Aamulla kännykkä soi, aviomies soittaa.
Anni ei tunnista vierellään makaavaa miestä. Päätä särkee, jomottaa. Mies kääntää kylkeä. "Nousen vaivihkaa sängystä, kerään vaatteeni lattialta ja vetäisen ne kiireesti ylleni. Simo ja pojat taitavat jo odottaa minua."
Anni on opettaja Väli-Tilan luokassa, niiden joilla ei hyvin pyyhi.
Sellaisten joita tapasimme jo pilvin pimein kirjassa Onneks tänne saa tulla kännissä.
Heitä varten koulu on varustautunut moninaisin keinoin, kriisiryhmin voisi sanoa, tuki- ja tsemppihenkilöstöä apuna jos mättää: On Johtavaa tsemppariohjaajaa. On Arjenhallintapäällikköä. On Syrjäytymisryhmän vastaavaa vetäjää. On Kopparitiimiä, Uraohjausosastossa kolme liitännäisjäsentä ...
" - Hei maikka miten mä nyt pääsen täält pois. Tää on ihan perseest tää sun kone! Tu ny VITTU tänne! Satu huutaa koneeltani."
On siinä hommia jos aikoo selviytyä opiskelijoista, joita kiinnostaa kaikki muu kaikkialla muualla vaan ei täällä, oppilaitoksessa.
Tapakulttuurit törmäävät:
"TUNGE SINÄ JO NE SINUN PROSENTIT SINNE PERSEESEEN!" Keijo rähähtää ruotsinopettajalle.
"Holo HOTKOR hotkori hori hollah!" jyrähtää mies ja astuu Annia kohti työhuoneessa.Oma perhe kipuilee siinä sivussa, pojista varsinkin Roni; pientä toivoa tosin syksyllä luvassa: "Poikanne Roni Matikainen on hyväksytty lukikuntoutusryhmään."
Koulutusmessuilta apu puristukseen?
Sieltä se autuus lähtee, kun yrittävät tarjota helpotusta otsikolla Reflektio ja voimaannuttaminen - huolehtivan opettajan peruseväät. ... kouluissa lisääntyvä levottomuus pitäisi pystyä valjastamaan voimavaraksi.
Nyppinee kouluttajan teorisointi konkreettista kenttäväkeä?
Paineet ovat kovat. Puristaa joka puolelta. Tuo Salakkalahden Sanomien toimittajamokomakin, joka ei voi ymmärtää miksi koulu jyrää alleen kaiken yksilöllisyyden.
Tuo jo nyppii lukijaakin, kun on loppuun lukenut tämän Minna Finstadin & Sari Salmisen puolidokkarikirjan Tupakansavu leviää jo päiväkodin puolelle, Nordbook 2016, ja nähnyt jo ennen toimittajan puheenvuoroa, millaista Salakkalahden ammattikoulussa ihan aiguisten oigeesti on: muuta olekaan kuin egoilua, so. yksilöllisyyttä jalostuneimmillaan. Ollaan välillä melkein kuin siat vatukossa.
Käykääs lukasemassa, kun elämässä hortoillaan - ette tuhmene!
