hikotusta ... sivumerkkejä

Aamu - keskipäivä - iltapäivä - ehtoo = Oppija - huoltaja - erakko - pyhiinvaeltaja
Noinhan se hindulainen elämänketju mennä raksuttaa.

Vanha kamumme Onni Rentner on ohittamassa iltapäivänsä ja askeltamassa vääjäämättömästi ehtooseen. Erakkous muuttumassa pyhiinvalteluksi.
Hänen maillaan on rauha ja sees, seesteinen olo humeetissa, ollut siitä saakka kun irti pääsi kunnanmiesten ikeestä. (Eikä niillä, jumankekka, ole mitään asiaa astua Onnin valtakuntaan, Paratiisin & Puutarhaan.) Sen verran toki vielä kiusaa tekevät, nuo kuotot, jotta kiinteistöveron ilkeävät Paratiisista periä.
(Attendon sormet pelissä?)

Talven hiihtelyjen jälkeen Onnimme on omistautunut puutarhalleen, pitkille kävely/juoksentelulenkeilleen sekä ennen kaikkea kunnon kirjallisuudelle. Eikä millekään Sipilän yhteiskuntasopimukselle tai muillekaan Isoille Ässille.
Tällä haavaa kurkkaamme Paratiisin verannalle, löydämme miehen hymyhuulin nyökkäillen tutkimassa kärpäsläpän kokoista opusta. Ja kun höristämme korviamme kuulemme ääneen lukua:

Gogol alkoi ajatella sieluaan vasta elämänsä lopulla, mutta nuorena hänellä ei ollut lainkaan omatuntoa. Kerran hän hävisi korttipelissä morsiamensa. Eikä luovuttanut tätä.

Vaikka hetken Onni paheksuu Gogolia, on hän innoissaan päästessään kulissien taakse.
Hän on koko ikänsä ollut venäläisen kirjallisuuden suuri ihailija, vaan miten käy nyt kun on paljastumassa suurkirjailijoiden paheistus. Kuten rauhanmiesTolstoin väkivaltaisuus luennan anekdootissa:

Leo Tolstoi piti kovasti lapsista. Joskus hän toi heitä kärryissä viitisen kappaletta ja jakoi kaikille vieraille. Ja selvä se, ettei Herzeniä lykästänyt koskaan: milloin sai täisen, milloin raivotautisen. Mutta annas olla, jos yritti nyrpistää nenää - napattiin kainalosauva ja mäiskittiin pääkoppaa!

Kuvaa Onni jää tuijottamaan pitkäksi toviksi; siinä se itse LT kainalosauvoineen tulla rymyää:

Onniakos naurattaa moinen väkivaltaisuus. Keksitty juttu. Ei harmita yhtään, sillä tämä on harmsilaisuutta, jonka tarkoitus on pudotella neroja maahan.
Kärpäsläpän kannessa lukee Harmsiaadi ja pisteiden jälkeen ja he kaikki rakastivat venäläistä kirjallisuutta.

****
Dobrohotova-Maikova & Pjatnitski: Harmsiaadi. Nastamuumio 2014

Matkaopas landelle osa 6.

Neiti ... kaunis kuin mansikat ja rieskamaito.

Tuumii oikein valtaovesta sisään laskettu Juutas Käkriäinen komesrootin Sveasta ja ryystää kahvia ja puraisee isosta kourastaan piperoksia.
Ai että!
Voiko enää herttaisemmin karhumaisen miehen mieli mettä keittää!

Jauhonhakuun on Juutas lähtenyt ja pääsemässä samalla lehmätohtoriksi, kansanparantajan vikaakin kun on.
Siitäpä seuraa melkoinen hurlumhei: jauhosäkin kanto käsipelissä Putkinotkoon, mäyrän jäljittäminen ja Rosinan metakka - unohtui kehno laivalta haku ja nyt on tuonut mukanaan veljensä Mauno Kypänäisen pahasuisine Perttoineen viinakeittopuuhiin.
Se jauhosäkinpaskakin kun putosi ja levähti sinne metsään niin korpesi. Niin korpesi jotta piti katkaista kanalta kaula ennen kuin jotenkuten taas eteenpäin pääsi. Ja mummo piti pelotella siinä samassa kuralle:
"Minä poltan ... poltan koko talon! Ei niin pohjakivistö saa jäädä! Kaikki. Ja tapan kaikki! Hirtän. Säkki ... ja tämä maailma ..."

Ei sitten mikään kumma ja maailman ihme jos mummo myrskyn mentyä ajattelikin, miten 'Hurja se on tuo mies. Tappaa se oli'. Lankulla oli litiskaksi lyödä koko mummon.

Kyllä maalla on mukavaa, silti. Uskokaa pois.

Saa vapaasti liikkua ja tehdä mitä mieleen juolahtaa, mennä vaikka kankeamaan kiveä mäyrän pesältä kesken heinäpoudan ja unohtaa stoptykkänään heinänteko.
Ja katso!

Johan kohoaa kivenjärkäle, josta vain osa mahtuu syliin, 'kun lyö sen rosoihin paksut sormensa, niin taivahinen, jo nousee valtava kivi koholle ja siirtyy kuopasta ylös pengermälle'.
Passaa sitten vähätellä: "Siinähän se nyt on, potatti. Mitä tuo tuollainen ... miehen käsissä."

Heikki Turusen Kivenpyörittäjän esikuvahan se siinä teluaa sorakielisen Topin isäukkoa ihaillessa:

No nyt siitä tulikin toinen peli, kun itse Juutas Käk-r-r-iäinen ... per-r-kele!

"Kur-r-at! Juudas kui ..." - imestatab oma isa pudikeelne Topi.
Niin kuuluu asia viroksi käännellä.
Vaan katellaanhan, mitenkä ne viinankeittopuuhat alkavat sujua tuota tuonnempana, Putkinotkon pimennoissa.

Matkaopas landelle osa 5.

Rosina on mainion, mutta epäonnistuneen apteekkireissunsa heittänyt ja soutanut veljensä luo tinkaamaan tätä viinankeittopuuhiin notkoon. Saara on jäänyt kuhertelemaan laivamiehen kanssa, sen mistä ei hyvä seuraa, Jopi jätetty oman onnensa nojaan säkkipinon taakse laiturille.

Näin siis Lehtosen Putkinotko (1919-20) tässä puolta väliä hipoo, kunhan mainitsemme että kirjailija jättää nuo kolme notkolaista kaupunkiin, palaa takaisin Putkinotkoon ja lyöttäytyy anoppivanhan matkaan.
Marjasta tulla kömpii sisullaan muori.

"On kesä, vanhoille etenkin hyvä."

Mikä hieno kuvaus puolisokean mummoraasun ehtyvistä voimista luettavissa!
Miten mansikoiden mustikoiden tuohinen toisessa kädessä rintaa vasten, ja kuinka toisella kädellä koettaa roikottaa risutaakkaa selkäpuolella kahvinkeittopuiksi rankan reissun päälle. Kolottaa joka paikkaa: kipu jäytää ohuita luuvaloisia jalkoja, polvista ja kantaluista muhkuisia, laihoja kuin talituikku

Mummo on vanha, lähes seitsemänkymmenen ikäinen.

Niin kertoo kirjailija, joka itsekin vanhemmiten reumasäryistä kärsi.

"Kivulloisuus alkoi talvella 1913, jolloin 31-vuotias Lehtonen mietti, että parasta olisi lopettaa koko elämä, jos vointi ei korjaannu. - Varhainen spondylartropatia oli vuosina 1919-1920 edennyt jo selkärankareumaksi, tyypillisinä oireina kantapääkivut", kertoo Pekka Tarkka kirjailijan kakkososan elämäkerrassa Joel Lehtonen Vuodet 1918-1934.

Ja ei ihme jos perimmäisenä putkahtaa esille mummonkin elämän lanka:

Maailmasta päästäkseen hän elää.

Perille elämästä on mummovanhus nyt pääsyillään, Taavetin psalmin sanoja hyräillessään, mäkeä noustessaan; kovin on kuitenkin vielä tyttärensä lapsiin kiintynyt.

Marjasta jo tulla vääntää, vaikka kirjailija alkukesästä puhuukin ja keltaviljasta!
No kai se niin oli silloin, kun kerta seitsemänkymmenen ikäkin ihmisen ikäloppuvanhukseksi luki.

"Ja helle kypsentää ruista ..."

Matkaopas landelle osa 4. (III)

Vanaema silmad hakkavad pilgutama ...

Vähemmästäkin silmät räpsyttävät kuin kesäisestä limaisesta matikasta, jonka Juutas on mummon eteen viskannut. Tuon niljakkaan lutsin, Stubbiakin niljakkaamman.

