hikotusta ... sivumerkkejä

Tänään pistämme, vaikka vuoden viimeisen päivän kunniaksi, Kolme Kovaa Konkaria paremmuusjärjestykseen, valitsemme Vuoden Miehen. Keskisillä ja Nykäsillä ei mitään jakoa tässä skabassa; he lienevät enemmän Vuodemiehiä.

Kolmelta kantilta heitä tutkittakoon.
Meritoinnin painavuus
1) Kirjoittajana.
2) Urheilijana.
3) Poliitikkona.

Alustukseksi:
a) Ansioitunein näyttäisi olevan Erkki, tuo mikrofonin tuulisuojus - olkoon mittari mikä tahansa. 3000 metrin esteetkin mies on juossut alle 11 minuutin. Maraton < 3 h
b) Voittajan paremmalla puolella, oikealla!, seisoksinee lastenkirjojakin! kirjoittanut Esko-Juhani. Potkinut jalkapalloa III divisioonan tasolla: Karihaaran Tenho/Rovaniemen Reipas.
c) Sylkykupiksi käytävälle jää kai Lokalahden Leiskun verkkareissa aikoinaan urheillut Ilkka kirjallisen tuotannon vähäisyyden takia. Tosin ihan kunnioitettavat pisteet 10-ottelussa: 5377 pistettä, 400 metriä 52,2, 400m aidat 58,2 jne.

Henkilökohtaisesti olen tavannut Erkin Helsingissä Akateemisen kirjakaupan porraspielessä jakamassa Kirjavinkkejä-kirjaansa vaalien alla. Ilkan olen tavannut kokoomuksen nuorten sisäpiiritilaisuudessa Joensuussa opiskeluaikoina, korvasi yksin kiireiset, paikalle lupautuneet Juha Rihtniemen ja Juha Vikatmaan!
Esko-Juhania en ole ikinä tavannut. Valitettavasti.

Voittajasuosikki Erkki on demari. Hopeapallisti Esko-Juhani on SKDL, oma, Deva sekä Vas eli kommari mikä kommari, pronssia hamuileva Ilkka on mitä vakain ja vankin kok.

Poliittisestihan Esko-Juhanilla ei ole mitään sijaa näiden kahden uraministerin rinnalla, museokamaa, kuten E-J itse määrittelee eli arvelee puhemies Sauli Niinistön mietteet tämän kulkiessa 80-vuotisen kahvilapöydän, E-J:n kantapöydän, ohi eduskunnan kuppilassa: "Varmaan hän haluaisi minutkin Museoviraston suojeluun." /Toppari Arkadianmäellä -kirjassa.

Siis.

RANKING (kirjallinen tuotato lopulta ratkaisi miesten paremmuuden.)
1. Erkki Tuomioja. Helsingin Jyry 2006 Tieto-Finlandia-palkinto Hella Wuolijokea käsittelevästä, alun perin englanniksi kirjoitetusta teoksesta Häivähdys punaista.
2, Esko-Juhani Tennilä. Karihaaran Tenho, lak. > 20 kirjaa, joukossa lastenkirjojakin!
3. Ilkka Kanerva. Lokalahden Leisku. Ei kirjoja, runsaasti tekstiviestejä - pääasiassa naishupakoille.

PS mahd. protestit vuoden loppuun mennessä.

Koska kyseessä ei ole dekkari - vaikka ihmisiä, neuvostokansalaisia, pilvin pimein tapetaankin - voi paljastaa mikä mies kirjan nimimies, Graniittimies, on: Tappaja.

"Lauta-aidan takana kaksi parakkia. Toiseen niistä suljettiin ne jotka eivät tienneet.
Toisessa odottivat ne jotka tiesivät. Aamunkoittoa, käskyä. ...
Niskaan ammuttiin, se oli tehokkain tapa."

