Yksi on levytellyt koraa, toinen kirjankin kirjoittanut, kolmas kaikkein kuuluin.
Aino mansikkahatussa kanteleen kimpussa, Hannu pahvilaatikossa äitienpäivänäytelmässä, Tuomas Hutsin hyppyrimäen alastulorinteessä. Nuo kuvat vilahtavat ekana silmissä.
Nyt ovat jo samanikäisiä, vanhempiakin kuin heitä aikoinaan opettaessani.
Totuuden nimissä: en minä heille musiikkia opettanut. Kunhan kasvattelin: - Ooppa ihmisiks! Ylpeilemäti.
Ovatpa olleetkin ja siinä sivussa aikaansaaneet jos jotakin:
Joku jo viikolla lehteä silmäillessään sanoikin, jotta 'tuo pitäs nähä, tuo alku'. Joku semmoinen joka ei muuten välitä, joku rätyläinen.
Tietysti leikkiäkin mukana, aika karskia huumoria.
Sillä se sitten alkoi, just sillä: ryminällä ja melskeellä, alastomilla, vaatteettomilla ja vaatetetuilla huiskijoilla, jotka täyttivät laajan lavan. Englannista asti oli pitänyt rahdata tuo sakki, ikään kuin suomalaiset eivät osaisi 'temput' tehdä. Kuninkaallisen Royal Opera Housen Housut pois -porukkaa olivat, harjoittaneet 'haureutta' ensi kertaa jo vuonna 2001 Lontoossa.
Oopperassa Olavinlinnassa olimme;
olettehan kuulleet: "... La donna è mobile ..."
Verdin GiuseppenRigoletossa.
Viikkoa liian aikaisin Putinin näkemistä ajatellen: istuu ensi torstaina täällä, tosin vissiin keskemmällä salia.
Ei se niin pöljää hommaa ole kuin luulisi - tai mitä Tohmajärven Giuseppe Räty lohkoo. Kerran kesässä satasen pulittaa, niin pääsee ulommaiselle piippuhyllylle toisten köyhien sekaan kuikkimaan ja ihmettelemään, mitä kaikkea ihmisen kurkusta lähteekin. Kyllä tällainen oleskelu yhden koti-iltanyhjöttämisen voittaa!
Ja hyväähän, tuo piru, Rigoletto, hovinarri pohjimmiltaan tahtoo, mutta vain läheiselleen eli omalle tyttärelleen Gildalle, jota yrittää suojella henkeen ja vereen.
Siinäpä se kaksinaismoraalin huippu: miksi hyvää ainoastaan omalleen, läheiselleen - mutta muille 'pahaa'! Olkoon siinä Rigoletton kirjallinen sanoma, libreton, joka perustuu Victor Hugon näytelmään Kuningas huvittelee.
Musiikin sanoma on jo toinen, jopa viehättävä, tarttuva. Tuuli TakalaGildana oli huippu, jopa Kiril ManolovRigolettona jäi varjoon ajoittain.
Musiikin puhtaudesta ei maallikolla ole valitettavaa, se jääköön osaavimpiin korviin, kuten Hesarin kriitikko Vesa Sirénin ensi-ilta-arviopaloihin:
"Takala oli 90-prosenttisesti vastustamaton myös laulajana. Sointi oli ja laulu sävykästä ja useimmiten myös erittäin puhdasta. Vain hetkittäin hän yritti ehkä pakottaa sointia suuremmaksi, mikä toi ohimenevää pinnistelyä."
"Hyvän juhlaorkesteri sointi kuulosti normaalia kompressoidummalta. Kontrabassot olisivat saaneet soida syvemmin, heleät kohdat heleämmin."
Orkka soitteli portilla rytmikästä musiikkia, joka muistutti enemmän polkkaa kuin marssimusiikkia, kun työn näännyttämät, pahoinpidellyt vangit raahautuivat päivätöistä leirille.
"Jos orkesterista sattui puuttumaan jonkin instrumentin taitaja, sopiva mies löydettiin helposti 'siviilipuolelta' ja tuotiin leirille."
Ei muuta kuin SS-mies kaupungille ja naps! - pian satunnainen tuuraaja oli kiikissä aidan takana epäinhimillisissä oloissa, pois pääsemättömissä.
Eipä istuta leppoisasti Loirin kanssa Leirinuotiolla puhumassa syntyjä syviä, vaan kärvennytään, totta totisesti, leirinuotiossa vänrikki Pileckin kanssa Auschwitzin keskitysleirillä kahden ja puolen vuoden ajan.
Ainoastaan savupiipun kautta on ulospääsy tältä leiriltä.
Osastot yrittivät parhaansa mukaan marssia tahdissa raahatessaan tovereidensa ruumiita, joiden paljaat vatsat olivat yleensä töyssähdelleet monta kilometriä jäisessä maassa, mudassa ja kivien päällä --- Inhimillisen kärsimyksen syvyyttä edustavia osastoja ympäröivät piiskurit, jotka hakkasivat heitä kepeillä, ja pian hänen toverinsa raahasivat häntäkin.
Nähdään ja koetaan toteutettuna kaikki paha minkä ihminen voi ikinä keksiä. Kirja on kuvottava, mutta on se kaikkien luettava, jottei totuus hevin unohtuisi - katoaisi savuna ilmaan!
Kun joku porukka Suomessakin pokkana väittää, ettei moista ole tapahtunut!
Olisi aika tarttua epäuskoisten tähän puolalaisen vänrikin kirjoittamaan raakaan totuuteen, jälkeen jättämiin papereihin, muistiinpanoihin päivästä 19.9.1940, jolloin Witold Pilecki salaniemellä Tomasz Serafinski vapaaehtoisesti liukeni Varsovan kadulla Auschwitziin kuljetettavien jonoon, päivään 27.4.1943, jolloin hänen onnistui paeta, ihme kyllä, henkensä edestä:
Siis ei sano mitään, ei yhtikäs mitään Ja kun ei sano niin pelottaa että: Ihan pihalla ollaan! Ulalla. Hölmönä tässä, kun kuitenkin lehden tärkeimpänä uutisena. Ja koko Suomen kansa surree?
Ja noita on paljon pitkin vuotta, varsinkin musiikkipuolella.
Tuokin Klimmeri, vai mikä Kilmister se, joku Lemmy - samoja ikäluokkia. Pitäisi olla kuullut. Silti täysin tuntematon!
Täytyisihän tuo tietää, kun noin iso juttu keskellä etusivua - pääjuttu.
Piti kilauttaa muusikolle, jotta tiedätkö.
Joskus on kuulemma nimen kuullut muttei yhtään kipaletta tuntenut.
Helpotti.
Mutta silti jäi vaivaamaan että Jokuhan se täytyy olla, jos ulkomaalaisena suomalaisen lehden pääuutiseksi asetetaan.
Vai olisiko sittenkin uutispulasta kysymys?
Eivät ole Vesa ja Matti muistaneet tarpeeksi ryypätä ...
- Kuolinsyy selvisi
Herkkäsieluiset taitelijat tahtovat aikansa metelöityään sulkeutua rauhan tyyssijoille. Sinnehän Valamoon myös Pentti Saarikoski loppumetreillä painautui, ja on nyt palvottavana luostarin kalmistossa.
Joku toinen vähemmän taiteilija halajaa myös, jostain kumman syystä silloin tällöin toisinaan sinne, yltöhollilla kun tuossa on. Antaapa kärrätä joskus itsensä paikoille, kuten sarjakirjoitus viime syksyltä on luettavissa.
Käyhän hän tosin oopperoissa, niissä hyi-saatanoissa ja lätkäotteluissa Kuopioita ja Pietareita myöten - jotta skaala laajana pysyisi.
Nyt oli Loirin Veskun vuoro astua luostariin uskollisen kitaristi-Lerchensä kanssa - uskollisen niin: - Parituhatta yhteistä keikkaa, kertoivat tahkonneensa, - eikä vielä kertaakaan Valamoon vaikka kymmeniä vuosia on mieli tehnyt. Onneksi vihdoinkin.
Loiri, Lerche ja välissä Holmbergin Kallen pää
Nyt vetäisivät keikan joka tuskin rutiinikeikalta tuntui, ja koska kansaa oli sali tupaten täynnä, saivat esittää illalla toisen setin ulkopuolelle jääneille.
On siinä kaiken kokenut mies. On siinä edessä, kuluneena. On mistä ammentaa. Ja ammensivathan he yhdessä. Kahdentuhannen keikan miehet.
Eivätkä lähteneet rahat jenkkikassiin sullottuina niin kuin Vesku aikoinaan veroja maksamatta keikoilta lähti. Poistuivat nyt kaikkensa antaneina, rahatta.
Sillä jo alkupuheessa oli käynyt ilmi luostarin igumeeni Sergein suulla:
- Haluavat lahjoittaa esiintymispalkkionsa luostarin hyväksi.
Kesäteatterit tietenkin, varma valinta, meille joilla ei enää ole jukujukuikäisiä lapsia.
Mutta miksi tyytyä vähempään, kun voi saada enemmän!
Pohjois-Karjalassa päin pyöriville matkailijoille on tarjolla varsinainen aarre liki Joensuuta Ohvanan mäeltä vasemmalle. Siellä on kulttuuritalo, joka tarjoaa ammattimaista teatteria läpi vuoden entisessä koulurakennuksessa.
Kylmän ja sateisen kesän kunniaksi on sopivasti juuri nyt menossa musikaali Singin' in the Rain
Saara Saastamoinen
kimittävänä pöljäblondina, mykkäfilmidiiva Lina Lamontina on kiusallisenhäkellyttävä. Että osaakin risoa - katsojaa penkissä - koko tyyppi! Onneksi lopussa saa nokilleen Lina, mutta toki kaikki sympatiat jäävät Saaralle. Bravo! Bravo!
Miljöö Ohvanan mäellä on mitä maalaisin, atmosfääri mitä kotoisin! Sivistys on saapunut luonnon keskelle: peltoa, metsää, pajukkoa ympärillä ulkona ja viimeisen päälle ammattitaitoa sisällä. On siinä ihan oikeesti nielemistä ja uskomista, hei!
Jos kurkkimistakin niskojen takaa täpötäydessä koulusalissa, kun Moilanen, Salokangas, Sarkkinen, Ursin panevat parastaan.
Mutta uskottava on, menkää aistimaan!
Ette pety.
Eikä homma tähän pääty. Syksymällä on tulossa monenlaista laulua ja musikaalia ja revyytä: ainakin La-Lai-La musiikkinäytelmä Laila Kinnusesta on pistettävä korvan taakse.
Erittäin hienoa työtä tehdään Ohvanassa vailla minkäänlaista valtion, kunnan tai minkään instanssiin apurahoitusta.
Tällä teatterilla on muuten komealta kalskahtava nimi: The LittleBigMusic, ristiriitainen, totta kai sekin, kun toimipaikkana on Ohvanan kulttuuritalo.
Jo on aikoihin eletty!
Kanttori ei saa soittaa eli lukkari olkoon aina vain se lusikka suussa.
Päiväkotiin musahetkeen ei pian menemistä lain!
Vaikka 12 vuotta ja 3 kuukautta on saanut.
Toi Andy McCoy vissiin saisi, mutta kylälukkari ehdottomasti ei: traditioiden ei siis soisi soivan.
Kuinkahan olisi Raittis-Eeron laita?
Semmoinen on nykypäivä.
Siinä nielemistä uskonnottomillakin.
Olisiko suvaitsevaisuuskasvatuksen paikka?
Nimittäin kanttori-Äijä kertoo suun loksahtaneen eilen muskarimeiningin jälkeen ammolleen:
Oli esimies sanonut kuulemma niin, että papin ja kanttorin vierailut päiväkodissa eivät ole enää toivottavia. Kysymys on kuulemma uudesta varhaiskasvatuslaista.
Eipä siihen ollut paljoa sanomista. Mitä nyt vähän pala kurkkuun nousi.
Ei muuta kuin pillit pussiin ja pois, kunhan ensin: "Sitten laitoin kitaran koteloon, ja lapset ovat koko 12 vuoden ajan halunneet sulkea sen ja napsauttaa lukot kiinni."
Hitosti hyvää! I know! I know! I Do! I Do!
olisi Ohvanassa ja EM-yleisurheilu Zürichissä.
Mikä tahansa muu urheilulaji jos olisi, olisi valinta helppo: Ohvanaan!Ohvanan kulttuuritalolle.
Vaan urheilulajeista perinteisin ja sykähdyttävin nappaa nyt voiton.
Harmi kun samoille illoille, samoille apajille sattuvat ja tuo kotikatsomokin vaatii vielä oman sipistelynsä.
Nämä ammattilaisten Maarianvaaran kesäteatteri, - ks.- Ohvanan ohjelma- ja konserttipaja, LBM, muiden muassa ovat kultajyväsiä ripoteltuina pitkin Suomen korpia. Ja näitä onneksi on. Harmi vaan kun näistä Helsingin kehärajoitteiset kulttuuripiirit eivät mitään tiedä eivätkä halua tietää, ainoastaan Mannerheimintien Musiikkitalo, Ooppera jne. ovat jotain, ja tietenkin maan ulkopuoliset: Nykissä Metropolitan (jonka ohi olen ajanut), Wiener Staatsoper (rapuilla seissyt), Deutsche Oper Berl... (ohi maraa juossut).
Ansioistaan tietty - nekin.
Mutta oli miten oli, nyt mennään urheiluehdoin tämä viikko!
Keskisalo on taiteilija, siinä missä laulajat kuunaan, taiteilijoita myös Pitkämäki, Eriksson kera Ruuskasen Antinlottuutuksen. Ja se se vasta taidetta on se Jukan harkittu juoksujen jälkeinen puhe: kuunnelkaas - sitä terävää, ovelaa ironianalyysiä! Ky...yllä meillä päin jo kenkiä käytetään ... ilmoitteli kun kengännauhat kesken kisan aukesivat. Yms.
Ei nyt sentään Pohjois-Karjalakaan niin kaukana sivistyksestä ole, etteikö meillä kenkiä, sano.
Kiireviikko siis edessä, näinköhän Paratiisista tulee poistuttua!
Vajaan parin tunnin päästä koko ruljanssi käynnistyy, ihan jo vapisuttaa ja värisyttää; 10-ottelun seuraaminen on nannaa ja heti sen satanen edessä klo 11.11.:
Tänä iltana: "Jope on juuri poistunut studiosta." - Vai mitenkä se meni?
Näyttämöltä.
Estradilta.
Carelia-salista.
- No niinhän se meni.
Kumma jäbä: astelee tuohon ihan niin kun suoraan kadulta yhtenä meistä, vaatteista piittaamatta sen kummemmin että on ne, eikä kengätkään kiillä kuin Kari Tapiolla. Enemmän on Juicea pelissä jos repertuaarissakin.
Melskaa aikansa ja sanoo että eiköhän käyvvä välillä kahveilla. Jaakko Tepon poika, Iljako?, tulee siihen ja moikkaa ja Jopekos ilahtuu, huomaa sitten Juakon ihtesä istumassa ylempänä.
Kahvitauolla lampsii muina miehinä myyntipöydän tuntumaan, missä vaimo myy jopea, ja kirjoittelee muutaman nimmarin; oma poika leikkii appiukon? kanssa siinä jaloissa.
Ollaan viiskytävuotiskiertueella, sen kummemmin korreilematta.
Siinäpä se idis onkin: ei sen kummempana muita!
- Lähetääs loppusettilöille.
Nyt on laulun aika, eka jakso menikin junassa sun muissa kolkuttajissa: Soinia, Saulia, Kekkosta, Manua, Tarljaa - TiilikaisPekkaa putkiradiosta. Kaikkea. Oisko ollu Frederikki eka vai toisella puoliskolla, vaan sitä ei saattanu laulajana matkia, vaan puhujana joka sokeltaa epäselevemmin kuin kukkaa. Mutta Jope sen epäselevensi kirkkaasti.
Eli just!
Melekonen patu mieheksi tämä Jope. On on. Yks meistä, sano: tuolta kävelee verhon takkaa, siis ihan kuin ois vahingossa ovesta eksyny ja huomaa että ei helekutissa teitähän on, mistäs te nyt siihen, ja esittääkkö jottai pitäs, matkia ja imitoijja. Kuosmasen Sakkea suorana huutona, Elevistäkkii tippa.
"...miehkun muutin Lapista niin Loiri muutti sinne,.. muuten se muuan Lapin äijä ol justhiisa suanu viijenkymmenen tuuman television, tämmönen 110 cm, sen kokoshiahan ne kaihk järjesthänsä olevat, istu vessan pöntölle ja alako sitten akalleen kummastelha, jotta mistä näitä tulloo, niin mitä? kysyä kimitti akka, no näitä senttejä sano ukko ja kahto jalakovällii..."
Siitä taas soitolle. Loiri tietysti bravurina.
Vaikka sillä paljon on jo ommaa, ei tarvihteis muita siihen, tiätkö, voihan rähmää eikä nuita muita PakarisEsoja, välttämäti ees muutakun mausteina.
Tietysti ei se sillä tavalla oo yks meistä: kolometkympit myö maksettiin, ja se piäs ilimasin sissään.
Vaan ei tuo harmittanu, päinvastoin.
Ansainnu on euronsa: ei se helepolla lähe, vaikka siltä miten tuntus: =
Osaa se laulaa, hyvin se vetelee.
Karisma ja persoonallisuus vielä hakusessa; ne tulevat sitten iän myötä, elämän koettelemusten. Sitten kun ajan kanssa rähjästyy - niin sielu kuin ruumiskin. Verrokkina olkoon vaikka Kari Tapio.
Noinkohan se menee?
Tunnealalla kun toimitaan. Laulun ja olemuksen liikapuhtaus on haitta.
Sliippaajat jäävät pinnallisiksi.
- Uupperaan laulamaan simmoset! tirahtaisi pirullinen ortodoksi.
Virtaa ja Baddingiä tulvi tuutin täydeltä, mukana liki kaikki PölösenOnnenmaanReiska Taipaleen laulamat kipaleet. Puolitoista tuntia yhteenmenoon.
Eikä aika yhtään pitkältä tuntunut.
Joten kohdallaan olivat pulikat.
Vaan onhan sillä, kuninkaalla, kokemusta olla Reiskana, Olavina jos Baddinginäkin. Osa Reiskaa Kouvolassa, Virtana Turussa ja Kangasniemellä sekä Baddinginä Varkaudessa, missä nyt Elvistelijänä.
Että nytkö sitten sinne ...
