Helsingin yliopisto kehittää vegaanista reseptipankkia lounasravintoloille

Hankkeella halutaan kannustaa lounasravintoloita tarjoamaan ympäristöystävällisiä lounasvaihtoehtoja.

Tuusulassa Hyrylän koulussa oppilaat ovat päässeet tänä keväänä maistelemaan esimerkiksi linssipataa, joka on valmistettu hankkeen tuottamalla reseptillä.
Tuusulassa Hyrylän koulussa oppilaat ovat päässeet tänä keväänä maistelemaan esimerkiksi linssipataa, joka on valmistettu hankkeen tuottamalla reseptillä. Kuva: Lilli Munck, Helsingin yliopisto.

Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan hankkeessa tutkitaan ruokakulttuuria ja kehitetään ilmastokestäviä kasvisruokalounaita yhdessä ammattikeittiöiden kanssa.

Tavoitteena on luoda lounasravintoloille vegaaninen reseptipankki, jonka toivotaan rohkaisevan lounasravintoloita lisäämään tarjonnassaan kasvisvaihtoehtoja.

Kevään aikana vegaanisia reseptejä testataan hankkeessa mukana olevissa lounasravintoloissa ympäri Suomea, ja reseptien toimivuudesta ja maistuvuudesta kerätään palautetta ravintoloiden henkilökunnalta ja asiakkailta. Mukana on kahdeksan koulu-, opiskelija-, ja työpaikkaravintolaa pääkaupunkiseudulta Pohjois-Suomeen.

Loppuvuodesta yhteensä 30 valmista reseptiä julkaistaan kaikille avoimessa reseptipankissa. Ilmastokestävän kasvisruoan valmistamisen helpottamiseksi ruokapalveluille tarjotaan myös koulutusta, jossa madalletaan kynnystä vegaanisten ruokien valmistamiseen.

Lounasruokaloilla merkittävä rooli kasvisruokailuun kannustamisessa

Lounasreseptejä kehitetään Koneen Säätiön rahoittamassa Ilmastokestävyys keittiössä – ruokakulttuurin murroksen arkiset mahdollisuudet -hankkeessa, jossa tutkitaan kotitalouksien, lounasravintoloiden, mediakeskustelun ja politiikan näkökulmasta jo aluillaan olevaa kulttuurista muutosta, jossa suomalainen arkiruokavalio muuttuu kasvispainotteisemmaksi.

“Kasvipohjaisilla tuotteilla on pääsääntöisesti huomattavasti pienempi hiilijalanjälki kuin eläinperäisillä tuotteilla. Lihankulutusta tulee vähentää merkittävästi ja kasvipohjaisten ruokien käyttöä lisätä, jotta ruoantuotanto saataisiin kestävälle pohjalle”, hankkeen tutkija Saara Kupsala sanoo tiedotteessa.

“Koska suuri osa suomalaisista syö lounaan joukkoruokailussa, ruokapalveluilla on merkittävä rooli tutustuttaa asiakkaitaan ilmastokestäviin kasvisruokavaihtoehtoihin ja tukea niiden käyttöä osana arkiruokailua.”

Hankeessa ovat mukana Tuusulan kunnan ruokapalvelut, Vihdin ateria ja puhdistus, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, Ravintola TeaK (Fazer Food Services), HUS tukipalveluiden Meilahden henkilöstöravintola, Arkea Oy Turun seudulta, Ahlmanin koulun säätiö Tampereelta sekä Kairatien monitoimikeittiö Rovaniemeltä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi