Kounenin edellisen ohjauksen, toimintakomedia Dobermannin makaaberi väkivaltaisuus nosti kotimaassaan Ranskassa valtaisan kohun. Kulttuuriväki manasi räimettä ja ammuskelua sisältäneen kaahauksen alimpaan helvettiin.
Vahvaksi visionääriksi tunnustettu ohjaajakauhukakara pestattiin seuraavaksi muokkaamaan seikkailuleffaa Jean Giraud’n alias Moebiuksen Blueberry-sarjiksesta. Lopputulos yllätti varmasti kaikki, myös leffan tilanneen studion, olemalla kaikkea muuta kuin perinteinen western. Kounen paneutui sellaisella antaumuksella Blueberryn taustatutkimukseen, että koko leffaprojektin eteneminen keskeytyi vuoden ajaksi ohjaajan seikkaillessa psykoaktiivisten aineiden vauhdittamilla shamaanitripeillä pitkin Meksikoa ja Perua. Viidakossa koetut visiot muokkasivat leffasta täysin toisenlaisen kuin mitä alkuperäissarjakuva on.
"Seremonioiden ja matkojen innoittamana päätin ottaa shamanismin osaksi elokuvaa", Kounen muistelee kokemiaan näkyjä, jotka rävähtävät valkokankaalla hurjaksi painajaismaiseksi kuvavirraksi.
Kounen muistaa Blueberryt jo lapsuudestaan. Päähenkilö on joviaali lännenmies, joka toimii jonkinlaisena puolueettomana välittäjähahmona punanahkojen ja uudisasukkaiden välillä. Sarjan luoja Moebius ujutti tarinoihin myös shamanismia, johon hän oli tutustunut Meksikossa matkustellessaan. Moebius kuuluu sukupolveen, joka vaikutti kaupunkishamanismin syntymiseen 1960-luvun lopulla.
Uusshamanismi sai alkunsa, kun muuntuneista tajunnantiloista kiinnostuneet hipit innostuivat intiaanien ikivanhoista rituaaleista, joissa intiaanit vaipuivat transsiin ja matkasivat toisiin todellisuuksiin sienien tai huumaavien kasvien avulla. Vuosien saatossa uusshamanismi on lisännyt suosiotaan ja kursseja on järjestetty Suomessakin jo yli kymmenen vuoden ajan.
Kounen kohtaa käärmeen
Uusshamanismissa käytetään samankaltaisia menetelmiä kuin perinteisissäkin rituaaleissa, mutta transsiin vaipuminen tapahtuu yleensä pelkän rummuttamisen avulla ja ilman huumeiksi luokiteltavia laittomia aineita.
Käytännössä shamanistinen tekniikka muistuttaa vaikutuksiltaan meditaatiota. Kounen muistelee öisiä rituaaleja, joissa viidakon keskellä nautittavaan juomaan saatetaan sekoittaa jopa sataakin erilaista kasvia.
"Istun, kuuntelen intiaanien laulua, meditoin ja odotan. Kokemukset saattavat olla hyvinkin pelottavia. Vaikka joskus joudun kohtaamaan menneisyydestä kumpuavia kärsimyksiä, tarkoituksena on päästä uudestaan tasapainoon itsensä kanssa. Metafyysisen tripin tavoitteena on eheyttää sielua, eikä matkoja tehdä pelkästään huvin vuoksi."
Uusshamanismin tunnetuin kulttinimi Carlos Castaneda kertoo noitaopettajansa antaneen hänelle psykoaktiivisia aineita siksi, että hänen järkensä oli liikaa kiinni arkitodellisuudessa. Tarkoitus oli hämärtää erilaisten todellisuuksien rajat siten, ettei järki enää pysty selittämään ilmiöitä normaaleiksi.
Shamaani tarvitsee henkimaailmoissa liikkuessaan apulaisia, jotka ovat yleensä eläinhahmoisia. Blueberryssä valkokankaalla vilahtelee käärmeitä, jotka tulivat Kounenille tutuiksi shamaanimatkojen aikana.
"Anakonda on tärkeä eläin, sillä sen avulla sielu voi matkustaa toiseen ulottuvuuteen", Kounen innostuu esitellessään hämärää antropologista teoriaa, jossa huumaavaa ayahuasca-mehua nauttinut shamaani kohtaa tuonpuoleisessa kaksipäisen käärmeen, jonka muoto on samanlainen kuin dna-molekyylillä.
Kounen väittää, että tämä todistaa sen, että tuonpuoleiseen matkaava voi päästä kiinni dna-koodiin kätkeytyvään perimmäiseen kosmiseen tietoon.
"Intiaanit kutsuvat kasveja opettajiksi", hän selvittää.
Kounenilta kului vuosi Blueberryssä nähtävien muuntuneita tajunnantiloja ja tietoisuuden toisia tasoja kuvaavien tietokonetehosteiden suunnittelemiseen. Elokuvassa onkin loputon määrä jungilaisesta unitulkinnasta tuttuja arkkityyppisiä hahmoja krokotiileista hyönteisiin.
"Tein piirroksia näkemistäni hengistä, jotka sitten kiikutin shamaanille tulkintaa varten. Yritin myös kuvittaa asioita, joita ei voinut nähdä, vaan pelkästään tuntea; kuten veren virtaamisen suonissa, sydämen sykkeen ja sisäelinten ylikiihottuneen toiminnan."
Tietokonetehosteilla vahvistettu Blueberry kurkottaa niin syvälle toisiin todellisuuksiin, että alkuperäissarjakuvaa ei shamanistisen kuvavyörytyksen takaa juurikaan tunnista. Kounen pitää filmiään kunnianosoituksena shamanismiin hurahtaneelle piirtäjämestari Moebiukselle ja ylistää leffaansa unen ja valvetilan välimaastona.
"Älä kysele liikaa, vaan ota se matkana tuonpuoleiseen ja sisäisiin maailmoihin."