Nyt on Perhonen tapettu, nyt ei enää hätä, vaan hyvä mieli.
Siellä se liiteli ja huuteli katetulla linnan pihalla kahdentuhannen katsojan edessä. Itku ilon jälkeen, niinhän se ihmisen elämässä menee, niin tuon ihmisperhosenkin. Tämä perhonen oli geisha, Madama Buttefly, 15 v., jota amerikkalainen laivastoupseeri Pinkerton piti, voi sanoa, pilkkanaan, jalkkiksenaan, nykyisin paheksuttavana pikkuvaimonaan, lolitana, miltei pedofiliaa hipoen. Mies aikamies, nainen tyttö. Menivät kyllä naimisiin, mies tarpeeksi saatuaan häippäsi mantereelleen. Tuli sitten toki noutamaan kolmen vuoden kuluttua poikansa, uuden vaimon kanssa, merten taa. Muttei se nyt aivan kivuttomasti käynytkään. Upseeri ja herrasmies kun oli, hän huomasi Madaman aidon polttavan kaipuun, palavan rakkauden ja tuskan. Murheessa ja tuskassa kieriskeli sitten aikansa, kunnes kovettui ja lähti poika mukanaan Amerikkaan.
Kuis Perhoselle kävi?
Kursiivi sen kertoo tuolla alussa - oman käden kautta lähti.
Siinä tarina ja sen mausteina ne laulut, kulissit ja muut hiippailijat. Puccinin Giacomon musa, joka jatkui ja jatkui: ei mitään kolmen minuutin iskelmää perä perää. Toiselle sadalle nousi esiintyjien luku kuoroineen soittajineen.
Jotta paljonkos tuosta satasen piletistä yhdelle jää jaettavaksi. Linnavuokrat ja kaikki.
Oli komeata kuultavaa, tosin tapahtumaköyhää katsottavaa ennen kuin päästiin loppupuolen huipentumiin. Luulisi nyt alkupuolen miehen ja naisen välisestä seurustelustakin irtoavan jotain säpinää esitettäväksi vaikka huru mycket! Vaan eipä. Siellä nyhjäsivät näyttämön vasemmalla laidalla italiaksi laulellen, siellä voimapaikalla, siellä kaukana jossakin niin etteivät oikean laidan katsojat lähikontaktiin päässeet. Eivät kyllä toisessa eivätkä kolmannessakaan näytöksessä.
Sitä en tiedä, soiko tenorin ääni puhtaana, johtiko kapellimestari karvalleen viulut balanssiin, lauloiko Perhonen, Helena Juntunen, karvalleen oikeassa tempossa; mitä kömpelyyksiä lie sattunutkin, mutta kyllä kelpasi kuunnella, katsella. Mielessä ilman muuta myös tuo Perhosen lapsi, jaksoipa urheasti huutamatta - toisin kuin nuo toiset - iltamyöhään poika lavalla tepastella.
Valveilla piti miljöö katselijansa.
Vasta kotimatkalla alkoi omaa suuta repiä vähän samaan malliin kuin laulajilla lavalla.
Kirjoitettaessa soi Puccinin Perhonen tietenkin
8 kommenttia
kariav
10.7.2014 17:52
Oopperan maailma on ihmeellinen maailma! Taannosena vuonna kun oltiin katsomassa linnan pihassa Verdin Joosepin Kohtalon voimaa, ei jaksanut olla hämmästyttämättä se, kun rivollipyssy heitetään lavalle, ja se laukeaa, ja luoti lentävä tappaa kuoliaaksi heti yhden näyttelijän. Näin se käy oopperassa jos muussakin näytelmässä. Tiepäs se toellisuuvvessa, jonglöörin tarkkuutta ja taitoja vaatii, jotta ei väärä mies tai nainen haavotu tahi menehy. Ahtaat on linnan penkit vähän isommalle immeiselle, mitenkä lienee pajatsolippujen eturessupaikat.