Rosinan, kahden muoskansa kanssa, Juutas on vasta soutanut laivareitille, saatellut Savonlinnaan menevään laivaan, ja nyt Käkriäinen saa olla oman itsensä herra. Iloisella päällä, rôômsal pääl, on anoppimummolle matikkajekun tehdessään. Vaan pianko nauraa vanaema takaisin, kun Juutaksen pyhänutun perspuolelta huomaa mustan läikän:

" - Kus sa, Juudas, oled istunud?
Käkriäinen käänab oma kuuehõlma ja vaatleb seda.
Ta urahtab:
- Kas see luts, kurivaim! -"

Putkinotkossa tässä ollaan, näitä kurjia aikansa BB-läisiä vahdataan silmä kovana mitä nämä nyt yhden kesäisen päivän aikana aikaansaavat. Sahalle ja myllyyn on Juutas menoillaan, ihmisten ilmoille, matikkatahra takapuolessaan. Leivästä kapelo. Ajaa mukulat heinäntekoon ja häipyy itse kylille.

Vaan leikinlyönniksi muuttuu heinänteko isä-Juutaksen poistuttua. Uimiseksi ja lammella rypemiseksi.
Parempaakin tekemistä kuin heinänteon keksii lapsikatras; paikalle mukulapäitä on jäänyt kahdeksan kun Saara ja Jopi ovat lyöttäytyneet äitinsä matkaan kaupunkireissulle.

Voi elämän kevät minkälaista elämää! Lukipa kirjaa tai katsoipa telkkua! Putkinotkoa taikka kaksneljäseiskasta BB:tä.
Ihmisiä riisutuimmillaan.
Mielenkiintoista. Ylen.
Opiksi otettavaa järjestävät. Niin Joel Lehtonen kuin BB-talon koko konkkaronkka.

***
Seuraavalla kerralla: Laiva saapuu Savonlinnaan.
Pysykää kannella!

Matkaopas landelle osa 2.
'Miks peab maailmas olema rikkaid ja kehvi? Ja ei, ei kôlba rikkal anda kehvale!'[/b][/i]

100 sivua viidestäsadasta tutkailtu niin suomeksi kuin viroksikin. Lopetellaan aamutoimia. 'Perhe syö ja pöytä laulaa', so. melkoinen metakka ja mekkala vallinnut heti aamutuimaan.

Putkinotko, yhden päivän romaani, on hyvällä alulla; vähän, vain vähäsen, on kiivaampi tahti kuin siinä toisessa kesäisen päivän romaanissa toisella puolen maata, siellä Volter Kilven merellisessä Kustavissa, siellä rikkaammassa lännessä Alastalon komiassa salissa.
Joel Lehtosen sali on kapinen, lattia maata ja seinä alhaalta lahonnut, hirsiä vajaa, asumiskelvoton. Saimaata tämä Savonlinnan kupeeta, sitä Putkinotkoa, Inhaa, jonka Lehtonen velipuolta Aleksander Muhosta auttaakseen hankki. Velipuolensa väänsi Juutas Käkriäiseksi ja itsensä kauppias Aapeli Muttiseksi.

Näillä eväillä eteenpäin.

Lehmät on häthätää Rosina saanut lypsetyksi. Itsetietoinen Juutas suututetuksi. Malakiasta tai Ananiasta tai Topia pässi jo pukannut persuksiin ja puuhun sarvensa taittanut. Rosinan äiti valituksensa valittanut. Ollaan siinä ja siinä etteikö jo kaupunkiin, sittenkin, Rosina joutuisi, Saara ja Jopi mukanaan. Kunhan vielä Juutas rahakukkaroaan, pässinpusseista tehtyä, raottaisi, jotta sieltä kaupungin apteekista saatais matolääkkeet Malakiaalle, ne verenohennustipat ehkäisyksi itselleen, jotta lapsilykky viimein loppuisi.

On. On tämä elämää. Hulinaa. Kyllä verenohennustipat paikallaan olisivat, jos niitä ilkeäisi siellä pyytää.
Eipä turhaan kysele Rosina itseltään:

- Miksi pitää maailmassa olla rikkaita ja köyhiä?

Ja ei, ei kelpaa rikkaan antaa köyhälle! Kaikesta täytyy olla vastineena passailu: Kôige eest ...

Ollaan liemessä, sanan mukaisesti, missä laittomalla viinanmyynnillä jokapäiväinen leipä edes jotenkuten irtoaa ja missä kukon sijasta laulaa mökin ainoa kana.
'Kana, ega mitte kukk.'

