Oxford-suomalaiset

Oxford, Cambridge, Stanford, Yale, Harvard, MIT. Kun keskiverto kaksikymppinen vielä etsii paikkaansa elämässä, ovat kansainvälisissä huippuyliopistoissa opiskelevat suomalaiset tekemässä väitöskirjaansa nobelistien kanssa tai laittamassa Kuwaitin öljybisneksiä kuosiin. Tai sitten he soittavat hc-punkkia.

On sunnuntai, opiskelijoiden kansainvälinen krapulapäivä, jolloin syödään noutopitsaa, katsotaan Simpsoneita ja koetetaan sulkea kaikki opintoihin liittyvä mahdollisimman tehokkaasti mielestä.

Poikkeus vahvistaa säännön: Erkko Etula, 22, on noussut ylös jo yhdeksältä pikkuruisessa solukämpässään, jonka ikkunasta näkyvät Charles River, MIT:n kampus ja Bostonin valot.

MIT, Massachusetts Institute of Technology, on maailman viidenneksi arvostetuin yliopisto, josta Etula valmistuu kesäkuun 3. päivä taloustieteilijäksi. Vuoden etuajassa, todennäköisesti parhailla mahdollisilla arvosanoilla – hänen opintojensa keskiarvo on 5,0 kaikissa aineissa.

Syötyään aamiaisen Etula on palannut soluunsa opiskelemaan finanssitiedettä, jonka tentti hänellä on tiistaina. Onko teksti vaikeaa?

Etulaa huvittaa.

“Asioista tehdään helppoja opiskelemalla. Kirjoissa ei esitellä ratkaisemattomia ongelmia.”

Iltapäivällä, puhelinhaastattelun jälkeen Etula aikoo mennä salille ja kavereiden kanssa syömään. Entinen kilpapyöräilijä, Ivy League -soutaja ja nykyinen taek won do -harrastaja on aina elänyt muutakin elämää, vaikka keskiarvo on ollut peruskoulusta lähtien kymppi kaikissa aineissa.

“Sosiaalinen elämä on ollut mulle aina tärkeää. En pidä itseäni minään friikkinä, enkä usko, että ystävänikään ajattelevat niin”, Etula sanoo.

Amerikkalaiset kauhistelevat kampusten villiä yöelämää, alkoholin ja huumeiden käyttöä, mutta suomalaisesta näkökulmasta läträys on “täysin normaalia” . Huumeita ei MIT:n kampuksella juuri esiinny.

“Ne ovat alempiluokkaisten yliopistojen ongelma”, Etula toteaa.

MIT:n tiukka hakuprosessi varmistaa, ettei kouluun pääse kuin huippuunsa motivoitunutta ainesta, jolle ei tulisi mieleenkään torpedoida lukujaan hölmöilyllä.

MIT:iin ei pääse rahalla, kuten joihinkin amerikkalaisiin yliopistoihin. Urheilustipendilläkin on turha pyrkiä nörttien mekkaan, jos muut skillsit eivät ole yliopiston edellyttämällä tasolla.

44 000 taalaa vuosi

Etula on elänyt ulkomailla 16-vuotiaasta lähtien. Hän halusi aluksi tavalliseksi vaihto-oppilaaksi, amerikkalaisen senior high’n kuriositeetiksi, josta muistoksi jää kuva koulun matrikkeliin.

Suunnitelma vaihtui kuitenkin nopeasti brittiläiseen Atlantic Collegeen, kansainväliseen lukioon, jossa muun muassa Jorma Ollila on aikanaan opiskellut. Kansainvälisen yo-tutkinnon pisteet olivat 44/45.

“Päätös lähteä ulkomaille syntyi jo nuorena. Halusin hakea haasteita ja etsiä omia rajojani, mutta mukana oli myös puhdasta seikkailunhalua”, haastattelun alussa haparoivaa suomea puhuva Etula sanoo.

Kaksi vuotta Britanniassa koulivat koti-ikävän pois, ja vuosi suomalaisessa TKK:ssa opetti ,mistä yliopistomaailmassa on kysymys.

