Hitto että säikäytti.
Risteyksessä polki liiveihin puettuna, siis huomio-!
Just olin varmistanut ettei oikealta tule autoja eikä vasemmalta ja oli valmiutta kääntyä kaupunkiin päin. Niin siitä katvealueelta ilmestyi: etukäpälät ohjaustangolla ja taka- polkimilla.
Hyvin vakavana polki; lie matka jo painanut, kun ainakin peninkulman oli jo ajanut?
Vaan sitten kun tunnistettiin, niin johan virne kuonoa venytti. Vilahti vain auton nokan edestä ja jatkoi matkaa eteenpäin.
Valokuvaakaan en ennättänyt todisteeksi napsauttaa, mistään selfiestä puhumattakaan.
Käpälää sentään heilautti.
Erkki Pystykorva se joka tapauksessa oli - karkumatkallako?
Eläkeläis-Onnillamme on vallan mainio uutispäivän alku. Heti silmämunat hierottuaan näkemäkuntoon tarttuu hän virtuaaliseen uutisvuotoon. Laakkosen näppäilee ensin esille:
Ja kas kas mitähän näkeekään: Muinaisen opinahjonsa jonka kunta on myynyt parillakybällä pois käsistään haisemasta ja joka nyt on ollut jäätyneenä talvien yli. Joku koulun aikanaan myynyt kunnanmies lienee nyt ostattelemassa sitä takaisin kunnalle ja pakolaisille.
- Erittäin hyvä idea. Good job! huudahtaa Onni ja ponkaisee pystyyn asiaa kunnioittamaan. - Ovat ottamassa lusikkaa taas oikeaan ja kauniiseen käteen, mumisee mies.
Tiedä sitten vakavissaanko vai piruillakseen. Hänen kantaansahan emme tiedä: puolestako pakolaisten vai vastaan?
Reagoi joka tapauksessa.
Ja mikäpä Paratiisista on huudellessa mitä sylki suuhun tuo, sillä eihän siellä hädänpäivää juuri koskaan.
Jäämme epätietoiseksi Onnin kannasta - ettei olisi vaan samansuuntaisesti itsekäs kuin kirkon joka ei ottanut aikoinaan kantaa leipäasiassa - koska Onni huomaa siinä samassa toisen Onnin uutiskynnyksen ylittävän, kiehtovan YLE-uutisen.
- Katopahan katopahan. Nyt niitä jo taivaan täydeltä tulla läpyttelee ilmojen halki! Pakolaisia.
Mies myhäilee ja tavailee. Lukee ja kuvaa katselee. - No jo noita riittää! lopulta paukaisee.
Idästä tulla leuhottavat nämä kymmenintuhansin, Vienan Karjalasta. - No onneksi ei maita myöten, sittenhän tässä vasta kusessa oltaisiin! rumasti lohkoo ja yhtä rumasti jos ei vielä rumemmin, vaan jo kuiskutellen jatkaa: - Ihme kun ei siitä riippuliitäjästä mitään että onko joukoissa ...
Sipilä-Soini-Stubbille terkkuja syvältä, kansan syvistä riveistä, aamuvarhaisella ilmestyvästä Ilta-Sanomista.
Lakkopäivänä ei muita kantolehtiä kotiportille ilmestynytkään, paitsi Herätkää! ja Vartiotorni.
Ne kannettiin ihan pihan perille, missä miehemme Onni Rentner oli puunpilkontapuuhissa kirveen kanssa heilumassa. Oli kirveelle töitä, totta totisesti.
(Muuten jo tässä aivan aluksi kuin ohimennen mainittakoon että ovelana eläkeläisenä Onni on ehdottomasti sitä mieltä että: leikkaukset on tehtävä lomarahoista, ehdottomasti!)