Mutta jätetään kartano ja pikkuhiljaa noustaan veneestä Saimaan selällä höyrylaivaan Rosinan, neiti-Saaran ja pikku-Jopin kanssa. Onhan mitä kaunein helein ja lämpimin kesäpäivä - ja kovasti asiaa linnakaupunkiin. Kaupungissa on kuulemma korkea kirkontorni ja kivimuureja - kai semmoisia Siionin muureja joista mummo veisaa.

'Kôige eest peab oma vastupasseldus olema.'

Cityläisille tekee gutaa käväistä landella. Tässä matkaopas mitä mainioin.

Emäntä seisoo karjapihalla kalliolla, keskellä lastuja, risunjätteitä ja lehmänjälkiä. Hän seisoo kumarassa ja veltosti harallaan riippuvin käsivarsin. Saunassa, josta hänkin on tullut nukkumasta, nukkuu vielä koko Käkriäisen muu perhe, mies ja kymmenen lasta, jopa lisäksi miehen vanha anoppi, tullut tapansa mukaan muutamiksi kesäviikoiksi tänne oleksimaan.

On aika palata lehtosiin päin hengähdystauon jälkeen. Joel Lehtosen pääteoksen, ainakin suosituimman, käsitellyimmän kirjan kimppuun. Putkinotkoon. Ajankohtainenkin on tämän yhden kesäisen päivän tarina, joka ajoittuu Pekka Tarkan laskujen mukaan näihin aikoihin, heinä-elokuun vaiheille.

Flanellipaita pois riisutaan ja 'potilas' pöydälle pötkölleen kellistetään, kirjakirurgin veitsi teroitetaan ja rintakehä auki viilletään.
Ja hitto!
Johan alkaa röpöä ryöpytä.

Karjalaisen entisen kirjallisuusarvostelijan verinen vainu herää: saalis edessä, senkus alat inventoida, ovatko palaset paikallaan ja onko elämän toivoa jäljellä.
Vaan jopa on, kyllä laiskasta Juutas Käkriäisessä tekomiestä löytyy enemmän kuin Oblomovissa niin sukulaissieluja kuin ovatkin.

Pysyttehän kelkassa vielä - siis mukana? Viinaa pian myydään jos valmistetaankin ...
Kyseessä on samalla henkilökohtainen dilemma: valitako luentaan ja tulkintaan ulkoinen kaikkien ymmärrettävä tie, vaiko sisäinen upottavampi, poukkoilevampi polku, jota on antavampaa, ja hauskempi, tallata sen moninaisissa mutkissa ja hämärissä.

Tietysti valitsen utuisemman polun, koska mitään velvollisuutta, niin kuin tilatussa päivälehdessä, siellä Karjalaisessa, ei ole tilaajaa kohtaan, koska tilaajaa ei ole olemassa; City on ilmaisfoorumi ja vapaa - kirjoita jos kirjoita, oma on asiasi.

No hyvä, nyt olemme saaneet karisteltua joutavat kurkkijat ja kuikuilijat, ja ainoastaan asialle vihkiytyneet, siis yksin Sinä, jaksavat riippua messissä. Pian päästään Joel Lehtosen Putkinotkoon, kahtena peräkkäisenä vuonna - 1919 Putkinotkon metsäläiset sekä 1920 Putkinotkon herrastelijat - ilmestyneeseen kaksiosaiseen teokseen, joka sittemmin on aina julkaistu yhtenä 500-sivuisena romaanina.

Kyllä tämä retkemme perunannostolomaan, jopa jouluun, kestää, vähintään yhtä kauan kuin Lehtosen Henkien taistelu, jota Kauppalehdessä kävimme.
Bonuksena rinnan lainailemme Putkinotkon vironnosta, tõlkinud Konst. Wanik, sekä selailemme P. Tarkkaa.

Ei muuta kuin: Hei, kaikki, lanelpaita päälle ja - höyrylaivaan!

Perenaine seisab karjateel kaljul, laastude, prügijätiste ja lehmajälgede seas. Ta seisab küürus, käsivarte rippudes loiult harali. Saunas, kust ta magamast on tulnud, magab veel kogu Käkriäise muu pere, mees ja kümme last; lisaks veel mehe vana ämmgi, kes tulnud, oma harjunud kombe järele, môneks suvinädalaks siia.