Rippituoli

Heihei, nuoresta koululaisiästäni asti minua on koulukiusattu. Muutin ala-aste ja yläaste vuosinani vanhempien kanssa 5 kertaa. Minulle ei ikinä ehtinyt oikein tulla minkäänlaista kaveripiiriä ja ns koulukavereita sain vasta lukiossa, joita vapaa-ajalla en tavannut ollenkaan. En vieläkään ymmärrä miksi minun piti olla koulukiusauksen kohde, en mielestäni ole (tai ollut) mitenkään erikoisen näkönen, en ollut huono tai hyvä koulussa ja ainoaksi syyksi keksin "se uus tyyppi".

Olen suht uudehko insinööri, töitä ehdin kolme vuotta tehdä ennen lomautusta. Valitettavasti minusta on kehittynyt hyvin ujo, itsekeskeinen ja hiljainen persoona. Työssä projektiryhmissä työskentely ja varsinkin suunnittelu ovat ärsyttäviä tapahtumia. Yleensä tuon omat ideani ja valmistustavat työn ohessa ilmi josta tulee lisätyötä, pitää tehdä "yhteisesti päätetty" versio ja "minun mielestäni toimivampi malli".

Lomautettuna alkaa aika käydä vain vähän pitkäksi, olen koittanut toista vastaavaa työtä tai järkevää pätkätyötä saada aikaiseksi mutta turhaan. Olen huono naisasioissa, en vain tiedä miten ja mistä iskisin ketään. Olen seurustellut kerran amk-opiskeluaikoina erään naisen kanssa jonka jätin koska hän löi minua useasti (joojoo, heikko kun ei kestä "pientä kiusaa" paskaa varmasti tulossa). En juo alkoholia -> en käy baareissa. Minkäs teet, onneksi on ollut rahaa tietokoneeseen, xboxiin ja kivaan kämppään. Vietin juuri (30-vuotis) syntymäpäiväni vaihteeksi yksin, jei.

Olen 39 v mies enkä ole vielä poikuuttani menettänyt. Se asia vaivaa minua ja pyörii mielessäni. Minulla on muutamia naissuhteita,mutta joka kerta olen epäonnistunut yhdyntäyrityksissäni.

Minua kiinnostaa useat eri alat. Olen työskennellyt tähän mennessä 9 eri työpaikassa ja opiskellut kaksi toisen asteen tutkintoa. Viidestä työpaikasta olen lähtenyt omasta pyynnöstä, koska kyllästyin niihin. En ole halunnut jatkaa niissä väkisin, koska kyllästymiseni vaikuttaa kuitenkin työmotivaatiooni. Olen siis kaikesta huolimatta hoitanut työni aina moitteettomasti ja saanut kehuja työni jäljestä.

Nyt olen vuoden opiskellut amk-tutkintoa, jossa pääsisin laajentamaan osaamistani ja pääsemään kenties parempiin töihin. Pidän uuden oppimisesta todella paljon ja innokkaasti teen tehtävät.

Kun ajattelen valmistumista, minusta ajatus kokoaikaisesta työstä ja uraputken rakentamisesta ahdistaa. Se että työskentelisin jossain työpaikassa vaikkapa 10 vuotta, tuntuu niin tylsältä.

"Pelkään" että valmistumisen jälkeen alan suunnittelemaan uutta opiskelua (kiinnostaa monet eri alat) ja osa-aikatyötä (rentoa, ei sido liikaa ajankäyttöä) siihen sivuun.

Syntini on siis se, että olen liian vaihtelunhaluinen työelämässä.

Rakastan avomiestäni todella paljon. Olemme onnellisia yhdessä.

Luen paljon näitä tunnustuksia ja sen seurauksena minulle on kehittynyt pelko, että joko minä tai rakkaani pettää ja pilaa sillä toimivan suhteemme. Synti tai ei, Cityn rippituolin perusteella ihmiset ovan alhaisin elämänmuoto maailmassa.

