Pää kipeänä

Heillä piti olla kaikki paremmin kuin edellisillä polvilla. Vuonna 2008 ennenaikaisesti jäi eläkkeelle 3 600 alle 35-vuotiasta. Suurimmalla osalla syynä on mielenterveys. Ja suurin osa heistä on naisia.

Nuorilla naisilla on pää kipeänä. Me jäämme mielenterveydellisistä ongelmista johtuville pitkille sairaslomille ja työkyvyttömyyseläkkeille enemmän kuin koskaan ennen. Suurin syypää on masennus: alle kolmikymppisille naisille kertyi viime vuonna 170 prosenttia enemmän masennuksesta johtuvia sairaspäiviä kuin vuonna 2000. Mielenterveyssyyt syövät alle kolmekymppisiä pois työelämästä kuuden ihmisen päivävauhtia.

3 000 alle 30-vuotiasta siirtyy vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle, heistä kolme neljäsosaa mielenterveyssyistä. Tutkimusten mukaan masennus ei ole lisääntynyt, mutta masennuksesta johtuvat sairaslomat ovat. Mikä meitä oikein vaivaa?

Löysä sukupolvi?

Isoisoäitimme heräsivät kolmelta lypsylle, hoitivat eläimet, lähtivät pellolle töihin, pitivät kodin siistinä ja kasvattivat sekä ruokkivat kymmenpäisen lapsilauman. Heidän elämänsä oli takuulla raskaampaa kuin meidän, mutta ei puhettakaan siitä, että työt olisi jätetty tekemättä masennuksen takia. Eikö tämä löysä sukupolvi selviä arjesta, joka on helpompaa kuin koskaan aiemmin?

Isoisoäidin aikana ei masennusdiagnooseja jaeltu, mutta niin kauan kuin masennusta on Suomessa tutkittu, masentuneiden määrä on pysynyt suunnilleen samana. Voimme siis olettaa, että isoisoäidin sukupolvi kärsi masennuksesta yhtä paljon kuin mekin, heillä ei vain ollut sille nimeä. Miksi isoisoäiti selvisi työstään masentuneena, me emme?

"Työ vaatii nykyään paljon enemmän henkisiä resursseja. Teemme yhä enemmän monimutkaista tietotyötä, joka vaatii nopeaa työmuistia, kykyä pitää tuhat rautaa tulessa, sosiaalisia taitoja ja jatkuvaa skarppaamista. Masennus heikentää näitä ominaisuuksia", sanoo HYKS:in Psykiatriakeskuksen ylilääkäri Sami Pirkola. Isoisoäiti jaksoi lypsää masentuneenakin, markkinointipäälliköksi ryhtynyt jälkikasvu joutuu jättämään työnsä, koska sitä ei voi tehdä vajailla henkisillä voimavaroilla.

Pätkätyöt tekevät tästä sukupolvesta sairaan. Mitä epävarmempi työpaikka ja hektisempi työ, sitä suurempi riski sairastua masennukseen. Puolet 18–24-vuotiaista naisista on määräaikaisissa työsuhteissa, miehistä kolmasosa. Puolet nuorista aikuisista naisista ja 40 prosenttia miehistä kokee työnsä erittäin kiivastahtisena. Viidesosa kokee jatkuvaa irtisanomisen uhkaa.

"Pätkätöissä henkistä kuormittavuutta lisäävät vähäiset vaikutusmahdollisuudet työoloihin, työsuhteen epävarmuus, vähäinen mahdollisuus saada tukea ja henkinen kuormittavuus. Kun nämä yhdistetään vaativaan työhön, altistuu työntekijä työuupumukselle. Hoitamaton työuupumus johtaa helposti masennukseen. Pätkätyöläiset käyttävätkin enemmän masennuslääkkeitä kuin vakituiset", kertoo Työterveyslaitoksen ylilääkäri, psykiatri Katinka Tuisku.

Nuorten aikuisten työ ei jakaudu tasaisesti. Samaan aikaan kun nuorisotyöttömyys on ennätyksellisen korkealla, osa nuorista aikuisista tekee töitä uupumiseen asti.

Nykyään masennus sairautena tunnistetaan ja tunnustetaan paremmin kuin koskaan aiemmin.

"2000-luvulla henkisestä sairaudesta on tullut hyväksyttävä sairaslomaperuste siinä missä fyysisestäkin sairaudesta", sanoo Pirkola.

Naisia putoilee jo opiskeluvaiheessa. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön mielenterveyspalveluja käyttää noin viisi prosenttia opiskelijoista. Erittäin monelle heistä kirjoitetaan sairaslomaa mielenterveydellisistä syistä.

