Olen ollut koko kesän osa-aikatyötön, ja koska en viime syksynä tajunnut muodon vuoksi hakea edes jonnekin amikseen nuolleskellakseni työkkärin persettä, en saa työmarkkinatukea, eikä ylpeys ole antanut periksi painella sossun luukulle. No, tämä on tietysti johtanut tuskalla ja hiellä ansaittujen säästöjeni tasaiseen kuolemaan, ja lopulta olin toukokuussa siinä pisteessä, että nipistin ihan kaikesta, mistä nyt ylipäätään on mahdollista nipistää.
Pääkaupunkiseudullahan tunnetusti kusee tämä julkisen liikenteen lippujen tarkastus, ja nokkelana ja vikkeläjalkaisena kiltin ja viattoman näköisenä tyttönä turvauduin lopulta pummilla matkustamiseen, lepytellen omaatuntoani lupaamalla itselleni, että heti kun saan edes HIUKAN paremmin töitä ja tuloja, ostan matkakorttiin saldoa ja käytän sitä kuin kunnon kansalainen ainakin. Tänään sitten tuli se päivä, ja päätin muiden asioiden hoitamisen ohella käydä ensi tilassa ostamassa saldoa keskustan YTV:n toimipisteestä. Viimeisten kuukausien aikana 2,5 euroakin on alkanut tuntua suurelta summalta, enkä siksi ostanut kertalippua, ja ajattelin kuittaavani sen matkan joka tapauksessa kuukausikortilla. Ja eikö sitten juuri tämän päivän YTV:n johto ole suuressa viisaudessaan määrännyt joksikin ratsiapäiväksi, ja kun sitten 500 metriä ennen rautatieasemaa satun nostamaan katseeni Petri Karran Haarautuvan rakkauden talosta, näen edessäni miehen, jonka sinisissä liiveissä lukee isolla TARKASTAJA, tutkailen nanosekunnin mahdollisuuksiani, totean että saattaisin mahtua ikkunasta, mutta se nyt on aika tyylitöntä, joten tyynesti vain näytän tyhjää korttiani ja esitän tyhmää, mutta mitä se auttaa, tilisiirron saan käteeni silti.
Mitä me tästä opimme? Rikos ei kannata, ei vaikka sen tekisi itsesuojeluvaistossaan. Jos yhtään lohduttaa, tuo 80 euroa kusee mun kuukauden budjetin täysin (saan palkan vasta ensi kuun lopussa), ja olenkin tässä pohdiskellut, että huoraamaankos tässä nyt pitää alkaa.