En kykene sitoutumaan. Tapailen jotakuta 3kk ja yhtäkkiä vaan alkaa hermostuttaa, kehitän miltei minkä vaan tekosyyn pistää poikki. Aina sama juttu, ja aina sama "maaginen" 3kk aikaraja. En käsitä mistä moinen johtuu. Lopetin juuri viimeisimmän suhteeni ja kokoajan huomaan yrittäväni alitajuisesti psyykata itseäni uskomaan että se johtui miehen erittäin runsaasta alkoholinkäytöstä - ja siihen liittyvistä ääliömäisyyksistä. Tosiasiassa hän on todella kultainen (jopa humalassa, vaikka välillä tyhmyyksiä tekeekin), ja meillä oli äärimmäisen mukavaa yhdessä. Tälle illalle oli suunnitelmia, ja vaikka monta kertaa puhuttiin puhelimessa, hän kännipäissään unohti mut heti puhelun lopetettuaan. Tajuttuaan että suutuin, hän ilmestyi ikkunani alle pyytelemään anteeksi. Hän oli niin ihana että halusin pyytää hänet sisään, mutta suustani pääsikin jotain ihan muuta joka ajoi hänet lopullisesti pois. Nyt kaduttaa ihan pirusti, mutta toisaalta on myös huojentunut olo että jes, eipä taaskaan ehtineet tunteet peliin. Helvetin typerää, taidan todellakin omata jakautuneen persoonallisuuden.

Ollessani 7v opetin pikkusiskojani (minua 2v ja 3v nuoremmat) kiroilemaan. Kun vanhemmat ihmettelivät, että mistä siskot oppivat kiroilemaan, niin siskot vastasivat, että minä opetin. Vanhemmat eivät uskoneet, koska olin heidän mielestään kiltti lapsi enkä ikinä tekisi sellaista.

Tunnustan.. minusta se Antti Tuiskun juuret on hyvä kappale. Ei minulla muuta. Jatkakaa.

Mul on ihan liian kiltti ukko. Se ei koskaan halua muuta kuin peiton alla lähetyssaarnaajaa. Itse haluaisin kokeille vaikka mitä. Ja haluisin tavata jonkun miehen, joka maksaisi seksistä. En ole juurikaan rahan tarpeessa, olisi vaan ihanan kiihottavaa tuntea itsensä "huoraksi".

Olen urpo. 31v, 181cm/108kg, kymppiluokan todistus, 8kk työkokemusta ja yksi seksikokemus vuodelta 1996.

Oon työtön ja päivät katselen pornoo, runkkaan ja juon kokista. Pelkään aina välillä, et työkkäristä otetaan yhteyttä. Älkääkä sanoko, et hanki elämä. Mulla on hyvä elämä ja vielä parempi seksielämä. Mun oikea käsi on kone ja hoitelee hommat tosii hyvin!

Kuvioissa useampi mies. Syntiäkö? Tuskin! Teen vaan samaa mitä useat miehetkin tekee..

Erosin n. 10 kk sitten pitkäaikaisesta poikaystävästäni. Tätä ennen elin kunnollista, ihan kivaa ja perustervettä elämää, jossa oli melkein kaikki palaset kohillaan.

No,täytyy tunnustaa, että eron jälkeen lähti mopo hieman keulimaan. Tapahtuneen jälkeen olen ehtinyt sekaantumaan minua puolta vanhempaan ukkomieheen, aiheuttamaan melkein avioeron hänelle/vaimolleen. Tapaillut ainakin 20 eri miestä. Harrastanut seksiä about kaikkien kanssa. Juhlinut urakalla. Aloittanut tupakanpolton. Tuntuu, että olen kadottanut täysin moraalini. Kaikista kivoistakin miehistä löydän jotain vikaa, vaikka tikulla kaivelemalla tai vastavuoroisesti ajattelen, että mies pettää ja/tai jättää. En tunne enää hallitsevani käyttäytymismallejani tai omia ajatuksiani. Ennen inhosin pelureita, nyt taidan olla yksi niistä. Toivon todella, että tämä on ohimenevää.

Eipä tämä nyt mikään erityisen mehevä tunnustus ole, mutta menköön nyt. Tapaan melko tiuhaan tahtiin ihmisiä, ja kätellen esittäytyminen on arkipäivää. Nimi- ja kasvomuistini on kuitenkin sieltä surkeimmasta päästä. Minuutti esittäytymisen jälkeen unohdan jo henkilön nimen, ja mikäli törmäisin samaan henkilöön myöhemmin eri tilanteessa, en tunnista myöskään kasvoja. Olenkin ottanut tavaksi välittömästi esittelyn jälkeen vaivihkaa raapustaa muistikirjaani uuden tuttavan nimen ja viereen joko piirrän karikatyyrin hänestä tai kirjoitan lyhyen kuvauksen tyyliin "oravan näköinen, iso maha". Ahdistaa aivan helvetisti ajatus siitä että joku joskus näkisi tuon pienen vihkoseni. Siellä kun on nykyisistä ystävistänikin kuvauksia (ei välttämättä niin imartelevia)ajalta jolloin tutustuin heihin ensimmäistä kertaa. Mietin toisinaan kuumeisesti valmiita selityksiä mikäli "oppimateriaalini" joskus paljastuu.

Rintaliivieni koko on 85 I. Ainakin sen malliston mukaan, jota käytän ja jota ostan erikoiskaupasta. Häpeän kuppikokoani, enkä ole sitä kertonut kenellekään. En tosiaankaan ole mikään läskipallo, vaan melko normaali, joka saa miehiäkin kun haluaa.

Haaveilen joskus siitä, että voisin kuohita kaikki raiskarit, pedofiilit, toisen alistetusta asemasta nauttijat. Kas, tämähän tekisi minusta heidän kaltaisensa.

Vakavissaan: kaikilta julmilta ihmisiltä tissit tai kulkuset valtiolle.

Vaikka en tiedä mitä valtio niillä tekisi. Ehkä rehua karjalle.

Asun asunnossa jossa päivisin nousee lämpötila lähelle kolmeakymmentä, vaikka ikkunat olisivat auki. Hikoilu on siis runsasta. Olen koko kesän ajan kerännyt hikeä uncle bens-kastikepurkkiin. Nyt purkki on täynnä ja aion säästää sen kunnes syksymmällä muuta uuteen kämppään ja kun on tupareitten aika teen sinne boolin jonka sekaan kaadan hien. En tietenkään kerro kenellekään siitä, tahdon vain nähdä huomaako kukaan.

Olen paljastellut itseäni naisille. Tiedän,että naiset inhoavat kaltaisiani. Yritän päästä eroon taipumuksestani. Tiedän,ettei se onnistu.
Ennemmin tai myöhemmin teen sen taas,vaikka haluaisin lopettaa.

Pelaan ennemmin pleikkaria kuin panen muijaani.

Seurustelen miehen kanssa, joka kohtelee miuta kuin täyttä paskaa.
Hän haukkuu miuta ja sanoo suoraan että haluaa toisenlaisen naisen, jos ollaan riidelty! Aina kun hän tulee miun luokse, hän heittelee tavarat lattialle ja jättää roskat lojumaan, silti hän kerran haukkui miuta epäsiistiksi, kun oli tiskit likaisena! Kun hän ostaa miulle lahjan, jos ylipäätään ostaa, niin miun pitää odotella sitä kuukausia ja en muista mitä, mutta jonkui juhlan lahja miulta on edelleen saamatta, ja on kulunut vähintään vuosi, enemminkin, hän vielä hehkutti sitä silloin. Mutta vitut lahjoista, käyttäytyis kuin mies. Mie pelkään sitä aina kun se suuttuu, mie pelkään että hän lyö miuta vaikka ei ole koskaan varsinaisesti satuttanut miuta, siis lyönyt; on puristanut ranteesta kovasti yms...
MUTTA silti mie oon niin vitun säälittävä, että roikun siinä suhteessa! Eli miun "synti" on se että mie oon niin vitun säälittävä paska!

Ei helvetti. Oon hukannu vuokrasopimuksen...
Kai se on synti olla näin pirun lahopää idiootti...