hikotusta ... sivumerkkejä

IS-katsaus 30.12.2013
miten oikeat miehet potkivat toisiaan ja iskevät päätä kiveen sekä miten ero onnellistaa naisen yms.

Vihon viimein on Paratiisin alkuasukkaan Onni Rentnerin puheenvuoron aika. Joko hän on pidätellyt mielipiteittensä vuota tai sitten hänellä on ollut muita kiireitä Paratiisissaan nyt kun kesä näyttää tulleen talven keskelle: lumikolaa kesäsäilöön jne. jne.
Annetaanpa miehen digistä tikistää sanottavansa, koska näkyy parhaillaan lueksivan netistä Iltistä ja ääneen sadattelevan rinkulan kiertäjiä sun muita turhanpäiväistä työtä tekeviä potkijoita: Schumacher näyttää laskeneen kielletyistä paikoista suksilla ja Silva katkaisseen raajansa leijonahäkin tapaisessa tilassa vapaapainiottelussa.

- No johan taas on pojilla pelit ja pensselit! Aikuisilla miehillä! tuntuu lukijamme tuhahtelevan.

Jotenkin noita julkkiksia sun muita hörhöjä lehtien kansista tutkaillessa ja tuskaillessa tuntuu monesti lujasti, etteivät ne oikeita hengittäviä henkilöitä ole, vaan pitävät yhtä sarjakuvaporukan kanssa; yhtä eläviä tai kuolleita ovat kuin Aku Ankka, Nakke Nakuttaja ja Viivi ja Wagner.
Siksipä ei Onni Rentneriäkään juuri hetkauta jos Michael törmää kallioon tai vapaaottelupainija Antonikselta, vai mikä kumman Anderson sukunimi sen etunimenä nyt onkaan, katkeaa sääriluun mukana pohjeluu. Säälin sijasta kysyttää, että onko 'poikain' pakko painia, onko joka koloon kallioon pakko päänsä työntää.
Vastauskin valmiina lukijallamme: - Joutavilla jottai!

Kovaksipa kovaksi on Onnimme kypsynyt Paratiisissaan! Lie lumettomuus, valottomuus masentanut yleensä niin onnellisen miehen. Paratiisi helvetiksi muuttumassa?

Tuota vielä kummastelee selvää potaskaa - ettäkö onnellinen! erotessaan! - ja jää tuijottamaan suu auki ammollaan Puuta kuin kuuta nousevaa:

"Kansakoulu pohjalta, kirjaimia laitan tällee jonnoo,
kielioppikii on hepreoo, sen jo huonompikin honnoo.
Opettajat kouluissa, siälistä luokalta kai piästi,
niin se oli parempi, he hermojansa sillä ehkä siästi."

Suutari pysyköön lestissään, sanovat, mutta sanovathan ne myös että suutari se suuri viisas. Joten antaapa vaan ajatusten lennellä. Räätäleillä tunnetusti sama sävel.
Miten lienee muurarien laita?
Ainakin meidän muurar- Lassilla, Hypönniemestä, saattaa pysähtyä liike kesken ja tiili kouraan juuttua kun oikea ajatus lähtee liikkeelle, että eikös se niin oo jotta ...

Joulun jälkipäivinä on tässä ollut aikaa itse kullakin säädyllä virua sängyllä ja ajatella suuria, lueskella toisten vielä suurempia ajatuksia. Pukinkonttiin oli pantu semmoinenkin kirja kuin Muurin juurelta. Ettäkö jokin rosvokirja? Johan tuossa nyt uteliasuus heräsi, vaikken dekkareita suurin surminkaan käsiini ota.

Savonlinnan mies, Rappar-Risto, on koonnut elämäntarinaansa koviin kansiin ja antaa tulla tupsahdellen, tömpsäytellen ja peräkkäin pitkänä letkana. Muutaman runon kun luki niin pian jo rytmiin pääsi ja viis välitti, niin kuin nuo nirppanokkahaavikot, yhdyssanojen erillisyydestä tahikka muista kielen kotkotuksista. Mitä noista: niillä ite elämän kansa mittää virkoo!

Miestä tuntematta voin kirjan välittämänä hahmottaa tekijän elinympyrät: vaimo on, kukkamekossa parhaimmillaan, ollut jo lipo kolmekymmentä vuotta, kaksi poikaa, kaljupiä, työ maistaa, viinaa ei enää, otettu kyllä aikanaan lajin verran, mutta nyt on korkki kiinni pysynyt paritkymmenet vuodet ja, ennen kaikkea, Luoja on.

Jo noilla ja noista nyt yhden kirjan kirjoittaa! Kun Päätalo kirjoitti samoista aineksista 26.
Itseironiaa löytyy enemmän kuin pöyhkeyttä - ja se on hyvän merkki. Jaakko Teppoa enemmän kuin Runebergiä, mikä sekin hyvän ITE-taiteilijan merkki! Rosoisuus siis, rapatessa roiskunta.

Pistetäänpäs loppuun käyttöohje:
Nirppanokat - välttäkkee tätä kirjoo; Tavan immeiset - Pus Kii!

Risto Salmi: Riston riimejä MUURIN JUURELTA. Kuvitus: Tapio Nousiainen. 2013

HV
HJ

Revin Luakkosen lehestä tuon huvittavimman kohan jouluiloksesi. Jouluja vaan!

Ei oo tullu kirjoteltua aikoihin, vaan jos vähäsen näin tapanina, kun ei kelle muulle kirjottaa. Kirjastot kiinni ja kaikki.
Näkyy Räty valmentavan Oonaa entisin kujein. Siinä ei evä paljon värähä!
Mahtaa olla kaksikon metka matkustella.
Työnjako kohillaan: toinen rehkii, kilpailee ja kuskaa, toinen röhnöttää penkillä!
Kaikkeesa.

Vaan koita pärjäillä, ja jos kehtaat niin laita viestiä, onneks huomenna jo arki koittaa!
Tuus
Lennu

Oli niillä huimilla miehuuskoeveljeksillä paljon muutakin sälää kuin virkavallan väkivaltainen vastustaminen: laitonta uhkausta, pahoinpitelyä kahden jos kolmenkin laista, vahingontekoa; jos kohta itsekin olivat kirveen hamaraa saaneet maistaa muutaman hammurabin kostona.

Sali oli tupaten täynnä lakimiehiä, yksinlaskien viisi asianajajaa, syyttäjä ja ukkotuomari.
Ja me maallikkotuomarit, ent. lautamiehet, siihen päälle.

Etteikö muka pienikin ihminen saa yhteiskunnan kermaa liikkeelle!

Semmoinen kymppitonnin pieti tuo yksi puolikas päivä. Plus mitä sitten maksanevat ne toisen vuoden vankilapäivät - entä se pahanolon hinta?

Ja kunnon konnat sen kuin nauravat kotikoloissaan ...

Linkki

Kun veitsi oli saatu pois käsistä, oli aika siirtyä saman tekijän toiseen töllöntyöhön.

Syyte: Virkavallan väkivaltainen vastustaminen.
Velipojan kanssa tuli rytisteltyä poliisiautossa. Kuljetuksen aikana valmistettiin vyönsoljesta nyrkkirauta. Ja kun poliisit avaisivat oven, saisivat törröttävän piikin silmilleen.

Neljän poliisin voimin talttuivat. Jäi yritykseksi astalolla lyönti, sylkikään ei osunut.

Kirurgin veitsi olikin sitten seuraava veitsi joka uhrin kämmeneen upposi, se tosin pivon puolelta.
Niin oli hyvä tuuri, jottei jänteitä uhrilta ollut katkennut.

Ilmankos syytetyn asianajajalla olikin kanttia sanoa lievennykseksi:

- Jos päämieheni olisi halunnut oikeasti vahingoittaa, niin hän olisi iskenyt veitsen terän poikittain eikä pitkittäin kämmenselän läpi.

Tämmöistä miehisten miesten asiaa selvittelimme viikolla käräjillä:

Käsi pöydälle, kämmen puoli ylöspäin, pivo alaspäin ja. Leipäveitsi kämmenen läpi. Niin toinen iski koska toinen antoi muka luvan.

- En kai mie niin idiootti ole.

Kumpiko sanoi: lyöjä vai lyöty?

Tuossa näkyi itsenäisyyspäivän hujakoilla iloinen uutinen lehdillä, jotta presidentti, ihan ite, oli myöntänyt kunniaa tämänkin köyhän ja syrjäisen kunnan päättäjille.

Oli monenlaista kunniamerkkiä suonut kunnan poliitikkomiehille kaikenlaisin ristein riipuksin sekä hopeisinkultavöin. Mirhamit oli jättänyt varmaan naisille jaettaviksi sitten joskus myöhempinä aikoina.

Tarkemmin kun asiaan paikallinen m.o.t.-toimitus Osuuskaupan penkillä paneutui ja palkinnon halkitutki, niin tulokseksi penkkiläiset saivat yksimielisen johtopäätöksen, jonka ykskantaan lausuivat julki ohikulkijoille: kepulaiset nuoret kunnallispoliitikkomiehet siinä keskenään kunniaa toisilleen jaeskelivat. Just ne samat jotka eniten puhuvat lähidemokratian tärkeydestä kunnan päätöksiä tehdessä. Toteuttivat sitä näin.

Vaan samapa tuo ja yks hailee: ilmasta ja halpaa huviahan tuo noihen rilikuttimien jakaminen on - eikä vaikuta veroäyriin. Antaa mennä vaan ja onnea!
Siihen suuntaan porukat asiaan suhtautuvat niin penkillä kuin penkin vierustoilla.

No johan tuli lankapuhelu tuossa äsken klo 16:n särvessä, etten sanoisi sarvessa!
Seuraa tyrkyttivät. Lankaan olin menossa - ja kai meninkin?

Tuntui kuin olisi istunut Viru-tyttöjen helmanvilautustilaisuudessa, näiden tankotyttöjen meinaan: Jos katsot niin maksat! Ja jos istut niin syliin työntäytyvät, ja maksat vielä enemmän.
Miesääni puhui ja puhui, tuntui olevan meno päällä. Keskeytys ei tullut eikä mennyt kuuloonkaan, eli ei onnistunut: aivan kuin soittajalla olisi ollut linja vain yhteen suuntaan.
Kuuroille korville meni oma puhe.

- En tilaa, en osta, en maksa! huutelin väliin.
Äijä vaan lateli kaiken maailman hopeakoruja laittavansa tilauksen mukaan. Ei maksa mitään paitsi 2 € viikossa kahdeksan kuukauden ajan!
- Kiitos teille ja Seura alkaa tulla heti osoitteeseenne.

Siinä koko puhelu.
Linja jäi auki, mutta kukaan ei sen koommin luurin toisessa päässä korviaan lotkauttanut, sen sijaan taustalta kantautui samanlaisen kaupankäynnin olevan menossa jonkin toisen uhrin kanssa. Ajan päästä puhelu sulkeutui.
Ja taas oli saatu yksi uusi lehden tilaaja!

Haloo Seuran-väki siellä pääkallon paikalla: Valitkaa nyt ihmeessä puhelinmyyjänne huolellisemmin - muutenhan maineenne mustenee kokonaan!

ps
Rääkäisenpä kuin variksenpoika tämän 'peruutuksen' näin, julkisemmin ja melkein yhtä julkeasti kuin puhelinmyyjänne, vaikka vaikea on peruuttaakin lehtitilaus jota ei ole ikinä tehnyt.
Käyköön tämä sitten peruutusdokumenttina.
Saas nähdä saanko Seuraa vai Apua?

ps2
Enpä tämän jälkeen ihmettele kun puhuvat vanhojen mummojen vaikeudesta kieltäytyä puhelinmyyjien tarjouksista. Kun vanhoille ukoillekin tehtävä on ns. mahdoton tehtävä.

