- Maskuliinisuus, kansakunta ja väkivalta suomalaisessa sotakirjallisuudessa
Arto Jokinen on tutkinut suomalaisen maskuliinisuuden juuria munaskuita myöten. Perehtynyt Suomen sodista kertoviin kirjoihin ja niiden avulla yrittänyt päästä perille 'mikä mies on suomalainen mies?' -problematiikkaan. Sodista kertovia kirjoja on ilmestynyt toista tuhatta, joista hän on valinnut tarkempaan syyniin kolmisenkymmentä teosta.
No ei se mies ole ainakaan sellainen kuin Arla Kanervan Taiteen mustan kirjan taiteilijapahoinpitelijät.
Vaan?
"Ideaalimaskuliinisuus on yhtä soturiin liitettävien attribuuttien kanssa."
Siihen kuuluu myös väkivaltaisuus.
"Asevelvollisuus on kuitenkin vain yksi sukupuolen teknologia, joka liittää väkivallan ja maskuliinisuuden yhteen. Muita ovat esimerkiksi kirjallisuus, elokuva, sarjakuva, näyttämötaide, kuvataide ja media."
Noin loppuyhteenvetelee miehuutta edesmennyt tutkija Arto Jokinen (1964-2016), joka itse oli aseistakieltäytyjä, intohimoinen kamppailulajien harrastaja, ristiinpukeutuja sekä fetissi- ja BSDM-toiminnan aktiivi.
_
aiheesta lisää
"En rakasta sinua enää, en ole rakastanut kuukausiin."
Vaimo kohteena, kun itsestään erkaantunut, itselleen vieras mies, ex-jääkiekkoilija - 'työkyvytön kaikkiin töihin' - laukoo suustaan asioita tajuamatta sanomiaan.
Liigapakki Tommi Kovanen ei ole enää liigapakki, eikä Tommi Kovanenkaan Tommi Huhtalan päähän kohdistuneen säälimättömän kieron silmittömän pommin jäljiltä: hampaat jäällä, aivot jäässä.
Neljä vuotta siitä nyt on vuoden 2013 tammikuisesta paukusta, jolloin elämä muuttui täysin.
Pahinta, että kiero peli jatkui myös tuon tapahtuman jälkeen: Hyvät veljet, liigapomot, hiitelä-vuoriset järjestelivät asiat tuttavan kauppaa niin ettei syyllistä rankaistu.
Rauman Lukon pelaaja Kovanen jäi nuolemaan haavojaan pitkäksi aikaa yksin, kun seuran lääkärikin puhui puutaheinää.
Seuraa itsemurhayritys, mielisairaala, avioero, tunteettomuus, elämä pohjaa vailla - tai pohjassa. Katoaa miehen mieli.
Mutta elämässä on myös valona oma pikku poika, ja löytyy Jenny.
Tommi kertoo tarinaansa Jennylleen, joka kirjoittaa muistiin tunnetarinaa tunteet kadottaneesta, muistinsa menettäneestä miehestä.
Se tarina, kova tarina on nyt tässä kovien kansien välissä: Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso, Bazar 2017.
Mustanpuhuva kirja on tiuhaa huimaavaa luettavaa machomiesten pelistä, joka välillä on yhtä raatteentietä.
'Kaivoin autonavaimen taskustani ja jäin tuijottamaan sitä. Yritin miettiä, minne se kuului laittaa, mutta en yhtäkkiä tuntenut enää kojelautaa tai tiennyt, mitä tehdä koko avaimella. --- Avain putosi kädestäni ja kyyneleet valahtivat raskaina alas kasvojani. En jaksaisi tätä enää. Tämä ei ole minun elämäni. --- Minä en osannut enää yhtään mitään - en tuntea, en lukea, en käydä kaupassa, enkä enää edes käynnistää autoa.' Klik!
PS 1
aivotärähdystaklaukset sen kuin jatkuvat liigajäillä, ja kausi vasta käynnistymässä, viimeisin eilen. PS 2 Tekee niin mieli - turhaan, tiedän - kainosti ehdottaa, josko toinen mailapeli olisi valita toisen mailapelin tilalle, no se toinen kansallispeli - pesäpallo; siinähän ei tökitä mailalla eikä vahingoitta vastustajaa muuten kuin suullisesti.
.
Mitähän jos suomalainen poliisi kirjoittaisi näin suorasanaisen kirjan?
Tuskin ex-poliisipäällikkö Mikko Paaterokaan uskaltaisi kehua yksittäisen jeparin arkista avautumista, kuten tämän saksalaiskreikkalaisen naispoliisin Tania Kambourin kirjaa Naispoliisin rankka arki, Scanria 2017: "Kirja kannattaisi päättäjien lukea ja tehdä siitä johtopäätökset."
Saattaisi suomalainen katupartiopoliisi näin avautuessaan kokea kylmät poliisiylijohtaja Kolehmaisen käsissä?
Ei paljon silittele kaksoiskansalainen Kambouri maahanmuuttajia, vaan latelee totuuksien eteen joutuneena tehtävien ratkomattomuudet. No go -alueita on aihetta vältellä, kääntää pää ja poistua tietyiltä lohkoilta tietyissä tilanteissa poliisin koskemattomuuden ja voimattomuuden takia.
Suoraa puhetta islamilaisten, etenkin turkkilaisten, kuin myös romanien, romanialaisten, bulgarialaisten maahanmuuttajien käyttäytymisestä ja elämästä Saksassa. Islamilaisten ja romanien patriarkaalisuuden ja sen myötä joukkoväkivallan voimaan ei saksalaispoliisilla ole vastavoimaa, kun valtion väkivaltamonopolia ei enää ole. Eikä resursseja itäblokin maista tulleiden varkauksien ja petosten selvittelyyn semminkään.
Jotain pitäisi tehdä, ja katupoliisin näkemykseen ja hätähuutoon tulisi pikaisesti reagoida:
"Olen sitä mieltä, ettei maahanmuutto-ongelmaa voida ratkaista kadulla."
Samaahan se Paaterokin painottaa, eläkeläisenä takakannessa tolkuttaa, että Suomessa olisi aika opiksi ottaa.
Mutta miten reagoivat Kolehmainen, Häkkänen yms.?
Orkka soitteli portilla rytmikästä musiikkia, joka muistutti enemmän polkkaa kuin marssimusiikkia, kun työn näännyttämät, pahoinpidellyt vangit raahautuivat päivätöistä leirille.
"Jos orkesterista sattui puuttumaan jonkin instrumentin taitaja, sopiva mies löydettiin helposti 'siviilipuolelta' ja tuotiin leirille."
Ei muuta kuin SS-mies kaupungille ja naps! - pian satunnainen tuuraaja oli kiikissä aidan takana epäinhimillisissä oloissa, pois pääsemättömissä.
Eipä istuta leppoisasti Loirin kanssa Leirinuotiolla puhumassa syntyjä syviä, vaan kärvennytään, totta totisesti, leirinuotiossa vänrikki Pileckin kanssa Auschwitzin keskitysleirillä kahden ja puolen vuoden ajan.
Ainoastaan savupiipun kautta on ulospääsy tältä leiriltä.
Osastot yrittivät parhaansa mukaan marssia tahdissa raahatessaan tovereidensa ruumiita, joiden paljaat vatsat olivat yleensä töyssähdelleet monta kilometriä jäisessä maassa, mudassa ja kivien päällä --- Inhimillisen kärsimyksen syvyyttä edustavia osastoja ympäröivät piiskurit, jotka hakkasivat heitä kepeillä, ja pian hänen toverinsa raahasivat häntäkin.
Nähdään ja koetaan toteutettuna kaikki paha minkä ihminen voi ikinä keksiä. Kirja on kuvottava, mutta on se kaikkien luettava, jottei totuus hevin unohtuisi - katoaisi savuna ilmaan!
Kun joku porukka Suomessakin pokkana väittää, ettei moista ole tapahtunut!
Olisi aika tarttua epäuskoisten tähän puolalaisen vänrikin kirjoittamaan raakaan totuuteen, jälkeen jättämiin papereihin, muistiinpanoihin päivästä 19.9.1940, jolloin Witold Pilecki salaniemellä Tomasz Serafinski vapaaehtoisesti liukeni Varsovan kadulla Auschwitziin kuljetettavien jonoon, päivään 27.4.1943, jolloin hänen onnistui paeta, ihme kyllä, henkensä edestä:
Kyllähän te hänet muistatte, haavoistanne ja kuhmuistanne, markiisi de Sade-sedän.
Hän on täällä tänään. Tavattavissa taas tuoreena tapauksena. Järjestelemässä uutta kimppakivaa. Bordellia perustamassa Pariisiin - eikä aivan mitä tahansa katutason ilotaloa, vaan ylellistä Maison de Luxea, varsinaista crème de la crèmeä, mistä mitään ei pidä uupuman.
Kuva Marek Sabogal
Milja Kaunisto - on on juuri sen laulaja Pasin tytär - on kirjoittanut melkein tajunnan räjäyttävän yli 500-sivuisen kirjamöhkäleen, josta väkivaltaa ei pidä puuttuman, jos ei intohimoakaan: Luxus, Gummerus 2016. Vau mikä kansi!
Eletään Ranskan vallankumouksen aikaa: kuningas Louis XVI Marie-Antoinetteineen on syöstävä vallasta jotta vapaus, veljeys ja tasa-arvo toteutuisivat. Historian äärivasemmanlaidan merkkimiehet lääkäri Marat ja lakimies Robespierre panevat töpinäksi ja melkoinen kansanmurhaaminen ja listiminen käynnistyy. Tasa-arvo muuttuu likiarvoksi.
Kirjan päähenkilöiksi, jopa rakkaustarina-ainekseksi asti, nousevat puille paljaille jäävä aatelisrouva Marie-Constance de Boucard sekä pyövelin apulainen Isidore Boreal, joka mestattuaan kreivin ottaa ensialkuun suojelukseensa leskikreivitär-Marien.
Jokapäiväinen leipä on tiukassa, myös hengen lähtö koko ajan läsnä. Onneksi tuo satusetä markiisi de Sade tulee ilotaloineen hätiin. Onneksi tai onnettomuudeksi?
Oivan historiallisen alkulukukirjan Kaunisto on koonnut alustukseksi tuleville osille sarjaan Purppuragiljotiini.
Vallan paha on ihminen, ei hyvä, vallanhimossaan.
Ei pitkästy lukija ja mukavasti turtuukin verenvuodatukseen sekä de Sade-sedän metkuihin, jolloin moraali ja hyveet totta tosiaan! ovat tarpeeton taakka:
Tänään Onni viettää nimipäiviään. On aika onnitella ja samalla kurkistaa mitä palindromipojallemme Paratiisiin kuuluu - tuolle Kalevalan aikaiselle aikuiselle miehellemme, ainakin ajatuksiltaan kalevankankaiselle miehenkuvalle.
Onnellinen irtipääsystään oravanpyöräelämästä.
Sitä hän totta totisesti vimpan päälle yhä ja aina on ja siitä nauttii. Vaikka ajassa pysyminen joskus mieltä mättää. Ja tuntoa sipaisee.
Kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä, vaikka yritystäkin olisi.
Euroviisumetakkaa ei siedä ollenkaan, ei sitten millään. Sitä paitsi kului aikaa ennen kuin edes yhdisti UMK-lyhennyksen euroviisuihin.
Tuloksia harvavoi nyt commodoreltaan, joksi hän tietokonettaan uskollisesti kutsuu.
Luvaton kuvapotkaisu Ylen sivuilta
- Eipähän tuolla ollut ollut muita tuttuja kuinEini, tuumailee ja tankkaa nimiä. - Tai tuo yksihän oli BB:ssä juontamassa. Joku metro vai mikä se oli, onneton. Siitä ei sodassa olisi juuri apua täyspakkaus selässä, tuupertus siihen paikkaan ...
Pahalle päälle on päivänsankari muuttumassa, tuommoisia jo purppasee.
Siirtyy Iltalehtiin heti näin aamutuimaan. UFC - eipä hyvää tiedä.
Torven täydeltä alkaa totinen toitotus: - Amarkaami, Amalgaami, Amerikaani ... Kyyneliin liikuttunut.. . Ja toinen hyvä Packal ...Mitä hiton urheilua tuokin! Tieten tahtoen toisiaan potkivat, sitten lääkäriin aikoja mummoilta syövät...
Aikansa ähkii, kuin potalla.
Ei eipä sillä: kylläkyllä hän voimaan uskoo - hakee viikon uutista sitä missä ilmoitettiin Kokkosen Pekan lähteneen tuonne ylisiin.
Vaan mennä nyt tieten tahtoen tosiaan toisiaan monottamaan!
- Urheilun sietoraja kulkee siinä, jyrähtää aikansa elänyt, ajasta jäänyt ja jämähtänyt vähemmän aktuelli intellektuelli
Vanhan Liiton Mies, VLM
UFC:stä ja ennakkoon myös UMK:sta.
Kello on 19.02. Auto on haettu väärältä parkkipaikalta Kiisun pihaan. Ovet lukittu. Liput ostettu. Ohjaaja Smolander ulkoroihupatansa hämmentänyt. On sisäänastumisen aika, pimeyteen, savuun betoniseinien sisuksiin.
Esitteestä luettu: 'Esitys ei ole esteetön.' Tunnustus 1: En ole lukenut Karamazovin veljeksiä. Tunnustus 2: En aiokaan lukea Karamazovin veljeksiä.
Ei siksi että Paavo Väyrynen on Dostojevskinsa lukenut, vieläpä ennätysajassa, vaan siksi että SOS eli Se On Siinä: Outokummussa!
Eli Suomen taiteellinen metsäteatteri teki kaiken selväksi ja veti ainakin sileäksi - ja viimeisen päälle viiden tunnin esityksellään kolkoissa puitteissa hylätyn kaivoksen uumenissa.
Dimitri, Matti Pajulahti - taustalla Lise, Emma Mattila
Mikä meno! Mikä veto! Mikä lento!
Vaikka koko päivän pelottikin: asettua nyt viideksi tunniksi aloilleen tuijottamaan irstaan elostelijaisän ja hänen kolmen nyrjähtäneen aikamiespoikansa välien selvittelyä. Viiden tunnin ajaksi! Kun samaan aikaan olisi voinut katsoa JoMa-Sotkamo-huippuottelua paikan päällä ja Usain Boltin Lontoon satasta telkusta.
Kannatti, kannatti - ehdottomasti kannatti!
JoMahan pelaa pitkin syksyä ja Boltia ei pysäytä mikään, rahanahneudessaan pyrähtää vielä monta pyrähdystä. Bolt saa satasen juoksustaan monta satasta (min. 300 000 €), metsäteatterilaiset eivät rahasta näyttele - ottavat sisään vain jämptit 40 katselijaa - vaikka rahasta näyttelevätkin.
Elostelija isä-Fjodorilla nimittäin sitä ruplaa riittää! Ja kun ruplaa riittää niin sen tavoittelijoitakin riittää, eli henki siinä katkolla on. Kuolema käy, mutta: kuka pojista on murhaaja, vai onko se äpärälapsi, ovela Smerdjakov?
Tunnustus 3: Isän murhaaja on Dimitri - kenttäoikeus painostaa tunnustamaan.
Taitaa niin olla: D on isänsä kuva. Hurjimus.
Mitä paneutumista niin isältä kuin pojalta osaansa, vasta arkussa hiljenevät nämä Yön sudet Eetu Känkänen ja Matti Pajulahti.
Siinäpähän istumme katsomossa, ja emme istu. Välillä vaihdamme paikkaa, kapuamme yhä ylemmä torniin, välillä laskeudumme maan tasalle, välillä aterioimme, syömme soppaa, välillä juomme vohvelikahvit. Ryyppykin rohkeimmille tarjotaan ja Gruşenkalta yksi onnellinen sai suudelman, kiitos Essi Kosola. Nam!
Olemme intiimisti näytelmässä liki koko ajan.
Ihmismieliä on monenlaisia, jotain hyvääkin kaikissa kaikitenkin. Eiköhän se siinä ole Dostojevskin sanoma ja näyttelijöiden.
Kello on puoliyö melko tasan, hämärissä on auton löytämistä parkkipaikalta, tervapata on sammunut, tuulilasikin on kostea - vaiko silmät ...
Menestysteoksen Aseet pois kirjoitti Bertha von Suttner jo vuonna 1889.
Mikä on vaikutus suuresta suosiosta huolimatta? No, saahan niitä kirjoja kirjoitella. Maailman sodat vasta edessä. Ja paukkupetet voimissaan: viime viikolla vasta tämä kirkkotragedia. Koulusurmia vähän siellä sun täällä.
Pärttyli Rinne kirjoittaa lukiopoika Franzin lujasta uskosta muovaamaansa uuteen Tosiajattelun-filosofiaan esikoisteoksessaan Viimeinen sana, Noxboox 2014.
Kolehmaisella on jo oma Glockinsa, Franzilla oma nietzsche-aseensa. Franzin ase ei riitä on ostettava kahella tonnilla kolehmaisenlainen, sellainen, josta kaikki luodit lähtevät yhdellä painalluksella. Kohdekin alkaa hahmottua oman valoatuovan tosiajattelufilosofian myötä. Katsos, vaikka tuonne, missä voimistelunopettaja ikivanhoissa verkkareissaan peluuttaa palloa alempiluokkalaisten tunnilla?
Lukija alkaa kiemurrella mukana, takertua Franzin filosofiaan, joka kertoo kolmesta rakkauden tasosta ja jonka korkeimmalle syvimmälle viisauden tasolle, 'UUSI RAKKAUS', vain harvoilla ja valituilla on kyky yltää. Ja vain näillä harvoilla on siten oikeus jäädä eloon.
'Korkeimmalla tasolla ei ollut seksiä eikä altruismia, ei Erosta eikä Agapeta. Varsinkaan siellä ei ollut Jumalaa.'
Ei Franzkaan taida ihan vielä yltää rakkauden korkeimmalle tasolle - vai miksi hän keskellä yötä kesken unien pukisi ja kävelisi neljän kilsan päähän ABC:lle ostamaan Virpi-jumalattarelleen sipsipussin, jonka Virpi puhelimessa on pyytänyt noutamaan.
Puet, lähdet yönselkään. On yli keskiyön, kello yksi...
Valmista tekstiä Pärttyli Rinne kirjoittaa, vääjäämättömästi vie asioita - kohti kuolemaa. Filosofi Rinne hallitsee psykologian lait ja kaappaa lukijansa kaikkeen kamaluuteen - kohti kuolemaa. Breivikin kuva alkaa välkkyä tekstin kirjainten paikalla, kuvotus yltyy sivujen myötä. Mutta ei auta, luettava on eteenpäin, pakko nähdä kuis äijän käy.
Ja niinhän siinä käy - pahasti.
Tai oikeastaan hyvästi, koska jne.
Siinäpä sitä täksi illaksi ja ensi yöksi (Klitshko klo 04.00 alkaen, Madison Square Garden) askaretta, ja kädentyötä.
Opeaikoina ei olisi ollut kanttia tunnustaa; talkkarillekin piti sanoa luikauttaa, että miten tyhmä urheilulaji nyrkkeily on. Vaikka oli meillä opehuoneen seinällä pressan kuvan paikalla Idi Aminin kuva ikään kuin piiloviestinä suvaitsevaisuudesta, jottei tässä keitään Kososia olla.
No muut kamppailulajit - Krav Maga (K16), Defendo (K16), Kickboxing (K13), MMA vapaaottelu (K14), Brasilian Ju Jutsu (K15) - kyllä vielä toistaiseksi mennä huiskivat ihan oikeasti yli ymmärryksen, vaikka eihän sitä tiedä milloin pehmenee niin että nuokin mokomat ottaa omakseen.
Kuuden jälkeen aloittavat aivoriihen: ensimmäinen hakkaus klo 18.15 Välisarja, 4 erää Olavi Hagert - Juris Ivanovs (Latvia) Kevytsarja, 4 erää Lassi Seppälä - Dawid Knade (Puola)
jne.
aina Evaan ja Tatliin saakka.
... eikä yksikään pelastunut. Eikä yksikään pelastunut on erittäin tunnettu kirja, jonka harva tuntee. Siis tuolla nimellä. Tunnetumpi on se Agatha ChristienTen Little Niggers, jota ei sovi enää suoraan suomentaa.
Tulipahan vain mieleen eilisessä oikeudenistunnossa, käräjäsalissa, suljetussa tilassa, missä käsiteltiin väkivalta-asiaa ainoastaan yhden ulkopuolisen läsnäollessa, joku lehtimies nuokkui ovenpielen tuolilla uutista metsästämässä.
Iso liuta heitä oli asiaanryhtyneitä, otsikon verran.
Kovin olivat ulkomailta Suomeen sotaa pakoon tulleet nuorukaiset oppineet suomipoikajuhlatavat kaikkine viinoineen ja huumeineen, uskonnon unohtaen. Niin pitkälle menneet että puukkokin piti esille kaivaa häjyjen junkkarien malliin.
Onneksi kukaan ei ollut kuollut tässä sodassa, ei haavoittunutkaan, mutta: uhkaapa teräaseella ja heilauta sitä toista kohti, niin linnaa siitä vuosi rapsahtaa. Tosin ensikertalaiselle ehdollisena parin vuoden koetusajalla.
Jos tuli mieleen Agatha niin lopulta vahvimpana mielessä kummitteli AgricolanABCkiria: miten tärkeää olisi ihan aluksi oppia maan kieli!
Oppe nyt wanha / ia noori /
joilla ombi Sydhen toori .
Jumalan keskyt / ia mielen /
iotca taidhat Somen kielen .
Laki / se Sielun hirmutta /
mutt Cristus sen tas lodhutta .
Lue sijs hyue Lapsi teste /
Alcu oppi ilman este .
Nijte muista Elemes aina /
nin Jesus sinun Armons laina
