Kiltti ja reipas, pärjäävä perfektionisti ja kaikin puolin täydellinen kympin tyttö. Tytöt murskaavat usein pojat koulunkäynnissä arvosanoilla mitattaessa, mutta työelämään siirryttäessä asetelma kääntyy päinvastoin.
Psykologi Lisa Damour pohtii New York Timesin kirjoituksessaan, että ruokkiiko koulumaailma tyttöjen ylipärjäämistä. Psykologina hän tapaa usein huolestuneita vanhempia, jotka ovat huomanneet poikiensa tekevän juuri ja juuri tarpeeksi pärjätäkseen, kun taas tytöt tekevät täysillä parhaansa ja vielä ekstrat päälle.
Pojat saattavat menestyä yhtä lailla hyvin pienellä tai keskinkertaisella panostuksella. Tämä kokemus on mahdollisesti erittäin merkittävä. Pojat kehittävät itseluottamusta, kun huomaavat saavuttavansa paljon luottamalla vain nokkeluuteensa ja hoksottomiinsa.
Pojat kasvavat kasvattamalla uskoaan todellisiin kykyihinsä, kun toisaalla tytöt menettävät mahdollisuuden saada luottamusta taitoihinsa, jos he ainoastaan nojaavat pänttäämiseen sekä kirjaviisauteen.
Damour esittääkin kysymyksen: toimiiko koulu itseluottamustehtaana pojille, mutta ainoastaan pätevyystehtaana tytöille? Ja jos niin, kuinka isossa roolissa koulussa luodut asetelmat ovat työelämän kannalta?
Vähättelyn kielen kulttuuri
“Moukaroidaan niitä muotteja vähän laveammiksi”, sanoo freelancer-kirjoittaja ja puhetaiteilija Jenni Janakka työelämää edelleen määrittävistä sukupuolirooleista.
Röyhkeyskoulu-kirjan kirjoittaja kiertää ympäri Suomea puhumassa naisille röyhkeydestä. Janakan mielestä naiset eivät välttämättä uskalla nähdä itsessään osaamista ja sitä kautta eivät myöskään rohkene tuoda sitä esille.
Huijarisyndroomaa esiintyy eritoten korkeakoulutetuilla naisilla. Se on jatkuvaa paljastumisen pelkoa siitä, että kaikki saavat selville oman kykenemättömyyden. Huijarisyndroomasta kärsivä kokee usein, että on saavuttanut asemansa tuurilla eikä oikeasti ole paikkaansa ansainnut.
Janakka puhuu Röyhkeyskouluissaan naisten keskuudessa elävän vähättelevän kielen kulttuurista. Hän muistuttaa, että naiset ovat olleet työelämässä vähemmän aikaa ja naisen tehtävä on ollut huolehtia siitä, että perheen elämä ja arki toimii.
“Naisten keskuudessa elää semmoinen sosiaalisesti hyväksytty kieli, missä pienennetään ja vähätellään itseään. Sen suuremmitta pohdinnoitta, ihmiset omaksuvat sen. Tämä on kollektiivinen tapa käydä keskustelua”, Janakka sanoo.
Opitut toimintamallit kannattaa haastaa
Kauppakamarin naistenpäivän selvityksen mukaan naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa on noussut 23 prosentista 29 prosenttiin vuosina 2013–2018. Myös naisten osuus johtoryhmissä on noussut 19 prosentista 25 prosenttiin.
Perinteiset sukupuoleen liitetyt sereotypiat istuvat työelämässä paikoin tiukassa. Jos nainen etenee urallaan, niin hänet saatetaan helposti mieltää kylmäksi ja negatiiviseksi hahmoksi. Janakan mielestä “bitch-hahmo” on ainoa rooli, joka naiselle on tarjolla.
“Nainen voi edetä urallaan, mutta silloin hän on tietynlainen bitch. Jos ei istukaan siihen rooliin tai ei halua istua, niin saattaa vältellä etenemistä ja urakeskeisyyttä”, Janakka sanoo.
Janakka muistuttaa, että nykypäivän pirstaleisessa työelämässä perinteisesti feminiinisinä mielletyt piirteet ovat äärimmäisen arvokkaita: kyky keskustella, kommunikoida ja kuunnella.
Röyhkeyskouluihin saapuu naisia eri koulutustaustoilta. Janakka kuulee usein, että naiset havahtuvat siihen, että toistavat samoja ja opittuja malleja. Itselleen kiinni jääminen onkin Janakan mielestä paras tapa oppia röyhkeyttä.
“Jää ensin itselleen kiinni stereotyyppisten mallien toistamisesta. Päädymme toistamaan samoja toimintamalleja, koska uusien opetteleminen ja käyttöönottaminen vaatii hirveästi energiaa ja aikaa. Se kuitenkin kannattaa", Janakka sanoo.