Ei täyttänyt käytännön kommunismi/sosialismi vuosienkaan mittaan niitä toiveita joita hiihtäjillä oli mielessä pyörinyt rajan yli sivakoidessaan.
Turhaan hiihti nuori pari, Ilja ja Klara, Suomesta neuvostovapauden valtakuntaan ennen aikojaan vanhenemaan. Surman suuhun, Petrogradiin, tasa-arvoista yhteiskuntaa rakentamaan monien muiden lailla. Ilon seppiin orpoja katulapsia elämälle pelastamaan.
Yhä enemmän elämän orpoja niistä(kin) tuli, koska teoria oli tärkeämpää kuin käytäntö, kollektiivi kulki yksilön edellä.

Oli oltava nöyrä.
Klara oli kyseenalaistanut vapauden neuvostomaassa joskus nuoruudessaan ohimennen, nyt oli langennut maksunaika.
Tuomio: vakooja mikä vakooja. Kansanvihollinen.

"Kun iskut tulevat, hän vavahtaa niiden alla, luut ryskyvät, silmät sokeutuvat, mutta se on kaikki tuttua, hän tahtoisi sanoa."

Sirpa Kähkönen on kirjoittanut romaanin, joka on totta, mutta jota ei pitkiin aikoihin saanut ääneen lausua, ei siellä eikä täällä: ei mitään hurpaa aatteen toimeksipanijoilla harharetkillään!

Pistää nyt ihmiset, nuo toistensa kilpailijat, tasa-arvoaatteen toteuttajiksi!
Mikä ettei - kuittaanpa sitten kirjan sanoman vaikka noin muistellen Darwinin Lajien syntyä ja valintaa. Sosiaalidarvinismia. Taistelukenttä mikä taistelukenttä!

Vaikka kyllä Klara oli osannut ottaa toiset huomioon käytännössä, eikä vain teoriassa kuten politrukkien tapana oli, jopa niin pitkälle että jätti oman perheen toissijalle, ulkopuolelle - 'äitinikin olin jättänyt vanhuuden turvaa vaille'.

Näin on tullut summattua Kähkösen kirjan sanoma ihmisen luonteen heikkoudesta, alistumisesta, mataamisesta Voiman edessä, sen yhden georgialaisen viiksiniekan, jonka nimeä ei kirjailija tohdi edes mainita.

Pitää myös muistaa, että totuuspohjasta huolimatta Graniittimies on vahvaa ja väkevää kaunokirjallisuutta, taidetta, josta tosin kauno on sisällöstä kaukana. Sujuvassa kerronnassa sitä silti on.

Raskas kirja, raskasta tekstiä kuin Oksaselta, ei ilon pilkahdusta, ei naurua, huumoria - lukija kuin paikoilla läsnä kärsimässä, päätään menettämässä itse. Riipaisee siinä missä Otto Ville Kuusisen Aino Jumala syöksee enkelinsä -muistelmillaan: vain ratapölkyn arvo ihmisellä. Tai kuin Uiton dokumentti mainitusta Suomen syöjästä, tai kuin Arvo Poika Tuomisen Kremlin kellot tai kuin ...

Hukkaan valuu, karkaa elämä omista käsistä näidenkin Kähkösen kansalaisten - taisteli miten taisteli, taisteli missä taisteli.
Vaan eipä ratkea, dekkari kun ei ole, tässäkään kirjassa: Kuka, ketkä, mikä ja miksi kaiken tapon takana?

Kirjailijan puheenvuoro HS

http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/graniittimies/

Joulukorttikalenterin yhteenveto:
Häverikkiä ei tullut. Luvuin 24-21 voittoon päättyi joulukorttitaisto, mikä merkitsee voittoprosenttia 14%.
Veristä taistelua tälläkin rintamalla, siis.

No pilapilaahan tämä kaikk'. Toki.
Aivan niinkuin Eläkeläiset-yhtyeen jäännöskaksikoksi irronneelle Tekramütisch-duolle laulanta. Koko joulun ajan on suoranaiseen nauruun tuontuostaan pyrskäyttänyt kaksikon jouluinen laulusuunnitelmaesitys: 'On ryijyn alla mämmi'.
Niinhän se eläkeläisillä tahtoo olla, lipsahtaa puurot ja vellit sekaisin.
Joskus.

Vanhin serkku Lapista laittoi tuon viimeisenä tulleen, mutta ensimmäiseksi arvostamani joulutervehdyksen.

Hyvin siellä menee, minkä nyt Kaamosta tuntuu riittävän mitä lie kaikkiaan parit kuukaudet; jalkoja kolottaa - jos iskiaskin kiskottelee, runnakossa rumelehtii. Eikä siellä missään pussin perällä olla ja elellä; kovin tuntuu matkustelevan nuorempi väki maailmalla, Honolulut, Meksikot, Japanit - jopa enemmän kuin toinen Lapin asukas, tämäpä maallisen joulun päätähti, harmaajapsi eikun hapsi Joulupukki.

Niin eläväisesti kertoo serkku'tyttö' maailmanmenosta, jotta pieni lainaus on räntättävä julki, mikä ei murtane intimiteettisuojausta eikä aiheuttane estoja eloisaan kirjeenvaihtoomme vastaisuudessa:

'Antti OK paitsi kuulo meni toisesta korvasta Syvärillä 18-vanhana ja nyt menossa loputkin. TV täysillä ja Ahkulla korvatulpat.'

Jakelee ahku ohjeitakin ja varoittelee bensanhakijoita:

'Pysyis vain Putinin porukka rajan takana. Niin lähellä ryssät on teitä. Lapsuuden kesät haisi savulle ja sodan jylinä kuului kuin ukkonen.'

Otetaan opiksi ja ollaan varovaisia - eiköhän se tästä taas arki ala ja rauha maassa pysy jos hyvä tahto päällimmäiseksi nostetaan.

"Rikkaita emme ole, varakkaiksi emme tule, olkaamme siis köyhiä."

Lause on Ämeriäkkylän uuden kunnanjohtajan puheesta, jolla hän kiitteli kuntaan juuri myönnetyn kunnallisneuvostittelin saanutta Vasemmanliiton kunnanhallituksen puheenjohtajaa ja tämän myötävaikutusta näin käyneessä asiassa - kepupoikien jäädessä nuolemaan näppejään ja kärkkymään pienempiä titteleitä.

Eikä totuuden lausumiseen mitään Arwidssonia siis tarvittu. Yhdymme onnitteluihin.

Mikäs meidän näin on ollessa ja porskutellessa kun tavan kuntalaisina seuraamme terveydenvaalijamme, sen Attendon, esimerkkiä verojenkierrossa hakemalla bentsiinit, tupakat sun muut polttoaineet rajojen takaa.

Ykköspallille päästäksemme kannattaa harkita toimeksiantoa, jolla terveyden- sekä soisaalihoidon jo hoitava hoivapalvelu Attendo ottaisi hoitaakseen loputkin kunnan tehtävistä eli vielä jäljellä olevan koulutoimen.
Myös kunnan päätäntävalta kokonaisuudessaan tulisi delegoida hoivapalvelulle. Sieltä kyllä löytyisi päteviä kunnanjohtajia sun muita virkailijoita.

Ja näin olisi hyvä.
Ken ties.

Joulukorttikalenteri täydentyy aika mukavasti. Aletaan olla pian omillaan. Kortteja on tullut ihan kahmalokaupalla.

Hetkinen: kahmalokaupalla!
Kahmalo - minkähänmoinen mittayksikkö? Peräti SI-järjestelmässä?

Kohmelonkin suuruuden vielä ymmärtäisi - vaan kahmalopa jo nikotuttaa.
Peukalonhangallinen myös on vielä jotenkuten käsitettävissä, vaan jotta kahmalo!
Jotain positiivista sen täytyy olla, ainakin saman verran paremmalla puolella viivaa kuin mitä kilpaileva kohmelo on huonommalla.

Mutta ennen kuin Nykäseen turvaudutaan, käsitellääs omat NHL-tulokset eli päivän korttitilanne:
Sitten viime näkemän niitä on nyt yksinlukien 1 +3 + 4 + 9 = 17.
Enää 4 miinuksella!

Yksi ylläri tuli eilen.
Kaikista ilahduin, mutta yllärikortin panin ylitse muiden, kuvankin päällimmäiseksi kuvaan ylle. Ilovaaran, sen menneiden lumien koulun, fasilitaattori oli asialla.
Pus! ja puspus.
Vieläpäs oli mieleen juolahtanut, vuosien jälkeen!

Ilahdutti kovin, sydänkin virkosi taas muutamaan ylilyöntiin, hyvä ettei tuonne, ansioluettelossakin mainittuun, KYKSin katetriablaatioon taas olisi vietättänyt!
Vaan mitä vielä; eihän se toki sydänkään ilosta väärille rytmeille riennä, surusta pikemminkin sekaisin menee kuten silloin kun Ilovaaran koul ...
Pah! Vaan sinnepä ei enää palailla. Kylmillään jäätyköön.

Kahmalokauppaan palataan ja Nykäseen, Mattiin ja kohmeloonkin, jos tarve vaatii.

Nykänen on vanhan ajan Google-herra. Siitä kun katsoo niin kohta jo tietää. Nykänen on nimittäin noiden ammattisanaristikkoratkaisijoiden slangissa Nykysuomen sanakirja.*
_ _ _
*kahmalo = yhdessä olevat kourat; kahden kouran täysi, kahmalollinen.
*kohmelo = päihtymyksen jälkitila, pohmelo.
- - -
Eli korttitilanne on siis mitä valoisin: mitään kahmaloita ei enää tarvita. 4 korttia niin omilla ollaan. Eikähän mittatappioprosentti enää nytkään ole kuin 19 %.

Silti jos, varmuuden vuoksi, ja kuitenkin - ihan pieni ja kaino suhaus:
- pliisss...

Helmihäät - 30 v

Sää & mää

= I 'Hää' + II 'Hää'

Hujahaja!

Koko maja -

Eka kui Sää,
Toka kui mää.

Lähti Eka Hää.
Lähti Toka Hää.

Taas jää - Sää ja mää.

***
**
*
20 ja 14 tai 14 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2014 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

Tässä kirjoituksessa käsittelemme kahdenlaisia lahjoja: älyn ja joulun.

Istuu Onni Rentner, tuo paratiisilainen, Tupasensa pöydän äärellä ja lukee lehteä. Onni on kova poika lukemaan; tiedetään, tiedetään!
Nyt käsiin on osunut varsinainen nimike: Viisas Raha.

- Voiko raha muka olla viisas? pohtii. - Koira voi olla, hevonenkin, ja Lempi nyt ainakin. Mutta raha! Ja jos raha niin mikä rahoista. Rupla nyt ei ainakaan, luisuu vaikkei luntakaan.

Ihminen tuskin voi olla vaikka ihan homona (homo sapiens) vaeltaa. Paitsi: Jääkiekkoilija voisi olla ja onkin, ainakin Tammisen mielestä:
- Neron syöttö!
- Älykäs laukaus!
- Viisas, einsteinlaisen viisas veto!

Poliitikko ei voi olla, viisas - ei ainakaan ministeri. Vai oletteko kuulleet asiantuntijalausuntoja:
- Vau mikä Stubbin nerokas ratkaisu!
- Ou mikä Rinteen älykäs leikkaus!
- Grahn-Laasoselta upean huikea ilmiömäinen suoritus!

Löytää Onni kirja-arvostelunkin VR:stä: Emilia Kullas & Ninni Myllyoja Nainen ja rikastumisen taito. Talentum 2014.
Nainen, hanki vaurautta, älä mieti leppoistamista!
Kavahtaa Onni otsikkoa, koska Onnin aatos on päinvastainen. Onnihan on liki downsiftaaja.

No, eipähän hän nainen olekaan. Siirtää pöytäliinan helmaa. Varmistaa. Iloitsisi jos uskaltaisi näinä aikoina egoansa nostaa, huudahtaisi: - Enpäs ole!
Nyt ei huudahda, on vaiti ja hiljaa, sentään hyreksii kun oven takaa ei kuulu liikuntoa, sen Ievukan.

Siirtyy ajankohtaisempiin asioihin Nordean tutkimukseen:
311 euroa suomalainen käyttää tänä jouluna joululahjoihin, vuonna 2013 tuhlattiin 323 euroa. sitä edellisenä vuonna summa oli 330.
Summa laskee kuin lehmänhäntä. Itäsuomalaiset käyttävät 245 €, etelän porhot 357.
Tasan eivät käy nekään lahjat!

Niinpä pöydän ja lehden takaa kuulemmekin tuhinat: -Pah! ja - Epistä!
Ja jos ei Kaislaa vitseineen olisi, niin jäisi karvas maku tuon lukijaraukan suuhun, nyt ei jää:

Mitä joulupukki tekee loppuaattoillasta monen kotikäynnin jälkeen?
- Menee kontilleen.

ps
Joulukorttitilanne: 8-21, tappio% 62

Tämä kirja on valitettavasti totta.

Niin kirjoittaa 'vanki omassa kehossaan', locked in.
42 vuoden iässä, tuntemattomasta syystä, mitä energisin erityisopettaja saa aivotukoksen, jonka jälkitilana neliraajahalvaus sekä puhekyvynmenetys, lopullisesti.
Marja Korhonen, Saarijärvi. Eronnut jo ennen vammautumista, kolme lasta.

"Järki, tunteet ja täydellinen kehon tunto joka solussa jätettiin" - minkä lisäksi:

Vain kauniit silmäripseni toimivat ja niiden räpytysten voimalla ponnistin itseni tähän uskomattomaan seikkailuun - elämään.

Että tämmöinen tapaus häivähdyksinä silmillenne nyt sulateltavaksi.

Häivähdyksiä - erityinen elämäni, Myllylahti 2014, on kirja, jonka Marja Korhonen on kirjoittanut omalla otsallaan: otsahiirellä ja tietokoneen näppäimillä, kehittyneillä niskalihaksilla. Vastaavanlainen tapaus muistuu mieleen Ranskasta: Jean-Dominique Baubyn Perhonen lasikuvussa, kirjana sekä elokuvana.

Häivähdyksiä kuuluu siihen kirjasarjaan, joka herättelee lukijansa kysymään ja toteamaan: - Eipä minulta taidakaan mitään puuttua.

Sitkeä sissi tämä Korhosen Marja, sillä jo vuoden jälkeen hän taisteli - puhekyvyttömänä ja liikkumattomana! - itsensä pois laitoksista, minne ilman omaa sisukkuutta olisi ikiajoiksi jäänyt, ja on nyt asunut pian kymmenen vuotta omassa kodissaan avustaja-'armeijan' voimin.

Todella: ilman Martti Kitusen sisukasta sukuperintöä makaisi tämä blondi 'vihanneksena' jossain laitoksessa, joka asumismuoto maksaisi kunnalle ja yhteiskunnalle paljon kotiasumista enemmän.
Nyt hän elää ja toimii aktiivisesti, kuten kenen tahansa pitäisi jotta mieli virkeänä pysyisi: kuntosalikäyntiä, maailmatilanteen seuraamista, reissuamista maailmalla, musiikkia, ystävät ympärillä, omat lapset, läheiset lähettyvillä.

Marja Korhosen kidutus-/selviytymistarina vertautuu yhteen vaikuttavimmista, elämänuskoa valavimmista teoksista eli Viktor Franklin Ihmisyyden rajalla -kirjaseen, kertomukseen, kuinka keskitysleirilläkin oli mahdollisuus selviytyä.
Ei paikkaa ettei valoa, sillä 'mielestäni meistä jokainen on oman onnellisuutensa seppä - aina loppujen lopuksi'. Sanoo tämä nainen kaiken kokeneena ja locked in -tilassa!

Katkeruus on nyt poiskirjoitettu, jätetty, näihin kansiin.

Raskas on Marja Korhosen taakka ollut, muttei niin raskas etteikö huumorinhengellekin sijaa olisi löytynyt ja löytyy.
Jos joskus pyörätuoli keulii ostosten painosta niin keulii myös sillä istujan iloinen mieli suorien sanojen ja hurtin huumorin siivin: repesipä taas silloinkin ilo ilmoille, jäi kotiin pyörimään kun avustajaenkeli pitkän lypsämisen jälkeen ronskisti mainitsi kenkuimman hommansa:

Jos jotain täytyy sanoa, niin perseen pyyhintä!

ps
suosituin keskisuomalainen

http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/haivahdyksia-erityinen-elamani/

Joulukorttikalenteri pomppien täydentyy

Hyvältä näyttää: omia ei vielä kirjoitettu ja neljä jo saatu.
Netottu 4! (kahteenkymmeneenyhteen on vielä matkaa)

Ylioppilasta muistuttavan koiran jälkeen tuli tuhti lumiukko toisena, kälyn ja langon laittamina. Köpötteli Paratiisin vartijaksi portille olemaan - olemaan kuin Haanpään yhä löytymätön sotamies - sopivasti lyhtyjä puhdistelemaan. Eipähän pääse paha maailma joulurauhaa rikkomaan.

Kolmas kortti, tuo taakankantaja tonttu - munkkiveljestön nimityksiä muunnellen - tuo kontteineen levon ja luonnonrauhan mukanaan, hymyn ja hyvän mielen. On ilmeinen tonttujen Assisilainen, F, Jumalan pieni köyhä, lintujen ruokkija. Serkku haluaa tiedottaa tällä noin, ilmeisesti.

Neljäs kortti tulee neljäntenä, tietty!
Siinäpä levollista vipinää! Ja mikä mukavinta, se täytyy itse maksaa, ja mielelläänhän maksaakin jos ilon voi jakaa kylän lapsien kanssa.

10.12.- 24.12. Kaksi viikkoa jäljellä. Och julen igen!

Jos tasaista tahtia, yks per päivä, mennään niin tietää viittätoista.
No, sitä luokkaa, sitä luokkaa se on ollut.
Saas nähä.

Ei hassumpi avaus. Varsin ilahduttaa tuo kirjekuoren päällä hiihtänyt tonttujoukko, johon on helppo samaistua ja mukaan hypätä hinkkaamaan.

Tämä ensimmäinen tuli siltä Yheltä (+perh.), jonka kanssa oli kiva aina otaltaa töissä kun tiesi että sai vastusta eikä tarvinnu pelätä että toinen alakynteen jäisi. Jotkut opehuoneen läpikulkijat jo luulivat ja pelästyvät äänen kohottua, jotta ne pian ryysyihin tarttuvat, vaikka asioitahan siinä vain setvittiin, pantiin vähän kovemmalla volyymilla kondikseen.

Kaipaan.
Myös perhettä. Sitäkin pojanvilikunaa, joka keväisin ja syksyisin liittyi puolimatkassa pyöräletkaan, jonka kaksi miesopettajaa muodosti; oli sitten entistä rattosampi polkea loppukymppi koululle.

Eikä me välitetty, taikka viis veisattiin, kyläläisten puheista ja supinoista, jotta 'Nyt niilä homoloila on jo laps!'.
Silloinhan se oli huvittavaa pilkkaa, nyt ois kunniaks jos oltas ja ajettas - homoja ja polkupyörällä.
Vaan kun ei olla.

Jotta tämmönen rauhallinen lupsaus, tämä eka, jäämme tokaa oottamaan analysoitavaksi.