Arman Alizad ja reilumpi meininki

Arman Alizad kirjoitti tammikuussa 2008 yhden Cityn historian luetuimmista jutuista. Siinä iranilaislähtöinen Alizad peräsi Suomeen saapuvilta maahanmuuttajilta oikeanlaista asennetta. Samana vuonna hän alkoi reissata maailmalla tv-ohjelmiensa kanssa. Vuodet ulkomailla toivat perspektiiviä ja palauttivat Alizadin tekstin pariin. Maanantaina hän otti Cityyn yhteyttä kysyäkseen voisiko jutun ajatuksista tehdä päivitetyn version. Kun vanha kolumni lähti nyt jälleen kerran leviämään maahanmuuttokeskustelun käydessä kuumimmillaan, oli aika tarttua toimeen. Alizadin mukaan "on aika lopettaa noin huonon tekstin käyttö lyömäaseena tietämättömyyden alttarilla."

“Puhuin siihen aikaan aktiivisesti ton tyyppistä asiaa. Juuri sellaista tekstiä, joka kumpuaa tietämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta. Kun luin sitä uudestaan, huomasin monta asiaa, jotka ovat päin helvettiä ja varsin epäreiluja. Siinä tehdään vääränlaisia vertauksia. Siinä on paljon pohtimisenkin arvoista ja sellaisia asioita, jotka pitäisikin nostaa pöydälle, mutta tapa millä ne on tuossa nostettu pöydälle jättää vastuun täysin sille maahanmuuttajalle. Se on epäreilua”, Arman sanoo viitaten kolumniinsa.

Suomen pitäisi tehdä turvapaikanhakijoiden kanssa sopimus, joka velvoittaisi läpäisemään kolmen vuoden kuluessa suullisen kielikokeen ja hankkimaan vähintäänkin osa-aikaisen työn. Näin hän maksaisi takaisin yhteiskunnalle, joka säästi hänet kuolemalta. Se sisällyttäisi myös pykälän lapsisäännöstelystä määräaikana. (Arman Alizad 2008)

“Siinä puhutaan sopimuksista ja siitä, että tyypin pitää käyttäytyä tietyllä tavalla, mutta ei puhuta siitä, kuinka paljon suomalaisen pitää auttaa esimerkiksi jotain heppua, joka tulee tänne 40-50-vuotiaana, jolla ei ole kieli- tai ammattitaitoa tai mitään muutakaan ja joka tulee tänne vainoa pakoon. Sillä voi olla helvetin vaikeata, vaikka ei olisi vielä pahasti traumatisoitunutkaan. Kaverille pitää antaa kättä ja nostaa, että se ylipäätään voi tehdä jotain. Ja mikä hitto toi lapsisäännöstelyosio on? Ihan karseeta tekstiä. Ethän sä nyt voi oikeasti alkaa määräilemään, kuinka paljon joku voi saada lapsia. Sitä paitsi suviseuralaiset sikiää tuolla ihan rauhassa, eihän siihenkään kukaan puutu. Eikä saakaan.”

Iraniin muuttanut suomalainen ei saisi muutettua islamilaisten rukousaikoja ja -tapoja vedoten uskontoonsa. Häntä odottaisi joko kivitys tai karkotus. Pahimmassa tapauksessa molemmat.

“Toinen asia, joka on mennyt pieleen, on vertaus Iraniin. Se on ihan hullu vertaus, sillä eihän Iranissa noudateta muutenkaan mitään ihmisoikeuslakeja. Se on täysi painajainen monelle ihmiselle sielläkin eikä sinne kukaan halua muutenkaan. Iranilaisillakin on vaikeata, eikä ne voi tehdä mitään muuta kuin, mitä niille sanotaan. On täysin absurdia verrata suomalaisen menemistä sinne.”

Perheeni on asunut Suomessa jo 60-luvulta saakka ja meistä suomalaiset ovat planeetan ystävällisin ja luotettavin kansa, eivät rasisteja. Olemme alusta saakka sopeutunut uuden maan ilmastoon, ihmisiin ja lakeihin. Maassa maan tavalla.

“Kolmas asia, joka tuli heti mieleen, on itsestä puhuminen siinä mielessä, että kyllä mun perhe ja minä ollaan sopeuduttu. Mulla ei ollut pakolaistaustaa, vaan mä oon tullut maahanmuuttajana keskiluokkaiseen perheeseen, joka oli Iranissa ylemmän keskiluokan perhe. Meillä on ollut jonkun verran varallisuutta, me on voitu ostaa heti kämppä ja isällä on ollut heti duunipaikka. Se ei ole edes tarvinnut kielitaitoa, kun se on ollut kansainvälisessä firmassa hoitamassa kansainvälisiä asioita.”

Sopimusrikkuri poistettaisiin Suomesta. This is what I call reilu meininki.

“Myös yksi juttu, joka oli aiemmassa tekstissä päin helvettiä, oli karkoitus. Mihin sä heidät laitat? Se, että karkoitetaan, on törkeä ehdotus. Mihin sä oikeasti laitat ne? Takaisin kotimaahan vai soitetaanko Ruotsiin, että meillä olisi täällä yksi Arman, joka on vähän tyrinyt, että teille kuulemma kelpaa kaikki. Totta helvetissä se on selvää, että kaikkien täytyy noudattaa täällä Suomen lakia. Rikos on rikos, oli se kenen tahansa tekemä, mutta ei tollaisia sopimuksia voi tehdä.”

Suurimmat muutokset Armanin ajattelussa ovat tapahtuneet hänen reissujensa ansiosta, jolloin ongelmat ovat saaneet erilaiset mittasuhteet.

“Jos kertoisin kenelle tahansa, missä päin maailmaa me sitten käydäänkään, millainen Suomi on: neljästä selkeästä vuodenajasta, korkeasta koulutuksen tasosta, kaikki saa käydä ilmaiseksi koulua, täällä on sosiaaliturvaa, työttömyysturvaa, mieletön tukiverkosto, jos olet millään tavalla yhteiskunnan ulkopuolelle jäänyt tai jätetty, tai mistä ikinä syystä olet siinä tilassa, ettet pysy muiden vauhdissa, niin susta pidetään älyttömän hyvää huolta. Tai jos kertoisin äitiyslomista tai siitä, että jengi voi mennä viideksi viikoksi kesälomille ja ne saa lomarahaa loman alkaessa ja lomaltapaluurahaa loman päättyessa, niin ei kukaan usko. Ne vaan katsoo, että mitä vittua sä selität.”

“Tää on utopia. Paratiisi jostain satukirjasta, mistä voi vaan unelmoida.”

“Sit sä tuut tänne ja iltapäivälehdessä on Dumlegate: joku on ostanut Dumle Mix -pussin ja ne oli kaikki samanlaisia – se ei ollutkaan mix-pussi, ja se rikkoo uutiskynnyksen. Sä tuut paikasta, missä miljoona ihmistä on menettänyt kotinsa maanjäristyksessä ja täällä on Dumlegate.”

Matkatessa mustavalkoinen maailmankuva muuttui harmaan kaikiksi sävyiksi.

“Ihmiset, joilla on ennakkoluuloja ja -asenteita vasta kuplassa elävätkin. Ne elävät maailmassa, missä omat asiat ei ole välttämättä kauhean hyvin, ja sitten sä etsit siihen syyllistä. Onneksi suurin osa suomalaisista ei kuulu tähän ryhmään. Mutta kyllä mun tuttavapiirissä ennakkoluuloisimmat ja ahdasmielisimmät ihmiset on sellaisia, ketkä ei juurikaan matkusta. Ja kun matkustat, mene köyhiin paikkoihin. Tapaa ihmisiä, jotka elää täysin eri maailmassa kuin sinä. Se laajentaa sun perspektiiviä.”

Alizadia kismittää vanhan kolumninsa tapa asettaa ehtoja suomalaisten globaalille vastuulle. Nyt hän mieluummin kysyy, miten hyvin asioiden pitäisi Suomessa, lähes kaikkien valtioita paremmuusjärjestykseen laittavien mittareiden kärkipäässä keikkuvassa maassa, olla, että täällä oltaisiin valmiita auttamaan hädässä olevia.

“Täytyy ymmärtää, että ajatusmalli on väärä. Auttamisen pitää olla pyyteetöntä. Kun se kumpuaa ihmisyyden kautta, se on pyyteetöntä. Se on sama kuin tosi rakkaus, se on ehdotonta. Sä et voi sanoa, että sä rakastat toista, vain jos se rakastaa sua takaisin. Se ei ole mikään pankkilaina, kun puhutaan inhimillisestä hädästä. On mahtavaa ja win-win-tilanne, jos käy niin, että tulija pystyy maksamaan apunsa takaisin ja etenkin se on sille tyypille itselleen siistiä. Siihen täytyy ehdottomasti molempien osapuolten pyrkiäkin. Mutta se tosiasia pitää kuitenkin hyväksyä, ettei koskaan kaikki tule pystymään maksamaan sitä apua takaisin. Silti pitää auttaa.”

“Kolumni edustaa täysin sitä itsekeskeistä, mustavalkoista, toisen hätää ymmärtämätöntä asennetta, joka vallitsee hirveän monessa paikassa, mutta joka on omalla kohdallani muuttunut harmaaksi matkailun, muiden kengissä olemisen ja toisissa kulttuureissa olemisen kautta. Ja ne ihmiset, joita me on tavattu, eivät kaikki edes ole olleet vainon uhreja. Olen vasta nyt menossa ensimmäistä kertaa pakolaisleirille. Ennen maailma oli mustavalkoinen, nykyään se on ihan täynnä harmaan eri sävyjä. Niitä on niin paljon, ettei niistä saa millään kiinni. Se on paikka, joka laittaa itsensä hiljaiseksi.”

Muutos on käynnissä ja globaalin yhteiskunnan etenemistä on vaikea estää ja kaivautua omiin poteroihin, vaikka kuinka tekisi mieli. Alizad ei näe vanhoja aikoja tavoittelemisen arvoisena, vaan katsoo luottavaisena tulevaan.

“Se, että ennen kaikki oli paremmin, on ihan täyttä pötyä. Ennen ei oikeastaan mikään ollut paremmin. Nykyään on parempaa taloutta, lääketeollisuutta ja vähemmän sotia kuin ennen. Ihmiset on unohtanut sen, mitä Suomi on käynyt läpi. Yhtäkkiä, kun asiat on hyvin, niin on täysin unohdettu se, että jollain muulla on hätä. Meillä on aikoinaan ollut Suomessa iso hätä ja silloin muut ovat auttaneet. Onneksi maailma muuttuu ja meidän lapset kasvaa erilaiseen, monimuotoisempaan ja parempaan Suomeen. Pelkästään se, että kahden päivän varoitusajalla kymmenet tuhannet ihmiset olivat marssimassa rasismia vastaan, tarkoittaa, että me ollaan enemmistö.”

Tärkeimpänä kehityskohteena maahanmuuttajien sopeutumisessa Alizad pitää kielitaitoa. Ilman sitä kaikki muu sosiaalistuminen uuteen ympäristöön vaikeutuu tai muuttuu mahdottomaksi.

“Kielitaito pitäisi vaikka väkisin injektoida siihen ihmiseen jotenkin heti rajalla. Jos mitään tehdään väkisin, niin sen pitäisi olla kielitaito. Se on se lusikallinen lääkettä, joka pitää ottaa, vaikka se maistuisi pahalle.”

Pakolaisia on maailmassa miljoonia ja suurin osa heistä kriisialueiden lähimaissa. Kaikki eivät halua tulla Suomeen. Ainakaan se ei ole monellakaan listan kärkipäässä. Jos ihmiset saisivat itse valita, suurin osa ei lähtisi kotiseuduiltaan mihinkään. Tämän Alizad huomasi esimerkiksi Nepalin maanjäristyksien alueella, missä hän tutustui maanjäristyksen selviytyjiin.

“Siellä haaveillaan paremmasta elämästä, mut se haave on tosi kaukana. Sen pystyy herättämään hetkeksi henkiin kysymällä, mutta muuten se on päivästä toiseen selviytymistä. Lähtökohtaisesti suurin osa ihmistä on paljon onnellisempia kuin täällä. Jos kysyt, mikä on päin helvettiä, ne kaivaa hirveän listan asioita, mutta silti elämänasenne on se, että ne on onnellisia, kun niillä on perhe ja ystävät ympärillä.”

“Yksi Mark, jonka tapasin Nepalissa, oli menettänyt kaikkensa. Parikymppisen jäbän oma tila oli tuhoutunut täysin maanjäristyksessä. Sillä oli päällään vaateet ja mukana vaimo ja niiden 12-päiväinen tytär, joka oli syntynyt maanjäristyksen jälkeen. Ne oli hetken turvassa sairaalassa ja sitten ne tuli ulos ilman kotia. Se sai lainattua enoltaan teltan ja ne asui yhden talon pihalla. Sillä ei ollut mitään ja se sanoi, että jos mä mietin näitä asioita, se on painajainen, mutta mä keskityn hyviin asioihin: mulla on tytär ja vaimo, eikä maanjäristys erottanut meitä.”

“Monet pakolaiset eläisi mieluummin kotonaan, jos siellä olisi asiat hyvin. Mun vanhemmatkin olisi halunnut jäädä Iraniin, mutta vallankumous sotki maan asiat, eikä sinne ollut hyvä jäädä.”

Suomalainen julkisessa keskustelussa Alizadia ahdistaa muutkin jutut kuin Dumlegate, ihan samalla tavalla kuin monia muitakin.

“Meidätkin on asetettu johonkin ääri-viher-vasemmistolais-kuplaan, vaikken edes tiedä, mikä äärivasemmisto on. Me kannatetaan ihmisyyttä.”

Silti Alizad palaa reissuiltaan aina mielellään Suomeen.

“Tää on maailman hienoin maa ja mä rakastan suomalaisia ihmisiä yli kaiken. Oon äärimmäisen ylpeä suomalainen ja ylistän tätä maata kaikkialla missä kuljen. Mä oon elänyt vahvasti kahdessa kulttuurissa. Kotona se oli Iran ja oven ulkopuolella Suomi. Katsoin suomalaisia ja ajattelin, että nää on ihan pimeitä ja sitten menin kotiin ja kuuntelin vanhempien läppää ja sekin tuntui ihan pimeältä. Humanitäärisellä tasolla suomalainen ei ole ihmisenä millään tavalla tai mittarilla arvokkaampi kuin aasialainen, afrikkalainen tai iranilainen. Sitä ei kaikki ihmiset Suomessa tajua ja sen vuoksi jotkut asettavat itsensä toisten yläpuolelle.”