Pilkettä silmään yhdenvertaisuuden nimissä Pakkahuoneella

Tampereella juhlitaan tasavertaisuuden edistämisen nimissä.

Kuva: Tomasz Zajda / Fotolia

Pilke Stay Up Late on hyväntekeväisyyskonsertti, jolla korostetaan yhdenvertaisuutta ja tapahtuman tuotot lahjoitetaan kehitysvammaisten ja ihmisten tasavertaisuuden ja edistämisen hyväksi.

Tänä vuonna 13. kertaa järjestettävä tapahtuma pidetään Tampereen Pakkahuoneella 11. toukokuuta. Konsertissa esiintyvät Pauli Hanhiniemi, Pentti Hietanen perheineen, Dave Lindholm, Heikki Hela, Hauli Bros sekä Vimmart Stay Up Late. Kehitysvammaisista koostuva Vimmart Stay Up Late pääsee jakamaan lavan julkkisartistien kanssa, sillä tänä vuonna tapahtuman teemana on suomirockin ohella yhdessä tekeminen.

“Artistit ovat käyneet harjoittelemassa Vimmartin kanssa. Tapahtuma on hyvin suosittu kehitysvammaisten keskuudessa. Haluamme kohdeyleisölle mieleisen illan, mutta kaikki ovat ehdottomasti tervetulleita”, kertoo tapahtumaa järjestävä proakatemialainen Joonas Oksamo.

Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemian tuottaman tapahtuman tuotot lahjoitetaan tänä vuonna yhdenvertaisen taiteen oppilaitoksen tuki ry:n Vimmartin hyväksi.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi