tanssija-koreografi Tero Saarinen

Kymppitonnin kirous

“West Side Storyssa väliajan jälkeinen näytös alkaa mahtipontisella joukkokohtauksella, johon on tarkoitus hiipiä pimeyden turvin. Ennätin lavalle noin sekunnin ennen valojen syttymistä. Vielä puoli minuuttia aiemmin olin seurannut hypnoosissa Kymppitonnia puolitoista kerrosta näyttämön alapuolella taiteilijalämpiössä.”

Näyttelijä Petteri Summanen

Liian pieni Tuhkimon kenkä

“Tuhkimossa sovitan jalkaani kovaa, joustamatonta kenkää. Onhan se hieman noloa, kun jalat ovat turvoksissa tai prinssin sormet tiellä, eikä kenkä meinaa mennä jalkaan mitenkään.”

Näyttelijä Eeva Vilkkumaa

Näyttelijä kateissa

“Kansallisteatterissa yksi näyttelijämme ei muistanut tulla illan esitykseen, joten jouduin vetämään psykiatrian lääkärin roolin kauheassa krapulassa. Kerran myös erään esityksemme pianisti katosi muutamaksi päiväksi.”

Ohjaaja Esa Leskinen

Peruukki juuttui

“Rigoletto-oopperassa jättimäinen peruukkini tarttui kesken esitystä takana olevan kuorotytön kaulakoruun niin tiukasti, että sen irroittamiseen tarvittiin pari muutakin näyttämöllä ollutta esiintyjää.”

Oopperalaulaja Laura Pyrrö

Paskalla Tuomiokirkossa

“Yhdessä näytelmässä oli kohtaus, jossa olin jättänyt Taisto Oksasen alttarille. Traagisessa kohdassa Taiston vuorosanat olivat ’Kiitos sulle, käkin alttarilla yksin’, mutta kuulin ’Kakin alttarilla yksin’. Mieleen juolahti assosiaatio saatananpalvojahevarista, joka käy paskomassa Tuomiokirkkoon. Jouduin lähtemään lavalta kesken kohtauksen hillittömässä naurunpuuskassa.”

Näyttelijä Tiina Lymi

Puku rikki väkivalloin

“Jäin Raymonda-baletissa hiuskorustani kiinni kundin paljetteihin niin pahasti, että hänen piti riuhtaista pukuni rikki, jotta pystyimme jatkamaan esitystä.”

Balettitanssija Minna Tervamäki

Hyttynen lavalla

“Viime kesänä Savonlinnan Oopperajuhlien Cavalleria rusticanan esityksessä minun oli maattava lavalla pyörtyneenä viimeinen kohtaus. Koko kohtauksen ajan yritin puhaltaa korvassa inissyttä hyttystä pois tuloksetta.”

Oopperalaulaja Laura Pyrrö

Tulipalo teatterissa

“Tampereen Työväen Teatterin Hilman päivä -näytelmän aikana kuulin lavalle takahuoneesta omituista töminää ja tamppausta. Näyttämön takana oli sammutettu tulipalo. Palomestari antoi luvan jatkaa näytelmä loppuun.”

Näyttelijä Petteri Summanen

Laatat lattialla

“West Side Storyssa eräs suuri musikaalitähtemme kärsi vatsaflunssasta. Ennen mahtipontista Maria-numeroa hän tyhjensi lavan reunassa vatsansa sankoon. Kappaleen lopussa tajusimme, että näyttelijä poistuu näyttämöltä toista kautta. Ennätimme juosta puolitäyden sangon kanssa lavan toiselle puolelle samalla hetkellä, kun miesnäyttelijämme juoksi näyttämöltä oksentamaan. Puolet meni tosin lattialle.”

Näyttelijä Oskari Katajisto

Ovi lukossa

“Pari kertaa olen viivästynyt lavalle tulosta, koska estradille johtava ovi onkin ollut takalukossa. Olo on melko toivoton, kun yrittää rynkyttää ovea auki. Tätä tapahtuu enemmänkin kirkoissa.”

Oopperalaulaja Laura Pyrrö

Kulttuurihitit

Korkeakulttuuri vetää yleisöä. Kotimaiset teatterit, tanssiryhmät ja oopperat järjestivät toissa vuonna yli 18 000 esitystä keräten 3,5 miljoonaa katsojaa. Hyvin meni myös klassisella musiikilla. 1 600 konserttia ja lähes 900 000 kuulijaa. Suomalaiset ovat muuten väkilukuun nähden klassisen musiikin kuluttajien kärkikastissa.

Näytelmät

  1. Saranat ja sardiinit
    92 500 katsojaa, 134 esityskertaa
  2. Grease
    79 500, 98
  3. Nummisuutarit
    53 500, 105
  4. Iloinen leski
    37 700, 68
  5. Kvartetti
    35 500, 103

Lähde: Teatteritilastot 2003

Ooppera/baletti

  1. Joutsenlampi
    30 000 katsojaa, 24 esityskertaa
  2. Turandot
    20 500, 15
  3. Kaukainen rakkaus
    15 600, 12
  4. Ruusuritari
    15 500, 12
  5. Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas
    14 500, 11

Lähde: Suomen Kansallisoopperan tilastot 2004

Orkesterit

  1. Helsingin kaupunginorkesteri
    60 000 kuulijaa
  2. Radion Sinfoniaorkesteri
    43 000
  3. Sinfonia Lahti
    34 000
  4. Turun filharmoninen orkesteri
    31 000
  5. Tampere Filharmonia
    28 500

Lähde: Suomen Sinfoniaorkesterit ry, Kulttuuritilasto 2003

3 kommenttia

Operetto

18.2.2005 15:45

7-8 vuotta sitten olin Kansallisoopperassa kuuntelemassa Mozartin Don Giovannia. Donin palvelija Leporello keskittyi juuri kuuluisaan aariaansa, jossa kuuntelee kylästä kuuluvia juhlimisen ääniä ja siellä soitettua musiikkia.

Oopperan librettoahan voi seurata tekstitettynä näyttämön yläpuolisesta ruudusta. Äkkiä kesken aarian Jay Leno soittaa permannolle - jonkun yleisössä istujan kännykkä on päällä ja soi ja soi. Samalla hetkellä tulee ruudulle Leporellon laulua vastaten teksti: "Onpas tuttu sävelmä."

Orkesteri sekosi avoimeen nauruun ja myös koko yleisö räjähti. Laulajalle pisteet, hänen pokkansa piti paria ylimääräistä henkäystä lukuunottamatta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Civindal

20.2.2005 00:31

Itse rakastan teatteria,ja koska olen hivenen iloisella päällä, päätin kommentoida aihetta! Olen itse käynyt katsomassa Saranat ja Sardiinit neljä kertaa, ja se on IHANA esitys. Suosittelen lämpimästi teatteria ylipäänsä ihmisille, se on hienoa! Mokia sattuu jokaiselle, hauskaa on, jos jollekin muulle. Eli nauttikaamme näyttelijöiden paljastuksista!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Milla99

22.2.2005 15:12

Itse kävin katsomassa Greasin neljä kertaa ja syvä kaipaus vaan jäi kun se loppui! Kyllä suomalainen musikaali on ehdottoman huipputasoista... siis muutkin kuin Grease! Kaikki kunnia teatteri-ihmisille, jotka jaksavat yleisöä viihdyttää!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi