Teinit ravintolassa

Tutkiva journalisti vietti illan ja yön ravintoloissa, joita myös teinihelveteiksi kutsutaan.

Helsinki on täynnä ravintoloita, mutta ei 18-vuotiaille. Nuoret asiakkaat eivät ole parhaita asiakkaita, sillä he eivät yleensä käytä suuria summia rahaa - ja toisinaan he aiheuttavat epäjärjestystä.

Sen jälkeen kun Fredrikinkadulla sijaitsevan ravintola Highlightin ikäraja laskettiin kahteenkymmeneen alkoi ravintolassa sattua ja tapahtua. Asiakkaat ovat muun muassa repineet palohälyttimiä seinästä, tehneet nuotion vessanpönttöön ja tunkeneet wc-harjan niin syvälle viemäriin ettei sitä saanut pihdeilläkään ulos. Hihhih.

Nuorisoravintoloiden suurin vitsaus on kuitenkin alaikäiset sisälle pyrkijät.

"Tavallisena lauantaina-iltana käännytetään ovelta 20-30 alaikäistä. Suurin osa näistä yrittää sisään kavereiden papereilla ja jatkaa tästä suoraan Vivaan. Väärennöksiäkin näkee, mutta ne ovat yleensä niin surkeita, että paljastuvat heti", kertoo ravintola Robert´sin (K-19) ovimies Savolainen.

"Ei me viitsitä poliisia kutsua, silloin saisi riivata partiota niin usein, ettei se ehtisi muuta tekemäänkään koko iltana."

Savolaisen mukaan meininki on muuttunut nopeassa ajassa.

"Vielä kymmenen vuotta sitten juniorit ymmärsi puhetta. Nykyisin ei tajuta sitä, että ei päästä sisälle, vaan aletaan protestoida ja vaatia ravintolapäällikköä paikalle."

Ravintola Arkadiassa alaikäisiä yrittäjiä jää kiinni illasta riippuen viidestä viiteentoista. Nykyisin henkkareita skannataan.

"Kyllä harjaantunut silmä tunnistaa skannatut paperit heti", toteaa ovimies kuitenkin varmasti.

Vaikka alaikäiset ulos jäisivätkin, ei ikähaarukka näissä paikoissa kovin korkeaksi nouse. Kukaan itseään kunnioittava kaksikymppinen kun ei astu enää jalallaankaan nuorisoravintoloihin. Tai siis teinihelvetteihin.

"No varmaan mä haluun mennä sinne yrjöävien teinien sekaan. En todellakaan", toteaa Anna, 22, viilettäessään vauhdilla ravintola Robertsin ohi.

Aivan. Aikuisella ihmisellä ei pitäisi olla mitään tekemistä teinien oksennuksen- ja itkunsekaisissa illanvietoissa.

Ei kai. Paitsi vakoilumielessä.

Premier Nights

Narikka

Narikassa on korkeintaan kaksikymmentä takkia ja meno näyttää hiljaiselta kuin maanantai-iltana. Ovimiesten mukaan ihmisiä alkaa tulla yleensä vasta yhdentoista ja kahdentoista välillä. Yleisilme on perin apea.

22.05 toinen kerros

Tanssilattialla on yksi tanssija: paikkaan täysin yli-ikäinen mies heiluu yksin diskopallon alla. Kaiuttimista pauhaa biisi, jonka pääasiallinen sanoma on "the time is now." Jotenkin ei ihan tunnu siltä.

Sivupöydässä sentään miehenalut katselevat arvioiden kahta sisään tullutta lyhythameista tyttöä. Viereisen pöydän pojat seuraavat tanssilattian tapahtumia:

"Mitä helvettiä! Toi äijähän on joku kolmekybänen ja vetää ihan kybällä!"

22.20 kolmas kerros

Kaksi niukka-asuista neitosta nousee lavalle tanssimaan. Yläkerran pojat eivät näytä kovin innostuneilta, vaikka ovatkin sijoittuneet kaiteen ääreen aitiopaikoille. Baarimikko toteaa illan näyttävän hiljaiselta. Edellisenä päivänä on kuulemma ollut sinkkubileet, joissa on jaettu kilpailupalkintoina dildoja.

22.30 naisten vessa

Maailman syvällisimmät keskustelut on tiettävästi käyty naisten vessoissa. Niin nytkin. Kaksi tyttöä keskustelee ja peilaa itseään. Puhe on miehistä, mutta se keskeytyy. Toinen tytöistä jää tuijottamaan itseään peilistä.

"Mä oon ihan teinin näkönen. Ihan kännisen kolmekybäsen teinin näkönen."

"No sul menee jo aika huonosti."

22.45 toinen kerros, sohva

Mika, 21, tunnustaa, missä ajatukset ovat liikkuneet viime aikoina.

"No me mietittiin tässä just kaverin kanssa, että onkohan noi tanssitytöt palkattuja vai ei. Mä kyllä luulen, että ne ei oo, kun ne on noin...tai siis, ehkä ne ois vähän laihempia jos ne ois palkattuja. Siis toi toinen on ainakin siellä ihan sitä varten. En nyt sano mitä, mutta siitähän voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä."

23.00

Tanssitytöistä toinen levähtää nurkkapöydässä. Hän on Maria ,20, ja hiukan tuohduksissaan.

"Siis mitä? No ei tosiaankaan meitä kukaan oo palkannu, omaks iloksemme me tanssitaan."

Marian näkemyksen mukaan Premier on hyvä mesta.

"Täällä saa olla rauhassa. Kun menee jonnekin Hesarille, niin tietää tasan, minkä näkönen pitää olla ja miten pitää hymyillä, että poke päästää sisään. Täällä ei tarvii esittää mitään, voi olla oma ittensä." Maria singahtaa takaisin lavalle tanssimaan, tyylillä joka ei jätä mitään epäselväksi.

Premier alkaa hiljallee vilkastua, mutta meno on toistaiseksi niin hillittyä, että täällä viihtyisi Elisabeth Rehnkin. Kukaan ei oksentele, itke tai edes näytä kovin teiniltä.

Arkadian edusta

Ovimiehet päivystävät pätevän näköisenä tietämättöminä siitä, että nurkan takana hiotaan strategioita.

"Miten me päästiin viime viikolla? Ai niin se Jani oli joku kakskybänen. Ootsä täyttäny jo 18? No jos mä meen eka, kyl me jotenki päästään."

Viva

23.30 ulko-ovella

Ovella on hämminkiä. Ovimies ilmoittaa nuorelle kaverille, että hänen tarjoamansa henkkarit ovat pelkkää roskapaperia.

"Näähän on menny vanhaks jo vuonna -97. Sä et tee näillä enää yhtään mitään."

Poika ei vänkää vastaan vaan toteaa ytimekkäästi "no voi helvetti" ja poistuu paikalta.

Vivan narikkamies kehottaa muistamaan rahat, tupakat sun muut yhdellä kertaa, sillä "juoksutus maksaa".

Yleissilmäys kertoo, että jos ei nyt olla teinihelvetissä niin ei koskaan. Keski-ikä näyttää kieppuvan korkeintaan kahdeksantoista tuntumassa ja meno näyttää varsin hektiseltä ottaen huomioon suhteellisen varhaisen kellonajan. Muutama poika on jo väsähtänyt ja nukkuu poski vasten pöytää.

23.40 alakerta

DJ vaihtaa Britney Spearsiin ja yleisö villiintyy täysin. Hysteerisestä kirkumisesta päätellen Britney on täällä jokseenkin kuuma nimi.

Pieni tanssilattia on aivan tukossa, mutta hallitusti. Koreografiat osataan ja varsinkin ollaan cooleja. Kukaan ei ole niin juntti, että saapuisi tanssilattialle tuoppi kädessä heilumaan. Tosin tuoppeja ei näy juuri muutenkaan.

Vivassa tytöillä näyttää vallitsevan kaksi perussääntöä: 1) Ei olutta. Juo drinkkejä tai korkeintaan siideriä. 2) Jos paidassasi on hihat, olet ylipukeutunut. Suosi mahdollisimman kireää ja vähän peittävää.

00.00 alakerta

Kauniita tyttöjä Vivassa: Eeva 18, Reeta 18, Outi 18, Jenni 19.
Kauniita tyttöjä Vivassa: Eeva 18, Reeta 18, Outi 18, Jenni 19.
Eeva, 18, on ystävineen ensimmäistä kertaa Vivassa ja parin tequilan jälkeen paikka alkaa näyttää kohtalaiselta.

"Tää on ihan hyvä mesta. Roballa tai Arkussa mä en oo käyny koskaan kun en oo kuullu niistä mitään positiivista. Ne on just semmosii et sinne menee jengi väärillä pahveilla, samoin kuin Broadwaylle vielä vähän aikaa sitten.", Eeva kertoo.

Eevalla on on naruolkaintoppi päällä kuten suunnilleen kaikilla muillakin tytöillä näköpiirissä.

"No mä pukeudun aina silleen, et otan lähinnä ihan lähikavereista mallia. Jos mä huomaan jollain hyvällä kaverilla jonku hyvän vaatteen niin semmosen mä saatan ostaa." Jostain syystä Eevan ystävillä on kuitenkin hihat. Tässä ympäristössä he näyttävät lähestulkoon nunnilta.

00.20 naisten vessa

Kovin nuoren näköinen tyttö selvittää vessassa tilannetta tietämättömälle.

"Arkussa ei käy kukaan, mä en mee sinne kirveelläkään. Siellä käy ulkomaalaisia. Sinne menee ne, jotka ei pääse muualle tai on muuten epätoivosia. Premieriin pääsee 18-vuotiaat, jos menee alkuillasta, vaikka sinne onkin ikäraja 20. Highlightiin pääsee jos on kasiykkönen, mutta kasikakkoset ei pääse." Jaaha.

Vessa on hyvin pieni ja vessajono kovin pitkä. Varsinkin siihen nähden, että olen juuri iskenyt käteni seinällä olleeseen räkäklimppiin ja tahtoisin päästä siitä pikaisesti eroon.

00.30 tanssilattia

Bomfunkit pauhaa. Kun Reiska käskee nostamaan kädet ilmaan niin kansa tottelee. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua.

Taina, 24, on eksynyt Vivaan kaverinsa houkuttelemana. Hän ei varsinaisesti pidä näkemästään.

"Nyt mä ymmärrän, miksi MTV on olemassa. Oon aina ihmetellyt, kuka sellasta musiikkia kuuntelee, mutta tässähän sen näkee. Oudointa on se, että vaikka nää tytöt on tosi nuoria, ne näyttää silti jotenkin vanhoilta. Ei ne oikeestaan eroa musta mitenkään paitsi että ehkä mulla on vähän vähemmän finnejä ja enemmän tissejä."

00.40 alakerta

Ensimmäinen tuoppi iskeytyy silmäkulmaan. Vahingossa toki, tungos on valtava ja naruolkaintopit alkavat vaikuttaa varsin järkevältä valinnalta paikan lämpötilan huomioiden. Viereisessä pöydässä tyttö esittelee ystävälleen string-alushousujaan, jotka ovatkin varsin nätit, pitsiset.

Salatut elämät on selvästikin hyvin ajan hermolla, sillä joka toinen vastaantuleva poika näyttää Jasper Pääkkönen -kloonilta: etutukka on vedetty geelillä pystyyn ja kaulaa koristaa suurista puupalloista tehty koru. Muutenkin kaverit ovat vähän sen näköisiä, että peilin edessä on tullut joku tovi seisoskeltua. Eläköön tasa-arvo.

00.50 alakerta

Ensimmäinen tupakka sammutetaan hihaan. Vahingossa toki, mutta on selkeästi aika poistua.

Robert´s

00.55 jono

Roban jonoa paimennetaan kuin karjalaumaa kahden ihmisen voimin. Toinen pysäyttää jonon terassialueen ulkopuolelle päästäen pienen joukon ihmisiä kerrallaan lähestymään viimeistä määränpäätä, papereiden tarkistusta. Jokainen kaivaa jo vamiiksi henkkarit esiin ja ojentaa ne vuorollaan ovimiehelle, joka vilkaisee ensin papereita ja sitten vasta sisääntulijaa. Täällä ei tunneta armoa. Vaikka itse Elvis kävelisi sisään, häntä todennäköisesti pyydettäisiin ensitöikseen näyttämään paperit.

01.10 ovella

Ovimiehellä on erimielisyyksiä asiakkaan kanssa. Asiakas on perin kiihdyksissä.
"Mä oon 19, päästä mut sisään! Mä kutsun kohta poliisin todistamaan ikäni!"
Ovimies näyttää lähinnä elämäänsä kyllästyneeltä.
"Kutsu ihan vapaasti vaan."

01.15 yläkerta

Roballa jako on selvä - alakerrassa soitetaan listakamaa ja yläkerrassa "ikivihreitä" eli muun muassa vanhoja suomalaisia hittejä; Pelle Miljoonaa ja Raptoria. Tuntuu jossain määrin käsittämättömältä, että Raptoria edelleen soitetaan jossain. Vielä käsittämättömämpää on se, että ihmiset osaavat Oi beibi -kappaleen sanat ulkoa. Vai onko tämä jotain camp-henkisyyttä? Kun Raptori oli in, nämä ihmiset olivat ehkä 8-vuotiaita. Hämmentävää.

01.30 yläkerran tanssilattia

Kuten Vivassa, myös täällä näkyy jatkuvasti suutelevia pareja. Viereisessä pöydässä pariskunta näyttää siltä, että jos he tekisivät mitään enemmän, he tekisivät jo sitä.

Baaritiskin tuntumassa notkuu poikia, jotka mittailevat katseellaan tanssilattian tyttöjä ja muutenkin ilmassa on metsästyksen tuntua. Milla, 18, kuitenkin vakuuttaa, että todellinen seuranhakupaikka on sittenkin Viva.

"Viva on samantyyppinen ku Broadway oli ennen, sinne menee kaikki hakemaan seuraa. Muuten Viva on sellanen, että siellä on liikaa alaikäsiä. Se on vähän liikaa semmonen limudiskotyyppinen. Highlight on Helsingin paras paikka tällä hetkellä."

Milla kavereineen käy ulkona joka perjantai ja lauantai. Liikkellä ollaan aina 20-30:n hegen voimin. Millan mukaan alkoholinkäyttö on yleensä aika hillittyä.

"Juomisen määrä riippuu ihan rahatilanteesta. Pojilla menee yleensä semmonen kori kaljaa pohjiksi, jos alotetaan aamusta. Tytöillä menee yleensä joku 5-10 kaljaa tai siideriä. Ravintoloissa pojat yleensä aina tarjoo. En muista, koska oisin viimeksi ostanu ite enemmän kuin kaksi siideriä illan aikana."

01.50 yläkerran sohva

Ensimmäinen kalja kaatuu päälle. Vahingossa tietenkin.

01.55

Vessassa on kaljapullo-kriisi. Laukussa lämmennyt olutpullo ei käyttäydykään odotetulla tavalla vaan aiheuttaa tyttöjoukossa hämminkiä.

"Miten tää tälleen kuohuu?"
"No Tommi sano, et se päästi siitä jo vähän hiilihappoja ulos."
"No helvetti, nyt mulla on koko laukku ihan märkänä!"

Lopulta kalja kuitenkin löytää oikean paikkansa eli Roban muovituopin. Tällä tavoin känni tulee toki paljon halvemmaksi.

02.15 baaritiski

Jollekin on sattunut vahinko ja koko baaritiskin edusta on täynnä lasinsiruja. Muutenkin pitkin lattioita lojuu hylättyjä tuoppeja, joihin saa varoa kompastuvansa. Baaritiskillä poika selittää pitkätukkaiselle tytölle, kuinka papereiden väärentäminen käytännössä käy.

"Ensin sä skannaat henkkarin, sitte muutat sen vuosiluvun ja printtaat sen. Sitte pistät sen paperin muovien sisään ja lompakkoon, niin se näyttää ihan aidolta."

02.30 alakerta

Näyttää siltä, että kesän tanssitrendiin kuuluvat voimakkaat käsiliikkeet - kovin moni tanssilattialla heilujista tuo väistämättä mielee liikennepoliisin.

Vessamatkalla ollut punatukkainen tyttö on ilmeisesti nauttinut vähän enemmänkin eikä Roba ole peileineen mikään helpoin paikka humalaiselle. Tyttö kävelee määrätietoisesti suoraan otsa edellä peiliä päin ja seisahtuu tyrmistyneenä. Ovimies jaksaa vielä nauraa, vaikka kertookin, että joka viikonloppu joku tekee saman mokan.

02.50 naisten vessa

Naisten vessassa on jälleen kriisi. Blondi itkee ja huutaa, kaveri yrittää rauhoitella. Jotain on ilmeisesti hävinnyt, sillä blondi kumoaa koko käsilaukkunsa sisällön vessa lattialle ja alkaa penkoa kasaa. Mitään ei löydy.

"Voi vittu mikä jätkä!"
"Nii just, ei ois uskonu."
"Vittu mutsi tappaa mut."

03.00 yläkerta

Tanssilattia on koko ajan täynnä eikä muuallakaan ole liiemmälti tilaa, minkä vuoksi myös portaikossa istuskellaan. Lippalakkipäinen Teemu, 25, kertoo käyvänsä Roballa usein ja on valmis valaisemaan paikan syvintä olemusta.

"Tätä ei pidä käsitellä minään teinipaikkana, se on omasta asenteesta kiinni. Tässä on kyse siitä, että maailman muodikkaimmat ihmiset löytävät toisensa maailman epämuodikkaimmassa paikassa. Briljantit tyypit tulee lepuuttamaan itseään tänne läävimpään mestaan. Ja täältä löytää seuraa paremmin kuin Lostarista."

03.20 baaritiski

Jaska tulee esittäytymään. Jaska on tosin sen verran humalassa, ettei oikein osaa päättää puhuisiko suomea vai englantia ja päätyy puhumaan molempia vuorotellen.

"Moi mä oon Jaska. Hello my name is Jaska. Mä oon kolmekymmentä."

Jaska nyt viimeistään on väärässä paikassa, mutta ei omasta mielestään.

"No en kai mä lähe minnekään, missä on vaan rumia, läskejä kolmekymppisiä lahnoja. Kai mä nyt tuun paikkaan, missä on nuoria nättejä tyttöjä. Vaikka tiedän mä parempiakin paikkoja, mutta ne ei kuulu sulle."

Verestävine silmineen ja ryppysisine pukuineen Jaska ei taida olla erityisen kova sana teinimarkkinoilla ja hän suhtautuukin torjuntaan varsin tottuneesti.

"Lähe tanssiin. Ai et. No ei sil oo mitään väliä. En mä ois sun kanssa halunnutkaan."

Viimeiset hitaat alkavat ja uskaliaimmat uroot laskevat pikku kätösensä partneriensa takapuolen päälle. Nyt alkaa jo tuntua limudiskolta.

03.50 ulko-ovella

Ilta on ohi, mutta moni tahtoisi vielä jatkaa. Jotkut jäävät seisoskelemaan ravintolan ulkopuolelle, odottaen ilmeisesti jotain vielä tapahtuvan. Kaikki eivät ole tyytyväisiä.

"No missä ne kaikki hyvännäköset tytöt on?" huutaa joku. "Illan saldo on vittuuntuminen!"

04.00 Roban ulkopuolella

Jarno, 19, ja Teppo, 19, ovat viettäneet koko illan Roballa.

"Me tultiin tänne, koska tää on Helsingin kolmanneks paras paikka", Jarno ilmoittaa. Tosin juuri nyt hän ei kykene nimeämään niitä kahta vielä parempaa.

"Ale oli ennen hyvä, mutta nyt ne nosti ikärajaa. Tääl on tarpeeks hyvä meno eikä maksa sisään. Roba on erittäin jees."

Jarno myös toivottaa kaikki alle 16-vuotiaat tytöt tervetulleiksi seuraansa ja jatkaa suoraan seuraavaan aiheeseen.

"Mull on muuten isompi ku Henry Saarella. Ja mä oon nähny Henry Saaren", hän kertoo ryhtyen avaamaan housujaan.

Teppo toppuuttelee.

"No on meil ainaki yhteensä yhtä iso ku Henry Saarella."

Poikien rakentava keskustelu keskeytyy seurueen naisjäsenen alkaessa vaatia ruokaa. Harmillista. Juuri kun meno alkoi käydä kiinnostavaksi.

Ja sitä ikäähän oli... (veteraanit muistelevat)

"Olin ysiluokalla. Oltiin kaverin kanssa vedetty reippaat kymmenen kaljan pohjat ja päätettiin lähteä ravintolaan. Oli talvi ja meillä oli molemmilla tyylikkäästi toppatakit päällä ja ajan tyyliin etutukka ylhäällä ponnarilla.

Päädyttiin seisoskelemaan ravintola Holvarin eteen. Fiksuina tyttöinä pysäytettiin joku ohikulkija ja kysyttiin siltä, onko meillä mahdollisuuksia päästä sisään. Se ystävällisesti kehotti meitä harjoittelemaan hieman hyökkäävämpiä ilmeitä, joilla vakuuttaisimme poken.

Teimme työtä käskettyä ja harjoittelimme agressiivisia ilmeitä, joita peilasimme läheisen ravintolan ikkunaruudusta. Hämärästi muistan, että poke katseli vähän hitaasti.

Holvarissa sinkosimme englantia puhuvan seurueen viereen ja aloimme itsekin puhua englantia, jotta tarjoilija luulisi meidän olevan osa seuruetta.No, kyllä meille kaljaa myytiin."

Terhi, 24

"90-luvun alkupuolella kaveripiirissä oli tapana mennä narikalla sisään. Seurueessa oli yleensä aina pari täysikäistä, jotka veivät muidenkin takit sisään. Talvella se tarkoitti siis toisinaan kolmea tai neljää päällekkäistä talvitakkia. Hetken sisällä oltuaan yksi lähti "pankkiautomaatille" ja toi ulkona odottaville narikat, joiden turvin sujahdettiin sisään, "palaten automaatilta". Kukaan pokeista ei koskaan ihmetellyt seurueemme alituista automaatilla ravaamista. Talvisin narikan odottaminen oli pirun kylmää puuhaa ja yleensä otettiinkin kaljaa mukaan, että sen kulman takana seisokelun jaksoi.

Oma bravuurini on Häppärin Hawaji-bileet, jonne pääsin noin 16-vuotiaana sujuvasti sisään ripustamalla lein kaulaan ja vilauttamalla narikkaa."

Merja, 24

"Aikoinaan Alibi oli teinikansan suosiossa. Mukava paikka muuten, mutta siellä oli aina lattialla niin paljon kaljaa, että jalat tarttuivat kiinni lattiaan. Paitsi silloin, kun liukastui oksennukseen. Käytiin siellä joskus 16-17-vuotiaina eikä poke koskaan huomannut mitään, vaikka joinakin päivänä baarissa oli lopulta seitsemänkin Kalle Honkasta - ainoa täysikäinen tuttu, jonka papereita kierrätettiin.

Tero, 25

"Joskus siihen aikaan kun oli vielä paperihenkkareita oli Pahkasiassa sellainen täyttämätön henkilöllisyystodistus, joka näytti ihan aidolta. Ainoa ero oli, että kaikki tekstit oli täyttä puutaheinää tyyliin: silmät - kyllä, ei, päässä jne. Päätettiin kuitenkin yrittää niillä Alibiin. Poken ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun se tsiigaili papereita ja me yritettiin olla ihan että ei mitään. Ei tarvinnut kauan miettiä, kun poke kysyi, että lähdetäänkö me kiitämään vai ottaako se paperit pois. Ja takana oli tietysti pitkä jono. Vähän hävetti.

Elisa, 25

5 kommenttia

napalmi1337

23.12.2011 19:54

Morjens! Oli huvittavaa/kiinnostavaa lukea tätä, juttu tosin vaikuttaa niinkin vanhalta että MIELELLÄNI lukisin uuden version :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TerhoToivoTapio PAJULA

18.10.2012 21:42

Noin vuonna1988-92,olisi tämä katsaus pitäny tehdä .Syy miksi niin kerron että liikuimme suurena seurueena,jossa oli kuusi yli 18v ja neljä tai kuusi muuta jotka olivat kuvan kauniita neitoja joista nuorin oli 13v ja muut noin 15-17v.Portsarit hikoili kun ne katteli sen nuorimman muodokasta vartaloa joka kieltämättä pysäytti ja veti seuraamme vaikka minkälaista mies puolista ehdoituksineen.Saatiin monet naurut kun ajateltiin niitä miehiä selittämässä tuomarille ja sitten linnankundeille lapseen sekaantumisesta,eihän me voitu mitään sanoa paitsi tytöt sanoi kiitos ei,olivat siviilissä ihan kilttejä esim.pari toimi mulle vapaa aikonaan lapsen likkana. Kaikki lähti liikkeelle kun yksi tytöistä väitti osaavan meikata tytön näyttämään täys ikäiseltä,ja kyllä se osas sillä koko aikana vain täys ikäisiltä kysyttiin papereita. Päätimme lopettaa kun se kävi jo pitkäveteiseksi kun aina homma toimi,niimpä ihan viimeisellä kerralla portsari pyysi yhdeltä tytöltä puhelin numeron,kolli oli yli kolmekymppinen ja tietenkin se oli se 13v,mutta tytöllä välähti ja se antoi sinkku äitinsä nummeron koska ajatteli yllättää niin portsarin kuin rakkaan äitinsä,jokainen voi kuvitella lopun koska se puhelu tuli tytön ollessa koulussa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Böö

1.12.2013 20:30

Alibissa oli surkea palvelu, Kerran yritin sisään selvin päin kaverini toiveesta. Oli alkuilta, ja minä siististi mutten överisti pukeutuneena, ystävällinen hymy huulillani. Kolme pokea seisoi ovella. Muita asiakkaita ei näkynyt.Sen kohtelun koettuani en ihmettele, ettei muita ollut. Yksi kiristelevä poke vaati henkkarit nähtäväksi. Olin about 24v. ikää varmaankin riittämiin siihen räkälään. Äijä tiiraili h:vetin pitkään papereita, vittuili mm iästä. Hyvin erikoinen kokemus. Jäi siihen paikkaan menemättä. Kiitos pokejen. Yksi niistä siinä hädissään koetti toivotella illan jatkoja, kun käännyin kannoillani ja siirryin toiseen vähän tasokkaampaan mestaan, missä poketkin osaa arvostaa maksavaa asiakasta, ihan jopa tervetulleeksi toivotellen. Onko Alibi konkassa nykyään, vai mitä kävi. Oih. En ihmettele.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Teinihelvetti2017

11.7.2017 16:05

Saisko tän reportaasin päivitettynä Stadin nykyhetken (7/2017) teinihelveteillä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vuosikertaa 81

20.5.2018 20:08

Hah, tämähän oli hauska törmäys 1981 syntyneelle, joka oli juuri osa tuota porukkaa ja paikkoja tuohon aikaan.

Highlight tosin oli se The Mesta noihin aikoihin. Siellä sitten kiskottiin valkovenäläisiä ja caipiroscaa leikkien coolia. Illan päätteeksi kulman taakse originaaliin Eerikin Pippuriin kebabille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi