hikotusta ... sivumerkkejä

Loirit, Korhoset, Kinnuset, Oksaset, Halkolat kulkivat mielen ohitse kun Kuivalainen, Laakso, Paavilainen, Rantatalo, Sarkkinen, Veiskola, Virta orkestereineen ramppasivat näyttämöllä rahan perässä.
Mahtavan Markku Maasillan, muhkeana rahasirkustirehtöörinä, asetellessa porukkaa ruotuun, kutakin kullekin kuuluvaa rimpuilevaa rooli-ihmistä paikalleen.

Ei siinä äidin opeilla pitkälle pötkitä, rahamaailmassa, sikäli mikäli rikkaus, menestys ja vaikutusvalta silmissä kiilumassa.

Tuntuuko tutulta?
No onhan tuo nähtävissä, ja monta kertaa nähtykin, näyttämölläkin, jos vähänkin viittii tsiigata ympärilleen.

Matkalla jo kyseli Sirkka että mikä idea Rahakabareessa: - Luitko?
- Netissä näytti. - Kanninen yrittää äidin neuvoin pärjätä maailmalla, vaan maailmassa ovat muut neuvot äidin neuvoja kalliimmat. Rehellisyys, häh!

Ja ei kun Suvantosillan liikenneympyrästä oikealle, vasemmalle jää liikemies Laakkosen lukaali, ja sisälle saliin Joensuun kaupunginteatteriin!
Samaan saliin, missä 59-jäseninen kaupunginvaltuusto, toinen teatteri, Merja Mäkisalo-Ropposen ohjauksessa kokouksiaan istuu, esityksiään esittelee.

Nyt ohjauksesta ja käsikirjoituksesta, menosta ja meiningistä, vastaa Aino Kivi.
Paikalla elävä orkesteri, ensikuulemaksi harvinaisen tarttuvaa musiikkia ja, kuten mainittu, tarpeeksi liikkuvia näyttelijöitä. Et siinä pitkästymään pääse. Iloitset iäkkyyttäsi, ettei tarvitse enää työpaikoistaan, sijastaan yhteiskunnassa tapella niin kuin nuo nuoremmat elämän näyttämöillä: päin peetä ja veetä se menee jos et lusmuile, ja äitikin kun jo kuollut neuvomasta.

Äidin tilalle, valitettavasti, on syntynyt toinen nainen: hehkeä Miss Lama, maailmanmatkaaja lippureppuineen. Tullut valtameren takaa, tainnuttanut Amerikan Lehman Brothersit, vuorossa nyt Kreikka, Irlanti, Portugal...ja viimeisenä repusta taikoo Suomen lipun.
Läskiksi menossa maailmanmeno, Kannisen käy huonosti, pettäjät löytyvät lähipiiristä.
Niin totta - taas kerran!

Niittipyssyttäjä Suvi-Maaria Virran Anne Ala-Ylä Hinkkilän repivää pilkkaa ja ivaa uhkuva habitus pomppii uhkakuvana autossa kun liikenneympyrästä poistumme kotia kohti. Oikealle matkustajasataman taakse ovat syttyneet liikemiehen taloon valot.
Ikään kuin jokin yhtymäkohta tuohon näytelmään leijuisi ilmassa.
Yhteenvetoamme:

- Ei selvinnyt äitinpoika Kanninen ehjänä siitä sirkuksesta.

Ja perään retorinen kysymys: - Mitenkäs me?

Viisasten juomahan viina on, sen tiedämme - ja lisää todisteita ilmaantuu.

Öisinajattelija-lisensiaatti-freelancer Pentti Stranius on kirjoittanut esikoisessaan 15 jutun verran hyvätasoista tekstiä yhteiskunnan mittapuun mukaan vähempiarvoisista ihmisistä, nurkan taakse heitetyistä viinan kanssa läträäjistä. Kuolemaa kohti kovaa vauhtia kulkevista.

Vähän karvas jälkimaku, sehän siitä väkisin jää noilla remuilla ja riennoilla.

On siellä muutama ottamatonkin.
Lapsuuden kolhuleikkejä mukana.

Paras kaikista on Mirjami; äiti poikaansa laitoksessa odottelee jotta pääsee taas kotimökillä pistäytymään. Eikä se niin haittaa vaikka poika perillä sitten paukkuja ottaakin. Niin omalta tuntuu harvoin käydessään.
Hellää, hellyttävää, viimeisen päälle sympaattista luettavaa, kun äidin kovan eletyn elämän, huutolaislapsesta kuuden lapsen maailmaan laittajaksi, herkin sanoin pohjustaa. Hieno kunnianosoitus äidille - ja miksei kaikille kovia kokeneille äideille.

Todentuntuista kaikessa rajuudessaan on maalaispoikain elämä, tappoihin ja siltojen alle johtava. Eivät siinä mitkään Kalliolan katkaisut auta!

Ja toden tuntua on opiskeluaikakin ja biletys Pietarissa, Neuvostoliiton Leningradissa, siellä missä Stranius on opiskelunsa loppuun saattanut. Toki muistakaamme kirjan alkuselitys: Kaikki yhtymäkohdat todellisuuteen ovat vahvasti liioiteltuja tai keksittyjä, vain paikannimet joskus todellisia.
Mutta niinhän peitteli jälkiään Haanpääkin Noitaympyrässään.

Nämä kertomukset osoittavat tekijän kirjoitustaidon. Nyt jäämme odottamaan romaania siitä ajasta, siellä itänaapurissa. Saattaa, mene ja tiedä, Rosa Liksom saada haastajan, sillä johan tässäkin kokoelmassa kelpo lailla hytissä hytkytellään.

Kirjavinkit

Noista maailmallisista tapahtumista, niin kuin Pariisin pommeista tai Brysselin terrorismipelosta ei tuo tuossa, tuo pähkäilevä Paratiisin asukki, Onni Rentner juuri piittaa.

Koska vanha totuushan on, ettei
Paratiisissa huoli pommeja pelätä.

Lunta Onni pelkää tällä haavaa paljon enemmän kuin pommia. Sitä kehnoa kun on nyt tienoot täynnä ja puut notkallaan, eikä oikein jaksaisi nuoskalunta polulta potkia, jotta pihasaunaan pääsisi ja ulkomakkiin tarpeilleen jos sisäputket jäähän karahtavat. Toki urheilullista apuvoimaa - Leryn, Dafne, Valerie jne. - on tarjolla, mikäli porukan harjoitusohjelmaa ei lumenluonti pahemmin sotkisi.

Mutta siis Isisiin ja Pariisiin. Kaukana ovat nuo pahulaiset Onnin mielestä ja elämästä jotta huolta kannattaisi kantaa: eivät yllä Paratiisiin eivätkä maalle ylipäätään harvoja päitä paukuttelemaan. Ei miehemme seuraa liiemmin uutisvälineitä, Röngän uutisetkin väliin jättäisi kevyesti,
MUTTA KUN SIELLÄ ON SE YKS.

Se Yks on Onnin uusi ihastus.

Se reportterinainen, se joka ei ole konemainen niin kuin ne muut, se joka puhuu kuin kaveri kaverille: sillä tavalla tuttavallisesti sanoja mielessään hakien, ja vailla lopullista aamenta. Ihan eri lailla kuin Petäistö, se joka ikänsä on näyttänyt samalta kurenaamalta ja joka ei tuumaustaukoja pidä tehokkuudessaan.

Sillä on sellaiset kehyksettömät silmälasit, nenänupit näkyvät. Sillä on vaalea tukka, semmoinen polkka ja ja hitto kun sen nimi ei millonkaan tule kielen päälle eikä mieleen juolahda. Joku Johannes Virolaisen Kyllikin sukunimi sillä on, senkö kehno ...
... tämä tämmönen:

m.a.nummismaisen pitkä nimi runolle, jonka tarkoituksena on selvittää, onko jäykkäkouristuspiikillä vaikutusta sukupuolisessa kanssakäymisessä.

.

Onko rokotuksella mitään merkitystä viriiliyteen?

Jäykkä kouristus rokotus.
- Vaikutus?
- Tarkoitus?
En-

tä
- Tetanus & nus?
- Petraantuisko lempi?
Moista mies arveli ja empi.

*
**
***
20 ja 15 tai 15 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2015 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

HV
Hj

Siitä hiton Ämeriäkkylästäsi tässä illankahjossa sananen.
Ne ne eivät tunnu hellittävän - eikun päätä seinään henkitoreissaan!

Pakkoliitosta esittävät valtiontarkastajat. Jopa muutama heränneempi kepulainenkin - naiset tietty, miehenjuntit nöy - tajunnu, missä sotkussa siellä melotaan ja ryvetään ja alkanut toppuutella.
Mitästä muut: nostetaan veroja niin kyllä se siitä!

Kauniaisten veroäyriinhän niihen pitäis laskea lopun eellä eikä nostaa verot kattoon.
Liekö siellä enää töissäkävijöitäkään joilta kupata?
Mennä kunnon kyytiä niin kuin ne alamäkiluistelijat, Xstremeä nääs: kypärät vaan päättäjien päihin! Ja jos jotakin sattuu niin onhan teillä se yks jumala joka kaiken parantaa - se ulkomaalaisten omistama iso-A.

tuus
L

Niinpä. Eipä tosin taida paljon Lennun juttu liipata Cityä ja citysipsuttajia, mutta menköön maalaiskuvauksena - hupijuttuna.

Muuten: paikkakuntalaiset ovat ovelasti aivan hiljaa. Syy: lääkäriin pääsee jonottelematta.
Naapurikunnan asukkaat ottavat kantaa sitäkin reippaammin pelätessään, että näiden kehnojenko kanssa joutuu vielä joskus tekemisiin:

Karjalainen

Niin rahkosen hiljainen on rajatie.

Kunhan ei vain viisumin vanhaksi menettäneellä tässä ala poltella, kun netin kautta pitää tsiigailla naapurimaan henkireikää.

Kova tunku, kuten kuva näyttää, on täältä sinne päin - senkö kumma kutina ajattanee väkeä rajan taa?
Eivätpä taida takaisin päästä, sillä kovin autio ja tyhjä on tullitie takaisinpäin. Ei velivenäläinenkään liiku kauppareissuilla eikä käy pyydykseen: Se rupla, se rupla - njiet?

Pakolaisiakaan ei parveile, eivät virkailijat niin vain laske Suomeen. Pitää loikkia, jos tänne mielii, pitkin korpia ja järven jäitä, ja tulla sieltä missä aita on matalin.
NATO-Norjaan ne Venäjän puolelta tulijoita tuntuvat ohjailevan ja lasten polkupyörällä pyöräilyttävän.

Rajakameran kuva aamuinen, vast'ikään napattu, todistakoon kerrotun:

Että haikako mielellä tässä on kirjaton karjaton mies?
Vähän niin kuin sillä yhellä Eino Leinon viisumittomalla viisu-Löysäläisellä?

Hölmölän yliopiston ensimmäinen tutkimustulos on siinä!
Oikein IL:n etusivulla.

Lähtökohtana tutkijajoukolle ja tutkimukselle oli vähäväkisen kansan olettama: minkä se tuuli kivelle mahtaa.
Kansan viisauden HY todisti tutkijavoimin paikkansa pitäväksi.

Yleiseen jakoon.

Dekkareita ja rikostarinoita karttavana, paitsi minkä nyt maallikkotuomarina eli tuppeensahattuna lautamiehenä on pakko, on riskaabelia tempautua mukaan kyytimieheksi moottorikelkkaan, joka säntäilee ties minne, myös kesällä, uhreja etsien.

Kirjan on kestettävä monta lukukertaa, dekkareissa kertaratkaisu ja -lukema riittää. Aikoinaan ihmettelin naapuria joka Riitta Väisäsen Kymppitonnia katseli uusintana ja perusteli sillä että osaa ratkaista kaikki tehtäväsanat. Eikös niin ole dekkareidenkin laita jos toisen kerran lukee?

Seppo Kämäräisen Synnöve - tappajamoottorikelkka, Nordbooks 2015, on tragikomedia, missä tappohommat alkavat vasta loppuselvittelyissä ja missä oikeastaan tapetaan itse tappaja: tuo tunteva moottorikelkka sekä sen aika ajoin sudeksi muuttuva kuski.

Fantasiaa siis.

Ovat ne se satuja Kämäräiset aiemminkin kertoneet! Lue vaikka Sepon velipojan Pekan Pantasusi.
Hyvin kelpaa Synnöve kaunokirjaksi eikä jää pelkäksi suppeaksi trattidekkariksi, jossa laaja-alaisesti ja piinaavasti valutetaan juonta kohti suppilon kärkeä.

Ähäkkä neiti tuo Synnöve, mustasukkainen ja kaikin puolin arvaamaton. Oikkuileva jos sille päälle sattuu, mutta mieltä myöten kohdeltuna soma pakkaus. Tämmöisen kapistuksen uusi omistaja, opettaja Karri Maijala on ostanut kesäisellä Lapin-reissullaan kummalliselta mieheltä, Oivo-otukselta, kollegan vastusteluista piittaamatta.

Ei olisi pitänyt hankkia koko rakkinetta, sillä Lapin taikaa jää leijumaan kelkan ympärille.

Kyläkoulun tienoilla alkaa tapahtua kun tämä neitonen teljetään ulkovarastoon. Ja yhä paranee kun Karrin iloksi kuntaan saapuu uusi kiertävä englanninopettaja Carola, jota Synnöve ei voi sietää.

Tuskin uppoaa realistitosikoihin tämä kirja; meihin haihattelevampiin, enemmän jalat ilmassa kulkijalukijoihin - mikä ettei!

Sieltä niitä löytyy seinien välistä sahajauhojen seasta remonttien yhteydessä milloin minkinlaista mielenkiintoista. Niin kuin nyt tämä Veikkaaja-lehti vuodelta 1948.
Tuommoinen Hesarin kokoinen tabloidi, vähän venytetty, ohuempi tosin: vain neljä sivua.

Ai että! Miten söpöä.
Höh.

Samanlainen himo rahaan on ollut silloinkin inehmolla. Ja joku oululainen onkin voittanut vakiossa miljoona markkaa. Mahtanut tarpeeseen tulla heti sotien jälkeen - suonut hetken helpotuksen.

