1. "Jos poimii rinteessä tai korkeammalla mättäällä, kannattaa aina poimia alarinteen puolelta ylöspäin." 2. "Poimurilla poimiminen on käsinpoimintaa ripeämpää."
3. "Sateella ei kannata lähteä mustikkametsään."
Käänteentekevää, mullistavaa uutta tietoa!
Asiantuntijat, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Rainer Peltola sekä Arktiset Aromit ry:n puheenjohtaja Simo Moisio, jakavat eilisessä (9.8.2017) Ilta-Sanomissa marjastajille neuvoa, opastusta sekä kymmenkunta vinkkiä, joista kolme pätevintä näkyvissä yllä.
Jotenkin haiskahtaa, että Hölmölän yliopiston (Bemböle universitet) kannattaisi ottaa yhteyttä miehiin, jotka noin peruskauraa pystyvät vakavalla naamalla ilmineraamaan.
Täydennystä HöY/BöU-luennoitsijakaartiin, sano.
Tosin vielä vakavampi ongelma kuin marjojen löytäminen ja kerääminen, on karanneiden poimijoiden löytäminen ja poimiminen, kuten ukrainalaismarjastajien, jotka lähtivät livohkaan Öllölästä.
Onneksi löytyivät kauhean mediametakan jälkeen Hyrynsalmen Ukkohallasta.
Josko ulkomailta tulevat, ja miksei kotimaankin poimijat, pitäisi pakkokouluttaa ennen metsään päästämistä HöY/BöU:ssa em. luennoitsijoiden luennoilla.
Rautalangasta, rautalangasta, sano.
HöY/BöU:n sisäänpääsyrovetesti: mustikka vai mansikka?
- No vot! tokaisi Onni Rentner ja jatkoi okevana lukemistaan; pikkuisen oli samaa tuntua kuin Saulilla vinoillessaan sille venäläiselle kenulle, että vai on kenraali pitänyt puheen - muistatteko silloin pressakauden alussa Makarovin vieraillessa Mäntyniemessä?
Onni oli saanut mailin sivistyksen korkeimmalta taholta, professoriliitolta ePressi.comin välittämänä.
Tai kohottautui Onni sen verran, ennen kuin jatkoi tarkk'lukemistaan, että sai tarkastetuksi pakkasmittarista lukemat, nakkasi vielä nopean katseen kuurakuvioisen akkunaruudun kautta huurteisiin omenapuihin, hytisi ja virkkoi:
- Tuolla ois taidekenttää missä roikalehtia. -31 celsiusastetta. Silvuppeli!
Lukee aitten alusta uudelleen, selviää sivullisellekin, mistä sitä nyt noin ähäkkänä:
"Professoriliitto on valinnut Vuoden Professoriksi 2016 tanssipedagogiikan professori Eeva Anttilan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Eeva Anttila on Pohjoismaiden ainoa tanssipedagogiikan professori."
Sitten Onni ujuttaa kättään pöytälaatikkoon ja ottaa kynän, oikein alleviivaten jatkaa:
- Väitöskirjan aiheena oli dialoginen tanssipedagogiikka.
- ... johti Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Koko koulu tanssii! -hanketta, jossa ... tutkimuksellinen interventio
- Nyt tutkimustyö jatkuu Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Arts as Public Service: Strategic Steps towards Equality -hankkeessa
- Hän mm. toimi UNESCOn alaisen Dance and the Child International -järjestön puheenjohtajana 2009-2012 ja kuuluu pohjoismaisen tanssialan julkaisun (Nordic Journal of Dance: Practice, Education and Research) perustajiin
Eipä siinä Onni voi muuta kuin kieli solmussa päätään pyörittää ja huokailla, sillä omiin meriitteihin ei käy juuri vertaaminen. Siinä ei paljon paina, vaikka paksummallakin painaisi, kun on vain kaksi merkittävää titteliä lakkarissa eli
1.) Pötsönlahden kalastuskunnan varatoiminnantarkastaja (Pötsöbay's fishing municipality deputy operations inspector)
sekä
2.) Salokylän metsänkävijöiden hirvipeijaisten parkkipaikan vastaava. (Backwoodsvillage's forest visitors parking space equivalent of elk eating festival)
Ei siis ihme jos päätä vähän pyörityttää ja pyörryttää, vähän niin kuin kipakan polkan jälkeen kun Anttilan Eevaan Onni itseään mahduttaa.
Panee miettimään syvällisiä: - Onkohan tässä ihminen lain? ja mm. muita senkaltaisia perikysymyksiä vähän alistuneena mietti.
Nyt ei juolahda mieleen kysäistä, jotta 'osaiskohan tuo tanssitohtor polokan sipasta' - jos ei ois noin mitättömäks lyötynä, niin kyllä urmakkana kysäseis, ja saattaspa vielä kehasta itse olevansa polkka- ja jenkkatieteen tohtori, emeritus tosin.
Hölmölän yliopiston ensimmäinen tutkimustulos on siinä!
Oikein IL:n etusivulla.
Lähtökohtana tutkijajoukolle ja tutkimukselle oli vähäväkisen kansan olettama: minkä se tuuli kivelle mahtaa.
Kansan viisauden HY todisti tutkijavoimin paikkansa pitäväksi.
Muistatte vielä Onnin? Onni Rentnerin.
Yhden onnellisimmista kansalaisista maan päällä, oikea paratiisilainen, joka Paratiisiksi kutsuu asuinpaikkaansa. Onnin pääasiallinen onnihan on johtunut siitä, ettei töihin ole enää tarvinnut kampeutua; niinpä maanantaiaamut ovat olleet kaikkein suloisinta aikaa kaiken suloelämän keskellä.
Vaan nyt ovat haalistumassa, miesparalta, pahat muistot työelämästä ja vain mukavimmat työnhetket pukkaavat pääkoteloon. On käymässä kuten aikoinaan armeijan kanssa: tämän kun taaksensa saa jättää, niin osaa elämästä ja vapaudesta rinta röyheänä nauttia.
Nyt hyvä jos muistaa armeijassa olleensakaan!
Nyt on mies ottanut selvää, tuon Hölmölä-jutun luettuaan, kuinka päästä nauttimaan tuonkaltaisesta hauskuudesta. Sillä sitä lajia tuntuu koko ruumis kaikkine ajatuksineen olevan tulvillaan. Eipähän hänellä hätää, kekseliäällä ihmisellä. Onni on vankasti ajassa mukana, tabletit dosetissa ja silleen. Kun aikansa kuuklettaa ja kuuklettaa, niin löytää kuin löytääkin Hölmölän Sanomat -sanomalehden verkkopainoksen. Siitäkös sitten ilo irtoaa sekä suuri helpotus ja huokaus. Samaisessa HS:ssä seisoo parahiksi ilmoitus, jotta Hölmölän yliopistoon (Bemböle universitet) haetaan oppilaita ensimmäiselle vuosikurssille ynnä vaihtoehtoisesti, jos opiskelijaksi ei satu pääsemään eikä sisään livahtamaan, on mahdollista hakeutua rehtorin virkaan.
- Simsalabim ja sinne!
Innoissaan on Onnimme mahdollisesta uudesta mahdollisuudesta, joka on avaava Onnin uran uuteen kiitoon.
Eipä aina tiennyt kummatko siinä niitä nenästä vedettäviä höyniä: mekö vai hekö?
Hauskaa silti oli.
Ja onhan näitä samanlaisia asioita tapahtunut muuallakin kuin Hölmölässä, esim. Ämeriäkkylässä. Niin tietysti tuo Attendo-käkönen ja tuo sähkökoppi ja tuo ... leegio muita typeryyksiä ihan jo luottamusmiesten ja viranomaisten siunauksella.
Päälle nämä omat ja naapureiden tosiasiat.
Niin kuin kengänostolla kysymys: - Minkä väriset nää keltaset kengät ovat?
Tai ykskin tuttu mies kun oli tielllä rantoja kohti kävelemässä täysinäinen vesisanko kädessä läikkymässä, niin piti aivan pysähtyä kysymään jotta 'minnekä matka?'. - Venettä oon menossa pesemään.
Että pitikin pysähtyä vielä tuotakin kuulemaan, itestään selevää asiaa!
Niin eivät ne sitten oikeiden hölmöläisten jutut päässeet yllättämään. Ne peiton ja laudan jatkamiset, oven vahtimiset, laskutehtävät eivätkä muutkaan kommervenkit. Vaan uskottavimmilta tuntuivat kuin nuo omakyläläisten touhuamiset.
Mutta niitäpä esittivätkin ammattiteatterilaiset Maarianvaarasta Kaavilta. Niillä on taito hyppysissä pitipä sitten esittää Putkinotkoa tahi Rakkaita Hölmöläisiä.
Mimiikka tosi vahvaa koko porukalla.
Varsinainen virtuoosi oli se Nikke, Sarkkis-Tero, selvitellessään hölmöilyjä, omia ja toisten.
Pää - Tero Sarkkinen. Jalat - Kalle Pulkkinen. (kuva Pentti Sormunen)
