Ulkoilutan ajatuksia kuin koiraa ikään ... samalla kusetusreissulla toivon törmäileväni toisten koiruuksiin
Näkyy joku jossain lausuneen liian ronskisti - ja siitäkös metakka!
Vinoilihan tuo pressammekin taannoin venäläiselle kenraalille jotain tyyliin 'vai kävi kenraali pitämässä puheen!' ...
HV***
HjNäyt käyneen rasvaamassa Theresen huulet, vaan etpäs ottanu kantaa tämän Aleksi-pojan homoheittoon.
Joten otanpa minä.
Käännetäänpä homma toisin päin eli olisko Valavuori saanu futuset jos olis lausunu:
"MEILLE EI HETEROJA PALKATA!"Mitä HÄH?
tuus
Lennu
Paratiisimiehemme Onni on vähän ymmällä.
- Tähänkö loppui kukoistus! Katosi kesä. Tosta noin vaan naks!
Maajusseja vain katselee ja rotevan eläinlääkärin elinvoimaa ja etsii Iljalle äitiä. Hintikan sentään jättää väliin: ei liippaa läheltäkään. Vain elämässäkään ei sytytä kukaan. Pitäisi olla Anita, se Itke vaan jos helpottaa etkä usko kuinka koskekaan Hirvonen. Tai Laura hei.
Onneksi on Jukuri-Dufva, ei Sven vaan Risto, sentään pari kertaa viikossa maksetulla. Miten selkeitä ja näkyväisiä olisivatkaan taktiset kuviot jos Riston kaljuun tussilla joku älyäisi ne tussata!
Posset sun muut hulinat ohittaa Onni olankohautuksella ja vaihtaa hurjat räminät ja kohinat rauhallisempaan menoon. Aikansa Estradin maisemia tuijottaa.
Lopulta sulkee koko toosan.
Päivän valjetessa valmistautuu talveen:
Kiipeää tikapuille, puhdistaa vesikourut ja rännit.
Sulkee kivijalan tuuletusaukot ja harmittelee kun menee Lempiltä ulkoyöpaikka, ja hiiret pääsevät hyppimään.
Kellarin ikkuna kiinni.
Tervatun sahapukkimokoman raahaa suojaan.
Halkosylillistä liiteristä kantaessaan katsoo taivaan tummia pilviä ja miettii: - Jokohan pudottaisi sukset aitan vintiltä? Monot ulkovintiltä hakisi.
Ulkosaunasta ei sentään luovu vaikka lunta tulisikin, vasta sitten kun hyökyy pakkanen ja jäykistää kaivon pumpun, sen kaunokaisen. Sitten on vasta aika siirtyä sisäsaunan kopperoon, siihen missä pikkuinen tyttö kysyi kerran kaikki ihmeet silmissään:
"Isä - onko tää muuten sauna?"
Virolaiset, nuo heimoveljemme, ovat rämpineet alisteista polkua sillä aikaa kun suomipoika on porskuttanut sodan jälkeen.
Vaan nyt ovat jaloillaan.
Suomalaistoimittajanuorukainen sukelsi Tallinnan radioon toimittamaan ohjelmia suomalaisille vuonna 1966 kolmeksi vuodeksi ja uudemman kerran 1993. Välillä Pekka Lehtonen muutti Moskovaan, josta kirjeenvaihtajana toimitteli juttuja Kansan Uutisiin.
Tehtävä Tallinnassa - Neuvostopropagandaa ja itsenäisyysinnostusta, Into 2016, kirjadokkarissa hän muistelee Viro-aikojaan ja vertailee, millaista virolaisten elämä oli rautaesiripun takana ja millaiseksi se muuttui, kun Jeltsin antoi vapaat kädet.
Enää ei purukumi eikä poolopaitakauppa ladan takapenkillä käy - se pitäisi jo otsikon poikainkin uskoa.
Oikeastaan tulitikku pelasti kriittisillä hetkillä vapaan äänen ja sen myötä kaiken:
Televisiolähetyksen venäläiset sotilaat pystyivät televisiotornista keskeyttämään, mutta ylimpiin kerroksiin eivät päässeet, sinne mistä lyhyt- ja keskiaaltojen radiolähetykset lähetettiin:
"Teknikot olivat kutsuneet hissin ylös, eikä se liikkunut sieltä minnekään. Apuna oli käytetty tulitikkua, jolla katkaisinnappula oli jumitettu. Sen järeämpää asetta tässä puolustustaistelussa ei käytetty."Sitten alkoikin humaltuneen Janajev-porukan epäonnistunut vallankumousshow Moskovassa.
Vapaus varmistui muutaman päivän kuluttua.