“Suomeen pääsee aina, kun haluaa ja ehtii. Maailma on jo niin pieni”, Etula sanoo.

Hän rahoittaa opiskelunsa erilaisilla stipendeillä.

“Muuten opintolainat kasvavat sietämättömiksi. Lukukausi maksaa noin 44 000 dollaria, josta 31 000 on lukukausimaksua, loput asumis- ja elinkustannuksia.”

Stipendejä tarvitaan, sillä kesäkuun jälkeen Etula siirtyy Harvardin yliopistoon lukemaan tohtoriksi. Sen jälkeen kaikki ovet ovat auki Kuopion lyseon oppilaalle, joka opintojensa ohessa tekee tutkimustyötä nobelisti Paul A. Samuelsonin kanssa.

Työelämässä Etula aikoo hakeutua globaalien talousasioiden ääreen.

“Kiinnostavilta tuntuvat keskus- ja investointipankkien toiminta, kansainväliset organisaatiot ja globaalin talouden tutkimustyö.”

Nimen hankkiminen tiedemaailmassa on jo alkanut: Etulan talousteoriaa koskeva artikkeli julkaistaan pian arvostetussa Japan and the World Economy -lehdessä.

Ikäistään huomattavasti kypsemmän kuuloinen, äärimmäisen korrektisti puhuva Etula ei osaa eritellä, montako tuntia päivästä menee opiskeluun.

“Ei täällä ajatella niin, että nyt menen muutamaksi tunniksi kouluun, ja sitten mulla on vapaata. Koko elämä täällä on opiskelua, ja menestys kiinni siitä, että jaksaa tehdä itsenäisesti työtä.”

MIT:n opetusryhmät ovat pieniä, maksimissaan 20 hengen kokoisia, ja oppilaat ovat jatkuvassa dialogissa opettajien kanssa.

Mutta nyt Etulan pitää jatkaa lukemista.

“Opiskeluun käytetty aika lisää tietämyksen määrää.”

Housut jalkaan lahje kerralla

Etula on yksi noin 5 000 ulkomaisissa yliopistoissa opiskelevasta suomalaisesta. Huippuyliopistoissa suomalaisia arvellaan olevan alle 50.

“Suomalaisuus ei missään tapauksessa ole este tiellä huippuyliopistoon. Kansallisuudesta saattaa olla jopa pientä hyötyä Suomen menestyttyä niin hyvin esimerkiksi PISA-tutkimuksessa. Suomalaiset koetaan ulkomaisissa yliopistoissa kiinnostavina juuri nyt”, sanoo Helsingin yliopiston kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Laitinen.

Laitinen huomauttaa, että myös Helsingin yliopistoa voidaan pitää huippuyliopistona. Shanghain yliopiston tekemässä tuoreessa kansainvälisessä vertailussa Helsingin yliopisto sijoittui 72. sijalle 500 parhaan koulun joukossa.

“Ja se on sintin kokoiselta Suomelta hyvin!”

Mikä erottaa tavisyliopiston huippuyliopistosta?

“Pienet opetusryhmät, tutkimuksen tunnettuus ja opetuksen yleinen taso: parhaissa yliopistoissa opettaa Nobel-tasoisia tutkijoita”, Laitinen luettelee, mutta huomauttaa, että absoluuttisia mittareita yliopistojen rankkaukseen ei ole.

“Arvostetuimmat koulut ratsastavat osittain maineellaan. Syntyy positiivinen kierre, jossa parhaat opettajat ja oppilaat hakeutuvat maineeltaan hyviin yliopistoihin.”

Vaikka huippuyliopistoissa opiskeleva aines on poikkeuksellisen lahjakasta (ja ahkeraa!), “ei opiskelijoiden tarvitse olla mitään Stephen Hawkinseja”, Laitinen sanoo.

“Kyllä hekin pukevat housut jalkaan yksi lahje kerrallaan.”

Opiskelu ulkomailla on hyvin kallista. Opintotuki kattaa kuluista vain hippusen, loppu rahoitus on hankittava stipendien muodossa tai lainarahana, jos paalua ei satu olemaan omasta takaa.