Naapurin kanssa Onnilla on bilateraalinen kauppasuhde, joka toimii mainiosti, mistä parit esimerkit:
a) Kalle tarjoaa aidan yli viinirypäleitä, ja kohta jo reissuilta palattuaan Onni ojentaa pullon jalostettuja rypäleitä takaisin;
b) päivittäin naapuri pudottaa aamuisen IS:n Onnin postilaatikkoon pian puolen päivän jälkeen, naapuri saa vastikkeeksi päivän Hesarin.
Verottaja jää nuolemaan näppejään. Ja Onni sivistymään IS:n parissa.
Käräyttäisimmekö moisen kurittoman ja kuitittoman naapuriyhteistyön? Lomakehan on valmiina verohallintosivulla: Anna vihje verovilpistä.
Pienikin roponen Sipilän kassaan olisi ihan käypää valuuttaa.
Siitä voisi olla apua vaikka tuon eilisen IS-leikkauskatugallupin Jukalle, joka sanoo: "En enää usko, että ihmiset saisivat näitä asioita korjattua. Olen hengellinen ihminen, ja uskon, että Jumalan valtakunta korjaa asiat."
Tai Samille, joka höläytti ykskantaan uskonsa ja toivonsa menettäneenä:
Näin työttömänä voi sanoa, että pitää leikata kaikki pois, kun menee päin helvettiä. Minulla ei ole mitään menetettävää.
Luostariveljillä menee lujaa: viskiä tislataan ja Picassoa näytetään.
Kunhan eivät turhan kaukana kieltäymys- ja huvitteluelämästä olisi. Niistä ajoista jolloin kilvoittelijat kahleissa käyskentelivät ja jotkut jopa ikuista peseytymättömyyttä harjoittivat.
Miltä tuntuisi jos esimiehesi kesken työpäivän kaikkien kuullen yhdenäkin arvaamatta ripittäisi sinua: - Hei haista vittu! Sä olet vittu aivan paska työntekijä!
Tai: - Jos sä et jätkä tänään tee työtäs hyvin, sä lähdet himaan täältä.
Tai
ramppaisi perässäsi natkuttamassa kun painelet veskiin:
- Vittu, jätkä, vittu, vittu!
Summasen Ramihan se siinä paijaamassa / koulimassa pelaajiaan mestaruuskaudella 1997-98 seurassaan Idrottsföreningen Kamraterna, Helsingfors - HIFK.
Mitäs jos pomosi rakennuksilla, toimistossa käyttäytyisi noin niin kuin ikävimmät asiakkaasi, työtoverisi. Valittaisitko ylemmille tahoille? Työsuojeluvaltuutetun kutsuisit neuvotteluihin ja ...
Jääkiekkoilijan ei passaa, eikä varmaan haluakaan: sen verran tappia täytyy olla että moisen kestää ja kuittaa käden heilautuksella, olan kohautuksella. Eikähän paljon jelppiä olisi odotettavissa jos Mobergille valittaisi ...
Ruutua tässä hypätään ja lainataan, alkumetreillä vasta, alle sata lasissa painellaan eli sivuissa mennään.
Saattaa vielä sataa ties mitä shittiä laariin. Herkullista päästä suljettuihin pukukoppeihin kurkkimaan, noihin 'vapaamuurareiden' looseihin!
Ei Rudi valita, ymmärtää simputuksen, työpaikkahäirinnän - koska sitähän itse pelikin koko ajan on - paheksuen nykyistä pehmennyttä maailmaa:
"Puolet jengistä ravaisi jatkuvasti käräjillä tai lastensuojeluviranomaisten haastatteluissa, kun maakunnan ykköslupaus pikku-Jukka (181 cm, 73 kg) tulisi aikuisten peleihin ja luistelisi pää munissa suoraan vastustajan taklaukseen."
Herkkäsieluiset taitelijat tahtovat aikansa metelöityään sulkeutua rauhan tyyssijoille. Sinnehän Valamoon myös Pentti Saarikoski loppumetreillä painautui, ja on nyt palvottavana luostarin kalmistossa.
Joku toinen vähemmän taiteilija halajaa myös, jostain kumman syystä silloin tällöin toisinaan sinne, yltöhollilla kun tuossa on. Antaapa kärrätä joskus itsensä paikoille, kuten sarjakirjoitus viime syksyltä on luettavissa.
Käyhän hän tosin oopperoissa, niissä hyi-saatanoissa ja lätkäotteluissa Kuopioita ja Pietareita myöten - jotta skaala laajana pysyisi.
Nyt oli Loirin Veskun vuoro astua luostariin uskollisen kitaristi-Lerchensä kanssa - uskollisen niin: - Parituhatta yhteistä keikkaa, kertoivat tahkonneensa, - eikä vielä kertaakaan Valamoon vaikka kymmeniä vuosia on mieli tehnyt. Onneksi vihdoinkin.
Loiri, Lerche ja välissä Holmbergin Kallen pää
Nyt vetäisivät keikan joka tuskin rutiinikeikalta tuntui, ja koska kansaa oli sali tupaten täynnä, saivat esittää illalla toisen setin ulkopuolelle jääneille.
On siinä kaiken kokenut mies. On siinä edessä, kuluneena. On mistä ammentaa. Ja ammensivathan he yhdessä. Kahdentuhannen keikan miehet.
Eivätkä lähteneet rahat jenkkikassiin sullottuina niin kuin Vesku aikoinaan veroja maksamatta keikoilta lähti. Poistuivat nyt kaikkensa antaneina, rahatta.
Sillä jo alkupuheessa oli käynyt ilmi luostarin igumeeni Sergein suulla:
- Haluavat lahjoittaa esiintymispalkkionsa luostarin hyväksi.
HIFKin saunailtojen pohjimmainen tarkoitus oli kitata kaljaa niin paljon että lopulta on maksimaalisessa jurrissa.
Mutta mikä oli kun ei Rudille maistunut?
(Rudi kysyy ja vastaa: Hinku NHL:ään. Menisi taas pari harjoittelupäivää hukkaan, ja joku toinen kuitenkin maailmalla harjoittelisi ja kehittyisi sillä aikaa.)
Samoinhan Helsinkiä pienemmän kaupungin urheiluseurassa aikoinaan meneteltiin jalkapulloilun puolella:
Joensuulaisen Karpalon harjoituksia ihmetteli joku lehden yleisönosastossa malliin Kuuluuko pelaajien talviharjoittelun tähän vaiheeseen niin rankka ja pitkäkestoinen tyhjennysharjoitus, että öitä myöten on oksenneltava pitkin kerrostalon rappukäytäviä?.
Entä Hagmanin Matin, siis sen pikku-Hakin isän narsistinen leveys ja lesous! Kortelainen keltanokkana istutettiin maestron viereen. Varmuuden vuoksi varasi Kölli kamoilleen vain 6 koukkua, jätti Mestarille 12. Lampsi MH paikoille:
- Oot sitten levittäny kamas tähän.
3 koukkua jätti Kortelaiselle.
Testosteronista koirankoppikoulutusta!
Ai niin vielä Saksan pelimatkasta kapakassa: Tunti aikaa. Minuutin välein lyötiin tulokkaille eteen shotti kaljaa, kymmenen minuutein välein shotti jäykkää. Tequilat päälle. Vessassa käyntikielto voimassa. Aamulla edessä hallilla pakolliset aamujäät.
Ei ole helppoa jääkiekkoilijan elämä. EI.
Ja tässä vasta alkupalat ja -juomat, 50 sivua 500-sivuisesta kirjasta:
Pari lasta ja oma mies eivät paljon paina kun maailma vetää puoleensa kaunista naista.
Vähänkö näitä paklattuja julkkisnaisia ja rumia rahamiehiä on päivittäin nähty lehtipalstoilla pintaliidossa menossa mukana - ottamassa ja jättämässä!
Jos kohta ihan tavallisiakin.
Perin kaunis Ansalan Anna hylkää lapsensa ja puikkii pakoon yhdessä Jaakonsa kanssa maalta kaupunkiin, minne sitten jättää juopuneen syntipukkimaisen äijänkuhmunsa ja lyöttäytyy uuden miehen matkaan pohjoiseen missä jos jotakin kummaa ja laitontakin on tapahtuva. Korea Anna kelpaisi miehelle kuin miehelle, huomaahan Anna sen - ja se kai se, koreus, juoksututtaa maailmalle.
"Hän on niitä naisia, jotka vaikuttavat miehiin ensisilmäyksellä kuin ilmestys."
Pentti Haanpään jäämistöä kaikki tämä juonekkuus. Nyt tosin mennään vähän ripeämpään tahtiin kuin mitä Haanpään tuotannossa yleensä. Syykin löytyy: Pentti halusi kirjoittaa käsikirjoituksen elokuvaan. Eipä mennyt Fenno Filmillä läpi, joten koko juttu jäi pölyttymään kirjailijan laatikkoon.
Kätköistä sen nyt on kaivellut Matti Salminen, joka pari vuotta sitten kirjoitti kirjailijan elämäkerran nimellä Pentti Haanpään tarina.
Kauneuden kirous on, Haanpään tapaan, kyllä osittain ilmestynyt aikaisemminkin paloina, novelleina, juttuina moninaisissa julkaisuissa; Haanpään tapana oli rahastaa kirjoituksillaan monin keinoin, pakkokin oli koska kustantajia boikottikirjailijan kirjoille ei aina niin vain löytynyt.
Elämän mutkien jälkeen romaanin lopussa Anna tapaa toisen lapsistaan hevosrattailla: kievarinisännäksi varttunut Pekka saa kuljettavakseen vähemmän korean ikäihmisen, joka äidiksi osoittautuu vaan joka saa mennä menojaan kun on tähänkin asti mennyt.
Niin, nyt on pojan vuoro hylätä.
Nähdään ja kuullaan kauneuden kirous, koreuden perässä juoksemisen palkka: 'Pian päästiin kylän majataloon, jossa kyyti vaihtui. Poika jättäessään hyvästi äidille, vapautti hänet kyytimaksusta ja toivotti onnea loppuiälle.'
Tapahtuu yhessä itäisessä pitäjässä Venäjän rajan paremmalla puolella.
Ämeriäkkylän kirjeenvaihtaja raportoi:
Elämme kriisiaikoja, valtiontarkkailijat hiipsivät pitkin raittia ja julistavat ja mustamaalaavat kunnan kriisikunnaksi, jos eivät peräti kriisipesäkkeeksi nähtyään uusimmat potemkininkulissit, tämänpä kirkon peittämisyrityksen:
Tosin pitihän tuo heti arvata, kuis siinä käy kun lähtee herrojen kanssa herukkaan:
Anna nyt koko sosiaalitoimi, köyhän ja puutteenalaisten asiat, rikkaiden businesmiesten hoteisiin!
Tahi terveydenhoito - siinä helposti ja tarpeettomasti kiskovat viimeisenkin viisauden hampaan.
Onneksi nyt kiskaisi kunnanjohtaja hätäjarrun päälle ja esittää lorun lopetusta. Tosin taisi nyhtäistä liian rajusti ja äkkiarvaamatta, koska joutui pariksi kuukaudeksi sairauslomalle, saikulle 'Selkäkipu'-nimikkeellä. Valtuuston pj:hän on lekuri. (Vaan ei onneksi se sitten niin kipiä ollutkaan etteikö karhunmetälle ois kömpiny.)
Vipinätä siis täällä, ja lisää illalla Kakkosella - ei ei Pikkukakkosella, vaikka välillä luulis. Vaan:
