... mm. paha tuuli, etova olo, tms. voivat viedä etukumaraan, jolloin pystyssä pysyminen hankaloituu ...
Pahan tuulen varoitus
1. Ei mitään takeita
sataako räntää vai rakeita.
2.
Simaa jos juo
maistuu tippaleipä.
Väkevämpätä
- niin eipä eipä.
***
**
* 20 ja 15 tai 15 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2015 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin. (Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
Siinäpä sitä täksi illaksi ja ensi yöksi (Klitshko klo 04.00 alkaen, Madison Square Garden) askaretta, ja kädentyötä.
Opeaikoina ei olisi ollut kanttia tunnustaa; talkkarillekin piti sanoa luikauttaa, että miten tyhmä urheilulaji nyrkkeily on. Vaikka oli meillä opehuoneen seinällä pressan kuvan paikalla Idi Aminin kuva ikään kuin piiloviestinä suvaitsevaisuudesta, jottei tässä keitään Kososia olla.
No muut kamppailulajit - Krav Maga (K16), Defendo (K16), Kickboxing (K13), MMA vapaaottelu (K14), Brasilian Ju Jutsu (K15) - kyllä vielä toistaiseksi mennä huiskivat ihan oikeasti yli ymmärryksen, vaikka eihän sitä tiedä milloin pehmenee niin että nuokin mokomat ottaa omakseen.
Kuuden jälkeen aloittavat aivoriihen: ensimmäinen hakkaus klo 18.15 Välisarja, 4 erää Olavi Hagert - Juris Ivanovs (Latvia) Kevytsarja, 4 erää Lassi Seppälä - Dawid Knade (Puola)
jne.
aina Evaan ja Tatliin saakka.
Hra Alzheimeri kaukana tältä jässikältä, joka muistaa kaiken jonka on nähnyt tai kuullut. Turboahdettu työmuisti. Futiskentän kokoinen, kun se tavan tallaajalla tuskin räkäisen nenäliinan.
Kymppivuotiaana ala-asteen erityisopetuksesta suoraan yliopistoon - ja 12-vuotiaana kohti tohtorin tutkintoa.
Amerikassa of course.
Totta kaikki!
Kristine Barnett kertoo kirjassa Ihmeellinen mieli, Otava 2013, autistisen poikansa Jaken (26.5.1998) tarinan.
On siinä lukijalla nikottelemista pojan kehitystä tiiraillessa. Ei kengännauhaakaan onnistu poika solmimaan, mutta laskepa kaveri astrofysiikan maailmaan laskettelemaan, niin johan natsaa ylivertaisesti. Jakelle suhteellisuusteoria, pimeä aine, säieteoria, kvanttikenttäteoria, biofysiikka, spin Hall-ilmiö, gammapurkaus - joko riittää? - ovat lastenleikkiä.
Oiottuna Jaken älykkyyden pohja:
Jake näkee kuvina kaiken, pystyy luettelemaan piin desimaalit kuinka pitkälle tahansa, koska hän näkee ne aivan samoin jos me luettelisimme numeroita paperilta. Jaken visuaalis-spatiaalinen hahmotuskyky on uskomaton. Muut tiedemiehet tarvitsevat kaavioita varten kansioita ja muistitikkuja, Jake kaivaa kaiken omasta päästään, aina mukana kulkevasta muististaan. Samalla tavoin kuin me kerran opitun pyörällä ajamisen tasapainon!
Mutta kuten sanottu ei autistisen lapsen elämä helppoa ole ollut, perhe on joutunut monesti puun ja kuoren väliin muutenkin kuin pojan vuoksi.
Niistä vaikeuksista ja selviytymisistä äiti Kristine kertoo Jaken tarinan ohella.
'Tulos on ehkä odotettuakin selvempi sinipunan tappio:
SDP -8, kokoomus -13, voittajina kepu +15 ja vihreät +6 sekä omalla tavallaan vain -1 tappion kokenut vasemmistoliitto. Se erityisesti alleviivaa sinipunan tappiota.'
Eduskuntavaalitulos 2015?
Saattaa ollakin, mutta nuo luvut ovat vuodelta 1991.
Ja kommentti päälle:
'Omana kommenttinani, ei ihan julkisuuteen kuitenkaan, on se että jos kerran SDP:n piti hävitä, niin hyvä että se tapahtui näinkin selvästi. Kaksi asiaa on ainakin varmaa: sinipuna ei jatka eikä Sorsasta tule pääministeriä, molemmista voimme iloita.'
Erkki Tuomioja kirjoittelee vuodet 1991-1994 päiväkirjaan, joka tuli julki viime syksynä nimellä Siinä syntyy vielä rumihia, Tammi 2014. Melkoinen mielenkiintoinen mammutti, sivuja 680 - ja vain neljä vuotta!
Paljon paksummaksi teos olisi paisunut jos Erkki ei olisi tehnyt rajausta: jokseenkin kaikki henkilökohtainen tai perhe- ja kotielämään, terveydentilaan, lomanviettoon ja liikuntaharrastukseen liittyvä aineisto on karsittu merkityksettömänä. Tarkoituksena on alunperin ollut se, että muistiinpanot päätyvät Kansallisarkistoon tutkijoiden käyttöön.
On näissä tutkimista ja lukemista tavan taivaltajillekin, ja erittäin luettavassa muodossa, kapulat on puhuttu ja jargonoitu tiedotusvälineille, omiin muistiinpanoihin voi kirjoittaa häpeilemättä ajatuksensa. Niin kuin tuon Sorsa-antipatiankin.
On miehellä mittaa mitä kirjoittaa vuosikymmenet keskeisillä paikoilla pyörittyään. Ei tarvitse runoilla kuten neljättäkymmentä vuotta kansanedustajana työskennelleen Esko Juhani Tennilän, joka oman uransa päätettyään julkaisi ohuttakin ohuemman, tosin jäätävän osuvan, jopa satuttavan runokirjan Toppari Arkadianmäellä, WSOY, 2013.
Tuomiojan kirjassa ei muuta vikaa ole kuin paksuus. Mutta mistäs karsit jos haluat että tärkeimmät kohtaamasi maailman asiat pääsevät esille!
Kyllä lukija kyydissä kelkassa kestää ja pysyy kun kerran kokijakin.
Potkut - avioero - pakeneminen.
Kolme pointtia Katariina VuorenPula-ajalla-romaanin, Nordbooks 2015, ideaksi ja sisällöksi.
Nainen on toimittaja, joka elää varakkaan miehen siivellä. Mikko löytää uuden. Nainen jää tyhjän päälle. Vuokra-asunnon postiluukku työntää virallisia, alistavia ikkunakuoria, jotka lopulta avaamatta jäävät.
Karkuun! Maalle!
Pötkii pakoon.
Luonnon huomaan, luonnon helman suremaan. Pula-aikaa elämään. Ruohon syöntiin.
Leikkimään!
Nii-in, sieltä mökin vintiltä löytyvät kolmenkymmenen vuoden takaiset lapsuuden barbit. Barbi ja Ken olkoot nytkin terapeutteja, niille voi kertoa kaiken! Ihan vähän kuin lapsena leikkiä niillä: Ottaa mukaan veneeseen katiskalle, pitää kunnon bileitä vintillä. Kertoa miten vähäpätöisestä syystä päätoimittaja antoi potkut: kirjoitti jonkun silmäätekevän nimen väärin! Kertoa kuinka mielettömästi rakasti Mikkoa, yhä.
Vaikka ei elämä todella mitään lastenleikkiä ole.
Katariina Vuori on kirjoittanut potkitun naisen tarinan päiväkirjaksi, jossa lukija oppii syömään naisen mukana, kun muuta ruokaa ei koko kesässä ole, kaikki mahdolliset luonnonruohot, juuret sekä marjat lahnanläpyköiden lisäksi. Käy kuolemakin monta kertaa mielessä, liippaa liki viimeistään siinä vaiheessa kun nainen ottaa leipäveitsen esille, repii kymmenen paperilappua.
Viiteen lappuun kirjoittaa KUOLEMA, viiteen ELÄMÄ.
Päivämäärämerkinnät vähitellen unohtuvat, kun akku kännykästä loppuu ja läppärin mokkula ei toimi. Mutta tarina jatkuu.
Mielenkiintoisesti osaa Vuori pyörittää ahdistavaa tarinaa puitteiden supistuessa.
Vaikka aluksi tympäisi tuon Kenin ja Barbin mukana raahaaminen, mukaan kirjoittaminen, niin lopulta hyväksyy ne naisen seuralaisiksi, ovat välttämättömiä symboleja, aikaperspektiivin tuojia naisen historiaan: lapsenleikkiä sittenkinkö koko tämä turkanen elämä - vaiko tosi tiukkaa vääntöä, vaiko kumpaakin?
Sanalinkoon tai sanasadetukseen altistuu lukija Vuoren tekstin kimpussa ja oppii siinä sivussa melkoiseksi yrttien tuntijaksi, juurakkojen repijäksi, poimulehtien poimijaksi, marjastajaksi - mieskin, vaikkei mikään marjanpoimija olisikaan.
Lennun avoin kirje Alexanderille ja Carlelle, pää- ja puolustusministerille. Vetoomus.
HV
Hj
kauttasi
Arvoisat ministerit.
Nyt järki käteen ja realiteetti huomioon!
Geopoliittinen sijaintimme ja kokomme huomioiden: parempi puristaa kättä kuin heristää nyrkkiä. Naapureista sentään kysymys.
Toki tiedän ja hyväksyn universaaliset ajatuksenne, mutta: 'elämä on'. Itsesuojeluvaisto missä?
Sassiin, siltä Kimmoltakin, jalat maahan, katse kengänkärkiin ja anteeksipyyntö paikallaan, että haihateltu on. Sillä ikiaikainen kansanviisaus pätee yhä:
Minkäs se tuuli kivelle mahtaa.
tuus Lennart Järvi
Oikein kuvan kera Lennu liikkeellä. Ai kun söpöä symboliikkaa!
Että Kekkosta vailla? No pian tulee Väyrynen, jos Sipilä suo.
Kelvannee?
Kyllä se siitä sitten lutviutuu.
Jo on aikoihin eletty!
Kanttori ei saa soittaa eli lukkari olkoon aina vain se lusikka suussa.
Päiväkotiin musahetkeen ei pian menemistä lain!
Vaikka 12 vuotta ja 3 kuukautta on saanut.
Toi Andy McCoy vissiin saisi, mutta kylälukkari ehdottomasti ei: traditioiden ei siis soisi soivan.
Kuinkahan olisi Raittis-Eeron laita?
Semmoinen on nykypäivä.
Siinä nielemistä uskonnottomillakin.
Olisiko suvaitsevaisuuskasvatuksen paikka?
Nimittäin kanttori-Äijä kertoo suun loksahtaneen eilen muskarimeiningin jälkeen ammolleen:
Oli esimies sanonut kuulemma niin, että papin ja kanttorin vierailut päiväkodissa eivät ole enää toivottavia. Kysymys on kuulemma uudesta varhaiskasvatuslaista.
Eipä siihen ollut paljoa sanomista. Mitä nyt vähän pala kurkkuun nousi.
Ei muuta kuin pillit pussiin ja pois, kunhan ensin: "Sitten laitoin kitaran koteloon, ja lapset ovat koko 12 vuoden ajan halunneet sulkea sen ja napsauttaa lukot kiinni."
