hikotusta ... sivumerkkejä

CatCat kävi Rääkkylässä, Anne Berner Joensuussa, nyt viisi hurjaa riehui Hasanniemessä. On tämä maailma hulluimmillaan! Sekoja käenpesä täynnä.

Yksi sentään onnistui lentämään käenpesästä out: Toni Riihiluoma Cheswickinä tai Päällikkö Bromdena - joka tapauksessa hän, TR, se pitkänä istui meidän viisaiden seassa katsomossa näytelmän päättyessä. Nopeasti parantuikin arvoiseensa katsomoseuraan, kolmen tunnin näyttelemisen jälkeen. Vaan eipä ihme, koska hänhän ei oikeasti hullu ole eikä ollutkaan.

Jotenkin hulluja ne olivat silti kaikki, ylihoitaja hulluin, sitten tohtori, sitten ne muut 15, joista viisain vissiin oli hulluimmaksi luokiteltu, lopuksi 'lobotettu' McMurphy, Jusu Parviainen, joka Jack Nicholsoniakin ketterämmin kiskaisi osansa, sulatti roolin sieraimiinsa: siinä oli hentoa Puotilaa ja ärtsyä Turkkaa aimo annos mukana.

Opettajan silmin katsoin McMurphya ja totesin että jokaisessa luokassa on vähintään kaksi tuollaista ADHD:tä tai millä luokituksella nykyisin kulkevatkin: hirmu kivoja mutta ryhmään sopeutumattomia. (Vai mitä Janne, Toni ja ne..)

5 hengen ryhmä, Ihmisen teatteri, näyttelee Ken Keseyn kuulun Käenpesän, josta yksi lensi pois, voimakkaasti, kovin ottein, rooleja lennosta sulavasti vaihtaen.
Tiia Lyijynen on ylihoitajakovanaamana inhottavan kopea, täysi Thatcher - mutta naamanvääntäjänä myös hassu.
Helmi Linnosmaan olemus rauhoittaa kummasti atmosfäärin.
Kaiken luoja, ohjaaja siis, Justiina Saari, änkyttää kuin paraskin King Georg, voisiko sanoa: mainiosti, tosin tappoi sitten turhan takia itsensä.
Kaikkihan he olivat jo vahvaa kauraa Opettajan kesälomassa Rajarikon opinnäytteessä vappuhulinoissa. Nyt homma hoituu Joensuun Artparkissa vielä tämän viikon.

Mutta hei! Kolmituntinen sujahti tuossa tuokiossa; päällimmäiseksi jäivät ne näytelmään kuulumattomat lampaat ja niiden BÄÄ-äät! ja lääkepillerien heittosade morsiusparin päälle hääseremonian huipennukseksi. Sekä se, ettei mikkejä tarvittu.
Siis jos ei nyt syvempiä vesiä enää sotkettaisi, eikä niitä mietittäisi.
Hei!
Kaikki laivaan!

Kaikesta muustahan se kertoo enemmän, Saarikoskesta vähemmän, mutta kyllä Pentti jämeröittää näytelmän kun kommunismin, sosialismin, humanismin humalan koettuaan kokeilee vielä, tärppäisikö, löytyisikö elämän idis uskonnosta, jota ei vielä ole rohjennut kokea.

No sinne kuolee runoilija Heinävedelle entisen vaimon ja sen vallesmanni Variksen huomassa ja on nyt turistien 'kynittävissä' Uuden Valamon hautausmaalla.

Pentistä tulee näytelmän kantava voima ja Penttiä näyttelevästä Vesa Kervisestä aito Pentti, jolla riittää lumovoimaa paitsi näytelmän naisiin myös yleisöön.

Uuden henki on päätösjakson nimi, ohjaus ja käsikirjoitus edelleen Lauri Jäniksen, kuten Valamo-trilogian edellisten osien.
Olemme nykyajoissa.
Ajanhenkeen kuuluva markkinatalous on rynninyt kanavalle ja luostarin vetovoima kasvaa. Hilkulla ollut luostarin lakkaaminen on selätetty.
Verestä voimaa munkkivahvuuteen tuo nuori tyttöystävästään irti rimpuileva Rauno, jonka levottomuuden Jesse Kinnunen tulkitsee 'ihan niin kuin se on', hennosti, nappiin siis.

Mainioita osasuorituksia on vallan monta: Yleisön valloittavat, ainakin meidän seurueen, lomakylän isäntä Einon takana seisova Aulis Raitaluoto, ilmetty Tapio Hämäläinen. Entäpä räväkkä vaimo Marjo! Siinä ei nokka tuhise eikä ukko nenille hypi kun Riina Dahl näyttää kaapille paikkaa, vaikka sulaa vahaakin osaa Pentille olla, ihan lirkku. Entä keittiön Hilikka, luostarin köökerska, Päivi Svahn! Valmis vaikka Suomi-Filmiin. Kuin myös munkki Akaki, Hannu Räisänen, kiukku, joka on uudelleen lapseksi pullahtamassa ...

Uuden henki lopettaa trilogian, jonka edelliset osat näyteltiin Karviossa menneinä kesinä.
Isän varjo sekä Poika munkkilan polulla olivat vakavahenkisempiä; nyt voi jo irrotella kun hyvin pyyhkii
- vielä sentään ei niin hyvin että munkkilan whiskytuotanto olisi käynnistetty.

Menkääs nyt helekatissa katsomaan, lomakin kun monella on!
Ei tää nyt niin vakavaa oo - ikävää ei ainaskaan!

Kaunis tyyni järvi alla sinisimmillään. Ympäröivät rypsipellot keltaisimmillaan. Heinäkuun ensimmäinen lämmin ilta kietoo meidät syliinsä.
Paikalla istumassa satoja lipun lunastaneita.

Risti Liperissä - mitä sopivin paikkakunta häille ja nimenomaan kirkolliselle liitolle.

Nii-in, näihin häihin päästäkseen kyläläisten ja muiden kuokkavieraiden on lunastettava lippu, á 17 € miinus S-bonus 2 €.

Lipereissään valmiina myös formuloihin hurahtanut pappi, saapunut paalupaikalle heilauttamaan ruutulippua eli vihkaisemaan avioon miehen ja naisen Kimin starttitunnelmissa - sulhanen vain puuttuu.
Puuttuu puuttuu, koska vihittäväksi lupautunut ysikymppinen sulhasmies on juuri kuollut vaellusmatkallaan Sevettijärvellä. Sitäpaitsi sulho on kuulunut MMSL:oon*, eikä siksikään olisi voinut naimisiin astua; pääsipähän siitäkin häpeästä kun kuoli pois.

Morsian olisi valmiina, vaan nyt ei miehenpuolta ottajaksi, sillä ainoat talkoomiehet ovat vannoneet tuon* oikein liiton kautta poikamiehenä pysyvänsä, naisenpuolista välittämättä.
Mitä tehdä? Aika on kortilla. Yleisöä ei voi pettää, koska silloin lippurahat pitäisi palauttaa ja kylätalon katonkorjaus taas siirtyisi.

Me, maksanut yleisö, odotamme.
Ja mikäs odottaessa - alussa kuvatussa maisemassa.

Eipä siinä muukaan auta, jottei taloudellista katastrofia tulisi, kuin että nuo kaksi miestä, poikamiesvalan vannoneet talkoomiehet, pian olisivat yhtä puuta ...
Alttarilla jo tuossa seisovat.

_______________

*MMSL* = Mannerheimin Miestensuojeluliitto
_______________
psst 1
- kuvata ei taaskaan saanut - ne perhanan tekijänoikeudet!
- kirjoittaakaan ei vissiin - samalla logiikalla!
(kelpo esitys se oli - kuten Ristissä aina: kotiolot voittava)

psst psst 2
muuten, putkahti mieleen jostain syystä:
Kaavin Hölmöläiset kiertävät maakuntaa jos toistakin tänä kesänä.

_______________

Pakkohan sinne oli mennä, kun kerta Teemu piti ja kun Teemusta piti. Ei kai se nyt höpölöpöjä hehkuta! Ja onhan Randelinkin vanhan liiton miehiä.

Mäntyharjulle /Mäntyharjuun.
Siellä kesäteatterissa esiintyy Kake Randelin Kake Randelinina kipaleessa Kielletyt tunteet: iskelmälaulajan elämäkertaa kerratessa näkee kyllä, miten monensortin viheltäjää sitä maailmaan mahtuu, varsinkin sinne viihdebisnekseen.

Siis Mäntyharjulle/ Mäntyharjuun piti menoksi menemän,
sinne missä Salmela sijaitsee ja ne syvemmän taiteen tekijät esillä ovat, kuten Marjatta Tapiola jonka kanssa luostarissa männä syksynä Torsti Lehtisen johdattelemana tunnustuskirjallisuuteen tutustuttiin.
Kovaa sakkia ne siellä luostarissa kaikin.
Aivohiki herkässä. Vaan sitä nyt ei aina jaksa.

Että teki gutaa viettää iltaa päinvastaisessa!
Menossa ja meiningissä.
Vaikka kyllä sielläkin ihan kananlihalle karahti kun Kake lauloi sen Kielletyt tunteet. Ja kohta jo hymyilytti se renkutus siitä Tarja-rakkaasta, ja varsinkin se muuan humalainen paluumuuttaja.
Eihän Kake laulajana sen kaksisempi ole kuin moni muukaan, vaan on sillä otetta silti: työmoraali huipussaan.

Kahden ja puolen tunnin teatteri esitys siellä pyörii täysin katsomoin joka ikinen ilta kahden viikon ajan.
Kandee mennä, kun Temekin tykkää.

Nää ne saavat riidan aikaan paljon helpommin kuin ämeriäkkyläiset, nämäpä tuhmajärveläiset, yksin Katri Helenastaan: nimetäkö Kauppakatu, nimiharvinaisuus, Katri Helenan raitiksi vai jättääkö ennalleen? Jättivät niin eivät sotkeudu postit ja muut muihin paikkakuntien Kauppakujien kanssa.

Siinä mäellä pällistellessä tuntuu, mennentullen, ihan pahalta, vähän samalta kun näytelmässä: lakkautetaan, lakkautetaan - pellolle potkastaan. Kuukauden sisällä tässä mäellä on lopetettu tuo paikallislehti, tuo ravintola ja nyt viikolla tämä huoltoasema: ei apua edes näistä ohihuristelevista venäläisistä.

Näytelmästäpä näytelmästä tässä palaillaan ja palautellaan, ihmetellään kovin mikä totta mikä tarua - siitä jossa haikaillaan takaisin Pohjois-Karjalaan ja lauletaan kaikki muutkin hyvät Gösta Sundqvistin biisit, ne Leevit Leavingseineen.
Mitä kuuluu Marja-Leena, Kyllikki, Vasara ja nauloja yms.

Nämä kitarapojat
noita siinä yleisön edessä näppäilevät:

Ja nämä näyttelevät:

- Semmosta karheeta, sanoo kaikenkokenut katselija minussa, ja pyöritellen jatkaa: - Uskaliaita ovat olleet kun näin vaativaan musiikkispektaakkeliin ovat uskaltaneet näppinsä pistää.
Vaan oudon karheehan oli säveltäjä itsekin, sopivaa koettaa saavuttaa kohde monelta hollilta.

Teuvo ja paperitaivas on Tohmajärven Kesäteatterin tämän kesän teatterikappaleen virallinen nimi, ja modernisoitu juoni kuuluu: Kannattava paperitehdas lakautetaan jotta pörssikurssi nousisi ja töhnä täyttäisi omistajien lompsat. Viis ihmisistä, noista työnraskaan raatajista!
Killinajatuksethan siinä näyttämöllä jos katsomossakin velloivat. Ja kuten sanottu uudelleen tuolla Kemienmäellä, missä ne lakkautetut liikkeet.

ps
Oli se Sonninen loppujen lopuksi oiva karju ja tietenkin se eroottinen tanssija Kylli melkoinen kana. Naisjohtaja Laura-Jenna Jurvasessa kukkoa yllinkyllin. Kelvollisia kaikki. Myös se nuori luontoystävä. Ja äänentoistoon kun totutteli ja tottui niin ihan rattoisa iltapuhde, sen reilun kahdentuhannen katsojan väärti, jonka Vesa-Matti arveli kesän katsojasaldoksi muodostuvan.

Ei epäilystäkään: jos parikymmentä pirpanaa eturivin patjoilla mukana elää ja touhuaa parit tunnit, niin.
Niin turha siihen on aikuisen mennä mitään sönkkäämään näytelmän esillepanosta.
Onnistunut se on - ja sillä siisti!

Pojannapero karkaa, koska äiskä ei hyväksy ei kissaa ei koiraa kotiin. Elää kesän uudessa kylässä vanhassa talossa kissain koiran, lehmän ja naakan kanssa.
Just, just se, se poika on Uspenskin Fedja-setä, nyt framilla Sinkkolan kotieläinpihalla Joensuun kaupungin liepeillä.
Ja kuten yllä pienin katselijapopula osoitti: vauhtia, huumoria ja jopa vaarallisia tilanteita riitti riittämiin. Pitkästymiselle ei kolmenkymmenen asteen helteessä sijaa ollut.

Vanhempi katselija katseli enemmän noita edessä alhaalla eläytyviä lapsia kuin itse pääeläimiä taikka päähenkilöitä, joista postikantaja Petshkin, Heikkisen Teemu, nielaisi kelpo osan. Vanhemman katselijan korvissa soi koko ajan Mannin Tarmon ääni ja tarinointi -70-luvun ajoilta, jolloin Tare maalaili mahtavin vedoin Fedja-sedän tarinaa radiossa; traktorin ääni varmaan eniten korvissa säksätti.

Jos näistä hyvistä joku olisi pitänyt eka palkintokorokkeelle nostaa, niin Naakan, Haatajan Tuan, hän sinne olisi tästä esityksestä nostanut, sen verran Uspenskin Eduard oli tälle osaa kirjoittanut ja ohjaaja-Rantala Sinkkolassa oivaltanut ja hionut niin ettei mustasta hahmosta kuitenkaan peloketta tehnyt vaan inhimillisen mitalirohmun, joka kenties olisi pärjännyt viime torstain Eliittikisoissa tuossa kivenheiton päässä, Evilän lennolle nyt ainakin, jopa Keskisalon Jukalle esteissä kampoihin laittanut.

Mustin esittäjää, Tuovisen Iiroa, kävi sääliksi kuumuuden kanssa karvaturrina taistelu, hengissä selvisi onneksi kun välillä hurtta limpparia lipitti.
Fedja-sedän, Jalkasen Eijan, sympaattisuus oli omaa luokkaansa, hyvä veto Fedjalta katsomossa kiertely, tuttavuuden hierominen lasten kanssa ennen esityksen alkua. Matroskin, Eskelisen Elsi, oli veikeä ja tomera yhtäaikaa.

Siis vanhempi katsojakin viihtyi, vaan sitten puoliajan jälkeen rupesi paljot mehut ja vedenjuonnit ulospyrkimään, hätä käteen.
Siihen hätään olisi ollut järjestäjien apu lähellä: vierellä istuja näytti kylttiä, mutta arkaillen sinne oli mentävä - se kun näkyi sekä katsomoon että näyttämölle saakka =

Evakot kulkivat. Editsemme valuivat kohti uusia seutuja. Meillä oli viettää kaunein lämpimin kesäilta, evakkoja kylmi.
Paljon niitä oli kulkemaan saatu, paljon oli meitäkin katselemassa.

Tehokas alku. Kieltämättä.

Siitä sitten kohti kunnalliskotia. Punainen verho auki ja johan ruplatusta riitti, kun kunniamummot parastaan pistivät. No just ne karikatyyrit. Kuvitelkaa kaikki nuo rollaajat, uteliaat ja äkämykset. Ruotimummot.
Näiden joukkoon asettuu lempeä karjalaisnainen hiomaan haavojaan ja noita mummoja siinä samalla.

Ollaan Kyllikki Mäntylän näytelmässä Opri.
Jatkanko juonta, vai käynkö näyttelijöiden kimppuun?

Mitästä juonesta! Hyvin siinä käy ja hauskaakin on kun tulevat ne kärrihurjat, huru-ukot siihen leikkimielin ja kovinkin mummo sulaa. Eikä näyttelijöistäkään pahaa sanaa, parastaan pistävät ja hyviä ovat, vallan mainioita, varsinkin nuo huimat mummot, talttumattomat. Ja ilmetty Jaakko Tepon ääni ja sama puhheen vetovoima tuolla Renki Jussilla. Kuuntelisi pitempäänkin. Siinä missä noita mummoja, ja ite Oprihan ei ammattilaisesta eroa.
Nimiäkö?
Pannaan vain ohjaajan, koska tunnetuin kaikista, Hannu Virolainen, se Karjalan kunnaiden pyhä henki, pappi Antto. Toiset löytyvät täältä: linkki. No pahus - eivätpäs löytyneet Kyösti Härkönen, Marja-Leena Gröhn, Leena Tolvanen, Katri-Helena Sorsa, Riitta Outinen jne.
Olis sietäny löytyä!

Kesäteatterissa siis taas. Liperi, Roukalahti, Lappalais-veljesten kylä.
Näissä on viehätyksensä ja oma livejännityksensä, sillä koskaan ei voi tietää josko jotain odottamatonta tapahtuisi. Ollaan koko ajan odottavalla kannalla, varpaisillaan. Väliaikakahvit, makkarat ja kaikki tuoksut.
Mieluummin täällä verevän kielenkäytön opissa vaikka joka ilta kuin kotona katsomassa telkun ulkolaisia.

Tuossa lie pointti löydettynä!

Opri eilen, tänään Yksinäisten sydänten kerhoon, toissa iltana Lemmenjuomaa juoda litkiteltiin.

On kesä ja kesäteatterikärpänen koko ajan surraamassa korvan juuressa.
Pitäskö tuo tappaa? Raahtisko.