Toisaalta tulevaisuus on huippuyliopistoissa opiskelevien osalta turvattu. Valmistuminen top 10 -yliopistosta on lähes varma tae unelmien työpaikalle – ja hyvälle palkalle.

Mikontalosta Harry’s houseen

Itä-Tampereella sijaitsevassa Koivistonkylässä, unisessa omakotilähiössä, on varhaisteini-ikäisen Rudi Airiston koti. Eikä Rudilla ole mitään tekemistä.

Portugalilaisen äidin ja suomalaisen isän poika on hyvä koulussa, mutta ei kovin ahkera. Silti keskiarvo pysyy ysin pinnassa, “minimaalisella panostuksella”. Pitkätukkainen, nahkahousuissa viihtyvä yksinäinen susi laulaa rock-bändissä, treenaa taistelulajeja ja tekee joutessaan elokuvan.

Sitten hän päättää pyrkiä kansainväliseen IB-tutkintoon valmistavaan lukioon, pääsee sisälle ja alkaa haaveilla opiskelupaikasta ulkomailla. Mikä onkin järkevää demojen vastaanotto levy-yhtiöissä huomioiden.

Lukiosta valmistuttuaan Airisto herää Mikontalossa, monumentaalisen rumassa opiskelija-asuntolassa James Hetfieldin ja prätkän päällä istuvan Brooken silmien alta.

Hän tepastelee sotkuiseen keittiöön, kulauttaa appelsiinimehun jämät suoraan kartongista ja työntää edestään oranssin muovituolin päästäkseen ovesta ulos ja alakerran postilokeroille.

“Dear Mr Airisto”, kirje alkaa, ja niin lähinnä japanin opintoihin keskittynyt tekniikan ylioppilas on hyväksytty Cambridgeen.

Cambridge on yksi maailman kuuluisimmista yliopistoista, jossa on useita omia museoita ja mm. kasvitieteellinen puutarha.

Mikontalo on kuin pahaa unta, kun Airisto asettautuu 1600-luvulla rakennetulle kampukselle, jossa knallipäiset herrasmiehet päivystävät ympäri vuorokauden ollakseen oppilaiden apuna.

Paikallisen systeemin mukaan oppilas saa sitä paremman huoneen, mitä etevämpi hän on opinnoissaan. Erinomaisin arvosanoin valmistunut Airisto asuu lopulta keskiaikaisessa tornihuoneessa, jonka ikkunasta avautuvat huikeat näkymät yli kampuksen, jossa Harry Potter -elokuvat olisi voitu filmata. 250 punnan, reilun 400 euron kuukausivuokraan kuuluu sänkyjen petaus ja imurointi.

Hyvät oppilaat saavat bonuksena myös professorien seurassa nautittuja kolmen ruokalajin aterioita, joiden aikana juotiin 60-luvulla pullotettuja vuosikertaviinejä.

Eliitti vs. tavikset

Airisto adaptoitui nopeasti ympäristöönsä.

“Huomasin heti ensimmäisenä päivänä, että kampuksella kuljeskeli muitakin eksyksissä olevan näköisiä tyyppejä kuin minä.”

Airisto kertoo, että jako ulkomaalaisiin ja britteihin näkyi koulun sosiaalisessa elämässä selkeästi.

“Monilla briteillä on koulussa valmiit kaveripiirit yksityisistä sisäoppilaitoksista, jotka lähettävät suuren osan opiskelijoistaan Oxbridgeen. Ulkomaalaiset sen sijaan aloittavat sosiaalisen elämänsä rakentamisen nollasta, ja porukat muodostuvat kansallisuuden sijaan esim. yhteisten harrastusten ympärille.”

Aktiiviset opiskelijajärjestöt ovatkin Airiston mukaan yksi koulun parhaista puolista: “Itse arvostin karate- ja soutuklubien tarjoamaa ammattilaistason valmennusta, mutta kerhoja oli myös aika eksentrisille ajanvietteille runonlausunnasta kirppupeliin. Skandinaaveilla oli myös oma klubinsa, jonka puitteissa esim. järjestettiin illallisia Pohjoismaiden suurlähettiläiden kanssa tai nautittiin vappulounasta Cambridgen keskuspuistossa.”

Vaikka yliopisto tekee parhaansa elitistisen maineensa muuttamiseksi kaikille avoimempaan suuntaan, on työväenluokkaisilla briteillä edelleen melko korkea kynnys hakea Cambridgeen.

“Yläluokkaisen taustan omaavat oppilaat ovat hyvin tietoisia taustastaan, mikä vaikutti suomalaisen näkökulmasta hiukan hassulta”, Airisto kertoo ja antaa ymmärtää, ettei oman Union Society -klubinsa kanssa häärännyt eliitti tehnyt häneen vaikusta.

Airisto rahoitti koulunkäyntinsä stipendein, opintotuella sekä kesätöin.

“Olen vääntänyt koodia IT-firmassa, opettanut sukellusta ja järkännyt Tampereen Teatterikesää”, Airisto luettelee Armanin puku yllään.

Nykyään hän työskentelee liikkeenjohdon konsulttina kansainvälisessä firmassa. Työtehtävät vaihtelevat projekteittain. Nyt 26-vuotias Airisto on ehtinyt työskennellä Pohjoismaiden lisäksi mm. Dubaissa ja Lontoossa.

“Cambridge laajensi perspektiiviä maailman suhteen; tajusin, ettei itseään tarvitse rajoittaa perusinsinöörin muottiin”, muun muassa tuotantotaloutta pääaineensa informaatiotekniikan ohella opiskellut Airisto sanoo. Aiemmat urahaaveet NASA:n tutkijana vaihtuivat valmistumisvuoden rekrypommituksen jälkeen bisnesmaailmaan.

Kello on puoli kymmenen aamulla, ja Airiston on kiiruhdettava töihin. Hän on päättänyt edellisenä päivänä ison projektin, mutta chillailuun ei ole aikaa. Uusi projekti on jo aluillaan.

Renessanssi-Erkki

“Tänä iltana Tuirassa ryypätään/joiltakin tää ilta viimeiseksi jää/kellään ei ole muuta tehtävää/tänä iltana Tuirassa ryypätään.”

Spontaanisti on vaikea uskoa, että lavalla Slayer-shortseissa HC-punkkia laulava (?) Erkki Seppänen, Tuiran Miliisi -yhtyeen solisti-kitaristi on maailman ehkä kuuluisimmasta yliopistosta korkeimmin mahdollisin arvosanoin valmistunut henkilö.Yhtä hankalaa on mieltää nyt Helsingin rauatieaseman penkillä kitaraa äänettömästi rämpyttävästä siviilipalvelusmiehestä, että hänen rakkaimpiin harrastuksiinsa kuuluu esteratsastus, tuo herraskainen laji, jossa pukeudutaan valkoisiin housuihin ja metsästystakkiin.

Mutta annetaan Seppäsen selittää.

“Oxford teki minusta renessanssi-ihmisen. Minusta on surullista, pelottavaakin, että ihmiset eivät ole kiinnostuneita asioista ja yhteiskunta tyhmistyy. Myös kapeat erikoisalan opinnot näen uhkana.

Vaikka tekninen osaaminen on meille Nokia-maana tärkeää, tekee liiallinen erikoistuminen maailmasta tylsän ja yksiulotteisen”, Seppänen, esikoisrunokokoelman kirjoittaja, sanoo.

Seppänen on kotoisin Muhokselta, pohjoisesta 6 000 asukkaan kunnasta. Hänen ei koskaan tarvinnut tehdä läksyjä, sillä 4-vuotiaana lukemaan oppineelle pikkunerolle koulu oli helppoa kuin hengittäminen. Tylsää ei ollut, sillä opettaja antoi etevälle pikku-Erkille omia tehtäväkirjoja.

Lukutoukalla oli myös kavereita, koulumenestys ei ollut ongelma sosiaalisessa mielessä. Seiskalla Seppänen alkoi soittaa rokkia, joka kuittasi loputkin uskottavuusongelmat.

Lukiossa Seppänen suoritti IB-tutkinnon keskivertopistein 34/45.

Seuraavan opinahjon, Oulun yliopiston opettajista kaksi oli Oxfordin kasvatteja. He tekivät olemuksellaan Seppäseen lähtemättömän jäljen.

“Olin vaikuttunut siitä, että akateemiset tyypit saattoivat olla niin siistejä.”

Seppänen lähti lukion jälkeen Pietarin yliopistoon opiskelemaan venäjää, mutta paperit Oxfordiin olivat myös vetämässä.

Eräänä päivänä faksi Pietarissa pukkasi terveisiä Brittein Saarilta: Solzhenitsynin novellin, josta Seppäsen piti kirjoittaa essee.

Puolitoista kuukautta myöhemmin hänen isänsä, entinen radikaalikommunisti, seisoi sängyn vieressä ja koitti tohkeissaan saada joululomaa viettävää poikaansa avaamaan hienostoyliopistosta tullutta kirjekuorta.

“Ajattelin, etten avaa sitä ennen kuin saan mieleni rauhalliseksi ja valmiiksi vastaanottamaan myös kielteisen päätöksen.Torkuin vielä varttitunnin.”

Haastattelut olivat joka tapauksessa menneet hyvin. Niissä kolme professoria kyseli Seppäseltä vuorotellen lukutottumuksista, harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista. Seppästä ei hämännyt edes se, että yksi proffista ilmoitti kärkkäästi vihaavansa Seppäsen lempikirjaa Sieppari ruispellossa.

Lopulta Seppänen avasi kuoren.

“En kertonut jutusta pitkään aikaan muille kuin perheelleni.”

Paniikin tunne

Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan Seppänen oli paniikissa.

“Minulla oli tunne, että minut on valittu Oxfordiin vahingossa. Että olen väärä tyyppi koko kouluun, en tarpeeksi hyvä.”

Opiskelun paineet näkyvät tasokkaissa yliopistoissa monella tavalla. Cambridgessä tapahtui yksi itsemurha Airiston opiskeluvuotena, Seppäsen aikana Oxfordissa kolme opiskelijaa joutui jättämään koulun kesken.

Paineita luo paitsi opiskelijoiden keskinäinen kilpailu, myös konkreettinen menestymisen pakko: jos et pärjää koulussa, saat potkut. Ensimmäisen vuoden jälkeen Seppänen uskalsi rentoutua. Numerot olivat hyviä, ja “löysin oikeat outletit, jujitsun ja Carling-oluen”.

Seppänen valmistui koulusta huippuarvosanoin, luokkansa parhaana. Halutessaan hän voi ottaa minkä hyvänsä työpaikan, mistä hyvänsä päin palloa. Jos puhutaan akateemisesta alasta.

“Suomessa ei pelkkä Oxfordin tutkinto merkkaa muilla aloilla mitään, vaikka Englannissa pääsisin pankkiin apulaisjohtajaksi tai jonkun firman uraputkeen aika helposti.”

Nyt Seppänen opettaa Tampereen yliopistossa venäjää siviilipalveluksen merkeissä.

“Vaikka mä en koskaan tee numeroa oxfordilaisuudesta, saatan saada sellaista palautetta, että mikä sä luulet olevas? Ennen se rassasi, nyt en enää välitä.”

Sillä, after all, “Ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia. Jos meitä laitetaan tietty porukka veneeseen, niin joukosta löytyvät aina samat ihmistyypit, ollaan mistä päin maailmaa tahansa”, sanoo Erkko Etula.

Ja näin sen sanoo biisissään Seppänen, taiteiden poikamies:

“Mutta mies on akateemikkokin, vaikkei ehkä osaa räkiä.”

Superkoulut Top 10

1. Harvard University, USA
2. Stanford University, USA
3. University of Cambridge, UK
4. Berkeley, University of California, USA
5. Massachusetts Institute of Technology, USA
6. California Institute of Technology, USA
7. Princeton University, USA
8. University of Oxford, UK
9. Columbia University, USA
10. University of Chicago, USA
11. Helsingin Yliopisto, FIN

Lähde: Institute of Higher Education, Shanghai Jiao Tong University