"Aloittaessani YTHS:ssä vuonna 1990 opiskelijoille ei juurikaan kirjoitettu sairaslomaa masennuksen takia", kertoo neuvontapsykologi Lauri Yli-Pohja. Yli-Pohja löytää kaksi syytä sille, miksi opinnot keskeytyvät masennuksen takia useammin kuin 20 vuotta sitten.

"Opiskelijamäärät kasvavat. 1970-luvulle asti yliopistoihin valikoituivat ne, jotka tiesivät, mitä haluavat isoina tehdä. Nyt yliopistoon hakeudutaan, vaikka tulevaisuuden kuviot eivät ole selvät. Epätyydyttävä opiskelu on helpompi lopettaa.

Toinen syy on opiskelijoiden täysi aikataulu.Masennukseen sairastuvat tyypillisesti ne, jotka tekevät eniten: innokkat opiskelijat, jotka työskentelevät iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla, harrastavat ja ottavat paljon vastuuta opiskelijajärjestöissä, Pidemmän päälle se on liian rasittavaa, burn out ja masennus iskevät yleensä opintojen loppuvaiheessa."

Sairaat naiset?

Työelämän muutokset, diagnoosien lisääntyminen, masennuksen sosiaalinen hyväksyntä. Ne koskevat koko sukupolvea. Mutta miksi juuri nuoria naisia kaatuu kuin dominonappuloita? Vuonna 2008 alle kolmikymppisille naisille kirjoitettiin masennuksen takia 274 000 euroa sairauspäivärahaa, miehille 154 000 euroa. Vuonna 2009 Suomi masenteli vähemmän kuin edellisenä vuonna – masennuksen takia jaettujen sairaspäivärahojen määrä laski 1,8 prosenttia. Alle kolmikymppisillä naisilla tilanne oli synkempi, sairaspäivärahoja jaettiin vuonna 2009 masennuksen takia 5,6 prosenttia enemmän kuin 2009. Miksi?

Helppo selitys on masennuksen esiintymistiheys: naiset sairastuvat masennukseen jopa kolme kertaa todennäköisemmin kuin miehet, joten he tietysti myös jäävät miehiä useammin sairaslomalle masennuksen takia. Miehille tyypillisempi ongelma, syrjäytyminen mielenterveyssyistä tai niihin liittyvistä päihdeongelmista johtuen, tapahtuu usein jo ennen kokopäivätyöhön siirtymistä.

Vaikeampi kysymys on se, miksi nuoret naiset masentuvat miespuolisia ikätovereitaan enemmän. Tähän artikkeliin haastatellut tutkijat ja lääkärit tarjoavat selitykseksi tuttuja olettamia: naisten kaksoistaakka, kiltin tytön syndrooma, median lietsomat ulkonäköpaineet sekä sukupuolittuneet odotukset – naisen tulisi olla sekä uraohjus että tehokas kodinkone, joka hoitaa lapset. Mutta on vielä yksi syy sille, miksi naiset näyttävät masentelevan enemmän kuin miespuoliset ikätoverinsa.

1800-luvulla lähes kaikki naisten mielenterveysongelmat ahdistuneisuudesta alakuloon ja unettomuudesta ylensyöntiin kuitattiin "hysteriana".

Masennus näyttäisi olevan 2000-luvun hysteriaa: mielensairauksien yläkategoria, joka sopii diagnoosiksi, kun potilas on sairas, mutta selvemmin määriteltyjä tauteja ei havaita.

Kun sairastodistukseen kirjoitetaan masennus, mitä potilas oikeastaan sairastaa? Masennus todetaan, kun potilaalla esiintyy vähintään neljää eri kärsimystä aiheuttavaa masennusoiretta vähintään kahden viikon ajan. Masennusoirelista on pitkä ja siihen kuuluvat muun muassa apeus, ahdistuneisuus, itsetuhoisuus, keskittymiskyvyttömyys, synkät ajatukset tulevaisuudesta, väsymys, kiihtymys, ruokahaluttomuus, ylensyönti, unettomuus tai liikaa nukkuminen – pitkä lista erilaisia, osin täysin vastakkaisia oireita. Masennus on sateenvarjotermi, jonka alle kasataan suuri määrä erilaisia ja eri aiheuttajista peräisin olevia mielen ongelmia.

Ja tuo kasa kasvaa. Oireet, joilla ennen oli oma nimensä ja diagnoosinsa, työnnetään nyt masennus-diagnoosin alle. Esimerkiksi vuonna 2004 työuupumuksen takia sairaslomille jäi 2 500 uutta ihmistä, vuonna 2008 enää 650. Sosiaalifoorumi-lehdessä Kelan tutkijat Raimo Raitasalo ja Kaarlo Maaniemi arvelevat, että työuupumus ei itse asiassa ole vähentynyt, vaan työuupumuksen oireita on yhä useammin alettu kirjata masennukseksi.

Koska masennuksen alle pakataan niin erilaisia oireita, on sen hoitaminen vaikeaa. Näyttöön perustuvaa hoitoa on, mutta samalla lääkkeellä saatetaan hoitaa ruokahalutonta liikaunista ja painon noususta kärsivää unetonta.

Väärä ammatin valinta?

Sosiaali- ja terveysministeriöllä sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on paljon ohjeita siitä, miten sairaslomalta palaava pääsee jälleen työnsyrjään kiinni. Harmi vain, että ohjeet eivät meidän sukupolveamme lämmitä.

"Työntekijän työnkuvaa voidaan esimiehen kanssa pohtia uudelleen. Hän voi kuntoutumisensa ajan esimerkiksi tehdä vähemmän vaativaa työtä tai lyhyempää työpäivää", luettelee psykiatrian dosentti Teija Honkonen Sosiaali- ja terveysministeriöstä. Ihan kiva, mutta toimii ainoastaan suurilla ikäluokilla, joilla on pohjalla virka ja kolmenkymmenen vuoden työura samassa laitoksessa. Uskooko joku todella, että pätkätyösukupolven esimiehet näkisivät tämän vaivan? Sopimus päätökseen ja seuraava yrittäjä kehiin.

"Tukitoimia tulisi muuttaa siten, että ne sopisivat myös pätkätyöläisille. Edellinen sukupolvi saattoi olla saman työterveyslääkärin hoidossa kaksikymmentä vuotta. Pitkä hoitosuhde mahdollistaa eritoten varhaisen puuttumisen, eikä masennus ehdi johtaa työkyvyttömyyteen. Meillä ei ole vielä ratkaisua sille, kuinka nuoren pätkätyöläisen työkykyä pidetään yllä", jatkaa Honkonen.

Neljän seinän sisään jäämistä tulisi kuitenkin välttää viimeiseen asti, sanoo Pirkola.

"Kun nuori aikuinen masentuu, olisi paljon fiksumpaa jatkaa edes jonkinlaista työntekoa kuin jäädä kokonaan kotiin. Työstä pois jääminen usein heikentää paranemisennustetta. Pitäisi löytää tehtäviä, joista masentunut saa tyydytystä, mutta jotka eivät ole henkisesti niin kuormittavia. Se ei ole helppoa – ei fiksuja mutta masentuneita maistereita ole järkevää panna puistojakaan siivoamaan, he turhautuvat eivätkä parane."

Ja sitten on katsottava peiliin. Onko minusta tv-tuottajaksi, markkinointiguruksi tai poliitikoksi, vaikka halu olisikin kova?

"Nuoren aikuisen täytyy miettiä, vastaako unelma-ammatti hänen todellisia kykyjään ja jaksamistaan."

Lähteet: Eläketurvakeskus, Kela, Sosiaali- ja terveysministeriö, Sosiaalivakuutus 4/09, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveys 2000 -tutkimus, Työterveyslaitoksen Työ ja terveys 2009 -tutkimus, Robert Whitaker: Anatomy of an Epidemic. Artikkelia varten on haastateltu mainittujen henkilöiden lisäksi Tampereen yliopiston sosiaalitutkimuksen laitoksen tutkija Sanna Rikalaa ja Eläketurvakeskuksen tutkija Raija Gouldia.

Ammatit, joista jäädään eniten työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen takia

• Naiset: Ajoneuvonkuljettaja, varastotyöntekijä, lehdenjakaja, lähetti, puhelinmyyjä, suuryrityksen tai yksikön johtaja, palvelualan esimies, puutarhatyöntekijä, siivooja, sairaala-apulainen, sairaanhoitaja, perus- tai lähihoitaja, keittiöapulainen.
• Miehet: Fysioterapeutti, sosiaalityöntekijä, perus- tai lähihoitaja, viraston tai laitoksen asiantuntija, paperiteollisuustyöntekijä, meri- tai lentoliikenteen päällikkö, veturinkuljettaja, postinkäsittelijä, maalari, puutarhatyöntekijä, teollinen ompelija, lomittaja, kaivostyöntekijä, toimittaja, taiteilija, varastotyöntekijä.

Ammatit, joista jäädään vähiten työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen takia

• Naiset: Tekniikan tai luonnontieteen erityisasiantuntija, hienomekaanikko, konetekniikan asiantuntija, äänittäjä, kuvaaja, käsityöläinen, lääkäri, proviisori, vahtimestari, opettaja, pankki- tai postitoimihenkilö, teollinen ompelija, postinkäsittelijä, maanviljelijä, kampaaja, fysioterapeutti, sihteeri, myyntineuvottelija.  
• Miehet: Siivooja, keittiöapulainen, sairaala-apulainen, sairaanhoitaja, sotilas, yliopisto-opettaja, tutkija, hienomekaanikko, luonnontieteiden, konetekniikan tai IT-alan asiantuntija, lääkäri, proviisori, kirvesmies, maanviljelijä, ajoneuvonkuljettaja.

Lähde: Eläketurvakeskuksen tutkimus Ammatit ja masennusperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet.

15 vuotta lääkkeitä

"Sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni kuudennen luokan luokkaretkellä. Terveydenhoitaja tai terveyskeskuslääkäri ei osannut auttaa. Paniikkikohtauksia alkoi tulla enemmän ja niistä aiheutunut masennus paheni. 15-vuotiaana sain mielialalääkkeet ja siitä asti olen ollut kuntoutustuella.

Kävin peruskoulun ja jatkoin aikuislukioon, josta valmistuin vuonna 2002. Paniikkikohtaukset pahenivat ja yleistyivät, lukion pinnistelin loppuun etälukiomahdollisuuden ansiosta. Kun paniikkioireet hieman helpottivat, hakeuduin opiskelemaan sosiaalialaa, mutta opiskelujen toisena vuonna paniikkikohtaukset ja masennus kävivät ylivoimaisiksi. Olen perfektionisti, mikä teki opiskelusta uuvuttavaa. Työharjoittelujaksoilla en ollut työkykyinen, mutta puskin menemään ja ajattelin, että kyllä tämä tästä. Paloin loppuun. Siitä asti olen ollut sairaslomalla.

Minuun on 15 vuoden aikana pumpattu valtava määrä erilaisia lääkkeitä. Olen riippuvainen rauhoittavista ja mielialalääkkeistä. Lääkkeet tekevät minut sairaaksi, riippuvuus on ongelmani ydin. Minua on hoidettu 15 vuotta ja oloni on sairaampi kuin koskaan. Aion taistella päästäkseni eroon kaikista lääkkeistäni. Olen käynyt terapiassa ja saanut toimintaterapiaa, mutta tuloksetta. Lääkärini vaihtuvat jatkuvasti. Arvelen, että pitkäaikainen lääkitys on turruttanut mielen ja ruumiin normaalin paranemisprosessin. Ihmiskokeet lääkkeillä ovat hyvin raskaita: kun toimivaa lääkitystä etsitään, joudutaan käymään läpi useiden eri lääkkeiden sisäänajo-ongelmat, mahdolliset haittavaikutukset ja lopulta vieroitusoireet. Psykiatria on puhdasta rajatiedettä ja arpapeliä. Psykiatrit määräävät jotain lääkettä ja toivovat, että se auttaa. Jollei, kokeillaan seuraavaa.

On helvetillistä herätä joka aamu ja alkaa miettiä, miten tämänkin päivän kuluttaisi. Elämästä on kadonnut sisältö ja merkitys. Olen yli vuoden yrittänyt etsiä osa-aikaista työtä, jota voisin tehdä kotoa käsin. Ulos en juuri pysty lähtemään, poikaystäväni hoitaa kaikki ostosreissut. Tällaisessa lääkekoukussa minulla ei ole tulevaisuutta. En usko, että minusta on enää ikinä opiskelemaan tai tekemään työtä. Haaveilen, että voisin hoitaa omat asiani, käydä itse kaupassa ja matkustaa bussilla. Unelmoin siitä, että voisin tulevaisuudessa valistaa ja neuvoa ihmisiä psykiatristen lääkkeiden vaaroista."

Terhi Pitkänen, 31

Hävettää ja vituttaa

"Olen aina ollut kiltti ja liian tunnollinen. Vaadin itseltäni paljon: minun pitää olla sivistynyt, sievä ja seksikäs, asuntoni tulee olla siisti ja hyvin sisustettu, minulla pitää olla poikaystävä, hyvin arvosanoin suoritettu loppututkinto, arvostettu ammatti sekä vilkas sosiaalinen elämä.

Yliopisto-opintojen loppuvaiheessa pääsin laitokselleni töihin ensin tutkimusapulaiseksi ja sitten tutkijaksi. Opintojen alkuvaiheessa oli todettu stressiä ja lievää masennusta, mutta virallisesti olin terve. Tutkimukseni pääsivät kansainvälisiin tiedejulkaisuihin, vaikka en ollut edes valmistunut. Laitoksella kaikki tekivät pitkää päivää, oli aivan tavallista saada esimieheltä mailia kello neljä aamulla. Vaadin itseltäni samaa työpanosta kuin kymmenen vuotta vanhemmilta tohtoreilta. Rakastin työtäni, se oli äärimmäisen palkitsevaa ja motivoivaa. Työskentelin yliopistolla 2–6 kuukauden pätkätöissä kaksi vuotta. Loppuaikana olo alkoi olla vaikea, väsytti ja bulimiaoireet palasivat.

Siirryin tutkijaksi it-alan firmaan. Olin jo aloittaessani väsynyt, mutta innoissani mediaseksikkäästä alasta ja cooleista työkavereista. Firman ainoana humanistina minun piti todistaa olevani hyvä työntekijä, sopeutua yritysmaailmaan nopeasti ja takoa huipputulosta. Samaan aikaan yritin viimeistellä opintojani. Jouluna 2005 parisuhteeni rakoili ja jäin sairaslomalle burnoutin ja paniikkioireiden takia.

Kun palasin töihin, minut sijoitettiin uudelle osastolle uudenlaisiin tehtäviin. Työmäärä kasvoi ja esimiehet vaihtuivat. Huhkin jälleen toimistolla yötä myöten ja tein ylitöitä, mutta pidin työstäni ja halusin antaa kaikkeni. Burn out oli vaihtumassa ankaraksi työuupumukseksi, paniikkikohtauksiksi ja masennukseksi, mutta en ole luovuttaja. Juhannuksen alla vuonna 2007 firmassa käytiin yt-neuvotteluja. Irtisanomisten ei pitänyt koskea omaa osastoani, mutta toisin kävi. Minut irtisanottiin puolen tunnin varoitusajalla.

Olin työttömänä kesän ja syksyllä sain osa-aikatyön kaupungilta. Heti perään pääsin Ruotsiin tutkijaksi. Työ oli haastattelututkimusten tekemistä, lentelin ympäri Eurooppaa. Puolen vuoden kuluttua romahdin täydellisesti. Kotimatkalla Berliinistä Helsinkiin olin niin väsynyt, että lentokoneessa en kyennyt kuin itkemään. Kotona olisi pitänyt kirjoittaa raportti, mutta istuin pöydän alla itkemässä ja huutamassa.

Siloinen poikaystäväni raahasi minut lääkäriin, jossa hoin olevani terve ja että minun pitäisi saattaa tutkimusprojektini loppuun. Onneksi lääkäri ymmärsi tilanteeni paremmin ja määräsi sairaslomaa. Olen ollut sairaslomalla ja kuntoutustuella keväästä 2008 asti, ensin kuukauden pari kerrallaan, sitten puolen vuoden jaksoja. Diagnoosini on keskivaikea masennus, paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen avohoidossa ja käyn päiväsairaalassa.

Mielenterveyskuntoutujille tarjotaan kuntouttavaksi työksi esimerkiksi pahvilaatikoiden kokoamista. Korkeasti koulutetuille, älykkäille ihmisille se on rangaistus, ei kuntoutusmuoto. Loputon taistelu byrokratian ja tukiviidakkojen kanssa masentaisi terveenkin ihmisen.

Viime syksynä onnistuin järjestämään itselleni työkokeilupaikan kirjastosta. Se sujui hyvin vähän aikaa, mutta äidin sairastuminen riitti sysäämään minut takaisin työkyvyttömyyteen. Oli hirvittävää myöntää, etten pysty edes hyllyttämään kirjoja kuutta tuntia päivässä.

Elämästä on tullut liian raskasta. Se hävettää ja vituttaa aivan rajattomasti. Olen tehnyt töitä teinistä asti, pidän työstä ja minua ahdistaa olla verorahojen tuhlari. Neljän seinän tuijottaminen on hirveää. Haaveilen tavallisista asioista: koulutuksesta, perheestä, omasta kodista ja lapsista. Kaupassa käyminen on suuri saavutus. Julkkikset kertovat lehdissä, kuinka masennus on tehnyt heistä vahvempia ihmisiä. Ihan kiva, mutta se ei lohduta kun pitäisi lähteä töihin, mutta sen sijaan itkee ja hyperventiloi eteisessä pyykkikasojen keskellä."

Kristiina, 31