Hyi hitto!

Siellä puurolla, sen sydänyhdistyksemme, oli koolla kymmenen meitä viidestäkymmenestä tautisesta.

Kokous ensin pidettiin ja päätettiin osallistua sydänhengityselvytyskonehankintakeräykseen. Oottakaas - vetäkää sillä välin vaikka henkeä syvään - niin katson, miten se kirjoitetaan, se 12 000 € maksava kone.
Defibrillaattori, näkyy kirjoitettavan, tässä käyttöohjeineen ja tässä kuva jostakin sen tapaisesta:

Sitten oli se puuro, joka ei ollutkaan puuro vaan hieno jouluateria kaikkine höystöineen, jo siinä olisi ollut kystä kyllin, vaan mitä vielä.
Jo se talo, vanha lääkärin talo järveltä nousevan rinteen päällä, vanhat kaakeliuunit, korkeat huoneet, paneelikatot ja kaikki ja oikeastaan aika selvästi oman Hilkka-tädin tuoksukin vielä leijailemassa -40-luvun henkenä yllä; hänhän se täällä kunnantohtorinsa kanssa vuosikymmenet asui, sen kaikkien tunteman tohtori Kohosen kanssa. Mutta ei siinäkään vielä kaikki.
Jo kokouksen aikana alkoi salin puolelta kuulua pimputusta. Riitan pikku-Siljako siellä sormiharjoituksia tekemässä?

- Olipa hyvä jotten ennättänyt pianon kantta avata! Kyllä ois hävettänyt, huokaisi soittaja-Mats ruokapöydässä sitten kun selvisi, kuka kumma siellä oli niitä 'sormiharjoituksia' läpi käynyt.

Tässä hämärässä tunnelmassa oli henkseleissään, villapaidassaan, villasukissaan ja kotoisessa ruutupaitaolemuksessaan askellellut harmaatukkainen mies pianon taakse, kuten kohta kuulimme, soittaja viimeisen päälle. Sieltäkös lähti muutakin kuin pimputusta, kilkahteli kaikki kauneimmat joululaulut kaikkine mausteineen ihan siis vain noin niin kuin sormiharjoituksina huomista varten: joululauluihin lapsuuden kirkossaan.

Kyllähän siinä nikottelemista pienellä piirillä oli. Ja olisi ollut suuremmallakin.

Oman kylän poika oli tullut yönviettoon Koivuniemeen, kestikievariin. Kanttori-Ilmarin poika, 75v, kanttori itsekin, matkustanut etelän hyvinkäiltä ämeriäkkylöihin, kotiseudulleen Karjalan kunnaille viivähtämään, tämäpä Kauneimpien joululaulu -tilaisuuksien luoja Matti Heroja.

Mutta herkän päätöspuheen piti puheenjohtajammekin Vesa pojasta, joka ylpeänä jätti vanhempansa vannoen ikinä takaisin palaamasta, mutta joka sittemmin vuosien perästä halusi päästä jouluksi kotiin kirjeitse anteeksipyydellen: "Ajan junalla jouluna kotitalon ohi ja jos omenapuun oksalle laitatte valkoisen lapun, niin tiedän että olette anteeksi antaneet minulle väärintekoni ja saan tulla takaisin - pääsen jouluksi kotiin."

- Ei ollut YHTÄ lappua puun oksalla.

Niin pelotteli Vesa meitä.
Kunnes jatkoi pitkän mielenliikutuksen jälkeen: - Vaan puun jo-kai-sel-la oksalla oli lappu. Omenapuu oli täynnä valkoisia lappuja.

- Ja poika pääsi jouluksi kotiin.