Jostain syystä yön jälkeen tuli sellainen fiilis että pisti laulattamaan, rallattamaan sekosanoin mummon kanasia, jotka Ellu niitylle ajoi ja nämä tiput senkun huppeli.
Johtuisiko laulupuuskarallattelu noista Ellun runsaslukuisista revittelyistä, vai vastikään päätökseen lukemastani Joel LehtosenLintukodosta, jossa kirjailija juottaa humalaan Matti-kukon ja seuraa katseella kuis kanoilla - Rupahäntä, Kukkapää, Tupsu-jalka - skulaa?
Huvittavaa! Kertakaikkiaan.
Joel Lehtonen yrittää rakentaa kunnon paratiisin pikkusaareen, Vähä-Vohliin, ja onnistuukin - syksyyn saakka, jolloin pimenee, tyrskyää ja myrskyää.
Ei hyvi muu kuin kirjailijan koota kimpsunsa ja kampsunsa ja luikkia takaisin stadiin Helsingin Huopalahteen. Tosin voihan sielläkin asialliset hommat hoidella ja sitten seuraelämän pyörteissä joskus olla kuin ellunkanat taiteilijatovereiden kanssa.
Nuori nainen puukottaa aviomiestään, upottaa veitsen terää 12 cm hartioihin. Monet syyt upottaa, mutta silti.
Lautamies voi vielä illalla pahoin verikuvat nähtyään, autenttisen hälytyskeskussoiton kuultuaan, ja ennen kaikkea nuorta tyttöä kasvoihin katsottuaan tai oikeastaan jo sitä ennen kun vartijat saattelivat tytön oikeuden eteen: tulevaisuus veitsenterällä.
Niin niin.
Niin monia syitä upottaa - mutta silti.
Salin perällä istunut lehtimies ei paljon hätkähtänyt, rikoksista raportoiva kulunut mies on lehteensä toimittanut paljon rankempia uutisia. Tämä miedoimmasta päästä otsikoksi asti. Luki iltalehteä jompaakumpaa ja luikahti nopeasti pois kun kuuli kansliapäätöstuomiosta.
Oli sentään toimitussihteeri arvioinut jutun kolmen palstan arvoiseksi vailla tietoa montako vuotta.
Ennen vanhaan naiset tyytyivät rukin pyörittämiseen päreen valossa tai leppilampun.
Nyt on toisin: uroot on työnnetty hellan ja nyrkin väliin ja naiset hoitavat asiallisemmat hommat. Kuten maanpuolustuksen.
Niin on pääteltävissä mailista joka tulla tupsahti myöhään eilisiltana koneelleni.
Ja yllätys yllätys: Lähettäjänä ON Lennun faija. Siis isä! Lennun isä elää, vaikka Lennu itse jo vanhan miehen kirjoissa.
Vielä viriilimpi ja terhakampi, aikaansa seuraavampi, maanpuolustusvalmiimpi näyttää tämä ukonkäkkänä olevan mailista päätellen:
"Moikka!
Sä.
Lennun isä täällä, terve.
Tuo Tyysterin tempaus saa kaiken arvonantoni, Odinin miehiäkin kunnioitettavampi teko.
Myös nuo imitoija Saran silikonit saavat täyden hyväksyntäni.
Piirrustan ne tähän alle.
tuus Lennun faija
Sanattomaksipa vetää, etten sanoisi että katson kuin mykkä.
Eikö muka oikein tavutettu?
Mikäpä tässä elämässä oikein menisi, ainakaan jatkuvasti!
Hyvä jos ehken sinne päin. <Kahdessa sanassa tuossakin jo virhe, niinkö?
Katkoo, ei tu mittää. Eikä sitä paitsi pidä nipottaa.
Reko LundáninAina joku eksyy näytelmässä hyvin moni väheksyy monia, ainakin kaksoset toisiansa ja ennen kaikkea juoppoutunutta äitiään, joka on viinakiroissa aikoinaan jättänyt kapiaisukkonsa ja Liisan ja Akin armeijan aidan taakse ja itse rynnännyt maailmalle.
