Maajussille morsian. Siinäpä alkuviikon valinta urheilun ulkopuolelta.
Maanantaisin.
Pimiän Vappu on vähän höppänä, semmoinen Kikattava Kakkiainen (Gigglebug), tuo kikkelipukki: molemmilla mitä valloittavin naurun lahja. Siksi mukavia tyyppejä.
Emo-tianaalisia, vaikka Kakkiainen miespuolinen lieneekin.
Ohjelman runkohan karskisti sanottuna on tämä: Framilla ja farmilla neljä yksinäistä urosta, joille tarjolla yltäkylläinen kyltymätön naaraslauma. Ja ennen ei oikein yhtäkään siellä peräkammarissa! On siinä pidättelemistä - milloin itkussa, milloin naurussa. Kaikilla. Myös katsojilla.
Eli tunteisiin käypää hommaa, jopa intiimiä, huolimatta kameroista ja ympärillä pyörivästä joutoväestä. Saati sittemmin seuraavasta julkisuusrumbasta.
Jäävät hyvät televisionkatselijat viihtyneinä joskin vähän äiminä mietiskelemään - tosiko tarkoituksella vai julkisuusko, nuo tuolla?
"En rakasta sinua enää, en ole rakastanut kuukausiin."
Vaimo kohteena, kun itsestään erkaantunut, itselleen vieras mies, ex-jääkiekkoilija - 'työkyvytön kaikkiin töihin' - laukoo suustaan asioita tajuamatta sanomiaan.
Liigapakki Tommi Kovanen ei ole enää liigapakki, eikä Tommi Kovanenkaan Tommi Huhtalan päähän kohdistuneen säälimättömän kieron silmittömän pommin jäljiltä: hampaat jäällä, aivot jäässä.
Neljä vuotta siitä nyt on vuoden 2013 tammikuisesta paukusta, jolloin elämä muuttui täysin.
Pahinta, että kiero peli jatkui myös tuon tapahtuman jälkeen: Hyvät veljet, liigapomot, hiitelä-vuoriset järjestelivät asiat tuttavan kauppaa niin ettei syyllistä rankaistu.
Rauman Lukon pelaaja Kovanen jäi nuolemaan haavojaan pitkäksi aikaa yksin, kun seuran lääkärikin puhui puutaheinää.
Seuraa itsemurhayritys, mielisairaala, avioero, tunteettomuus, elämä pohjaa vailla - tai pohjassa. Katoaa miehen mieli.
Mutta elämässä on myös valona oma pikku poika, ja löytyy Jenny.
Tommi kertoo tarinaansa Jennylleen, joka kirjoittaa muistiin tunnetarinaa tunteet kadottaneesta, muistinsa menettäneestä miehestä.
Se tarina, kova tarina on nyt tässä kovien kansien välissä: Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso, Bazar 2017.
Mustanpuhuva kirja on tiuhaa huimaavaa luettavaa machomiesten pelistä, joka välillä on yhtä raatteentietä.
'Kaivoin autonavaimen taskustani ja jäin tuijottamaan sitä. Yritin miettiä, minne se kuului laittaa, mutta en yhtäkkiä tuntenut enää kojelautaa tai tiennyt, mitä tehdä koko avaimella. --- Avain putosi kädestäni ja kyyneleet valahtivat raskaina alas kasvojani. En jaksaisi tätä enää. Tämä ei ole minun elämäni. --- Minä en osannut enää yhtään mitään - en tuntea, en lukea, en käydä kaupassa, enkä enää edes käynnistää autoa.' Klik!
PS 1
aivotärähdystaklaukset sen kuin jatkuvat liigajäillä, ja kausi vasta käynnistymässä, viimeisin eilen. PS 2 Tekee niin mieli - turhaan, tiedän - kainosti ehdottaa, josko toinen mailapeli olisi valita toisen mailapelin tilalle, no se toinen kansallispeli - pesäpallo; siinähän ei tökitä mailalla eikä vahingoitta vastustajaa muuten kuin suullisesti.
Kaks uutista ylitse muiden:
1. Selänne talutettiin pukukoppiin Siinä tanner tömisee kun miljonäärit otaltavat! Temeltä iskivät hampaat kurkkuun, vaan pääsi tuo 40:llä tikillä. Pitäs kaikilla miljoonamiehillä kerran vuodessa olla tuommoinen taistelutilanne pakollinen - siviilissäkin. Saattas moni haluta olla rikastumatta.
2. Lady Gaga veti pikkuhousunsa alas Oisko yhenäkin gagattanu?
Eiköhän näillä pärjäillä jokunen päivä.
Jatkelehan! tuus Lennu"
Eiköpä noilla tiedoilla pyhäinmiestenpäivän yli ainakin, Temellä ja Gagalla. Ilman hampaita ja sarvia, ja pöksyittä.
Meinottelookohan Lennart muuten niin kuin kaksintaistelua a laPushkinNalleilla ja Kakkosilla yms?