Lehtonen tunnustaa propagandasyntejään, mutta huomauttaa myös, että aina ei menty Kremlin kellojen mukaan Tallinnan radiossa eikä toimittajana Moskovassakaan, vaikka nootteja tulikin:
"NKP:n kansainvälisen osaston toimijat eivät tietenkään olleet tyytyväisiä kirjoituksiini. Suomen osastoa johtanut Vladimir Fjodorov kutsuikin minut eräänä päivänä kahvilla ja ..."
Mutta Lehtonen ei silloin enää ollutkaan sama nuorukainen, joka aikoinaan ensi löyttään kiskoi Tallinnan radion suomalaisena äänenä.
huulirohtumiin ja hengenahdistuksiin tarvitaan kunnon rohdot Norjassa
Hiihtäjättären seliseli
Suu auki___
ympär' pyöreänä huuli
Juuhauki
luulihuulirasvaksi dopingpötkylää.
Sielläkin! - monenlaista vötkylää!
Etupäässä alapään etupuolellahan sitä on ruukattu tienata ja leivässä pysyä.
Petomaani = pierijä. Hyi kuinka vulgääriä!
(Eikö Katri Helena tiennyt tuota ristiessään orkesterinsa Petomaniksi? Jos olisi, ei olisi. Nimennyt.)
Nimittäin:
Ranskassa eli viime ja sitä edeltävällä vuosisadalla Petomaani, Joseph Pujol (1857-1945), mies joka elätti itsensä ja suurperheensä peräpuolensa äänillä. Täysin hajuttomilla. (ja meistä mauttomilla)
Nimensä hän muotoili sanasta péteur, pieres... se jolla on tapana piereskellä, alatyyliä.
Sieltä tuli linnunliverrystä, ukkosen paukahtelua, änkyttäjän ääntä, kainon neidon ujoa suhahdusta, kangasta repivän ompelijattaren ääntä, anopin jyrähdystä, kannunan paukausta, hirmumyräkkää, taifuunia ...
Viulun vingutusta, bassoa, trumpettia ...
Do mi solia.
Ja mitä ikinä kansa halusi.
Moulin Rouge, Punainen pylly eiku Mylly, täyttyi henkihieveriin naurajista Petomaanin lasetellessa repertuaariaan.
Esitys päättyi kynttilän puhallukseen, sammutusetäisyys vaaksanvaaran verran.
Tarkempia tietoja tästä ihmemiehestä, joka lopulta kyllästyttyään/rikastuttuaan palasi leipomohommiin takaisin, ja hänen temppuilluistaan, on luettavissa kirjaläpykästä Petomaani - Elämä ja työt, eli tuulen viemää. Love-kirjat 1982.
Jos JP töräytteli Marseljeesin tyylillä, niin kokeili muuan olensuomalainen mies myös, mitenkähän Arvon mekin ansaitsemme -laulu onnistuisi. Hyvin meni siihen saakka ennen kuin tuli se pitkälallatuskohta Lallati-lati-la-la-laa lal-lal-laaaa…...
Niin. Ei pitänyt ei.
Onhan tuo tiedetty: jääkiekkoilija on rampa ankka elämälle lopetettuaan. Ketään ei nimi eikä kohtalo enää kiinnosta.
Psyykkisesti on kestämistä.
Ja jos ei nyt sentään niin pitkälle Läpi Helvetin vajoa kuin Marko Jantunen, on fyysisesti kolhutonta paikkaa vaikea löytää.
Eikä tarvitse yltää KHL-NHL -tasolle.
Suomessa sai ja saa jo amatööritasolla komeasti kuonoonsa jos koko kroppaansakin tällin poikineen.
Vaikka hyvissä ajoin älyää siirtyä kaukalon laidan toisella puolelle. Vaikka valmentajaksi, kuten Pentti Matikainen, joka lopulta oli päävalmentajana hankkimassa Suomelle ensimmäistä arvokisamitalia, sitä Calgaryn hopeaista.
Uunituoreessa kirjassa hän summaa henkisten kolhujen lisäksi seuraavanlaisen fyysisen listan:
- polvileikkaus
- nenä (oma poika ei tunnistanut isäänsä)
- molemmat polvet
- molemmat olkapäät
- vasen kyynärpää
- niska
- kahdesti selkä
- seitsemän hampaan silta
- yksi alahammas
- pallolaajennus 51-vuotiaana
Siinä ovat föönit jos takatukatkin jossain vaiheessa olleet pahasti sekaisin.
Hannu Kauhalan Mies joka vei leijonat mitaleille - Pentti Matikaisen jääkiekkoelämä,Tammi 2016, on jääkiekkoasiakirja Joensuun pojan etenemisestä itärajalta Suomen maajoukkueen valmentajaksi sekä HIFK:n toimitusjohtajaksi.
Kirja on pitkälti tuttujen ratkaisupelien ruodintaa: ei aiheuta otsikoita lehtiin, koska yleisöä - so. lehdistöä - sytyttävä paljastava ja juoruileva aines puuttuu tyystin.
Siis: Asiallisesta miehestä asiallinen kirja.