Tuossa se akka nyt vanhana hupsii sairaalahuoneessa yöpuvussaan, hourii omiaan.
Että kannattiko juoda!
Ei kenenkään mielestä: ei katsojien, eikä ainakaan Liisan eikä Akin. Isä-kapiaisesta nyt ei niinkään tiedä: hankkii uudet eukot ja pelit!
2 ja ½ tuntia erittäin hienoa Vääräpyörän - mitä sopivin nimi tälle näytelmälle - teatteria erittäin poskelleen menneestä elämästä. Ei hetkeäkään tuntunut pitkästyttävältä. Kaikki tuntui oikealta, yliampuvatkin kohdat: Irwinin laulu, upseerien ulosmarssi ryömien, opettajan blaa blaa blaa! yms.
Jes!
Vanha jankkaava Hanna oli aito, niin aito ja oikea. Noita on kodit ja laitokset pullol anteeksi, siis täynnä. Mikä suunnistus viimeiseltä rastilta kohti maalia Leena Haloselta!
Heräsi jo epäilys: etteihän vain olisi oikeasti ...
Ja erityisen hienoksi kasvoi ensin niin näkymätön ja hentoinen Liisan vetäminen. Elisa Makkonen Liisana, tai Liisa Elisa Makkosena.
Mikä hiljainen esilletulo esityksen myötä - ja mikä loppuhuipennus!
Se oikein karkasi sielusta.
.
PS
Akina muuten on Markku PölösenOnnen maan Tapi, Tatu Kaihua. On. Luonnollisena. Ei siinä näytellä tarvinnut. Ihan niin kuin Onnen maassa - vaikka nyt kaukana siitä.
Joensuussa.
Siellä periferiassa nyt kukaan mitään teatteria osaa tehdä!
Ei Suomesta kannata eli toinna ulkomaille matkustella kun omassa maassa matkakohteita nokko.
Kirjailijakoteihin kannattaa ensi kesänä tutustua, sen verran kiehtovia ovat, kun niistä teoksesta Haltiakuusen alla - suomalaisia kirjailijakoteja, Avain 2013, lukee ja katselee.
Kolmikko Helttunen-Saure-Suominen on kolmisenkymmentä taiteilijakotia läpikolunnut ja aikaansaanut oivan kirjan. Äskettäinhän ilmestyi kolmikon uusin kirja nykykirjailijoista työhuoneissaan: Mieli ja maisema - kirjailijoiden työhuoneita.
Museoituja kirjailijakoteja löytyy pitkin Suomea ja kaksi ulkomaillakin eli Nils-Aslak ValkeapäänLásságámmi Skibotnin kalliolla Jäämerta katselemassa sekä Aino KallaksenTammin mökki Hiidenmaan Kassarissa. Kirjan lopussa tekijät ehdottelevat laajempia museokierroksia, joissa voi yhdistää useamman kohteen samalla reissulla. Yhteystiedotkin löytyvät kätevästi kotisivuosoitteineen.
Ei mikään hassumpi ehdotus kytkeä vaikkapa Linna-Sarkia-Viita-Sillanpää yhteen Pirkanmaan kierrokseksi, taikka ajella Kainuuseen Iki-KiannonTurjanlinnaa sekä PäätalonKallioniemeä katselemaan. Tai Savon kierroksella napata Juhani Aho Koljonvirran tuntumasta Mansikkaniemen pappilasta, jossa myös Kauppis-Heikin huonenurkkaus, käydä Minna Canthin pakeilla Kuopion Canthilassa ja siirtyä vaikkapa laivalla Savonlinnaan LehtosenPutkinotkoon.
Ja jos ei jaksa matkustaa niin kyllä pelkkä Haltiakuusen alla -teos valaisevan kuvan kustakin paikasta kuvineen ja selityksineen tarjoaa. Sen verran tarkkaa työtä ovat tekijät tehneet. Jokaisen kirjailijan perhesuhteet ja toiminta avautuvat.
Muutamat yksityiskohdat jäävät erityisesti mieleen, kuten Maila Talvion tiukka tuomio WaltarinSinuhesta (painattaminen keskeytettävä); Hartolan museohuoneen naulakossa roikkuva Waltarin ruututakki sekä Mikan yhtämittainen tupakointi, Klubi 7 huulessa; Sarkian ja Kailaan homosuhde; joulun alla 1965 autokolarissa menehtyneen Lauri Viidan viimeiset sanat:
- No vot! tokaisi Onni Rentner ja jatkoi okevana lukemistaan; pikkuisen oli samaa tuntua kuin Saulilla vinoillessaan sille venäläiselle kenulle, että vai on kenraali pitänyt puheen - muistatteko silloin pressakauden alussa Makarovin vieraillessa Mäntyniemessä?
Onni oli saanut mailin sivistyksen korkeimmalta taholta, professoriliitolta ePressi.comin välittämänä.
Tai kohottautui Onni sen verran, ennen kuin jatkoi tarkk'lukemistaan, että sai tarkastetuksi pakkasmittarista lukemat, nakkasi vielä nopean katseen kuurakuvioisen akkunaruudun kautta huurteisiin omenapuihin, hytisi ja virkkoi:
- Tuolla ois taidekenttää missä roikalehtia. -31 celsiusastetta. Silvuppeli!
Lukee aitten alusta uudelleen, selviää sivullisellekin, mistä sitä nyt noin ähäkkänä:
"Professoriliitto on valinnut Vuoden Professoriksi 2016 tanssipedagogiikan professori Eeva Anttilan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Eeva Anttila on Pohjoismaiden ainoa tanssipedagogiikan professori."
Sitten Onni ujuttaa kättään pöytälaatikkoon ja ottaa kynän, oikein alleviivaten jatkaa:
- Väitöskirjan aiheena oli dialoginen tanssipedagogiikka.
- ... johti Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Koko koulu tanssii! -hanketta, jossa ... tutkimuksellinen interventio
- Nyt tutkimustyö jatkuu Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Arts as Public Service: Strategic Steps towards Equality -hankkeessa
- Hän mm. toimi UNESCOn alaisen Dance and the Child International -järjestön puheenjohtajana 2009-2012 ja kuuluu pohjoismaisen tanssialan julkaisun (Nordic Journal of Dance: Practice, Education and Research) perustajiin
Eipä siinä Onni voi muuta kuin kieli solmussa päätään pyörittää ja huokailla, sillä omiin meriitteihin ei käy juuri vertaaminen. Siinä ei paljon paina, vaikka paksummallakin painaisi, kun on vain kaksi merkittävää titteliä lakkarissa eli
1.) Pötsönlahden kalastuskunnan varatoiminnantarkastaja (Pötsöbay's fishing municipality deputy operations inspector)
sekä
2.) Salokylän metsänkävijöiden hirvipeijaisten parkkipaikan vastaava. (Backwoodsvillage's forest visitors parking space equivalent of elk eating festival)
Ei siis ihme jos päätä vähän pyörityttää ja pyörryttää, vähän niin kuin kipakan polkan jälkeen kun Anttilan Eevaan Onni itseään mahduttaa.
Panee miettimään syvällisiä: - Onkohan tässä ihminen lain? ja mm. muita senkaltaisia perikysymyksiä vähän alistuneena mietti.
Nyt ei juolahda mieleen kysäistä, jotta 'osaiskohan tuo tanssitohtor polokan sipasta' - jos ei ois noin mitättömäks lyötynä, niin kyllä urmakkana kysäseis, ja saattaspa vielä kehasta itse olevansa polkka- ja jenkkatieteen tohtori, emeritus tosin.
Joku F saattaa pää punaisena lukea, kun arvostettu tutkija ja professori arvottaa ohimennen naisen menestyksen, saavutuksen - Naisen Paikan.
Kai Laitinen asettelee Järnefltin sisarussarjan menestystarinan puihin ja puitteisiin. Kaikista tulee Jotain, myös siskosta - säveltäjänero Sibeliuksenvaimo !
Arvidista tuli kirjailija, Armaksesta orkesterijohtaja ja lopulta hovikapellimestari Tukholmaan, Eerosta taidemaalari, ja perheen tyttärestä Ainosta tuli Jean Sibeliuksen puoliso.
-Suomen kirjallisuus 1917-1967, Kai Laitinen, Otava 1970.
Pitäs olla homo vähintään tai jotain, että olis jotain. Semmoseks on menny. Ei saa enää kontaktia kehenkään jos on tavallinen: - Ei kiinnosta! torjuvat.
Hyvä jos lihatiskin myyjä ees viittii vaivautua palvelemaan, jos kinkkua kyselet.
Pitäs varmaan tehä Gargantuan temput: kusasta kirkon katolta ihmisten päälle, jotta mainittas. Kai kaverin muistat?
Kummalliseksi on maaliman pyörän ratas naksahtanu!
Mutta yritetään mahtua silti mukaan, josko se siitä.
Pitää tästä lähteä kirkkoja kiertämään.
Hyvät vuoden jatkot Sinulle, silti!
tuus Lennu
Kiitosta kiitosta, Lennu, sieltä kirjaston kulmilta. Koitahan potkiskella taas nousna vuosi!
Toki minä Gargantua-jätin tunnen ja tuon mihin Lennu viittaa: tämä hurja kiipesi Notre Damen katolle, irrotti kellot helkkymään tammansa aisakelloiksi taikka kaulakulkusiksi kun ratsain oli liikkeellä, mutta ennen sitä riisui 'astalonsa' esiin ja lasetteli vetensä niin että alapuolella olleet pariisilaiset hukkuivat; mitä niitä nyt menehtyi: yksinlaskien 260 418. Olisiko tuo Tampereen verran? Lapset ja naiset säilyivät hengissä.
Eli melkoista hevosenleikkiä meinaa uutena vuotena Lennu leikkiä. Ei siitä koskaan tiedä. Kysys ees ensin kuten urologi Kivi telkussa hädissään kyseli näin.
Olisipa varsinainen uroteko!
Nuorempi roskapoliisi, vanhempi roskapoliisi, yliroskapoliisi, komisarioroskapoliisi, ylikomisarioroskapoliisi, roskapoliisitarkastaja, apulaisroskapoliisipäällikkö, roskapoliisiylitarkastaja, roskapoliisipäällikkö, roskapoliisijohtaja ja roskapoliisiylijohtaja.
Siinä koko roska!
Niin ettäkö mistä tässä on kysymys?
Poliisiylijohtaja Kolehmaisen lausunnoista? Poliisien moninaisista ristiin puhumisista ja tulkinnnoista uudenvuoden käpälöintiaallon sekä katupartiotoiminnan yhteydessä?
Vuoden poliisi (1987) Aarnion oikeudenkäynnistä?
Ei vaan näistä 10 roskapoliisinimityksestä, joista Vantaan Energia sunnuntain (10.1.2016) Hesarissa ilmoitti.
Tai siis arvelu siitä, mitkä ylennykset tätä roskasakkia odottavat, kunhan virkavuosia karttuu, mikäli oikeiden poliisien hierarkiakaavan mukaan ylenevät.
Ristikkoon palataksemme, nimenomaan Aulikseen, joka perjantaisin Hesarissa työntyy kaikkine kotkotuksineen vaivoiksi. Vasta kysyttiin vastausta sanaan KALOINA.
Vastatkaapa, please.
Vastaussanan on aina oltava perusmuodossa, eikä Google-herra suostunut vastausta heruttamaan. E-ei!
Eikä edes ratkaisijan paras kaveri Ratkojat aina auta; nyt jälkikäteen näkyy tosin jo sinne laitetun. Puhumattakaan Sanaristikot-keskustelupalstasta, jossa perusporukka ärhäkkänä nokkimaan, jos joku sattuu toista jelppimään.
Vedä taikka työnnä: Apua verkosta ei tipu!
Mutta onneksi on verkkojen verkko - se aito ja alkuperäinen:
Lankomies koki talviverkkonsa Pietun kanssa hyisenä pakkaspäivänä, kantoi sitten vastauksen taasassa perille aivan tuohon rappujen eteen =
.
ps
oishan tuon asian voinu Aulis vielä vaikeammaksikin tehä, asettamalla syöttisanaksi JOUKOINA!