Ylärajalla tuossa voitossa liikutaan, sillä vasta seuraavana vuonna on ylimmän voittoluokan (12 oikein) raja nousemassa puoleentoista miljoonaan, mikä pohdituttaa pakinoitsija Puntaria:
"Mutta olisi se sentään vähän kohtuutonta, että toisille 'järjestettäisiin' vallan ylettömiä voittoja ja toisissa voittoluokissa summat jäisivät kovin pieniksi. Tasapuolisuutta pitää sentään noudattaa."

Samat Stoket ja ManUt sun muut Aston Villat, Chelseat Englannissa silloinkin taistelivat syksyn kurassa kuin nykyisinkin, tosin pilkkapalkalla pelaajat näihin Rooney- ja Terry-mijoonikkoihin verrattuna.
Mutta eivät silloinkaan kaikki maineraita olleet, painuneet arkipäivin kaivoksiin ja viikonloppuina pelanneet:
"Walsh tuli West Bromwichille maksamaan 7000 puntaa, mikä summa tällä hetkellä näyttää hyvin pieneltä, mutta v.1946 oli aikamoinen rahaläjä", kertoo lehti.

Siis veikkajalle Veikkaajassa 4 sivua täyttä asiaa. Nythän koko veikkauslehteä ei ole olemassakaan, vaan on jokin kytky-Urheilusanomat, jota ei voi ostaa jos ei osta Ilta- Sanomia.
Kummallista!

Ollaan tilaamattomat samalla tavalla paitsiossa kuin vuonna 1948 Veikkaajan syrjäseututilaajat:

'VEIKKAAJA on sitten ruvennut tulemaan tavallista aikaisemmin. Ja tyytyväisyys on kuulemma yleinen, ainakin niillä paikoilla, jotka saavat nauttia lentopostin siunauksista. Tietysti laaja maaseutu on edelleenkin lapsipuolen asemassa, mutta eipä sitä voi auttaa."

Mutta onneksi on tämä - DIGIDIGI!

Luostareissa ja muissa kirkonmeiningeissä skoolaavat, ja jos eivät niin ainakin korruptiota harrastavat.
Pyhimykseksikin pääsee puolella miljoonalla eurolla Soinin uskonnossa. Yle, tämä perussuomalaisten vihollinen, vatikaanilaisten jytkyrytkeestä uutisoi, lukekaa vaikka täältä. Ja tammostakin haureutta niissä piireissä harjoitetaan:

”Lastensairaalan rahat päätyivät piispan ökyasuntoon”

Vaan ei noista kaukaisista pitänyt kirjoittaa vaan näistä lähimmistä veljistä täällä Paratiisin takapihalla Uudessa Valamossa. Vaikka ei oikeastaan heistäkään vaan Itä-Suomen yliopiston kommeenimisestä opiskelijalehdestä Uljas.

Näin yliopiston alumnina vähän huolestuttaa kun lehden pääasiallinen sisältö on viinassa. Tai sitten sitä vaan lukee kuin piru raamattua.
Mutta kun 7-numeron kansikuvassa jo munkkiveli seisoo tislaamossa viskipannun edessä!

Eli lähetäänpä liikkeelle niin päästään asiaan kun hypitään kaikki muu pois paitsi viina:
'Milloin kuivuus loppuu kampuksilla?' kysyy otsikko ja vastaa: Kun tiloja ja oppimisympäristöjä muutenkin kehitetään, niin onhan pubejakin toivottu.
'Eikö täältä enää saa tenttikaljaa?' kysyy opiskelija ja vastaa että ennen on saanut.

Vihdoin päästään sinne kansikuvamieheen:
'Rallikuskista munkiksi'

Eipä voi olla kiinnostumatta.
Opiskelijajoukko on käynyt tutustumassa viskinvalmistamiseen Valamon viinehtimössä Isä Andreaksen opastuksella.
Varsinainen persoona tämä Andreas (Kalevi Numminen), joka tässä ajassa on ajanut työkseen rallia, Tournapulli maansiirtoautoa, Katerpillaria ja pelannut ammatikseen lätkää Ruotsissa, perustanut Kajaanin Hokin ja maailman kiemuroiden jälkeen päätynyt viskimunkiksi Valamoon.

Viski kielellä opiskelijat odottavat tarjoilua ja maistiaisia. Neljään paukkuun jää jutustelun lomassa. Jokin roti sentään syntijuoman nauttimisellekin löytyy.
Joten suht kuivin suin joutuu opiskelijajoukko poistumaan kampuksilleen. Ketään ei tarvitse kantaa.

Että semmoinen antoisa ja uljas Uljas on tämä Itä-Suomen ylioppilaslehden numero seiska.

http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kuuliaisuusveljen-paivakirja/