Vastaa kommenttiin
Vox Populi
10.7.2014 19:59
Arvoisat Aarian oopperan ystävät !
Nyt se vihdoinkin selkisi meikäläiselle, miksi se Seppo Räty oopperat kiertää kaukaa.
Ahtaan penkit eivät sovi muhkealle keihäsjätille.
Lienee selvää, ettei se hikkajiin henkivartijakaan oopperaan lähde. Eikä Valerie. Oona on rajatapaus ...
Lerynin toki moni ottaisi vaikka polvelleen ?
Vastaa kommenttiin
hikkaj
10.7.2014 20:34
Arvon oopperan kiertäjät
pienemmät välit on lentokoneessa, vaan harvempi tarjoíluväli oopperassa. Saattaa Sepe tuon tarjoilun takia vältellä oopperoita, ei muuten.
Se henkivartija jäi kotiin ihan käytännön syistä - ois voinu ruveta ulisemaan tietyn taajuven kun laulajat ylittävät. Meikäläisen sama korkeus panee nukuttamaan.
Henkivartija on muuten suomalaistanu nimesä: Jannu Hortikka. Kuvahan löytyy täältä = http://www.city.fi/blogit/hikkaj/yrttitarha+korvaa+paratiisin/127266
Nimesä näkönen?
On muuten kova poika pumppuamaan - tuli vettä tai ei.
Vastaa kommenttiin
Äijä
15.7.2014 11:25
Vaan minä kun en urheilusta ole isommin vuoskymmeniin piitannut, viihdyin Olavinlinnassa erinomaisesti Perhosta ihastellen.
Tarina oli ihan mihin maailmanaikaan vain sopiva - vähänkö käy niin, että toinen on tosissaan ja toinen vain leikkii, huvittelee ja sitten hylkää.
Draamalliset kärjistykset kuuluvat asiaan.
Kosketti syvästi, välillä silmiäni salaa kuivailin.
Vastaa kommenttiin
hikkaj
15.7.2014 16:23
äejä-vähä
varmaan kuitenkin enempi musiikkipuolella leijuit kuin tarinan?
Näköjään, (http://hikkaj.blogspot.fi/2013/07/ensimmainen-maalikerta-ennen-oopperaa.html), viime kesänä Macbethissa kävi samalla tavalla, mutta toisin juonin: vaimonpuoli nirhas hengen iteltään - sillon onneks, nyt valitettavasti.
Kieltämättä: tunnelman osaavat luoda ja loihtia noihin esityksiin.
Musiikkia ja laulua mielellään kuuntelee, vaikka jossain vaiheessa käy aina mielessä että onkohan just tuota nyt pakko laulamalla sanoa.
Joskus jopa hassulta tuntuu, vähän samalta jos Tepon rautakaupassa rakennustarvikkeita ostaessa yhenäkin pyytäskin neljäntuuman nauloja laulamalla.
Äijä
15.7.2014 21:15
Sepä kun mussiikkipuoli tukkee sitä tarinata, minun mielestä. Semmoinen hassu juttuhan se on, mussiikin avulla näytellään, vuorosanat esitetään laulamalla. Ja niinku Q-veden mies tuossa aiemmin tuumas, että välillä vähän mahottomakskin mennee.
Mutta niinhän se on kirjallissuus, maalaaminen ja kaikki, taide tulee siitä, missä valossa kaikki näytetään.
Vastaa kommenttiin
hikkaj
16.7.2014 10:08
äw
kohan otattelen.
On se vaikuttavaa kaiken kaikkiaan.
'... taide tulee siitä, missä valossa kaikki näytetään', sanot.
Lisään: - ja miten ja millä mielellä vastaanottaja orientoituu/on valmis.
pst
Muuten edelleen: Hurme Köpeineen ja Aimoineen pohtii jatkuvasti taide-käsitystä. Eli tartupa jos tärppäis.
Kavi ei vissiin Nyljetyistä täysin rinnoin innostunut ollut, vaikka lukikin?
Anonyymi
5.12.2021 10:32
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin